Lannoite

Wikipedia

Lannoite on ainetta, jota lisätään viljelysmaahan isomman sadon ja viljelykasvien kasvun kiihdyttämiseksi. Lannoittamisen ajatus on palauttaa maaperän orgaaniseen osaan ne ravinteet, jotka poistuivat sadonkorjuun, lehtien haravoinnin tai nurmikonleikkuun mukana.

Kotona lannoitteita käytetään sisäkasvien kukoistamiseen. Pienessä ruukussa lannoitteet loppuvat nopeasti joten lannoitteensaanti on turvattava. Tavallisia kotikäyttöön suunnattuja lannoitteita voidaan sumuttaa lehdille jolloin puhutaan lehtiruokinnasta, mutta lannoitepitoisuus täytyy muistaa pitää pienenä.

Lannoitteita on kemiallisia ja orgaanisia. Suurin osa lannoitteista ovat kemiallisia, eli esimerkiksi ilman typestä laboratorioissa rakennettuja. Lannoittamiselle nimensä antanut lanta on menettänyt merkitystään viime vuosikymmeninä, kun laboratorioissa rakennetut ja maaperästä kaivettuihin mineraaleihin perustuvat keinolannoitteet ovat yleistyneet. Luomuviljelyssä suositaan eläimen lantaa, kompostia ja kesannointia lannoitusmenetelminä. Karjataloudessa helpompi lietelanta on erityisesti hajuhaittojen vuoksi tarkemmin valvottava kuin kompostoitava karjanlanta.

Liiallinen lannoittaminen summanmutikassa johtaa vesistöjen rehevöitymiseen ja taloudelliseen haaskaukseen. Siksi suositellaan maaperäanalyysiä lannoitustarpeen määrittämiseksi, ja lannoituksen ajoittamisen suunnittelua huuhtoutumisen minimoimiseksi.

Kotona liiallinen lannoittaminen on myös tuhoisaa, koska liian suuret lannoitepitoisuudet vioittavat tai jopa tappavat kasvin. Maltillinen lannoittaminen säännöllisin väliajoin saattaa luoda kotiin ennennäkemättömän puutarhan.

Lannoitteet sisältävät yleensä ennen kaikkea typpeä, fosforia ja kaliumia. Nämä kolme ovat kasvien pääravinteita. Niistä muodostuu NPK-arvo, eli ensimmäisenä typpi (N), toisena fosfori (P) ja kolmantena kalium (K). Jos lannoitetta on kilo, ja lannoitteen NPK-arvo on 5-4-3, niin se sisältää arvioidusti 50 grammaa typpeä.

Tyypilliset lisä- tai sivuravinteet ovat kalsium, rikki ja magnesium. Hivenaineina mukana on myös booria, rautaa, sinkkiä, kuparia, molybdeenia ja seleeniä.

Typellä on kaikkein vahvin vaikutus kasvin kasvuun, sillä sen avulla kasvaa vahva ja elinvoimainen kasvi. Typen saantia ei pitäisi koskaan estää täysin tai kasvin kasvaminen tyrehtyy.

Fosfori on kasville tärkeä aine muodostettaessa uutta solukkoa sekä yhteyttämisen kannalta. Fosforia tarvitaan erityisesti heti itämisen jälkeen ja kukkimisvaiheessa.

Vastustuskyky taudeille ja tukeva varsi ovat kaliumin ansiota. Kalium vaikuttaa myös muiden ravinteiden imeytymiseen. Kaliumintarve on suurimmillaan nuorilla kasveilla, mutta sitä tarvitaan myös terveiden kukintojen muodostamiseen.

Keväällä voidaan antaa kaikkia lannoitteita, mutta jos syksyllä annetaan liikaa typpeä, kasvin talvehtiminen häiriintyy, minkä takia syyskäyttöön suositellaan PK–, eli typetöntä lannoitetta.

Lannoitteita valmistetaan pääsääntöisesti epäorgaanisista materiaaleista ja ilman kaasuista. Lannoiteteollisuuden pohjana on ammoniakkisynteesi, joka lähes yleismaailmallisesti tapahtuu Haber-Bosch -synteesinä ilman typestä ja vedystä katalyyttisesti noin 700 C lämpötilassa. Ammoniakkia polttamalla saadaan typen oksideita, joista saadaan edelleen nitraatteja. Lannoiteteollisuus on hyvin energiaintensiivistä, ja lannoitetehtaat on perinteisesti perustettu vesivoimalaitosten yhteyteen.