Jacques Cartier

Wikipedia

Jacques Cartier (alkuperäiseltä nimeltään Jakez Karter, 31. joulukuuta 1491 – 1. syyskuuta 1557) oli ranskalainen tutkimusmatkailija, jota yleisesti pidetään yhtenä Kanadan löytäjistä.

Cartier syntyi pienessä Saint-Malon kylässä Bretagnen herttuakunnassa, joka liitettiin osaksi Ranskaa vuonna 1532. Hän kuului arvostettuun merenkävijäperheeseen ja kohensi sosiaalista asemaansa avioiduttuaan vuonna 1520 johtavan laivanomistajaperheen tyttären Catherine des Granchesin kanssa. Hänen maineestaan Saint-Milossa todistavat useat merkinnät kummina tai todistajana toimimisesta kastetilaisuuksissa.

[muokkaa] Ensimmäinen matka 1534

Vuonna 1534 Cartier aloitti purjehduksensa etsiäkseen läntistä väylää Aasian kukoistaville markkinoille. Samana vuonna, 10. toukokuuta alkaen, hän tutki Newfoundlandia ja muita Kanadan merellä sijaitsevia provinsseja. Hän kävi vaihtokauppaa Micmac-intiaanien kanssa ja sai tietoonsa, että kauempana lännessä on joki (St. Lawrence), jonka hän toivoi olevan etsitty reitti Aasiaan.

Cartier ei päässyt joelle ensimmäisellä matkallaan. Hän päätyi Gaspénlahdelle ja nousi ensimmäistä kertaa maihin nykyisessä Gaspén kaupungissa Quebecissä, Gaspén niemimaalla. Hän iski maahan suuren ristin ja julisti alueen Ranskalle kuuluvaksi. Iirokeesipäällikkö Donnaconalle hän väitti ristin olevan vain merkityksetön maamerkki. Matkansa aikana hän vangitsi Donnaconan pojat Domagayan ja Taignoagnyn ja vei heidät Ranskaan. Cartier alkoi myös luoda diplomaattisia suhteita alkuperäiskansan kanssa.

[muokkaa] Toinen matka 1535–1536

Toiselle purjehdukselleen Cartier lähti 13. toukokuuta seuraavana vuonna. Hän varustautui kolmella laivalla, 110 miehellä ja mukanaan kaksi alkuasukaspoikaa. Saapuessaan jälleen St. Lawrence -joelle hän purjehti ensimmäistä kertaa pitkin jokea ja saapui Huron-kylään Stadaconassa (nyk. Quebec), missä päällikko Donnacona sai poikansa takaisin.

Cartier jätti kaksi pääalustaan satamaan lähellä Stadaconaa ja käytti pienempiä laivojaan jatkaessaan matkaansa joen yläjuoksulle. Hän saapui Hochelagaan (nyk. Montreal) 2. lokakuuta 1535. Hochelaga oli vaikuttavampi paikka kuin pieni kylä Stadaconassa. Cartieriavastassa siellä oli yli tuhat huron-intiaania, jotka tulivat joenpenkalle tervehtimään ranskalaismiehistöä. Paikan on todettu olevan sama, missä Jacques Cartierin silta nykyisin sijaitsee. Vietettyään kaksi päivää huronien luona Hochelagassa Courtier palasi Stadaconaan 11. lokakuuta. Hän päätti miehistönsä kanssa viettää talven Kanadassa. Talven aikana Cortier kirjasi muistiin useita sivuja tietoja intiaanien tavoista ja tottumuksista.

Lokakuusta 1535 huhtikuuhun 1536 ranskalainen laivasto oli jäätyneenä St. Charles -joen suulla. Jää oli yli 1,8 metrin paksuista ja lunta oli 1,2 metriä. Niukoissa olosuhteissa huronit ja ranskalaiset potivat keripukkia. Päiväkirjassaan Cartier arvioi 50 huronin kuolleen ja kertoo oman miehistönsäkin olevan heikossa kunnossa.

Yksi talvesta selviytyneistä oli intiaanipäällikön poika Domgaya. Hän opetti Cartierille, että setripuu nimeltä annedda parantaisi keripukin. Todennäköisesti juuri tämä parannuskeino pelasti tutkimusryhmän kuolemalta, ja talven lopussa 85 ranskalaista 110:stä oli yhä hengissä.

Valmiina palaamaan Ranskaan toukokuussa 1536 Cartier päätti siepata itse päällikkö Donnaconan mukaansa, jotta tämä voisi itse kertoa maastaan, jonka väitettiin olevan täynnä kultaa, rubiineja ja muita aarteita. Vaivalloisen matkan jälkeen Cartier miehineen saapui Saint-Maloon 15. heinäkuuta 1536. 14 kuukautta kestänyt toinen ja Cartierin matkoista tuottoisin päättyi. Paikallistettuaan St. Lawrencen jokiuoman jo ensimmäisellä matkallaan hän avasi nyt parhaan vesireitin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan.