Eläkeläiset (yhtye)
Wikipedia
![]() |
|
---|---|
Toiminnassa | 1993- |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | suomi |
Tyylilaji | Humppa / Jenkka |
Levy-yhtiö | Stupido Records, Humppa Records |
Jäsenet | Onni Varis Petteri Halonen Lassi Kinnunen Martti Varis Kristian Voutilainen |

Eläkeläiset on suomalainen yhtye, joka soittaa pääasiassa humppa- ja jenkkaversioita tunnetuista rock- ja popkappaleista. Yhtye on säveltänyt myös omaa materiaalia, sillä levy-yhtiöiltä on ajoittain ollut vaikea saada lupia huumoriversioihin. Eläkeläiset perustettiin Joensuussa 1990-luvun alussa. Ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1994. Suomen ulkopuolella yhtye on varsin suosittu erityisesti saksankielisessä Euroopassa, jossa se myös keikkailee usein.
Yhtye on myös tunnettu varsin epäsovinnaisesta käytöksestään sekä ympäri Eurooppaa sijaitsevista viinakätköistään. Yhtye on myös maailman ainut yhtye, joka on soittanut kahdessa eri maassa samaan aikaan (Suomi ja Hollanti).
Nyt syksyn kiertueen Helsingin Nosturin keikan jälkeen orkesteri pitää koko vuoden 2007 mittaisen sapaatin, eikä tee keikkaa Suomessa, eikä ulkomailla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kokoonpano
- Onni Varis, urut ja laulu
- Petteri Halonen, kosketinsoittimet, kitara ja laulu
- Lassi Kinnunen, haitari ja laulu
- Martti Varis, bassokitara ja laulu
- Kristian Voutilainen, rummut ja laulu
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- Joulumanteli (1994) (vain C-kasetti)
- Humppakäräjät (1994)
- Humpan kuninkaan hovissa (1995)
- In humppa we trust (1996) (live-albumi)
- Humppamaratooni (1997)
- Werbung, baby! (1999)
- Humpan kuninkaan hovissa 1994-95 (2000)
- Humppa-akatemia (1994) (tupla-albumi)
- Humppa! (2001)
- Pahvische (2002)
- Humppaelämää (2003)
- Humppasirkus (2006)
[muokkaa] EP:t
- Humppalöyly (1995)
- Humppaorgiat (1999)
- Joulutorttu (2002)
- Jenkkapolkkahumppa (2001)
- Katkolla humppa (2003)
- Keväthumppa (2003)
- Das Humppawerk (2006)
[muokkaa] Singlet
- Pyjamahumppa (1995)
- Dementikon keppihumppa / take me to the city (1997)
- Sensational monsters of humppa (1998)
- Huipputähtien ykköshitit (1999)
- Ja humppa soi (2000)
- Jukolan Humppa (2006)
[muokkaa] DVD:t
- Sekoilun Ytimessä - 2003
[muokkaa] Muut julkaisut
Vuonna 2003 ilmestyi Ilkka Mattilan toimittama Suuri suomalainen juopottelukirja. Lainaus takakannesta kertonee mistä on kyse: "Tämä kirja ei ole Eläkeläisten historiikki, vaan kokoelma tarinoita tapahtumista yhtyeen uran varrelta. Jotkut niistä ovat tarkasti totuudenmukaisia, jotkut eivät. Kuten maailman parhaassa viihteessä yleensäkin, myös tässä kirjassa on noudatettu klassista periaatetta: jos legenda ja totuus ovat ristiriidassa, painetaan legenda."
[muokkaa] Trivia
Eläkeläisten taiteilijanimet on muodostettu ottamalla soittajan ristimänimestä keskimmäinen nimi ja yhdistämällä se äidin tyttönimeen. Nykykokoonpanon Onni Varis, Martti Varis, Petteri Halonen, Lassi Kinnunen ja Kristian Voutilainen ovat oikeilta nimiltään Jarmo Koponen, Jouni Vento, Jarkko Romppanen, Petteri Kukkonen ja Janne Hurskainen.
Faneja löytyy ympäri Suomea, "virallisin" lienee Humpparetkut Finnland, jotka kiertävät omalla porukallaan suurimman osan keikoista Suomessa ja käyvät myös mahdollisuuksien mukaan ulkomailla. Viimeeksi Monster of Humppa -kiertueen Berlinin etapilla. Porukkaan voi tutustua osoitteessa Humpparetkujen viralliset sivut Tutustumisen arvoinen on myös Jugend Saksassa, jotka poikkesivat Suomessa syksyn kiertueella! Humppajugendin viralliset sivut Em. sivuilta löytyy myös paljon kuvia eri humppakokoontumisista.