Ior Bock

Wikipedia

Ior Bock, (s. 17. tammikuuta 1942) syntymänimeltään Bror Holger Svedlin, on suomenruotsalainen pakanahenkinen eksentrikko ja taiteilija, joka tunnetaan julkaisemastaan Bockin perheen saagasta ja urastaan Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana.

Sisällysluettelo 1 Elämä 1.1 Syntymä, lapsuus ja nuoruus 1.2 Suomenlinnan opas 1.3 Eksentrikko 1.3.1 Rhea Boxströmin hautajaisjuhla 1.3.2 Bockin perheen saaga 1.4 Vastoinkäymisiä 1.5 Uusi vuosituhat 2 Triviaa 3 Katso myös 4 Aiheesta muualla 5 Lähteet

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Syntymä, lapsuus ja nuoruus

Bockin syntymästä on olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa käsitystä. Bockin oman kertoman mukaan hän syntyi, kun 81-vuotias Knut Victor Boxström teki tyttärensä Rhean raskaaksi 22. huhtikuuta 1941. Toisen version mukaan hän syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä, ja nainen antoi lapsen adoptoitavaksi. Jälkimmäisen version on esittänyt tutkiva journalisti Magnus Londen. ^[1]

Bock on kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisen naisen, mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insesti oli 1940-luvulla paitsi rikos, myös niin suuri tabu, että epäilyksien hälventämiseksi tarvittiin huolellinen peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi. Londenin esittämälle tapahtumien kululle on kuitenkin aikalaistodistajia, joiden mukaan ajatus siitä, että Rhea olisi ollut raskaana on mahdoton. ^[1]

Kolme kuukautta Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvatti pojan. Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.

Bock lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen hän suuntautui teatterialalle ja työskenteli muun muassa valomiehenä Svenska Teaternissa. Hän harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla muun muassa televisiomainoksissa.

Bock oli vuonna 1962 osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa, ja Bock tuomittiin kuolemantuottamuksesta 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. ^[1]

[muokkaa] Suomenlinnan opas

Vuodesta 1968 alkaen Bock toimi Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana, ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessaan hän on erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on kertomansa mukaan käyttänyt muun muassa äitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsiin lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa. ^[2]

Bockin maine Viaporin historian tuntijana ja persoonallisena esiintyjänä kasvoi. Vuonna 1984 Ehrensvärd-seura irtisanoi Bockin työsuhteen. Irtisanomisasiassa seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Ior Bockin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa tavalla, jota seuran oppailta edellytettiin.

Irtisanomiseen johtaneista syistä on kaksi eri tulkintaa.

Bockin tulkinta: Ajan myötä Bockin maine persoonallisena opaskierrosten vetäjänä oli kiirinyt, ja tästä syystä ryhmäopastuksia tilattaessa toiveena esitettiin yhä useammin, että nimenomaan Bock opastaisi ryhmää. Työkuormaa yritettiin kuitenkin tasata kolmen oppaan välillä. Bockin tilanneet, mutta toisen oppaan saaneet asiakkaat pettyivät ja joissakin tapauksissa valittivat asiasta Museovirastoon, joka on Suomenlinnan ylin vastuutaho. Museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin avulla tilanteeseen yritettiin hakea ratkaisua, ensin niin, että Bock vastaanotti itse tilaukset omiin ryhmäopastuksiinsa. Lopulta järjestelyn hankaluus ja suosion epäsuhdan aiheuttama skisma kuitenkin tulehdutti pääopas Bockin ja opaskierroksia ruotsiksi vetäneen intendentti Olof af Hällströmin välit. Ja kun yhteistyö pienessä työyhteisössä ei enää toiminut, Ehrensvärd-seuran hallitus laukaisi tilanteen irtisanomalla Bockin työsuhteen. Samassa yhteydessä työyhteisön kolmas opas Claire von Frenckell irtisanoutui oma-aloitteisesti. ^[3]

Toinen tulkinta: Joulukuussa 1990, kuusi vuotta irtisanomisen jälkeen, ja Olof af Hällströmin jo kuoltua, Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin "Entinen opas louhii kalliota". Artikkelin mukaan "Ior Bock (ent. Svedlin) erotettiin oppaan tehtävistään 1983, koska hänen opastuksensa eivät enää vastanneet historiallisia tosiasioita". Artikkeli ei mainitse lähdettä tiedolle, eikä kerro minkä tyyppisistä asiavirheistä on ollut kysymys. Artikkelissa mainittu erottamisajankohdan vuosiluku on väärä. Myös aiemmin mainittu Magnus Londen tukee tätä näkemystä.

Irtisanomiseen mennessä Bock ei ollut maininnut niin kutsutusta Bockin perheen saagasta julkisuudessa mitään. Aihe tuli ensimmäisen kerran epäsuorasti esille saman vuoden kesäkuussa hänen äitinsä hautajaisilmoitukseen sisältyneiden skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvien viittausten myötä. Sittemmin Bock on korostanut hänen Viaporin 1700-luvun historian tutkimustyönsä ja perheensä pakanatarinoiden olevan hänelle kaksi täysin eri asiaa. ^[2] Bockia huonosti tuntevien mielissä nämä ovat tästä huolimatta joskus sekoittuneet ja hänen on oletettu käsittelevän em. saagaa myös Suomenlinnan kierroksillaan.

Bock jatkoi irtisanomisesta huolimatta Viaporin 1700-luvun historian tutkimista ja teki joka kesäksi uuden ohjelman, nyt freelance-oppaan ominaisuudessa. 1990-luvulla ryhmäopastuksien tilaukset kuitenkin vähitellen harvenivat. Tähän oli syynä paitsi vuoden 1990 Sipoon Gumbostrandin hashis-huumejutun aiheuttama maineen tahraantuminen, myös mediassa toistuvasti esiintynyt erheellinen viittaus "entiseen Suomenlinnan oppaaseen". Kiinnostuneita kuulijoita olisi mahdollisesti ollut enemmänkin, mutta Bockin luultiin lopettaneen oppaan työnsä.

Bock oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle oppaan tehtävistä vuonna 2008, mutta ura kuitenkin katkesi ennenaikaisesti vuonna 1999 tapahtuneen halvaantumisen vuoksi. Bock harkitsi vielä opaskierrosten vetämistä pyörätuolista käsin, mutta luopui sittemmin ajatuksesta.

[muokkaa] Eksentrikko

Vuosina 1974–2004 Bock vietti talvet Intian Goalla.

[muokkaa] Rhea Boxströmin hautajaisjuhla

Kesäkuun 12. päivä 1984 julkaistiin Helsingin Sanomissa Bockin äidin kuolinilmoitus. Äiti, Rhea Boxström, oli kuollut 4. huhtikuuta Bockin ollessa Intiassa, ja hänen ruumiinsa oli sittemmin poltettu krematoriossa. Bockin palattua Suomeen järjestettiin hautajaisjuhla juhannusaattona Snappertunassa Raaseporin linnan luona. Hautajaisilmoituksessa vieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin, ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa klo 24:00 sytytettäviin viiteen juhannustuleen "Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi".

Hautajaisilmoituksesta nousi kohu, ja kirkko kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen. ^[4] Bock alistui papin hänelle ilmoittamaan kieltoon, ja omien sanojensa mukaan "poltti vain ihan pienet tulet".

Bock on sittemmin kertonut, että hautajaisilmoituksen teksti oli hänen äitinsä itsensä alun perin ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa. Lehti kuitenkin kieltäytyi ilmoituksen julkaisemisesta, minkä jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.

[muokkaa] Bockin perheen saaga

Pääartikkeli: Bockin perheen saaga

Syyskuussa 1984 Bock otti yhteyttä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon ja kertoi hänen suvussaan välitetyn perimätietoa pakana-aikaisesta suomalaisesta kulttuurista. Kansanrunousarkiston äänitearkistoon tallennettiin äänite, jossa Bock kertoo pääkohdat sukunsa pakanatarinoista. Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään nimen Ior Svedlin sijaan nimeä Ior Bock.

Vuonna 1989 joukko Bockin ulkomaalaisia ystäviä aloitti Sipoossa kaivaukset, joilla oli tarkoitus paljastaa Bockin perheen saagassa kerrottu Lemminkäisen temppeli. Käsipelillä aloitettu projekti sai vauhtia, kun kaivauksien rahoittajiksi ryhtyivät Sipoon Säästöpankki ja Lemminkäinen Oy. Sponsorit kuitenkin vetäytyivät, kun kaivauspaikalta löytyneestä kannabiksesta nousi kohu. Kaivaukset jatkuivat vuosia tuloksettomina.

1990-luvulla Bockin Gumbostrandin tila Sipoossa oli tunnettu siellä vuosittain 24.7. järjestetystä niin kutsutusta Kristiinanpäiväjuhlasta. Juhliin saapui parhaimmillaan satoja vieraita eri puolilta maailmaa. Tilaisuudessa kuunneltiin trance-musiikkia ja tanssittiin ulkona läpi yön.

Vuonna 1996 Ior Bock julkaisi Juha Javanaisen toimittamana teoksensa Bockin perheen saaga : Väinämöisen mytologia. Kirjan julkistustilaisuudessa Vanhan Ylioppilastalon musiikkisalissa Bock seisoi R. W. Ekmanin neljä metriä korkean Väinämöisen soitto -maalauksen edessä alastomana ja esitteli laulaen kirjan – ja samalla maalauksen – keskeiset hahmot. Bock ei suostunut ottamaan kirjastaan vastaan minkäänlaista korvausta.

[muokkaa] Vastoinkäymisiä

Vuonna 1997 Suomenlinnan ryhmäopastusten tilausten väheneminen oli johtanut siihen, että Bockilla ei ollut enää lainkaan tuloja, ja hän joutui elämään naapurien ja ystävien ruoka-avun turvin. Samana vuonna Bock sai roolin Viaporista kertovassa kansainvälisessä dokumenttielokuvassa. Osa hänen osuuksistaan ehdittiin jo kuvata, kunnes hankkeen suomalainen tuotantoyhtiö Bueno Pictures kaatui talousvaikeuksiin ja hanke haudattiin.

Vuonna 1999 vakavista mielenterveysongelmista kärsinyt mies tunkeutui Bockin Töölön asuntoon ja iski asunnon eteisessä Bockia neljä kertaa puukolla selkään. Puukottaja syytti Bockia Petri Wallin itsemurhasta. Bock selvisi tapauksesta hengissä, mutta jäi neliraajahalvaantuneeksi.

Joulukuussa 2000 Bockin Sipoon Gumbostrandin tila määrättiin pakkohuutokaupattavaksi "temppelivuoren" kaivuutöistä urakoitsija Heikki Hakuliselle aiheutuneiden maksamattomien kulujen vuoksi. Kaivuutöiden aikaan Hakulisen osallistumisesta oli lehdissä uutisoitu niin, että sponsorien vetäydyttyä Hakulinen jatkoi työtä omalla kustannuksellaan, koska uskoi hankkeeseen. Nyt paljastui, että Bock oli 1990-luvun alussa kuitannut Hakulisen työraportit, mikä riitti myöhemmin laskutusperusteeksi ja mahdollisti Hakuliselle kaikkien kulujen perimisen takautuvasti korkoineen. Bockin maatessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa halvaantuneena, Hakulinen haki saatavilleen oikeuden päätöksen ja käynnistytti pakkoperinnän. Gumbostrandin rantatontin ja sillä olevan talon osti sipoolainen kalastaja. Viereisen "temppelivuoren" tontin osti Helsingin Astanga-joogakoulu. Pian myös Bockin kaupunkiasunto Töölössä meni samasta syystä vasaran alle. Kodittomalle Bockille osoitettiin Helsingin kaupungin sosiaalitoimen taholta kaupungin vuokra-asunto Munkkiniemestä.

[muokkaa] Uusi vuosituhat

Vuonna 2001 Bockille myönnettiin Suomen valtion taiteilijaeläke.

Vuonna 2003 Bock vaihtoi Helsingin maistraatissa viralliseksi nimekseen Ior Bock.

[muokkaa] Triviaa

• Bockin mukaan Helsingin Senaatintorin varrella olevan Bockin talon rakennuttaja, raatimies ja kauppias Gustaf Johan Bock (1710–1788), oli hänen isoisänsä isoisän veli.
• Bockin mottona on "no drugs, no alcohol". Hän on absolutisti, eikä käytä kemiallisesti tuotettuja nautintoaineita tai lääkkeitä. Sen sijaan hän mielellään puhuu luonnosta saatavien sellaisenaan hyödynnettävien yrttien, kuten teen, hampun ja koivunlehden puolesta. Yhtenä esimerkkinä tästä Bock hyväksyy hashiksen, mutta ei länsimaisen tupakkateollisuuden tuotteita.
• Bock pukeutuu lentomatkoja ja muita siirtymiä varten. Muun ajan elämästään hän viettää alasti.
• Nykytaiteen museo Kiasman avajaisnäyttelyssä vuonna 1998 oli esillä taiteilija Erkki Pirtolan video-installaatio, jossa Bock muun muassa kertoo Helsingin keskustan talojen arkkitehtuurista ja symboliikasta.

[muokkaa] Katso myös

• Bockin perheen saaga

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Ior Bock: Bockin perheen saaga – kirjan kotisivu.
• Ior Bock Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana – artikkeli.
• YLE:n Elävä arkisto – Ior Bock – profiili (ruotsiksi)
• Internet Movie Database – Ior Bock
• Holgerin saaga – Magnus Londenin Image-lehdessä julkaistu artikkeli.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1 1,2} Londen, Magnus. "Holgerin saaga". magnuslonden.net. Luettu 1. syyskuuta 2006
2. ↑ ^{2,0 2,1} Bock, Ior. "Bockin perheen saaga". Synchronicity. 1996
3. ↑ Javanainen, Juha. "Ior Bock Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana". iorbock.com. Luettu 1. syyskuuta 2006
4. ↑ Kirkkoherra kielsi muinaistarujen jumalien muistotulet. Helsingin Sanomat. ??.6.1884.