Tienkäyttömaksu

Wikipedia

San Marcosin tulliasema Mexico Cityn lähettyvillä

Tienkäyttömaksu on tien ajoneuvokäytöstä perittävä maksu. Maksu voi olla merkityn tien käyttöön liittyvä tullipisteen ohituskertaperusteinen maksu, jollakin tietyllä tietullialueella suoritettava lisämaksu, tai tien käytön määrään perustuva kilometri- tai aikamaksu. Tietulleja ovat myös silta- ja tunnelimaksut. Tienkäyttömaksuista on historiallisia viittauksia kuin antiikin Kreikan myyteissäkin (kts. Kharon) ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tiedetään keränneen niitä 1300- ja 1400-luvuilla. Suomessa ei ole käytössä tienkäyttömaksuja.

Sisällysluettelo

1 Tienkäyttömaksut maailmalla
2 Tienkäyttömaksujen keruutapoja
3 Esimerkkejä kaupunkien tietullialueista
4 Lähteet
- 4.1 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tienkäyttömaksut maailmalla

Erilaiset tavat rahoittaa teitä ja tieverkostoa niiden käyttäjiltä kerätyillä maksuilla ovat maailmanlaajuisesti verrattain tavanomaisia. Euroopan unionissa jonkinlaisia tienkäyttömaksuja kerätään kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa ja muualla maailmassa tietulleja kerätään joillain teillä muun muassa Australiassa, Brasiliassa, Meksikossa, Turkissa ja Yhdysvalloissa.

[muokkaa] Tienkäyttömaksujen keruutapoja

Tienkäyttömaksujen keräystapa riippuu järjestelmän tyypistä. Moottoriteillä kerättävät tietullit tyypillisimmin veloitetaan kuljettajalta tulliasemalla tai kausittaisena maksuna. Tulliasemalla maksu voidaan suorittaa manuaalisesti tai sähköisen laitteen avulla. Maksettaessa sähköisesti autoilijan ei yleensä tarvitse pysähtyä ollenkaan ja kaikissa järjestelmissä ei edes ajaa hitaampaa

Raskasta liikennettä veloitetaan tien käytöstä useissa Euroopan maissa niin sanotun eurovinjetillä. Eurovinjetti on aika- tai kilometriperusteinen maksu, josta säädetään EU direktiivissä 1999/62/EC, (sittemmin muutettu direktiivillä 2006/38/EC). Direktiivi määrää maksimi- ja minimimaksut mm. ajoneuvon päästöt ja koko huomioon ottaen.

Satelliittipaikannusta käyttäviä maksujärjestelmiä on myös testauksessa ja jo käytössä Saksan raskaan liikenteen maksujärjestelmässä.

[muokkaa] Esimerkkejä kaupunkien tietullialueista

[muokkaa] Singaporen ydinkeskusta-alue

Tulliasema North Bridge Roadilla Singaporessa

Singaporen tullimaksujärjestelmä, Electronic Road Pricing (ERP), on maailman ensimmäinen sähköistä tietullimaksujärjestelmää käyttävä kaupunki ja se otettiin käyttöön Syyskuussa 1998. Sittemmin vastaavia maksujärjestelmiä on otettu käyttöön Lontoossa, Tukholmassa, Oslossa, Bergenissä ja Trondheimissa.

Järjestelmä koostuu Singaporen ydinkeskusta-alueen sisääntuloväylillä olevista ERP-tulliasemista, jotka laskuttavat automaattisesti alikulkevia autoja niiden pakollisten IU-laitteiden (in-vehicle unit) avulla. Maksun suuruus riippuu kellonajasta ja tulliasemasta vaihdellen 0,25:stä 3:een Singaporen dollariin. Testejä tulliasemien korvaamisesta satelliittipaikannukseen perustuvalla järjestelmällä on tehty.

Tullialueen käyttöönotto on, paikallisen, liikenteestä vastaavan viranomaisen (Land Transport Authority) mukaan, nostanut keskituntinopeuksia 20 %:lla, vähentänyt ruuhkahuippujen liikennettä ja vähentänyt tullialueen sisäistä liikennettä järjestelmän toimintatunteina 13 %:lla. Lisäksi autopoolit ovat kasvaneet suosiossa ja liikennevirtojen huiput tasaantuneet teiden käytön jakaantuessa tasaisemmin eri aikoina.

Järjestelmän ongelmiksi kerrotaan tietulliasemien siirtävän liikennettä pääväyliltä pienemmille teille, jotka ruuhkautuvat herkästi.

[muokkaa] Lontoon ruuhkamaksu

Old Street tiessä maksualueen merkit ja vasemman yläreunan pikkukuvassa maksualueesta varoittava liikennemerkki.

Lontoon ruuhkamaksualue on niin sanotun Inner Ring Roadin rajaama alue Lontoon keskustassa ja se otettiin käyttöön 17. helmikuuta 2003. Vuoden 2007 helmikuussa ruuhkamaksualue laajentuu länteen lähes kaksinkertaistaen alueen koon.

Ruuhkamaksualueella kello 7:n ja 18:30:n välisenä aikana autoilevan tulee maksaa 8 £:n lisämaksu (alun perin 5 £). Lisämaksun suuruus ei riipu siitä, kuinka kauan alueella viettää aikaa, vaan on päiväkohtainen. Maksun voi suorittaa usealla tavalla (mm. verkossa, puhelimella, tekstiviestillä ja maksupisteissä) kyseisen vuorokauden loppuun asti. Maksun voi suorittaa seuraavana päivänä, jolloin se maksaa 10 £:aa. Toisen päivän jälkeen maksuun lisätään 100 £:n sakko.

Lontoon ruuhkamaksut perustuvat 230 valvontakameraan, jotka kuvaavat alueelta poistuvat ja alueelle saapuvat autot. Tietokone vertaa kuvattuja rekisterinumeroita maksurekisterin tietoihin ja maksutta alueella olleille lähetetään edellä mainittu sakko. Rekisterinumerontunnistuksen epävarmuuksien vuoksi ihminen käy läpi tietokoneen löytämät rekisterinumerot ennen sakon lähettämistä.

Bussien, minibussien, taksien, hälytysajoneuvojen, moottoripyörien ja joitain vaihtoehtopolttoainetta käyttävien ajoneuvojen ei tarvitse maksaa maksua.

Maksujärjestelmän seurauksena Lontoon keskustan liikennejärjestelyistä vastaava viranomainen (Transport for London) arvioi ruuhkien vähentyneen keskimäärin noin 25 %:ia, onnettomuuksien vähentyneen hiukan vertailuarvoja enemmän, matka-aikojen lyhentyneen ja vaikutuksen kaupalliseen toimintaan olevan neutraali. Valtaosa alueen kaupoista suhtautuu ruuhkamaksualueeseen positiivisesti Transport for Londonin mukaan.^[1]

Maksua ovat kritisoineet useat kaupat, joiden toimintaan lisämaksulla on ollut suuri vaikutus myynnin laskun ja kasvaneiden toimituskulujen kautta. Maksualueen ulkopuolella lisämaksu on myös johtanut pysäköintimaksuihin aiemmin ilmaisilla pysäkointialueilla haitaten niiden alueiden asukkaita.

Ruuhkamaksun vastustus ei ole johtanut järjestelmän hylkäämiseen, koska vuonna 1999 Suur-Lontoon hallintoelin (Greater London Authority) sääti, että ruuhkamaksujärjestelmän luominen olisi tulevaisuudessa pormestarin vallan alainen asia. Vuonna 2000 pormestariksi valittu Ken Livingstone ryhtyikin toteuttamaan ruuhkamaksujärjestelmää vaalilupaustensa mukaisesti.

[muokkaa] Tukholman ruuhkamaksu

Tulliasema Liljeholmsbronilla

Tukholman ruuhkamaksualue oli voimassa 3.1. - 30.6.2006 ja oli osa niin sanottuja Tukholman kokeiluja (Stockholmförsöket), joihin kuului myös lisäyksiä julkisen liikenteen tarjonnassa ja liityntäpysäköintimahdollisuuksissa. Maksualueen rajasivat seuraavat kaupunginosat: Södermalm, Norrmalm, Vasastaden, Östermalm, Kungsholmen, Stora Essingen, Lilla Essingen ja Djurgården.

Ruuhkamaksusta järjestettiin kansanäänestys 17.9., jossa Tukholman lähiöt ja valtaosa niiden asukkaista vastustivat ruuhkamaksua samalla kun maksualueella asuvat kannattivat sitä. 1.10. Ruotsin hallitusliittouma, Allianssi Ruotsin puolesta, ilmoitti luovansa pysyvän ruuhkamaksualueen^[2].

Perusteluna ruuhkamaksualueen palauttamiselle on sen kyky rahoittaa liikennejärjestelyjen vaatimia investointeja. Alun perin ruuhkamaksu perusteltiin liikenteen sujuvoittamis- ja ympäristösyistä.

Ruuhkamaksu oli voimassa kello 6:30 – 18:30 ja sen suuruus vaihteli kellonajasta riippuen 10:stä 20 kruunuun (karkeasti 1 – 2 €) ollen korkeimmillaan 7:30-8:30 ja 16:00-17:30. Maksu piti maksaa aina kun maksualueen raja ylitettiin ja maksimikustannus päivässä yhdelle ajoneuvolle oli 60 kruunua. Ruuhkamaksualue ei ollut voimassa viikonloppuisin, pyhinä tai pyhää edeltävänä päivänä.

Tulliasemia oli 18 sisääntuloväylällä, joista jokaisessa toistakymmentä kameraa rekisteröi ohi ajavien autojen rekisterikilven. Tulliasemat myös ilmoittivat ajankohtaisen maksuluokan, mutta asemilla ei ollut mahdollista maksaa kyseistä maksua. Oikea maksu täytyy suorittaa omatoimisesti viiden päivän sisällä Ruotsin tielaitoksen (Vägverket) tilille. Suoraveloitus tililtä oli mahdollista jos autossa oli asianmukainen radiolähetin. Maksu oli mahdollista maksaa myös manuaalisesti Pressbyråkiosk-kioskeilla ja 7-eleveneissä. Maksun laiminlyöminen johti 70 kruunun (7,5 €) muistutuslaskuun, jonka laiminlyöminen johti kuukauden kuluessa lähetettävään 500 kruunun (54 €) lisämaksuun, joka erääntyessään siirtyi ulosottoon.

Bussien, taksien., hälytysajoneuvojen, diplomaattiajoneuvojen, sotilasajoneuvojen ja joitain vaihtoehtopolttoainetta käyttävien ajoneuvojen ei tarvitse maksaa maksua. Maksu koski vain autoja, joten esimerkiksi moottoripyörät eivät ole maksuvelvollisia.

Järjestelmän vaikutuksesta ruuhkien kerrottiin vähentyneen 22 %:ia^[3] ja Ruotsin Naturvårdsverket (Ympäristöministeriön alainen laitos) arvioi järjestelmän päästövähennysten vähentävän vuositasolle muunnettuna 25-30 ennenaikaista kuolemaa^[4].

Kritiikkiä on esitetty mm. järjestelmän epäreiluutta kohtaan, sillä maksualueen sisällä liikkuvien ei tarvitse maksaa mitään. Myös ruuhkamaksujen tarpeellisuutta on kritisöity koska kaikilla maksualueilla ei ole ympäristöongelmia joilla ruuhkamaksua perusteltiin. Tukholman kauppakamari arvioi myös järjestelmän haittaavan kauppaa, toiset arvioivat sen lisäävän alueen hintatasoa toimituskustannusten kasvaessa. Ruotsin suurin autoilijoiden edustusjärjestö, Motormännens Riksförbund, vastusti lisäkuluja autoilijoille ja järjesti onnistuneen adressin kansanäänestyksen järjestämiseksi.