Mantšun kieli

Wikipedia

Mantšu on pääasiassa Mantšuriassa ja Kiinassa asuvien mantšujen puhuma kieli. Se on uhanalainen, sillä noin kymmenestä miljoonasta mantšusta lähes kaikki puhuvat nykyisin äidinkielenään kiinaa, ja mantšun puhujia on nykyisin alle 100. Mantšu kuuluu tunguusikieliin. Se on agglutinoiva kieli (samoin kuin suomi) ja siinä esiintyy jonkin verran vokaaliharmoniaa (kuten suomessakin). Sen on todettu olevan kutakuinkin sama kieli kuin jurtšen.

Mantšu on tunguusikielenä harvinainen siitä, että sillä on kirjallista historiaa. Sillä on oma kirjoitusjärjestelmänsä, joka pohjautuu mongolin kirjoitusjärjestelmään. Mantšua kirjoitetaan mongolin tavoin ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Koska tällä tavalla kirjoitettujen kielten kirjoittajia on maailmassa kovin vähän, on mantšun kirjoittaminen tietokoneella likimain mahdotonta vaikka kirjaimet sisältyvätkin Unicode-standardiin.

Teoksen the Veritable Records (manju-i yargiyan kooli, kiinaksi 滿洲實錄) mukaan Mantšujohtaja Nurhaci päätti muuttaa mongolin aakkoston mantšuille sopivaksi vuonna 1599. Hän arvosteli sitä, että kun lukutaidottomat kiinalaiset tai mongolit saattoivat ymmärtää omaa kieltään kun sitä luettiin ääneen, mantšuilla näin ei ollut, sillä mongolikirjurit kirjoittivat heidän dokumenttinsa. Hän jätti huomiotta kahden neuvonantajansa, Erdenin ja G'again vastalauseet, ja hänen ansiokseen lasketaan mongolin kirjoituksen mukauttaminen mantšun kieltä varten. Syntynyt kirjoitusjärjestelmä tunnetaan nimellä "tongki fuka aku hergen" ("kirjoitus ilman pisteitä ja palloja"). Vuonna 1632 Dahai lisäsi kirjoitukseen diakriittisiä merkkejä selventääkseen alkuperäisen mongolin kirjoituksen moniselitteisyyttä, esimerkiksi sanan alussa esiintyvä k ei saa diakriittisiä merkkejä, g merkitään pisteellä ja h ympyrällä, joten ne ovat erotettavissa toisistaan. Tämän muutoksen kautta syntyi normaalikirjoitus, joka tunnetaan nimellä "tongki fuka sindaha hergen" ("kirjoitus pisteiden ja pallojen kera"). Tämän ansiosta mantšun aakkosto on melko yksiselitteinen.

Historiallisesti monet eurooppalaiset tutustuivat mantšun kieleen ennen kuin kiinaan. Mantšu oli Qing-dynastian alkuaikoina keisarillisen hallinnon pääasiallinen kieli, mutta 1800-luvulla sitä ei enää osattu sujuvasti edes hovissa. Tästäkin huolimatta kaikki keisarilliset dokumentit Qing-dynastian loppuun saakka (1911) kirjoitettiin sekä kiinaksi että mantšuksi. Nykyisin kirjoitettua mantšua näkee Qing-dynastian aikaisessa arkkitehtuurissa kuten Kielletyssä kaupungissa, jonka historialliset merkinnät on kirjoitettu sekä mantšuksi että kiinaksi, ja mantšunkieliset kirjoitukset ovat tärkeitä Qing-dynastian aikaisen Kiinan tutkimisessa.

Nykyisin Mantšuriana tunnetulla alueella juuri kukaan ei puhu mantšua, vaan alue on täysin kiinalaistunut. Itse asiassa suurin osa kielen nykyisistä puhujista ovat Sibe-kansaa, jotka asuvat Ili-laaksossa Xinjiangissa, jonne heidät siirsi keisari Qianlong vuonna 1764. Nykyinen sibe-kieli on varsin samanlaista kuin mantšu, joskin kirjoituksessa ja ääntämyksessä on pieniä eroja. Sibet eivät kuitenkaan pidä itseään mantšuina.

[muokkaa] Kielioppi

Mantšu on agglutinoiva kieli, jonka perussanajärjestys on subjekti-objekti-verbi (SOV).

[muokkaa] Mantšun substantiivit

Substantiiveilla mantšussa on useita sijamuotoja, jotka voi päätellä niiden päätteistä:

nominatiivi merkitsee lauseen subjektia ja on tunnusmerkitön (ei päätettä)
akkusatiivia käytetään lauseen suorasta objektista, sen tunnusmerkkinen pääte on -be
genetiivillä merkitään omistusta ja tapaa jolla jokin saavutetaan. Sen tunnusmerkkinen pääte on -i tai partikkeli ni jos se seuraa sanaa joka päättyy -ng. Esimerkiksi wang ni moo (kuninkaan puu)
datiivi/lokatiivi osoittaa sijaintia, aikaa, paikkaa tai epäsuoraa objektia. Tunnusmerkkinen pääte on -de
ablatiivilla merkitään toiminnan alkua tai sitä käytetään vertailuissa. Tunnusmerkkinen pääte on -ci