Ariel Sharon
Wikipedia
Ariel Sharon (hepreaksi שרון 
kuuntele ääntämys?, oikealta nimeltään Ariel Scheinermann, s. 27. helmikuuta 1928) on pitkäaikainen israelilainen poliitikko ja sotilaallinen johtaja. Hän toimi Israelin pääministerinä maaliskuusta 2001 huhtikuuhun 2006. Hän syntyi Ariel Scheinermann -nimisenä ja hänet tunnetaan myös lempinimeltä Arik. Sharonin poliittisen uran keskeytti tammikuussa 2006 aivoverenvuoto, joka johti koomaan, josta Sharon ei ole tähän mennessä herännyt.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhaisemmat vaiheet
Ariel Sharon syntyi venäjänjuutalaiseen perheeseen Kfar Malalin kylässä brittiläisessä Palestiinassa vuonna 1928. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Venäjältä, tämä heidän alkuperäinen kotialueensa kuuluu nykyään Valko-Venäjälle. Hänen vanhempansa olivat Samuil Scheinerman ja Vera Schneeroff. Isä puhui jiddišiä, mutta äiti mieluummin venäjää, jonka myös Ariel oppi lapsena.
Ariel Sharon liittyi 14 vuoden ikäisenä sotilaalliseen nuorisopataljoonaan, ja myöhemmin Haganah-järjestöön. Haganah oli yksi aseellisista järjestöistä, joista myöhemmin muotoutui Israelin puolustusvoimat. Vuonna 1949 hän oli edennyt komppanianpäälliköksi, ja hänet siirrettiin tiedustelu-upseeriksi vuonna 1951, minkä jälkeen hän aloitti historian opinnot Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa.
Ariel Sharon perusti Israelin sotilaalliset erikoisjoukot Yksikkö 101:n pääministeri David Ben-Gurionin käskystä elokuussa 1953. Yksikkö 101 osallistui Israelin välienselvittelyihin palestiinalaisten ja naapurivaltioiden kanssa. Yksikköä on arvosteltu siviileihin kohdistuvan väkivallan vuoksi. Yksikkö tuli tunnetuksi erityisesti Qibyn kylän joukkomurhasta vuonna 1958, jossa kuoli n. 60 arabisiviiliä iskussa.
Vuonna 1956, Suezin sodassa, Sharon komensi prikaatia 202, ja valtasi vastoin käskyjä Mitlan solan Siinailla, vaikka egyptiläisten odotettiin muutenkin vetäytyvän sieltä parin päivän sisällä.
[muokkaa] Kuuden päivän sota ja jom kippur -sota
Sharon ylennettiin kenraalimajuriksi. Kuuden päivän sodassa 1967 Sharon komensi voimakkainta armeijakuntaa Siinain rintamalla joka teki läpimurron Kusseima-Abu-Ageilan alueella. Vuonna 1969 hänet oli valittu Israelin puolustusvoimien eteläisen armeijan komentajaksi. Lokakuun 1973 sodassa hän valtasi sillanpääaseman Suezin kanavalla lokakuun 16. päivänä. Hän ylitti Suezin kanavan seuraavana päivänä. Sharon ja Avarahan Ada saarsivat Egyptin 3. armeijan. Tätä pidetään sodan käännekohtana joka pakotti egyptiläiset vetäytymään Siinailta ja neuvottelemaan tulitauosta. Sharonia juhlittiin sotasankarina ja Israelin pelastajana.
[muokkaa] Poliittinen ura
Sharon vältteli Beginin Herut- puoluetta 1950- ja 1960-luvuilla. Hän esiintyi yhdistetyllä labour ja oman puolueen Shlomtzion listalla. Vasta kun Begin voitti vaalit 1977 Sharon liittoutui Likudin kanssa . Jätettyään armeijan hän toimi pääministeri Jitzhak Rabinin turvallisuusneuvonantajana vuosina 1975–1976. Hän työskenteli maatalousministerinä vuosina 1977–1978 ja puolustusministerinä 1981–1983 Beginin Likud-hallituksessa. Sharon on ollut Israelin parlamentin knessetin jäsen vuosina 1973–1974 ja vuodesta 1977 lähtien yhtämittaisesti. Puolustusministerin viran hän joutui jättämään sekaannuttuaan Sabran ja Shatilan massamurhiin. Hän toimi salkuttomana ministerinä hallituksessa vuosina 1983–1984, kauppa- ja teollisuusministerinä 1984–1990. Rakennustuotannon ministerinä 1990–1992. Benjamin Netanyahun hallituksessa teollisuusministerinä 1996–1998 ja ulkoministerinä 1998–1999. Barakin työväenpuolueen hallituksen aikana Sharonista tuli Likud-puolueen johtaja. Hänet valittiin pääministeriksi helmikuussa 2001.
Sharonin suhtautuminen palestiinalaisiin oli jyrkän aggressiivista "ei-neuvotteluja" politiikkaa vielä Jasser Arafatin ollessa PLO:n johdossa. Sharonista tuli kuitenkin 2000-luvulla neuvotteluhalukas. Elokuussa 2005 Sharon ajoi läpi puolueensa oikeiston vastalauseista välittämättä yksipuolisen vetäytymisen Gazan alueelta. Alueella asuvat 8500 israelilaista siviiliä poistettiin alueelta. Osa heistä lähti käskystä, mutta osan joutuivat sotilaat kantamaan autoihin, joilla heidät kuljetettiin muualle. Monet äärijuutalaiset pitivät itseään uhreina ja marttyyreinä. Juutalaisista osa linnoittautui synagogiin, jotta karkotus näyttäisi iskulta juutalaisuutta vastaan.
Ääriuskonnollinen ryhmä rabbeja, joita johti Josef Dayan (joka uskotaan kuningas Daavidin perilliseksi ja siksi Israelin tulevaksi kuninkaaksi) manasivat Sharonin päälle muinaisen kirouksen, jotta kuoleman enkeli tappaisi hänet.
Poistuessaan sotilaat purkivat karkotettujen israelilaisten talot ja muut rakennukset, mutta jättivät synagogat jäljelle. Palestiinalaiset kuitenkin polttivat synagogat maan tasalle.
21. marraskuuta 2005 Sharon ilmoitti jättävänsä Likudin puolueen puheenjohtajalle osoitetulla kirjeellä ja muodostavansa uuden keskustalaisen Kadima-puolueen. Hän pyysi myös Israelin presidenttiä hajottamaan parlamentin ja järjestämään uudet vaalit vuoden 2006 maaliskuussa.
[muokkaa] Aivoverenvuoto
4. tammikuuta 2006 Sharon sai vaikean aivoverenvuodon. Hänet vietiin sairaalaan leikattavaksi ja pääministerin oikeudet siirrettiin varapääministeri Ehud Olmertille.
Parin päivän päästä, 6. tammikuuta 2006 Sharonin aivoissa havaittiin uusi verenvuoto ja hänet leikattiin jälleen. Ehdittiin jo uutisoida Sharonin kuolemasta, mutta pian tämä kerrottiin väärinkäsitykseksi, ja sanottiin lääkärien edelleen yrittävän pelastaa Sharonin. Ulkopuolisen ekspertin mukaan Sharonin saamat komplikaatiot olivat henkeä uhkaavia ja hänen selviämisensä epävarmaa. [1]
Tammikuussa, pian aivoverenvuodon jälkeen Sharonin kerrottiin todennäköisesti selviytyvän. Hän oli saanut kuitenkin aivovaurioita, ja niiden vakavuus ei ollut selvillä ennen kuin häntä yritettiin herättää. Aivovauriot voivat aiheuttaa psyykkisten toimintojen ongelmia tai halvautumista. Sharonin kannattajat olivat erittäin huolissaan Sharonin tilanteesta ja Sharonia pidettiin leikkauksen jälkeen koomassa, jotta hänen aivonsa saivat aikaa toipua. Hänet yritettiin herättää koomasta maanantaina 9.1, mutta tämä ei onnistunut. 15.1. Sharonille tehtiin uusi leikkaus, tällä kertaa hänen kurkkuunsa tehtiin aukko hengittämisen helpottamiseksi.
25. tammikuuta israelilainen sanomalehti Haaretz kertoi Sharonin olevan asiantuntijoiden mukaan vegetatiivisessa tilassa (persistent vegetative state). [2]
100 päivän kuluttua Sharonin väistymisestä hänelle valittiin seuraaja Israelin lain mukaisesti.
28. toukokuuta Helsingin Sanomat uutisoi Sharonin siirtämisestä pitkäaikaishoitoon. Hänelle oli tätä ennen tehty useita leikkauksia. Sharonin ei uskota enää palaavan tajuihinsa. [3]
23. heinäkuuta Helsingin Sanomat kertoi Sharonin tilanteen huonontuneen. Tel Hashomerin sairaalan tiedottajan mukaan Sharonin munuaisten tila on heikentynyt. Samoin hänen aivokudoksessaan on havaittu muutoksia huonompaan suuntaan. [4]
3. marraskuuta Helsingin Sanomat kertoi Sharonin joutuneen teho-osastolle. Sairaalan mukaan syy siirtoon oli tulehdus, joka vaikuttaa haitallisesti sydämen toimintaan. [5]
 |
Israelin pääministerit |
| David Ben-Gurion • Moshe Sharett • David Ben-Gurion • Levi Eshkol • Golda Meir • Jitzhak Rabin • Menachem Begin • Yitzhak Shamir • Shimon Peres • Yitzhak Shamir • Jitzhak Rabin • Shimon Peres • Benjamin Netanjahu • Ehud Barak • Ariel Sharon • Ehud Olmert |
