Haltia (Arda)
Wikipedia
Kirjailija J.R.R. Tolkienin luomassa fantasiamaailmassa, Keski-Maassa, haltiat (quendi, engl. Elves) olivat kaikista Kuolevaisilla Mailla asuneista kansoista viisain ja kaunein. Eniten haltioiden historiasta voi lukea Silmarillionista. Tolkien-suomennoksissa puhutaan johdonmukaisesti haltioista, mutta periaatteessa myös suomen haltija olisi sanan Elf pätevä ja kieliopin mukainen käännös.
Tolkien kehitti kirjoissaan kaksi haltioiden kieltä. Noldorin kielen hän muotoili ihailemansa suomen kieliopin pohjalta ja sindarin kielen kymrin kieliopin pohjalta. Tolkien, joka oli harras katolinen, kertoi haltioittensa pohjalla olleen mielikuvan siitä, millaisia ihmiset olisivat, mikäli syntiinlankeemusta ja perisyntiä ei milloinkaan olisi tapahtunut. Englannin sana Elves ja monet haltioihin liittyvät yksityiskohdat sinänsä palautuivat Tolkienille rakkaaseen esikristilliseen mytologiaan ja kansanperinteeseen.
Tolkienin haltiat olivat kauniita sekä pidempiä ja väkevämpiä kuin ihmiset. Heillä oli suippokärkiset korvat ja vanyar-kansaa lukuun ottamatta tumma tukka.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Haltioiden historia
[muokkaa] Haltioiden synty
Silmarillionissa kerrotaan, että kun Varda, Taivaan Valtiatar, otti Valinorin Kahdesta Puusta vanhemman, Telperioinin, kastetta ja heitti sen taivaalle, syntyivät tähdet. Samalla hetkellä Keski-Maassa Cuiviénenin järven rannalla heräsivät ensimmäiset haltiat.
Haltiat olivat yhtä kookkaita kuin ihmiset, mutta paljon viisaampia ja voimakkaampia. Haltioiden sanottiin hohtavan pimeässä tähtivaloa. Kaikista kansoista puhuivat haltiat ja he saivat sen vuoksi nimen quendi, "Puhuvat". Haltioiden suurin ero ihmisiin oli kuitenkin se, että haltiat olivat kuolemattomia. Heihin eivät ikääntyminen tai sairaudet vaikuttaneet, mutta haltia saattoi kuolla taistelussa tai jopa pelkkään suruun. Kerrottiin, että kuolleet haltiat pääsivät Mandosin saleihin odottamaan maailmanloppua. Erään teorian mukaan haltiat saattoivat reinkarnoitua uudelleen omina jälkeläisinään.
Haltiat asettuivat asumaan Keski-Maahan, kunnes Oromë, Metsien Valtias, löysi haltiat ja kertoi heille suuresta valosta, joka sijaitsi Lännessä.
[muokkaa] Haltioiden jakautuminen ja Suuri Matka
Suurin osa haltioista lähti kohti Länttä, mutta osa halusi jäädä Keski-Maahan. Länteen lähteneet haltiat saivat nimen eldar, "Tähtien kansa", kun taas Keski-Maahan jääneet haltiat saivat nimen avari, "Haluttomat".
Länteen matkanneet haltiat jakautuivat kolmeen suureen kansaan. Ensimmäinen kansa oli vanyar, kultahaltiat, joiden kuningas oli Ingwë. Toinen kansa oli noldor, mestarihaltiat, joiden kuningas oli Finwë. Kolmas kansa oli teleri, merihaltiat, joiden kuningas oli Elwë Singollo.
Matkalla osa teleristä ei jaksanut matkata Kuolemattomille Maille ja jäivät Keski-Maahan. Heistä syntyivät haltiakansat nandor, laiquendi, sindar ja falathrim. Lopulta jopa kuningas Elwë eksyi ja katosi Nan Elmothin metsään, jossa hän tapasi maia Melianin, johon hän rakastui. Jotkut teleristä eivät halunneet jättää kuningastaan, vaan jäivät etsimään häntä. Suurin osa kuitenkin jatkoi matkaa ja nimittivät uudeksi kuninkaakseen Olwën, Elwën veljen.
Lopulta teleri saapuivat Kuolemattomille Maille, jonne vanyar ja noldor olivat ehtineet paljon aikaisemmin. Vanyar ja noldor rakensivat kaupungikseen Tirionin ja teleri rakensivat kaupungikseen Alqualondën. Kahden Puun valossa Kuolemattomilla Mailla asuvat haltiat kukoistivat ja elivät rauhassa.
Samaan aikaan Keski-Maassa harmaahaltiat eli sindar nousivat Keski-Maan mahtavimmaksi haltiakansaksi. Sindarin valtakunta oli Doriath ja heidän kuninkaansa oli Elwë Singollo, josta oli tullut Elu Thingol eli kuningas Harmaatakki. Thigolin vaimo jonka vaimo oli Melian ja yhdessä sindar ja Sinivuorten kääpiöt rakensivat Doriathin pääkaupungin, Menegrothin, joka oli Keski-Maan kaunein kaupunki.
[muokkaa] Silmarilit
Kuolemattomilla Mailla Valinorissa noldoriin kuuluva haltia Fëanor, Finwën poika, loi Silmarilit, kolme suurta jalokiveä, jotka loistivat Valinorin Kahden Puun valoa. Melkor, Mahdista Nouseva, halusi Silmarilit itselleen. Hän liittoutui suuren hämähäkin, Ungoliantin, kanssa ja tuhosivat yhdessä Valinorin Kaksi Puuta. Valinor pimeni ja Melkor onnistui kaappaamaan Silmarilit. Melkor pakeni linnakkeensa Angbandin uumeniin ja Fëanor antoi hänelle nimeksi Morgoth, Maailman Musta Vihollinen.
Fëanor johdatti noldorin Alqualondën kaupunkiin ja pyysi telerin kuninkaalta Olwëlta lupaa lainata telerin laivoja, jotta pääsisi Keski-Maahan saadakseen Melkorilta Silmarilit takaisin. Olwë kieltäytyi, joten noldor-haltiat tappoivat teleriä ja kaappasivat laivat. Se oli ensimmäinen Sukusurma ja haltiat kauhistuivat suuresti, sillä koskaan aiemmin haltiat olleet tappaneet toisiaan.
Fëanorin johdolla noldor hyökkäsivät Morgothia vastaan ja tästä alkoi Kivien Sota, jonka aikana suurin osa haltioista ja heidän valtakunnistaan tuhoutui. Fëanor kaatui taistelussa ja ennen kuolemaansa kirosi Morgothin. Kääpiöt murhasivat Elu Thingolin ja murheissaan Melian palasi Kuolemattomille Maille, minkä jälkeen kääpiöt ja Fëanorin pojat tuhosivat Doriathin. Viimeisenä tuhoutui Gondolinin valtakunta Morgothin örkkien piirittämänä ja sitä hallinnut kuningas Turgon sai surmansa.
Lopulta valar Kuolemattomilla Mailla lähettivät suuren sotajoukon Keski-Maahan ja aloittivat Vihan Sodan. Valarin sotajoukko tappoi miltei kaikki Morgothin palvelijat ja hävitti Angbandin. Lopulta valar ottivat Morgothilta Silmarilit ja paiskasivat hänet Tyhjyyteen. Maedhros ja Maglor, Fëanorin hengissä olevat pojat, varastivat Silmarilit, mutta Maedros sai surmansa pudottuaan Silmarilinsa kanssa tuliseen kuiluun ja Maglor heitti omansa mereen. Kolmannen Silmarilin asetti taivaalle tähdeksi Eärendil Puolhaltia lentävällä laivallaan Vingilotëllaan.
[muokkaa] Mahtisormukset ja Ihmisten ja Haltioiden Viimeinen Liitto
Vihan Sodan jälkeen suurin osa Keski-Maan haltioista matkasi Kuolemattomille Maille, mutta pieni osa jäi Kuolevaisille Maille. Keski-Maahan nousi viisi suurta haltiavaltakuntaa. Valtakunnat olivat Lindon, jota hallitsi Fingonin jälkeläinen Gil-galad, Lothlórien, jota hallitsivat Valtiatar Galadriel ja Valtias Celeborn, Synkmetsä, jota hallitsi Thranduil, Harmaat Satamat, joita hallitsi Cirdan sekä Eregion, jota hallitsi Fëanorin lapsenlapsi Celebrimbor.
Morgoth oli lyöty, mutta Sauron, hänen suurin palvelijansa oli elossa. Sauron otti valtakunnakseen Mordorin maan ja otti kauniin ulkomuodon. Tässä valeasussa hän saapui Eregioniin nimellä Annatar ja opetti haltiaseppiä takomaan Mahtisormuksia. Haltioiden taottua Seitsemän Kääpiösormusta ja Yhdeksän Ihmisten Sormusta, Sauron lähti, mutta Celebrimbor takoi salaa vielä Kolme Haltiasormusta. Sormuksista Vilya, Ilman Haltiasormus, annettiin Gil-galadille, Nenya, Veden Haltiasormus, annettiin Galadrielille ja Narya, Tulen Haltiasormus, annettiin Cirdanille.
Sauron takoi Tuomiovuoren uumenissa Sormusten Sormuksen, jolla hän yritti saada valtaansa kaikki Mahtisormukset kantajineen. Kun Sauron laittoi Valtasormuksen sormeensa, Haltiasormusten kantajat saivat selville Annattaren olleen Musta Ruhtinas Sauron. Vihassaan Sauron hyökkäsi Eregioniin. Celebrimbor kuoli, Eregion tuhoutui ja kääpiöiden ja ihmisten Mahtisormuksen joutuivat Sauronin käsiin, mutta númenórilaiset, Númenórin saarella asuvat ihmiset, tulivat haltioiden apuun ja tuhosivat Sauronin armeijan ennen kuin se olisi tuhonnut Lindonin. Elrond Puolhaltia perusti entisten Eregionin haltioiden kanssa Imladrisin eli Rivendellin haltioiden suojapaikaksi.
Myöhemmin númenórilaiset vievät Sauronin Númenóriin, missä Sauron turmeli Númenórin asukkaat. Lopulta númenórilaiset hyökkäsivät Kuolemattomille Maille, minkä vuoksi Númenór tuhoutui ja Kuolemattomat Maat erotettiin Kuolevaisista Maista. Tämän jälkeen vain haltialaivat kykenivät matkaamaan Kuolemattomille Maille.
Sauronin voimat kasvoivat ja Gil-galad ja Númenórin tuhosta selvinnyt númenórilaisruhtinas Elendil poikiensa Isildurin ja Anarionin kanssa perustivat Ihmisten ja Haltioiden Viimeisen Liiton.
Liiton joukot marssivat Mordoriin ja piirittivät seitsemän vuotta Barad-dûria, Sauronin linnaketta. Lopulta Gil-galad, Elendil ja Anarion kaatuivat. Isildur katkaisi Valtasormuksen Mustan Ruhtinaan sormesta, muttei kyennyt tuhoamaan sitä Tuomiovuoren liekeissä, koska ihmisten sydän oli houkutuksille altis.
[muokkaa] Haltioiden haipuminen
Sauron oli lyöty ja Barad-dûr tuhottu, mutta haltiat näkivät heidän aikansa Kuolevaisilla Mailla olevan lopussa ja ihmisten valtakauden alkavan. Niinpä suurin osa haltioista matkasi Harmaista Satamista Valinoriin jatkaakseen ikuista elämäänsä rauhassa.
Koska Isildur ei kyennyt tuhoamaan Valtasormusta, Sauron palasi. Hän perusti Dol Guldurin linnakkeen Synkmetsään. Vaikka haltiat eivät saaneet karkotetuksi sinne levinnyttä pimeyttä, ei Sauronkaan onnistunut ajamaan haltioita pois metsästä.
Noin sata vuotta myöhemmin viisi velhoa saapui Kuolemattomilta Mailta Harmaisiin Satamiin. Velhot ja haltioista suurimmat perustivat Valkoisen Neuvoston, jota johti Saruman Valkoinen, velhoista suurin. Velhoista Sarumanin jälkeen voimakkain, Gandalf Harmaa, käsitti Synkmetsän pimeyden johtuvan Sauronista. Viiden Armeijan Taistelun aikoihin Gandalf onnistui saada Neuvoston hyökkäämään Dol Gulduriin, mutta Sauron palasi takaisin Mordoriin ja jälleenrakensi Barad-dûrin.
[muokkaa] Sormuksen Sota ja viimeisten haltioiden lähtö
Valtasormus oli löytynyt ja Rivendellissä pidettiin neuvonpito Elrondin johdolla. Neuvonpidon päätteeksi muodostettiin Sormuksen Saattue, johon kuului myös haltia Legolas, Thranduilin poika ja haltiaprinssi Synkmetsästä. Legolasin kaikkein suurin teko oli ystävystyminen kääpiö Gimlin kanssa, vaikka yleisesti haltiat ja kääpiöt inhosivat toisiaan; poikkeuksena noldor, jotka jakoivat kääpiöiden kiinnostuksen metallitöihin ja sepäntaitoihin.
Sormuksen Sodan aikana Sauronin örkit hyökkäsivät kolme kertaa Lothlórieniin, mutta epäonnistuivat. Myös Synkmetsässä metsähaltiat taistelivat beorningien ja metsänihmisten kanssa ja Dol Guldur tuhottiin, jolloin metsä puhdistui pahuudesta.
Sormusten Sormus tuhoutui Tuomiovuoren tulessa ja Sauron kaatui. Gondorin ja Arnorin Yhdistyneen Valtakunnan kuninkaaksi kruunattiin Aragorn Arathornin poika, joka otti vaimokseen haltianeito Arwenin, Elrondin tyttären. Näin Eärendilin eldarilainen ja edainilainen sukuhaara yhdistyivät.
Keski-Maan Neljännellä Ajalle mennessä kaikki eldarit olivat lähteneet Keski-Maasta. Viimeisenä lähti Legolas ja kerrottiin, että hän otti mukaansa Gimlin, sillä tämä oli ollut hänen paras kumppaninsa Keski-Maassa. Niin lähti eldarista viimeinen, eivätkä he enää palanneet Keski-Maahan.
[muokkaa] Yksityiskohtia
-
- Tolkien ei kerro, mikä oli avarin, "haluttomien", jotka eivät koskaan lähteneet Kuolemattomille Maille, kohtalo. Erään teorian mukaan vuosituhansien vieriessä Keski-Maassa heidän ruumiinsa haipui, ja heistä jäi jäljelle vain kuolevaisille silmille näkymätön haamu, samankaltainen kuin sormusaaveilla.
- Haltiat olivat yksiavioisia ja laskivat sukunsa isän puolelta, milloin isä oli korkeampaa syntyperää, ja äidin puolelta, milloin äiti oli korkeampaa syntyperää
- Haltiat saavuttivat täysi-ikäisyyden noin 70 v iässä ja menivät naimisiin noin 140 v iässä. Heillä harvoin oli seitsemää enempää lasta.
- Haltiat saattoivat poikkeustapauksissaan ottaa puolisokseen sekä kuolevaisia ihmisiä että kuolemattomia maioja. Ihmisen kanssa syntyneen puolhaltian oli täysi-ikäisenä päätettävä, kumpaan sukuun hän haluaisi kuulua. Eärendilin pojista Elrond valitsi noldorin, kun taas Elros valitsi dúnedainin.
