Herodotos
Wikipedia
Herodotos (kreik. Ἡρόδοτος, noin 485 eaa. – noin 420 eaa.) oli antiikin kreikkalainen historioitsija. Hän syntyi Halikarnassoksessa (nykyisin Bodrum Turkissa). Hän matkaili paljon mutta ilmeisesti asettui lopulta Ateenaan.
Herodotos kirjoitti teoksen Persian yrityksestä vallata Kreikka 400-luvulla eaa. Herodotos oli ensimmäinen, joka kirjoitti historiasta muuten kuin eepos- tai kronikkamuodossa. Herodotosta syytettiin jo antiikissa liiasta ateenalaismyönteisyydestä.
Herodotoksen historia jakaantuu yhdeksään kirjaan. Kuusi ensimmäistä kertovat Persian valtakunnan kasvusta. Kuudes kirja päättyy Persian tappioon Marathonin taistelussa vuonna 490 eaa. Kolme seuraavaa kirjaa kertovat Persian kuninkaan Kserkseen yrityksestä vallata Kreikka. Teos päättyy Plataiain taisteluun vuonna 479 eaa., kun persialaiset lyödään lopullisesti.