Fjodor Dostojevski

Wikipedia

Fjodor Mihailovitš Dostojevski

Fjodor Dostojevski. Vasili Perovin maalaama muotokuva vuodelta 1872

Fjodor Mihailovitš Dostojevski (kyr. Фёдор Михайлович Достоевский ( kuuntele ääntämys^?), 30. lokakuuta, 1821, Moskova – 28. tammikuuta^[1], 1881, Pietari) oli venäläinen kirjailija. Dostojevskia pidetään yleisesti yhtenä romaanitaiteen suurista klassikoista.

[muokkaa] Elämä ja kirjallinen ura

Dostojevski syntyi Moskovassa 30. lokakuuta 1821 toisena lapsena lopulta seitsenlapsiseen perheeseen. Dostojevskin isä Mihail työskenteli köyhäintalossa lääkärinä ja äiti Maria oli kauppiassukua. Dostojevskin kerrotaan sairastaneen epilepsiaa, ja hän sai ensimmäisen kohtauksensa jo 7-vuotiaana. Dostojevskin olessa 15-vuotias hänen äitinsä kuoli, ja isä lähetti Fedorin ja perheen vanhimman pojan, Milhailin, Pietariin opiskelemaan.

Dostojevski julkaisi ensimmäisen teoksensa, romaanin Köyhää väkeä vuonna 1844. Tähän asti Dostojevski oli opiskellut sotakoulussa insinööriksi, mutta hän jätti sotilasuran saavutettuaan kuuluisuutta kirjailijana. Tosin seuraava teos, vuonna 1846 ilmestynyt Kaksoisolento ei saavuttanut aikalaisten ymmärrystä. Dostojevski yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi. Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja kuului nuoruudessaan muun muassa Ilja Petroševskin sosialistisiin fourieristeihin, minkä johdosta hänet vuonna 1849 vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Viime hetkellä hänet kuitenkin armahdettiin ja lähetettiin vankileirille Siperiaan. Siellä hänestä tuli puhdas nationalisti ja konservatiivi. Dostojevski vapautui vankileiriltä vuoden 1854 alussa, mutta vasta vuonna 1859 Dostojevski palasi vaimonsa, Maria Isajevan ja ottopoikansa Pavelin kanssa Pietariin. 1860-luvun alussa Dostojevski toimitti yhdessä veljensä kanssa aikakauslehti "Vremjaa" (Aika), jossa myös hänen romaaninsa Sorrettuja ja solvattuja ja Muistelmia kuolleesta talosta ilmestyivät jatkokertomuksina.

Vuonna 1864 Dostojevskin vaimo, ja pian myös veli kuolivat. Dostojevski eli surun vallassa kykenemättä kirjoittamaan, ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Dostojevski pakeni suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta sortui uhkapeliin ja menetti loputkin rahansa. Paetakseen heikkoa rahatilannettaan Dostojevski alkoi kirjoittaa uutta teosta Rikosta ja rangaistusta, joka julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Samaan aikaan Dostojevskin yllä leijui myös uhka menettää teostensa oikeudet kustantajalle seuraavaksi yhdeksäksi vuodeksi, joten kirjailijan oli kirjoitettava vauhdilla myös toinen teos Pelurit. Kirjoituspaineiden alla Dostojevski otti avukseen nuoren puhtaaksikirjoittajan, Anna Grigorjevna Snitkinan, josta vuonna 1867 tuli hänen toinen vaimonsa. Liitto oli onnellinen. Välttääksen tulojensa luovuttamisen velkojille Dostojevskit asuvat vuodesta 1867 vuoteen 1871 ulkomailla, ja vierailivat vain harvoin Venäjällä. Matkoillaan kirjailija viimeisteli teoksensa Idiootin, joka ilmestyy vuonna 1868.

Dostojevskin viimeiset vuodet olivat tuotteliaita, ja niiden aikana valmistuivat mm. Riivaajat (1872) ja Karamazovin veljekset (1880). Kirjailija sai tunnustusta myös hallitsijalta – vuonna 1878 Aleksanteri II kutsui Dostojevskin vierailemaan hovissa, ja vuonna 1880 Dostojevski sai kunnian pitää puheen Puškinin patsaan avajaisissa Moskovassa. Vaikka Dostojevski oli kotimaassaan tunnettu jo elinaikanaan, varsinaisen maailmanlaajuisen kuuluisuuden hän kuitenkin saavutti vasta kuoltuaan. Dostojevski kuoli 28. tammikuuta 1881 Pietarissa.

[muokkaa] Teemoja

Suurta osaa Dostojevskin kirjoista voi pitää vakavina psykologisina tutkielmina ihmismielestä. Se oli hänen vahvuutensa: hän onnistui kirjoittamaan sydäntäriipaisevalla tarkkuudella ihmismielen sairaimmista sopukoista. Mustavalkoisuus on kaukana hänen ihmiskuvauksistaan: paatuneimmasta rikollisestakin hän pyrki löytämään jotain hyvää. Hänen kevyemmät tekstinsä kuten Valkeat yöt, jotka jopa sisältävät ekstensiivistä huumoria ja pakinoita, on kaikki kirjoitettu ennen hänen vankilatuomiotaan.

Loppuaikoinaan (karkotuksensa jälkeen) Dostojevski oli lähes fundamentalistinen kristitty ortodoksi, mutta ei perinteinen moralisti. Hän monesti kirjoissaan käsittelee kristillisiä arvoja ja lähes aina kirjojen päähenkilöt pelastuvat kärsimyksen ja katumuksen kautta.

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kristinusko: Dostojevski oli kristitty, joten katumuksen ja kärsimyksen teema näkyy monissa hänen kirjoissaan. Selvästi teema tuntuu Rikoksessa ja rangaistuksessa, missä päähenkilö menettää järkensä ja terveytensä murhattuaan ja ryövättyään vanhan panttilainaajan. Hän kärsii kuumehoureista ja kohtauksista, kunnes lopussa antautuu poliisille ja lähtee sovittamaan tuomiotaan.

Lapset: Dostojevski käyttää lapsia ja lasten kärsimystä universaalina kristittynä teemana viattomien kärsimyksestä. Tämän kärsimyksen hän selittää ainoastaan ihmisten pahuudella ja irrationaalisuudella. Sen sijaan kirjojen lasten tulee kasvaa ja oppia pääsemään arvistaan yli.

Nationalismi ja konservatismi: Riivaajissa ja Kellariloukossa Dostojevski pilkkasi uudistusmielisiä suoraan ja epäsuoraan – lisäksi Dostojevski sekä ennen vankilaa että sen jälkeen pilkkasi eräitä liberaaleja aikalaiskirjailijoitaan jatkuvasti. Yhtenä esikuvanaan Dostojevski piti Gogolia. Viitaten aikansa venäläisiin kirjailijoihin Dostojevski sanoi: "Olemme kaikki tulleet Gogolin 'Viitan' alta". Gogolin vaikutus näkyy Dostojevskin tummasävyisissä romaaneissa.

[muokkaa] Teokset

Ensin mahdollinen suomenkielinen nimi, sitten alkuperäinen nimi ja alkuperäinen ilmestymisvuosi.

[muokkaa] Romaanit

Köyhää väkeä Бедные люди (1844)
Kaksoisolento Двойник. Петербургская поэма (1846)
Неточка Незванова (1849)
Село Степанчиково и его обитатели (1859)
Muistelmia kuolleesta talosta (Записки из мертвого дома) (1860) pohjautuu Siperiassa pakkotyössä vietetyn ajan kokemuksiin ja maalaa näkyville elävän kuvan pakkotyöleirin olosuhteista ja ihmisistä
Sorrettuja ja solvattuja, uudempi suomennos Alistetut ja loukatut (Униженные и оскорбленные) (1861)
Скверный анекдот (1862)
Kellariloukko- tai Kirjoituksia kellarista (Записки из подполья) (1864)Teoksen proosaosaa on sanottu "ensimmäiseksi eksistentiaaliseksi romaaniksi". Kirjan alkuosa puolestaan on sosialisteja ja muita vallankumouksellisia vastaan suunnattu pamfletti. Kirjalla katsotaan olleen suuri vaikutus Friedrich Nietzscheen.
Rikos ja rangaistus (Преступление и наказание) (1866) on Dostojevskin tunnetuin teos, joka on maailmankirjallisuuden suurimpia klassikoita. Dostojevski kuvaa teoksessaan, miten rikos vaikuttaa ihmisen mieleen. Romaanista on tehty useita elokuvia ja televisiosarjoja.
Pelurit (Игрок ) (1867)
Idiootti (Идиот) (1868)
Riivaajat (Бесы) (1872) on filosofis-poliittinen romaani, jossa Dostojevski kritisoi vallankumouksellisia utopisteja ja heidän toimintamallejaan.
Keskenkasvuinen Подросток (1875)
Karamazovin veljekset (Братья Карамазовы) (1880) on Dostojevskin kesken jäänyt pääteos. Sitä pidetään syvällisempänä versiona Rikoksesta ja rangaistuksesta, vaikka se ei ole raskaampana teoksena saavuttanut samanlaista lukevan yleisön suosiota.

[muokkaa] Novellit

Valkeat yöt Белые ночи (1848)
Елка и свадьба (1848)
Честный вор (1848)
Heikko sydän Слабое сердце (1848)
Krokotiili Крокодил (1864)
Сон смешного человека (1877)

[muokkaa] Kirjallisuutta

Henri Troyat: Dostojevski

[muokkaa] Viitteet

↑ Päivämäärät ovat Venäjällä tuolloin käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaiset. [[Gregoriaaninen kalenteri|Gregoriaanisen kalenterin] mukaan päivämäärät ovat 11. marraskuuta 1821 – 9. hemikuuta 1881.