Funktionalismi (arkkitehtuuri)
Wikipedia
Funktionalismi (tai funkis) on arkkitehtuurissa tyylisuuntaus ja modernin arkkitehtuurin metodi, jonka mukaan rakennus tulee suunnitella niin, että sen osat palvelevat kukin mahdollisimman hyvin tiettyä tarkoitusta. Siten esimerkiksi sellainen koristelu, jolla ei ole käytännön funktiota, tulee karsia suunnittelusta kokonaan pois. Funktionalismi kehittyi vastareaktiona 1900-luvun alun kertaustyyleille, jotka matkivat ja yhdistivät aiempien aikakausien tyylejä. Funktionalismin kukoistus ajoittui 1920- ja 1930-luvuille, jolloin sen merkittävimpiä edustajia olivat Bauhausin taide-, taideteollisuus- ja arkkitehtuurikoulun johtajat Walter Gropius ja Ludwig Mies van der Rohe, hollantilainen De Stijl -ryhmä sekä arkkitehdit Le Corbusier ja Alvar Aalto. Funktionalismi jätti pysyvän jäljen myöhemmän 1900-luvun ja nykyajan moderniin rakennustaiteeseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tyyli
Funktionalismin idean kiteytti amerikkalainen arkkitehti Louis Sullivan jo vuonna 1896 toteamalla, että "tarkoitus sanelee muodon". Myöhemmin Le Corbusier kutsui asuintaloa "koneeksi, jossa eletään". Funktionalismi johti muotojen yksinkertaistumiseen ja huonekalujen sekä rakennusten osien sovittamiseen paremmin massatuotantoon. Se tarjosi vastauksen ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen asuntopulaan ja slummiutuneille umpikortteleille, jotka vaihtuivat valoisiin, samansuuntaisesti sijoitettuihin lamellikerrostaloihin.
Teräsbetonista tuli suosittu materiaali, josta valmistettiin muun muassa eurooppalaiselle funktionalismille tyypillisiä pilarirunkoja ja tasakattoja. Kun kantavat pilarit sijoitettiin rakennuksen sisäosiin, voitiin rakennuksen julkisivu esimerkiksi vuorata koko pituudelta nauhaikkunoilla. Muita funktionalismin tunnusmerkkejä ovat suuret ja tasaiset, aineettomilta vaikuttavat lasi- ja rappauspinnat sekä kulmikkaat, laatikkomaiset ja vaakasuuntaan painottuneet muodot.
[muokkaa] Funktionalismi Pohjoismaissa
Pohjoismaissa funktionalismi kehittyi kansainvälisen funktionalistisen tyylin ja klassisten koristeaiheiden sekoituksen, 1920-luvun klassismin, pohjalta. Siirtyminen 20-luvun klassismista funktionalismiin ei ollut yhtäkkinäistä eikä totaalista, vaan tyyli pelkistyi pikkuhiljaa 1930-lukua lähestyttäessä.
Pohjoismaissa funktionalismi sai ehkä enemmän jalansijaa kuin muualla maailmassa. Etenkin Suomessa ja Tanskassa oli useita kansainvälisesti merkittäviä arkkitehteja ja muotoilijoita. Kun muualla Euroopassa tyylisuuntausta kutsuttiin uusasialliseksi, rationaaliseksi, kansainväliseksi tai funktionaaliseksi, sai se Pohjoismaissa yleisnimityksen funktionalismi tai funkis (ruotsista lähtöisin oleva nimitys).
[muokkaa] Suomi
Suomessa funktionalismin edelläkävijöitä olivat 1920-luvun nuoren polven arkkitehdit Alvar Aalto, Erik Bryggman, Pauli Blomstedt sekä Hilding Ekelund. Turusta tuli uuden suuntauksen tukikohta, jonka 700-vuotisnäyttelystä Alvar ja Aino Aalto sekä Bryggman tekivät modernismin manifestaation. Aallon suunnittelemat ensimmäiset toteutuneet funktionalistiset rakennukset olivat Turun Sanomien lehtitalo (1928–1930) ja niin sanottu standardivuokratalo Turun Läntisellä Pitkäkadulla (1927–1929). Aallon myöhemmät rakennukset, kuten Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935) ja Villa Mairea (1938–1939), olivat suomalaisen arkkitehtuurin kansainvälisen menestyksen kulmakivinä. Suomessa puhtaasti funktionaalistyylisiä lähiöitä on vain vähän, toisin kuin Ruotsissa ja Tanskassa.
[muokkaa] Tanska
Funktionalismin voidaan katsoa saapuneen Tanskaan vuonna 1930 silloisen Tukholman näyttelyn siivittämänä. Le Corbusierin innoittamana Mogens Lassen rakennutti useita funktionalistisia pientaloja Klampenborgiin 1930-luvulla. Tanskan arkkitehtuurin tärkein nimi oli kuitenkin Arne Jacobsen, joka useiden asuntokortteleiden ohella suunnitteli kuuluisuuteen nousseita huonekaluja. 1960-luvulla maahan rakennettiin useita valtavia asuinrakennuskomplekseja funktionalismin hengessä.
[muokkaa] Funktionalistisia rakennuksia
 Louis Sullivan, Wainwright Building, 1890-91, St. Louis, Missouri, USA. |
 Georg Fasting, Puhelinkoppi 1932, Oslo. |
 Walter Gropius, Hansaviertel, 1952, Berliini. |
 Le Corbusier, Unité d'Habitation (Asumisyksikkö), 1947-1952, Marseille, Ranska. |
 Alvar Aalto, Teknillisen korkeakoulun auditorio, 1965, Espoo, Suomi. |
 Arne Jacobsen, Bellavista, 1934, Kööpenhamina, Tanska. |
 Arne Jacobsen, Royal hotelli, 1960, Kööpenhamina, Tanska. |
 Minoru Yamasaki, World Trade Center (Maailmankaupan keskus), 1966-1977, New York, USA. |
