Georgia
Wikipedia
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Georgia, aiemmin Gruusia ja vuosina 1990-1995 Georgian tasavalta, (georg. საქართველო, Sakartvelo) on vuonna 1991 itsenäistynyt valtio Kaukasiassa. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa Venäjä ja etelässä Turkki, Armenia ja Azerbaidžan. Georgia sijaitsee Mustanmeren rannalla, ja maassa asuu noin 4,5 miljoonaa ihmistä.
Georgia, antiikin tarunomainen Kolkhis, on ensimmäisiä kristinuskon virallistaneita valtioita (vuonna 317). Keskiajalla loistokauttaan elänyt maa onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden osmanien ja Persian välissä 1800-luvun alkuun saakka. Venäjään ja sittemmin Neuvostoliittoon kuulunut valtio joutui Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla vakavaan poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin, joka huipentui ruusujen vallankumoukseen vuonna 2003.
Georgian kulttuuria leimaavat maan sijainti Kaukasuksella itäisen ja läntisen kulttuurin kohtauspaikassa ja maan vuoristoisuus: maisemat Georgiassa vaihtelevat eristäytyneestä Svanetiasta puolustustorneineen miljoonakaupunki Tbilisiin. Maa on myös etnisesti monimuotoinen, mikä oli nähtävissä viime vuosikymmenellä Etelä-Ossetian, Abhasian ja Adžarian konflikteissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maantiede
Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla, ja georgialaiset kutsuvatkin maataan "Euroopan parvekkeeksi". Maalla on rajaa kaikkiaan 1 461 kilometriä. Näistä 322 km on Azerbaidžanin kanssa, 164 km Armenian kanssa, 723 km Venäjän kanssa ja 252 km Turkin kanssa.[1] Maan pinta-ala on yhteensä 69 700 neliökilometriä, josta noin 85 prosenttia on vuoristoa tai ylänköä.[2] Pohjoisessa maan erottaa Venäjästä Suuri Kaukasus, ja etelässä Pienen Kaukasuksen länsirinteet nousevat Armenian ylängölle. Maan keskiosassa on alankoa ja jokilaaksoja, ja Suramin vuorijono jakaa maan pohjois–eteläsuunnassa kahteen osaan. Surami jakautuu Likhin ja Meskhetin vuorijonoihin.[2] Mustanmeren rannalle avautuu hedelmällinen Kolkhetin alanko. Rannikkoa Georgialla on 310 kilometriä.[1]
Georgian korkein vuori on Škhara, joka kohoaa Venäjän rajalla 5 200 metriin, mutta korkein kokonaan Georgiassa sijaitseva vuori on Kazbek (5 037 metriä)[2]. Pisin joki on yhteensä 1 364 kilometriä pitkä Kura (georgiaksi Mtkvari), joka virtaa maassa etelästä itään 351 km:n matkan. Muita jokia ovat Alazani (351 km), Rioni (333 km) ja Enguri (213 km). Georgiassa on yli 850 järveä, joista suurin on 37,5 neliökilometrin laajuinen Paravani 2 073 metrin korkeudessa. Toinen tunnettu järvi on Abhasiassa sijaitseva Ritsa, joka on Kaukasuksen syvin.[3] Kaukasuksella on useita jäätiköitä.
Georgian suurimmat kaupungit ovat Tbilisi (1 038 343 asukasta), Kutaisi (175 700 asukasta), Batumi (117 063 asukasta), Rustavi (107 605 asukasta), Suhumi (80 545 asukasta), Zugdidi (74 431 asukasta), Poti (45 770 asukasta) ja Gori (45 721 asukasta, 2006[4]). Maan luoteisosassa sijaitsee Abhasian de facto itsenäinen tasavalta, lounaassa Adžarian autonominen tasavalta ja pohjoisessa Etelä-Ossetian de facto itsenäinen alue.
[muokkaa] Ilmasto
Kaukasus suojaa Georgiaa kylmiltä pohjoistuulilta niin että Mustameri pääsee lämmittämään aluetta. Lännessä vallitsee subtrooppinen ilmasto, ja keskilämpötila on kesällä 22 °C ja talvella 5 °C. Lännen alangoilla kasvaa muun muassa palmuja ja sademäärä nousee hyvinkin korkeaksi, jopa yli 2 000 millimetriin. Vuoret erottavat idän tasangot Mustastamerestä, ja idässä onkin huomattavasti kuivempi mannerilmasto: sademäärä jää keskimäärin vain 500–800 millimetriin. Keskilämpötila idässä on kesällä 20–24 °C ja talvella 2–4 °C.[5] Kevät Georgiassa on lyhyt äkillisine lämpötilanvaihteluineen, kun taas kesä on kuuma. Aurinkoista syksyä seuraa yleensä vähäluminen talvi.
[muokkaa] Kasvillisuus ja eläimistö
Georgiassa on vaihtelevan ilmaston ansiosta runsaasti lajeja. WWF listaa Georgian 238 tärkeimmän luontoalueen joukkoon maailmassa. IUCN nimitti maan tärkeäksi alueeksi kasvillisuutensa vuoksi, ja BirdLife International endeemiseksi lintualueeksi. Maan alavat alueet on otettu tehokkaasti ihmisen käyttöön, mutta ylängöillä on vielä koskematonta luontoa.[2]
Georgian maa-alasta on 40 prosenttia eli 2,75 miljoonaa hehtaaria metsää, ja 40 prosenttia metsistä on vielä luonnontilassa. Alemmilla vuoristoalueilla on etupäässä tammea, jalavaa, saarnia ja pyökkiä, kun taas ylempänä ovat vallitsevia kuuset ja männyt. Puurajan yläpuolella levittäytyy alppiniittyjä, jotka peittävät noin 10 prosenttia maan pinta-alasta. Eteläiset vuoret ja alangot olivat aiemmin aroa, nykyään ne ovat viljelykäytössä.
Maassa on lähes 5 000 kasvilajia, joista 380 on endeemisiä Georgialle ja 1 000 Kaukasukselle. WWF:n laskujen mukaan Georgiassa on jopa 400 puu- ja pensaslajia, joista 61 on endeemisiä ja 60 maailmanlaajuisesti uhanalaisia. Eläinlajeja Georgiassa on noin tuhat (330 lintu-, 160 kala-, 48 matelija- ja 11 sammakkoeläinlajia). Metsissä elävät muiden muassa harvinainen kaukasianleopardi, karhu ja susi.
[muokkaa] Ympäristönsuojelu
Georgialla on useita luonnonsuojelullisia ongelmia. Neuvostokaudella maan ympäristön tila hunoni pahoin raskaan teollisuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi.[2] Kura-joen ja Mustanmeren pahan saastumisen lisäksi myös ilmansaasteet haittaavat ympäristöä etenkin Rustavin alueella.[2] Juotavaksi kelpaavaa vettä on liian vähän, ja maaperä on monin paikoin saastunut kemikaaleista. Ylilaiduntaminen aiheuttaa vuoristoisilla alueilla eroosiota ja maanvyöryjä.
Etelä-Kaukasuksella viljelty ja teollisuuden käytössä oleva alue uhkaa levitä suojelluille alueille, ja metsää raivataan laajasti Turkkiin suuntautuvaa laitonta vientiä varten. Georgialla on yksitoista suojelualuetta, joista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Pienellä-Kaukasuksella (76 000 hehtaaria). Puisto perustettiin vuonna 1995 Saksan ja WWF:n avustuksella. Georgia aikoo suojella 15 prosenttia metsistään vuoteen 2010 mennessä. Maan talousvaikeudet ovat haitanneet ympäristöä vähemmän saastuttavien teknologioiden käyttöönottoa.[2]
[muokkaa] Historia
|
|
- Pääartikkeli: Georgian historia
Arkeologiset löydöt kertovat Georgian alueella vallinneesta neoliittisesta kulttuurista jo viidenneltä vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua.[5] 500-luvulla eaa. Länsi-Georgiaan syntyi Kolkhetin valtakunta, ja 300-luvulla eaa. Iberian valtio Kolkhetin itäpuolelle. Maahan vaikuttivat itäpuolelta Persia ja lännestä kreikkalaiset, jotka kävivät alueella kauppaa. Rooman valloitettua Kaukasian alueita ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Iberiasta tuli useaksi vuosisadaksi Rooman vasallivaltio ja liittolainen. Kuningas Mirian III:n päätös tehdä kristinuskosta maan virallisen uskonto jo vuonna 330 (tarkasta vuodesta on epävarmuutta), toisena maailmassa vain noin neljännesvuosisata Armenian jälkeen, sitoi Georgian kulttuurisesti ja poliittisesti naapuriin Bysanttiin.[5] Vaikka maan valloittivat vuorotellen arabit, mongolit, persialaiset ja turkkilaiset, Georgia onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden seuraavien 600 vuoden ajan. Vuonna 813 armenialaisesta prinssi Ašotista tuli Georgian ensimmäinen Bagrationi-sukuinen hallitsija. Bagrationit hallitsivat Georgiaa tai osia siitä seuraavat lähes tuhat vuotta.[5]
1000-luvun alussa Georgian alue yhdistyi Bagrat V:n ja Daavid IV:n johdolla. Maa katkaisi monivuotisen riippuvuutensa Bysanttiin ja ulotti vaikutusvaltansa pitkälle Armeniaan ja Kaspianmerelle saakka oman alueensa ulkopuolella. Poliittista nousua seurasi kulttuurin ja kirjallisuuden renessanssi kuningatar Tamaran kaudella 1200-luvun vaihteessa. Georgian Kaukasian alueen suurvalta päättyi 1200-luvun lopussa Mongolien hyökkäykseen, ja Timur Lenkin joukot tuhosivat Tbilisin vuonna 1386.[5] Osmanien vallattua Konstantinopolin vuonna 1453 maa joutui naapurivaltioiden taistelukentäksi ja jakautui 1500-luvulla Imeretin, Kakhetin ja Kartlin kuningaskunniksi sekä viideksi ruhtinaskunnaksi.
Islamilaisten turkkilaisten ja Persian uhan alla 1700-luvun lopulla Georgiassa pidettiin ortodoksista Venäjää kahdesta vaihtoehdosta pienempänä pahana. Gergijevskin sopimus vuonna 1783 tasoitti tietä maan asteittaiselle valtaukselle, ja viimeinen itsenäinen georgialainen valtio Imereti liitettiin Venäjään vuonna 1804. Maan ortodoksisen kirkon itsenäisyys lakkautettiin vuonna 1811.[5] 1800-luvun puoliväliin mennessä Georgian aateliston asema oli heikentynyt ja armenialaisen porvariston sekä Venäjän vaikutusvalta alueella kasvanut. Georgialainen älymystö etsi näihin ongelmiin ratkaisuja eurooppalaisista ideologioista, minkä seurauksena syntyivät 1800-luvun lopun kansallinen herääminen ja itsenäisyysliike. Kuten muualla Euroopassa, työväenluokan nousu johti 1900-luvun alussa vasemmistolaisten aatteiden kannatuksen kasvuun ja Georgian kommunisteista tuli merkittävä voima maan vapaustaistelussa. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen kommunistinen puolue jakautui: menševikkien johtaja Noe Žordanian suurimmaksi vastustajaksi nousi bolševikki Ioseb Džugašvili.[5]
Ensimmäisessä maailmansodassa Kaukasuksen alue joutui Venäjän ja osmanien valtakunnan taistelukentäksi. Venäjän vallankumousta seuranneen sisällissodan aikana Georgia käytti tilaisuutta hyväkseen ja julistautui itsenäiseksi 26. toukokuuta 1918. Armenia, Azerbaidžan ja Georgia muodostivat Transkaukasian liiton, joka purkautui puolen vuoden kuluttua muodostamisestaan. Menševikkien hallitsema Georgian demokraattinen tasavalta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi puna-armeijan valloitettua Georgian helmikuussa 1921. Kaukasian maista muodostettiin aluksi Transkaukasian sosialistinen neuvostotasavalta, mutta vuonna 1936 jokainen maa muodosti oman sosialistisen neuvostotasavaltansa.
Neuvostovallan alkuvuosina maassa surmattiin noin 50 000 ihmistä ja Stalinin terrorissa ja puhdistuksissa 1930–1950-luvulla jopa yli 150 000. Toisessa maailmansodassa taisteli yli 500 000 georgialaista sotilasta, ja maa oli Neuvostoliitolle tärkeä raaka-aineiden lähde.[5] Maata ei kuitenkaan sodan aikana valloitettu. Neuvostoliiton muihin alueisiin verrattuna Georgia oli 1950-luvulta lähtien suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, matkailusta ja maassa suuunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Nopea kaupungistuminen ja teollistuminen varsinkin Stalinin kauden loppuaikana aiheuttivat maassa suuren rakennemuutoksen. Vaikka Georgia oli poliittisesti ja taloudellisesti täysin sidottu Neuvostoliittoon, sillä oli kulttuurista autonomiaa ja pinnan alla kupli nationalismi. Eduard Ševardnadzen noustua maan johtoon hän joutui tasapainottelemaan 1970–1980-luvuilla Moskovan vaatimusten ja georgialaisten autonomiahalujen välillä. Onnistuneen korruption vastaisen taistelun ja talousuudistusten ansiosta Ševardnadzesta tuli Neuvostoliiton ulkoministeri vuonna 1985.[5] Mihail Gorbatšovin perestroikan aikana Georgia sai kehittää oman vahvasti itsenäisyyttä suosineen monipuoluejärjestelmänsä, ja lopulta maa erosi Neuvostoliitosta.
Huhtikuussa 1989 neuvostojoukot surmasivat epäselvissä olosuhteissa Tbilisissä 20 mielenosoittajaa, pääasiassa naisia ja lapsia.[5] Tapahtuma radikalisoi Georgian poliittista elämää, ja ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin Neuvostoliiton osana 28. lokakuuta 1990. Georgia julistautui itsenäiseksi 9. huhtikuuta 1991, hieman ennen Neuvostoliiton lopullista romahdusta, ja ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Zviad Gamsakhurdia. Georgia ajautui pian kaaokseen talouden romahduksen ja eri valtaryhmittymien taistelun myötä. Gamsakhurdian ja Ševardnadzen kannattajien välinen sisällissota päättyi Ševardnadzen voittoon. Georgiaa horjuttivat myös Etelä-Ossetiassa (1989-1992) ja myöhemmin Abhasiassa (1992-1993) puhjenneet sodat, eivätkä alueet vieläkään ole Georgian hallinnassa. 1990-luvulla maan tilanne on vaihdellut sisällissodan, rikosaaltojen ja suhteellisen rauhallisten jaksojen välillä.
Georgia liittyi Maailman kauppajärjestön jäseneksi 14. kesäkuuta 2000. Marraskuussa 2003 maan pitkäaikainen, epäsuosittu presidentti Ševardnadze syrjäytettiin vallasta ruusujen vallankumouksessa. Tammikuussa 2004 uudeksi presidentiksi valittiin Mihail Saakašvili, jonka hallinto ryhtyi suuriin uudistuksiin Georgian huonokuntoisen talouden elvyttämiseksi. Maan valtionvelka alkoi supistua vuonna 2004, ja Saakašvili onnistui syrjäyttämään maasta irti pyrkineen Adžarian tasavallan johtajan Aslan Abašidzen ja liitti alueen samalla vahvemmin Georgiaan.
[muokkaa] Politiikka
Georgia on nuori demokraattinen tasavalta, jolla on vahva presidentti ja keskushallinto. Pääsy politiikkaan on turvattu vapailla ja salaisilla vaaleilla, mutta poliittiset ja kansalaisoikeudet ovat usein rajoitettuja. Georgian yksikamarisessa parlamentissa, johon edustajat valitaan nelivuotiskausiksi, on 235 paikkaa. Näistä 150 paikkaa jaetaan suhteellisella vaalitavalla ja 85 enemmistövaaleilla (alueilta, joilla on vain yksi edustaja parlamentissa).[2] Tämänhetkisen hallituksen keski-ikä on vain 35 vuotta, ja sen ilmoittamia tavoitteita ovat taistelu korruptiota vastaan, talouskasvu, pääsy NATO:on ja EU:hun sekä hyvät suhteet Venäjään. Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Maan tärkein oikeusaste on korkein oikeus, jonka tuomarit valitaan kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, mutta Georgialla on myös perustuslakituomioistuin.[2]
Georgian valtionpäämies on Euroopan tällä hetkellä nuorin presidentti Mihail Saakašvili. Vuoden 2003 marraskuun parlamenttivaalien väärinkäytössyytösten jälkeen presidentti Eduard Ševardnadze erosi virastaan 23. marraskuuta 2003 ruusujen vallankumouksessa. Väliaikaiseksi presidentiksi tuli vanhan parlamentin puhemies Nino Burdžanadze ja vaalien tulos hylättiin. Saakašvili voitti presidentinvaalit 4. tammikuuta 2004 96,3 prosentin[1] ääntenenemmistöllä ja astui virkaansa 25. tammikuuta. 28. maaliskuuta järjestettiin uudet parlamenttivaalit, joissa Saakašvilin puolue kansanliike – demokraatit sai 67,6 prosenttia äänistä, vain yhden muun puolueen, oikeisto-opposition ylittäessä 7 prosentin äänikynnyksen.[1] Vaaleja pidetään vapaimpina Georgiassa järjestettyistä vaaleista, vaikkakin niitä häiritsivät Adžarian tasavallan presidentti Aslan Abašidzen ja keskushallinnon ristiriidat.
Georgian tärkeimpiä poliittisia ongelmia ovat konfliktit Abhasian, Etelä-Ossetian ja Adžarian alueilla. Vuonna 2004 Adžarian ongelmien kärjistyttyä presidentti Abašidze räjäytti kolme siltaa Georgian ja Adžarian väliltä. Abašidze joutui pakenemaan maasta Venäjän painostuksen ja Batumissa järjestettyjen hänen eroaan vaatineiden mielenosoitusten jälkeen. Neuvottelut Abhasian ja Etelä-Ossetian hallintojen kanssa eivät ole päätyneet sopuun.
Georgia liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin itsenäistyttyään heinäkuussa 1992 ja Itsenäisten valtioiden yhteisöön vuonna 1993. Maa on myös ETYJin jäsen ja osallistuu NATO:n rauhankumppanuusohjelmaan.
Vuoden 2006 syyskuun lopulla Georgian ja Venäjän suhteet tiukentuivat vakoilujupakan takia. Joulukuussa 2006 Georgia suostui maksamaan Gazpromin toimittamasta maakaasusta 235 US$ kuutiolta edellisen aiemman alennetun hinnan sijaan Venäjän uhattua katkaista kaasutoimitukset. Georgiaan ja Armeniaan johtavia kaasuputkia on ajoittain räjäytelty[6] Kaukasiassa, mikä tammikuussa 2006 jätti Georgian viikoksi ilman toimituksia.[7]
[muokkaa] Osat
- Pääartikkeli: Georgian hallinnollinen jako
Georgialaisilla on usein vahva alueellinen identiteetti, ja he saattavat samaistua alueeseensa vahvemmin kuin valtioon. Ylimpänä maan alueellisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (avtom respublika): Abhasia ja Adžaria. Etelä-Ossetian asemasta neuvotellaan alueen hallituksen kanssa. 1990-luvulla Georgia on jaettu vanhoja rajoja mukaillen yhdeksään alueeseen (mkhare): Guria, Imereti, Kakheti, Kvemo Kartli, Mtskheta-Mtianeti, Ratša-Letškhumi-Kvemo Svaneti, Samegrelo-Zemo Svaneti, Samtskhe-Džavakheti ja Šida Kartli.
Alemmalla tasolla maa jakautuu Neuvostoliiton aikana luotuihin maakuntiin (raioni) ja kaupunkeihin (kalaki). Maakuntia on 53 (Abhasiaa ja Adžariaa lukuun ottamatta): Abaša, Adigeni, Akhalgori, Akhalkalaki, Akhaltsikhe, Akhmeta, Ambrolauri, Aspindza, Baghdati, Bolnisi, Bordžomi, Dedoplistsq'aro, Dmanisi, Dušeti, Džava, Gardabani, Gurdžaani, Kareli, Kaspi, Kharagauli, Khašuri, Khobi, Khoni, Lagodekhi, Lantškhuti, Lentekhi, Marneuli, Martvili, Mestia, Mtskheta, Ninotsminda, Oni, Ozurgeti, Q'azbegi, Q'vareli, Satškhere, Sagaredžo, Samtredia, Senaki, Sighnagi, Telavi, Terdžola, Tetritsq'aro, Tianeti, Tsageri, Tsalendžikha, Tsalka, Tškhorotsq'u, Tšokhatauri, Vani, Zestaponi ja Zugdidi. Kaupunkeja on 9, jos pääkaupunki* lasketaan mukaan: Gori, Kutaisi, Poti, Rustavi, Tbilisi*, Tq'ibuli, Tsq'altubo, Tšiatura, Tshinvali. Maakunnat jaetaan lisäksi kyliin, joita on suuri määrä.
[muokkaa] Georgian nimi
Georgian omakielinen nimi on Sakartvelo (საქართველო) ja georgian kielen eli kartvelin omakielinen nimi on kartuli (ქართული). Itseään georgialaiset kutsuvat nimellä kartvelebi (ქართველები). Nämä nimet periytyvät kaikkien georgialaisten isäksi kutsutulta Kartlos -heimopäälliköltä. Useimmissa muissa kielissä maa tunnetaan nykyisin Georgia-tyyppisellä nimellä, joka pohjautuu maan persiankieliseen nimeen گرجی Gurji, joka vuorostaan tulee arabian sanasta Jurj.lähde? Koska nimen kirjoitusasuun vaikutti kreikan sana geōrgía (γεωργία), joka tarkoittaa maanviljelyä, maan nimen on virheellisesti luultu tulleen maataloudesta tai mm. Georgian suojeluspyhimykseltä Pyhältä Yrjöltä.
Suomeksi maalla on kaksi nimitystä: Georgia on lainautunut kreikan ja Gruusia venäjän kautta. Nimeä Georgia alettiin pitää neuvostovastaisena 1960-luvulta lähtien, mutta Neuvostoliiton romahdettua 1991 maata alettiin kutsua jälleen nimellä Georgia.
[muokkaa] Talous
Jo 200-luvulla eaa. Georgian sepät valmistivat aseita antiikin kreikkalaisten sotiin. Kaukasuksella kaivettiin kultaa, hopeaa, kuparia ja rautaa. 1900-luvulla Georgian talous alkoi keskittyä turismiin, sitrushedelmien, hasselpähkinöiden ja viinin kasvatukseen sekä hiilen, mangaanin ja kuparin louhintaan. Vähäinen teollisuus on tuottanut viiniä, metalleja, koneita, kemikaaleja ja tekstiilejä.[1] Lännessä on perinteisesti pidetty karjaa ja idässä lampaita. Maa tuo suurimman osan tarvitsemasta energiastaan ulkomailta – Georgialla on lisäksi suuri mutta kehittymätön vesivoimakapasiteetti.[1]
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kaikkien entisten neuvostotasavaltojen talous lamaantui – Georgiassa bruttokansantuote laski vuosina 1990–1995 enemmän kuin missään muussa uudessa valtiossa.[2] Joulukuussa 1990 Venäjä asetti Georgian kauppasaartoon. Sisällissodat Abhasiassa, Adžariassa ja Etelä-Ossetiassa syvensivät kriisiä. Maatalous- ja teollisuustuotanto laski vuoteen 1994 mennessä neljännekseen entisestä, ja työttömyys Tbilisissä nousi 40 prosenttiin. Apua lännestä saapui vasta 1995, kun IMF antoi Georgialle luottoa 206 miljardia dollaria ja Saksa 50 miljardia markkaa. Vuosien 1995 ja 1997 välillä tuotanto nousi 30 prosenttiin Neuvostoliiton aikaisesta tasosta, vuonna 2001 saavutettiin 35 %. 54 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.[1] Maailmanpankin ja IMF:n avulla Georgian talous on kuitenkin kehittynyt voimakkaasti vuodesta 2000 lähtien.[1]
Georgian tärkeimmät kauppakumppanit ovat viennissä Turkki, Turkmenistan, Venäjä ja Armenia ja tuonnissa Venäjä, Turkki, Yhdistynyt kuningaskunta, Azerbaidžan ja Saksa (2004). Vuonna 2004 Georgian valtionvelka oli 2,04 miljardia euroa.[1] 40 % rahasta oli lainassa Maailmanpankilta, IMF:ltä ja Euroopan jälleenrakennusrahastolta. Loput 60 % on lainattu keskinäisillä sopimuksilla IVY-mailta, mm. Turkmenistanilta. Lokakuussa 1995 Georgiaan luotiin oma rahayksikkö, lari. Maan talouden pahimpia ongelmia ovat olleet kyvyttömyys kerätä veroja ja salakuljetus, mutta uuden hallituksen vero-ohjelma, korruptionvastainen taistelu ja uudelleen aloitettu yksityistäminen ovat alkaneet tuottaa tulosta.[1] Georgia laskee toivonsa taloudellisesta toipumisesta Mustanmeren satamien (Batumi, Poti) kautta kulkevan kansainvälisen tavaraliikenteen sekä Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputken varaan.
[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat
[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet[1]
[muokkaa] Väestö
Georgiassa on 4 661 473 asukasta (arvio heinäkuulta 2006)[1]. Vuoden 1991 jälkeen yhteensä miljoona on jättänyt maan vaikeat talousolot. Muuttajat ovat etenkin korkeasti koulutettuja henkilöitä, jotka ovat löytäneet työn muista IVY-maista, Länsi-Euroopasta tai USA:sta. Suurin ulkogeorgialainen yhteisö asuu Moskovassa – vuonna 2002 noin 300 000 henkeä. Toiseen maailmansotaan asti Georgia oli maatalousvaltainen maa. Stalinin toimeenpanema teollistuminen veti yhä enemmän väkeä kaupunkeihin, ja nykyään noin 52 % väestöstä asuu kaupungeissa.[2] Sisällissodat Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa ovat ajaneet noin 250 000 ihmistä kodeistaan. Vuonna 2004 Georgiassa asui 230 000 pakolaista Abhasiasta, 12 200 Etelä-Ossetiasta sekä lisäksi 2 600 pakolaista Tšetšeniasta. Asutus on keskittynyt erityisesti Mustanmeren rannalle sekä jokilaaksoihin.[2] [muokkaa] VäestöryhmätGeorgiassa on perinteisesti asunut monia eri kansallisuuksia, ja maassa asuu yhä yli 26 eri etnistä ryhmää. 83,8 % asukkaista on georgialaisia, 6,5 % azereita, 5,7 % armenialaisia, 1,5 % venäläisiä,[1] 0,9 % osseetteja, 0,1 % abhaaseja ja 1,51 % kuuluu muihin ryhmiin, kuten kreikkalaisiin tai kurdeihin (2002). 1990-luvun alussa heränneeseen nationalismiin saakka syrjintää eri kansanryhmiä kohtaan ei maassa juurikaan ollut. Tuolloin syrjintä kohdistui pääasiassa abhaaseihin ja osseetteihin, jotka hakivat itsenäisyyttä, sekä venäläisiin, joiden nähtiin auttaneen neuvostojohtoa. Vuoden 1989 jälkeen monet venäläiset ovat lähteneet Georgiasta, ja heidän osuutensa väestöstä onkin laskenut 4,8 prosenttiyksiköllä. Syynä ei kuitenkaan juurikaan ole ollut sorto, vaan hyvät mahdollisuudet saada venäläinen passi ja työ Venäjällä. [muokkaa] KieletGeorgiassa käytetään väestön moninaisuuden vuoksi monia kieliä. Useat väestöryhmät elävät omissa kylissään ja puhuvat vain omaa kieltään. Lapsilla saattaa tästä syystä olla vaikeuksia seurata kouluopetusta, joka on georgiaksi. Maan virallinen kieli on georgia, jota puhuu 4 miljoonaa ihmistä Georgiassa ja noin 3,5 miljoonaa ulkomailla. Kielellä on oma kirjaimistonsa, Georgian aakkoset. Venäjää osataan laajasti, ja hyvää venäjän kielen taitoa arvostetaan etenkin korkeasti koulutettujen keskuudessa. Georgia on ollut virallinen kieli aina maan lyhyestä itsenäisyydestä lähtien 1920-luvun vaihteessa.[2] Georgia kuuluu eteläkaukasialasiin kieliin, joiden sukulaisuutta mihinkään muuhun maailman kieliryhmään ei ole onnistuttu todistamaan. [muokkaa] UskontoGeorgia on pääosin kristitty valtio, ja ortodoksiuskonto on ollut maan symboli jo keskiajalla. 83,8 % väestöstä kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.[1] Maan kansalliskirkko on Georgian ortodoksinen kirkko, jonka patriarkka on Ilia II. Georgian ortodoksikirkko oli ennen vuotta 1917, jolloin se sai takaisin itsenäsyytensä, alisteinen Venäjän ortodoksiselle kirkolle lähes sadan vuoden ajan.[2] Adžariassa asuu noin 376 000 osmanivaltakunnan aikana islamiin käännytettyä georgialaista muslimia – 9,9 % maan väestöstä on islaminuskoisia.[1] Loput kuuluvat muihin uskontokuntiin: 3,9 % Armenian apostoliseen kirkkoon, katolisiin (0,8 % väestöstä), protestantteihin, juutalaisiin ja jehovantodistajiin. 0,7 % väestöstä ei kuulu mihinkään uskontoon.[1] Georgiassa suhtaudutaan yhä erittäin nuivasti uskonnollisiin vähemmistöihin, ja maa oli vuoteen 2004 asti USA:n uskonnonvapauskomission listalla. Viime aikoine tilanne on kuitenkin monien ryhmien kohdalla parantunut. [muokkaa] Kulttuuri
[muokkaa] MaalaustaideGeorgialainen freskomaalaus kehittyi huippuunsa Bysantin vaikutuksesta 1000-1200-luvuilla. Aiheina käytettiin paitsi ikonien hahmoja, myös paikallisia pyhimyksiä ja kuninkaallisia. 1100-luvun harmoninen, vapaa tyyli vaihtui mongolihyökkäysten myötä 1400-luvulla maneerisemmaksi, ja osmanien vallattua Bysantin freskomaalaus kuihtui – vaikka myöhemmältäkin ajalta on säilynyt päinvastaisia esimerkkejä. Ehkäpä viimeinen perinteisiä freskoja maalannut taiteilija oli Niko Pirosmani (1862-1918), joka haki aiheensa uskonnon sijaan jokapäiväisestä elämästä. 1900-luvun alussa myös georgialaiset taiteilijat heräsivät modernismiin, ja monet hakivat vaikutteita Pariisista. [muokkaa] Kirjallisuus
Georgian kirjallisuuden historia alkoi 400-luvulla ja saavutti kukoistuksensa 1000- ja 1100-luvuilla Daavid Rakentajan ja kuningatar Tamaran aikana. Šota Rustaveli kirjoitti Georgian kansalliseepoksen Pantterintaljainen (georg. ვეფხისტყაოსანი, Vep'hist'q'aosani), joka on eepos uskonnon ja valtion yläpuolelle kohoavasta ritarirohkeudesta. Kuningas Vakhtang VI perusti 1700-luvulla maan ensimmäisen kirjapainon, kokosi ensimmäisen georgialaisen sanakirjan ja käänsi Jean de La Fontainen Faabelit georgiaksi. 1800-luvulla Georgian kirjallisuuteen alkoi virrata vaikutteita lännestä, etenkin romantiikasta. Tärkeitä kirjallisuuden ja ajan uudistusliikkeen hahmoja olivat Ilia Tšavtšavadze, Akaki Tsereteli ja Aleksander Kazbegi. Vuosina 1915-1921 kokoontui avantgarde-ryhmä Siniset Sarvet, joka joutui lopettamaan toimintansa kommunismin myötä – yksi ryhmän kuuluisimmista jäsenistä, Titsian Tabidze, tapettiin Stalinin puhdistuksissa vuonna 1937. 1900-luvulla vaikuttivat Grigol Robakidze ja Konstantine Gamsakhurdia, ja tämän hetken tunnettuja nimiä ovat Aka Mortšiladze ja David Turašvili. Georgialaissyntyinen Boris Akunin on Venäjän mahdollisesti suosituin dekkarikirjailija. [muokkaa] Teatteri, musiikkiGeorgiassa on 58 näyttämöä, joista 39 keskittyy draaman esittämiseen. Maassa esitettiin teatteria jo 200-luvulla eaa. Georgian kansallisteatteri perustettiin 1791 Tbilisissä ja kansallinen ooppera- ja balettiteatteri vuonna 1851. Perinteinen georgialainen musiikki on polyfonista, ja vaihtelee paljon alueelta toiselle. Polyfoninen musiikki kehittyi Georgiassa kolmisensataa vuotta Eurooppaa aikaisemmin, ja se on otettu myös UNESCOn maailmanperintölistalle. Elävä musiikki on Georgiassa suosittua, ja melkeinpä joka kodista löytyy piano. Kansainvälisesti tunnetuin georgialainen säveltäjä on nykyään Länsi-Euroopassa asuva nykysäveltäjä Gia Q'antšeli. Muita 1900-luvun tärkeitä georgialaissäveltäjiä ovat mm. Zakari Paliašvili, joka liitti georgialaista kansanmusiikkia eurooppalaiseen klassiseen musiikkiin, Otar Taktakišvili, Sulkhan Tsintsadze ja Aleksei Matšavariani, joka yhdisti elementtejä uudemmasta musiikista georgian kansanmusiikkiin. Viime aikoina georgialaissyntyinen jazz- ja blueslaulaja Katie Melua on menestynyt Länsi-Euroopassa. Viulisti Lisa Batiašvili on myös alun perin Georgiasta. Vuonna 2007 Georgia osallistuu ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuun, jossa kappaleen Visionary Dream esittää Sopho Khalvashi. [muokkaa] ElokuvaGeorgialainen elokuva on menestynyt hyvin kansainvälisesti. 16. marraskuuta 1896 Tbilisissä avattiin maan ensimmäinen elokuvateatteri, ja ensimmäinen elokuva maassa tehtiin 1912. Kansainvälisiä palkintoja voittaneita ohjaajia ovat Tengiz Abuladze (Magdanan aasi - Cannes 1956, Katumus - Cannes 1987), Otar Ioseliani (Viininkeruu - Cannes 1966) ja Nana Džordžadze (Rakastuneen kokin 1001 reseptiä - Karlovy Vary 1997, 27 puuttuvaa suudelmaa, Bryssel 2001). Talouden romahdettua 1990-luvulla myös elokuvateollisuus on kärsinyt, ja monet ohjaajat ovat joutuneet työskentelemään ulkomailla. [muokkaa] Koulutus ja tiedeKoulutuksessa käytetään suurimmaksi osaksi georgian kieltä. 1000 ihmistä kohti maassa on 27,97 opiskelijaa, enemmän kuin monissa Keski-Euroopan maissa. Georgian hallitus haluaa nostaa alhaisia koulutusmäärärahoja tulevina vuosina voimakkaasti (vuonna 2001 vain 2,3 % bruttokansantuotteesta). Nykyinen presidentti Mihail Saakašvili on kutsunut georgialaisten lahjaksi ei kultaa tai öljyä, vaan älyä, taitoja, koulutusta ja koulutettuja ihmisiämme. Tärkeimmät tieteelliset laitokset ovat mm. Tbilisin yliopisto (30 000 opiskelijaa 18 tiedekunnassa), Georgian tekninen yliopisto, valtion pedagoginen yliopisto, valtion lääketieteellinen yliopisto (Tbilisissä) ja Akaki Tseretelin yliopisto Kutaisissa. Georgian tiedeakatemialla on 10 osastoa ja 63 tutkimuskeskusta. Georgiassa on noin 5 000 kirjastoa, 250 museota ja yli 70 arkistoa. 
[muokkaa] RuokaGeorgian keittiötä kutsuttiin usein Neuvostoliiton haute cuisineksi. Vaihteleva ja monipuolinen ruokakulttuuri ei juurikaan ole saanut ulkopuolisia vaikutteita, vaikka Tbilisistä löytyykin hampurilais- ja pizzapaikkoja. Erikoisuuksia ovat mm. šašliki (msvadi), kukkoa tomaattikastikkeessa (tšakhokhbili), vasikkaa tomaattikastikkeessa (tšašušuli), kukkoa saksanpähkinäkastikkeessa (zatsivi), taikinanyytit lihatäytteellä (khinkali), paistettu juustoleipä (khatšapuri) ja papupata (lobio). Perinteisiä juomia ovat viini ja georgialainen vodka, tšatša. Maan tärkein viinialue on Kakheti, ja Bordžomin mineraalivesi on laajalti tunnettu entisen Neuvostoliiton alueella. [muokkaa] Juhlapäivät[8]
[muokkaa] Tiedotusvälineet[muokkaa] LehdetGeorgiassa painetaan 76:ta eri julkaisua. Sanomalehdet ja aikakauslehdet ovat suureksi osaksi itsenäisiä. Suosituimmat päivittäiset lehdet ovat Kviris Palitra, Alija, Akhali Taoba, Asaval Dasavali, Rezonansi ja urheilulehti Sarbieli, joiden painokset liikkuvat 10 000 ja 12 000 välillä. Lisäksi maassa ilmestyy lehtiä eri ryhmille, kuten Svobodnaja Gruzija ja Vetšerny Tbilisi venäjäksi, Gjurdgistan azeriksi ja Vrastan armeniaksi. [muokkaa] Sähköiset tiedotusvälineetGeorgiassa näkyy kymmenkunta televisiokanavaa. Kanavat 1 ja 2 ovat, kuten Suomessa, maan yleisradion kanavia; kanava 2 lähettää ohjelmaa vain iltaisin. Lisäksi valtion omistamia kanavia ovat Adžarian televisio sekä kaksi venäjänkielistä kanavaa. Joulukuuhun 2003 asti vain valtiollinen televisio näkyi koko maassa. Vaikutusvaltaisin TV-kanava maassa on yksityinen Rustavi 2, jolla on 27,94 %:n markkinaosuus (huolimatta kanavan näkymisestä vain Tbilisin ympäristössä ennen joulukuuta 2003). Kaapelitelevisio on Tbilisissä halpa ja suosittu vaihtoehto. Maassa on useita radiokanavia. Internetillä ei ole Georgiassa suurta merkitystä, sillä vain 5 %:lla kansasta on tietokone. Vähemmän kuin 14 % georgialaisista käyttää Internetiä, ja 27 % ei ollut edes kuullut siitä (mielipidetutkimus, heinäkuu 2004). [muokkaa] Ulkomaiset tiedotusvälineetGeorgian virallisen uutistoimiston Sakinformin lisäksi yksityiset toimistot tiedottavat maan tapahtumista. Ulkomaisiin televisiokanaviin georgialaisilla on useimmiten yhteys kaapelitelevision kautta. Maassa näkyvät lähes kaikki tärkeät venäläiset kanavat (ORT, NTV, TV-Center, TV-6) sekä länsimaiset kanavat (CNN, BBC World, Deutsche Welle, ESPN, Eurosport). Radio France internationalella on lähetysasemia Georgiassa, ja maan yleisradio toimittaa Radio Free Europe/Radio Libertyn ja Voice of American georgialaisia versioita. Ulkomaiset lehdet ovat useimmin venäläisiä julkaisuja, jotka tuodaan maahan, mutta lehdillä Argumenty i Fakty ja Komsomolskaja Pravda on myös omat painonsa Georgiassa. [muokkaa] LehdistönvapausGeorgian perustuslaki vuodelta 1995 takaa lehdistönvapauden ja kieltää sensuurin. Samalla se kieltää myös median tai sen levityksen monopolisoinnin. Vuoden 2004 lehdistölaki tekee toimittajien haastamisen oikeuteen mielipiteidensä vuoksi vaikeammaksi. Aiemmin toimittajia oli tuomittu suuriin korvauksiin mm. kunnianloukkauksista. Eduard Ševardnadzen aikana valtio yritti jatkuvasti pelotella mediaa: TV-kanava Rustavi 2:n uutisankkuri Giorgi Sanaia murhattiin vuonna 2001 hänen saatuaan tietoja sisäministeriön virkailijoiden huumesalakuljetuksesta. Kesällä 2004 lehdistön häirintä jatkui. Tbilisin syyttäjänvirasto teki ratsian Georgian Times -lehden toimitukseen lehden julkaistua juttusarjan pääsyyttäjä Valeri Grigalašvilin suuren omaisuuden alkuperästä. Pelottelu on johtanut kasvavaan itsesensuuriin Georgian mediassa, ja lokakuussa 2005 maa oli kansainvälisen lehdistönvapausindeksin sijalla 99. [muokkaa] Lähteitä
[muokkaa] Aiheesta muualla[muokkaa] Viralliset
[muokkaa] Turismi & yleistä
[muokkaa] Muuta
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
