Minkki
Wikipedia
| Minkki | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Minkki |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Minkki (Mustela vison) ei ole alun perin eurooppalainen näätäeläin. Se on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, missä sitä tavataan Alaskasta Floridaan. Villistä minkistä kehitettiin 1920-luvulla tarhamuoto turkiseläinkasvatusta varten, ja Pohjoismaihin se tuotiin 1930-luvulla. Norjalaisista tarhoista ensimmäiset eläimet karkasivat jo samalla vuosikymmenellä. Toisen maailmansodan jälkeen turkistarhaus yleistyi ja vuoden 1970 paikkeilla villiminkkejä esiintyi suurimmassa osassa Pohjolaa. Suomessa levinneisyys kattaa koko maan ja minkki on löydetty lähes jokaisesta nisäkäslaskentojen 50x50 kilometrin ruudusta. Puuttuvat ruudut todistanevat vain sen, että minkki ei osunut näköpiiriin.
Minkki suosii vedellistä ympäristöä. Se viihtyy niin makean- murto- kuin merivedenkin läheisyydessä. Valitessa järviä ja jokia, se suosii paikkoja, jossa on runsas kasvillisuus sekä maalla että vedessä.
Villiminkit ovat pääasiassa yö- ja hämäräeläimiä. Tarhasta karanneet minkit taas liikkuvat yleensä päivisin. Vuorokausirytmiin vaikuttaa kuitenkin suuresti ravinnon määrä sekä paikan rauhallisuus, joten ei ole mitenkään harvinaista törmätä minkkiin myös päivisin. Se ei ole erityisen arka, mutta ei kuitenkaan niin utelias kuin kärppä. Aktiivisuus laskee talvisin.
Liikkeiltään minkki liikkuu aaltomaisesti loikkien ja kohottautuu välillä takajaloilleen tarkkaillakseen ympäristöä. Vaikka se ei kovinkaan usein kiipeile puuhun, se liikkuu varsin ketterästi kallioilla. Vedessä liikkuessaan se kauhoo etutassuillaan, mutta sukeltaessaan saaliin perään se voi käyttää kaikkia neljää raajaa.
Minkin elinpiiri on nauhan muotoinen, koska se kulkee pitkin rantoja saalista etsien. Pituudeltaan nauha voi olla useita kilometrejä. Päiväpiilot ovat usein lähellä paikkoja, jossa ravintoa on eniten saatavissa. Samaa sukupuolta olevia vastaan minkki puolustaa reviiriään muiden näätäeläinten tavoin, mutta uroksen ja naaraan reviirit eivät mene samalla tavalla päällekkäin. Myöskään uros- ja naarasminkin reviireissä ei ole niin suuria eroja. Kiima-aikana uros voi jättää reviirinsä ja lähtee vaeltamaan kauemmaksi pariutuakseen mahdollisimman monen naaraan kanssa.
Minkki on väriltään tummanruskea, ja sen pohjavilla on samanvärinen kuin peitinkarvat. Alaleuassa sillä on valkea läikkä joka voi ulottua kaulaan saakka. Talvikarva vaihtuu huhtikuusta heinäkuuhun ja uusi talviturkki tulee loka-marraskuussa. Urosten ruumiin pituus on 30-45 cm, hännän pituus 13-23 cm. Naaraat ovat huomattavasti pienempiä. Urokset painavat 0,5-1,5 kg ja naaraat yleensä alle kilon. Turkistarhoilla naaraat voivat kuitenkin painaa jopa 3 kg.
Aggressiivisena tai kiihtyneenä minkki voi sihistä tai päästää kiljaisun. Kiimassa uros päästää kotkottavia ääniä. Poikasten ääntely koostuu lähinnä vikinästä.
Minkki kaivaa harvoin oman pesänsä vaan se käyttää luonnononkaloita, jotka se vuoraa ruoholla, höyhenillä ja karvoilla. Poikaset syntyvät yleensä huhtikuussa ja poikueessa on yleensä 4-6 pentua. Turkistarhoilla luku on suurempi. Syntyessään poikaset ovat sokeita ja lähes karvattomia. Silmät avautuvat noin neljän viikon ikäisenä. Itsenäisiä poikaset ovat neljän kuukauden ikäisenä, mutta sukukypsiä ne ovat vasta seuraavana kesänä. Luonnossa minkin ikä on keskimäärin neljä vuotta, mutta tarhoissa se voi olla kaksinkertainen.
Ruoan suhteen minkki ei nirsoile. Sillä kelpaa lähes kaikenlainen eläinravinto riippuen ajasta ja paikasta. Talvisin sen ruoka koostuu pääasiassa kalasta mutta kesäisin nisäkkäistä, linnuista, sammakoista, ravuista sekä hyönteisistä. Ylimääräisen saaliin minkki varastoi muiden näätäeläinten tavoin.
Minkkiä pidetään osasyynä siihen, että vesikko on kadonnut Suomesta.
