Alvar Aalto

Wikipedia

Hugo Alvar Henrik Aalto (3. helmikuuta 1898, Kuortane – 11. toukokuuta 1976, Helsinki) oli suomalainen arkkitehti, akateemikko ja suunnittelija.

Sisällysluettelo 1 Elämä 2 Arkkitehtuuri 3 Suunnittelu 4 Kirjallisuutta 5 Aiheesta muualla 6 Lähteet

[muokkaa] Elämä

Alvar Aallon vanhempansa olivat maanmittari Johan Henrik Aalto ja postineiti Selly Matilda Aalto (o.s. Hackstedt). Perhe muutti Kuortaneelta Jyväskylään Alvarin ollessa 5-vuotias. Jyväskylän lyseosta Aalto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1916. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Helsingin Polyteekkiin. Opiskelijatovereidensa tavoin Aalto otti osaa Suomen sisällissotaan. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1921.^[1]

Aallon ura ei käynnistynyt pääkaupunkiseudulla aivan odotetusti. Niinpä hän palasi Jyväskylään ja perusti sinne arkkitehtitoimiston vuonna 1923. Aalto palkkasi toimistoonsa avustajaksi naisen, josta tuli myös hänen ensimmäinen aviopuolisonsa (1924–1949), arkkitehti, sisustus-, lasi- ja huonekalusuunnittelija Aino Aalto os. Mandelin (Marsio) (1894–1949). Toimiston ensimmäisinä vuosina pariskunnalle syntyi tytär. Tuona aikana Aalto myös suunnitteli Jyväskylän työväentalon. Perhe muutti kuitenkin jo vuonna 1927 Turkuun, kun Aalto sai suunniteltavakseen Länsi-Suomen Maalaistentalon. Kuuluisa Paimion parantola syntyi myös noina vuosina.^[1]

Aallot muuttivat 1933 Turusta Helsinkiin. Ensin he asuivat Töölössä kerrostalossa. Alvar Aalto kiinnostui Munkkiniemestä suunniteltuaan sinne kerrostaloja Osakehtiö Steniukselle. Aallot ostivat yhtiöltä korkean, kallioisen tontin 1935. Riihitien talon piirustukset valmistuivat loppukesästä 1935 ja rakentamaan päästiin saman tien. Elokuussa 1936 Aallot saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa, jonka kaksinainen tehtävä sekä kotina että toimistona näkyy ulkoarkkitehtuurissa. Kapeampirunkoinen toimistosiipi on slammattua tiiltä. Asuntopuoli taas on verhoiltu tummaksi petsatulla puurimoituksella. Osien välillä on pihan puolella etelään avautuva terassi, josta aluksi näki merelle. Riihitien talo oli asuinkäytössä vuoteen 1998. Silloin se siirtyi Alvar Aallon Säätiölle ja museoitiin. Rakennus suojeltiin lailla 1982 ja peruskorjattiin 2000-luvun alussa. 1940-luvun lopulla Aalto toimi myös muutaman vuoden Yhdysvalloissa M.I.T:n professorina, jonka oppilasasuntolan hän suunnitteli.

Alvar Aallon toinen puoliso oli vuodesta 1952 arkkitehti Elissa (Elsa-Kaisa) Aalto os. Mäkiniemi (1922–1994).

[muokkaa] Arkkitehtuuri

Aallon tunnetuimpia teoksia Suomessa ovat Helsingin Finlandia-talo (1971), Kulttuuritalo (1958) ja Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1956), laajat osat Rovaniemestä, Seinäjoen Aaltokeskus ja Suojeluskuntatalo sekä Teknillisen korkeakoulun kampusalue Espoon Otaniemessä. Aallon teoksiin ulkomailla kuuluvat muun muassa Viipurin kirjasto, opiskelija-asuntola MIT:ssä Bostonissa Yhdysvalloissa, asuintaloja Zürichissä Sveitsissä ja taidemuseo Shirazissa Iranissa.

Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin, kauniisiin mutta samalla toimiviin rakennuksiin. Erityisesti Finlandia-taloa on kuitenkin kritisoitu siitä, että päällystysmateriaaliksi valittu marmori ei sovi Suomen ilmastoon ja salin akustiset ominaisuudet ovat kehnot.

Aallon töistä merkittävimpiä suunnannäyttäjiä aikansa arkkitehtuurissa olivat Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935), Villa Mairea ja Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko (1957).

Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin mutta ei sitoutunut alkuperäisen bauhauslaisen suoraviivaisen funktionalismin varaan, vaan lähti 1920–1930-luvuilla korostamaan humaanisuuden ja sosiaalisen omatunnon merkitystä. "Tutkimalla ihmisen perustarpeita arkkitehti voi ratkaista myös monimutkaisten rakennustehtävien keskeiset ongelmat", Aalto päätteli.

Ennen sotia Aalto käytti pääasiassa funktionalismin klassisia tunnusmerkkejä: valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja, kevyen näköisiä rakenteita. Sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheinen tilakäsitys sekä elävä tiilipinta. Selvimmin tämä uusi linja näkyi Säynätsalon kunnantalossa (1952).

• Seinäjoen suojeluskuntatalo (ensimmäinen julkinen rakennus)
• Viipurin kaupunginkirjasto, Viipuri, 1927-1935
• Turun Sanomien toimistotalo, Turku, 1928–1929
• Paimion parantola, Paimio, 1928–1929
• Toppila Oy:n (myöh. Kajaani Oy:n) sulfiittisellutehdas, Toppila, Oulu, 1930-1933
• Zagrebin keskusyliopisto, Kroatia, 1931
• Villa Tammekann, Tarto, Viro, 1932
• Villa Mairea, Noormarkku, 1937–1939
• Suomen paviljonki New Yorkin maailmannäyttelyssä, 1939
• Säynätsalon kunnantalo, 1949–1952
• Teknillinen korkeakoulu, Espoo, 1949–1966
• Typpi Oy tehdas sekä asuintaloja, Oulu, 1950-53; 1954-56; 1958-63
• Rautatalo, Helsinki, 1952–1954
• Kulttuuritalo, Helsinki, 1952–1958
• Lakeuden risti, Seinäjoki, 1952-1958
• Aalto-paviljonki, 1956
• Maison Carré, 1956
• Aaltokeskus Seinäjoella, 1958–1987
• Jyllannin taidemuseo, Ålborg, Tanska, 1958–1972
• Enso-Gutzeitin talo, Helsinki, 1959–1962
• Essenin oopperatalo, Essen, Saksa, 1959–1988
• Finlandia-talo, Helsinki, 1962–1971
• Västmanlands-Dala Nation, Uppsala, Ruotsi, 1965
• Pohjolan talo, Reykjavik, Islanti, 1965–1968
• Kirjatalo, 1969
• Alvar Aalto -museo, Jyväskylä, 1973
• Ristinkirkko, Lahti, 1978

[muokkaa] Suunnittelu

Aalto on myös tunnettu huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Aallon perustama Artek-yritys oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen suunnittelun käsitettä. Aallon Savoy-maljakkoa on myös kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi, ja Iittala myy Aallon mallistoa edelleen.

Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Tunnetuimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja ovat kolmi- ja nelijalkainen pinottava jakkara, jakkaran selkänojallinen versio ja Paimion parantolaan suunniteltu lepotuoli. Jakkara on yksi kopioiduimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja, useimmiten kopio on nelijalkainen.

Aalto kehitti yhdessä Korhosen huonekalutehtaan kanssa puun taivutus- ja laminointimenetelmiä. Tämän yhteistyön tuloksia ovat edellä mainitut erittäin tunnetut huonekalut.

Aalto on suunnitellut myös Savoy-ravintolan sisustuksen.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Göran Schildt, Valkoinen pöytä, Keuruu, 1982.
• Göran Schildt, Nykyaika. Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin. Keuruu, 1985.
• Göran Schildt, Inhimillinen tekijä. Alvar Aalto 1939–76. Keuruu, 1990.
• Göran Schildt, Alvar Aalto. A life's work. Architecture, Design and Art. Keuruu, 1994.
• Göran Schildt, Alvar Aallon veistokset. Helsinki, 1967.
• Göran Schildt, Alvar Aalto. Luonnoksia. Helsinki, 1972.
• Göran Schildt, Näin puhui Alvar Aalto. Keuruu, 1997.
• Demetri Porphyrios, Sources of Modernism Electicism. Studies on Alvar Aalto. London, 1982.
• Kari Jormakka, Jacqueline Gargus, Douglas Graf, The Use and Abuse of Paper. Essays on Alvar Aalto. Tampere 1999.
• Gareth Griffiths, The Polemical Aalto. Tampere, 1997.
• Peter Reed (toim.), Alvar Aalto. Between humanism and materialism. New York, 1998.
• Juhani Pallasmaa (toim.), Alvar Aalto. Villa Mairea 1938–39. Helsinki, 1998.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Alvar Aalto -museo Jyväskylässä
• Alvar Aalto
• Artek
• Alvar Aalto ja kohteet Alajärvellä 1919–
• Kansallisbibliografia
• YLE Elävä arkisto - Alvar Aalto

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} Alvar Aalto 1898–1976 -verkkonäyttely Alvar Aalto -museo.

Alvar Aalto -mitalin saajat

1967 Alvar Aalto - 1973 Hakon Ahlberg - 1978 James Stirling - 1982 Jørn Utzon - 1985 Tadao Andō - 1988 Álvaro Siza Vieira - 1992 Glenn Murcutt - 1998 Steven Holl - 2003 Rogelio Salmona