Juhla
Wikipedia
Juhla on sosiaalinen tapahtuma. Suomen kielessä juhla tarkoittaa toisaalta virallisia ja perinteisiä juhlia, että toisaalta myös satunnaisempaa hauskanpitoa. Etymologisesti sana lienee samaa germaanista juurta kuin joulu, mutta nämä kaksi sanaa ovat lainautuneet suomeen eri aikoina.
Juhlia on kaikissa kulttuureissa, ja ne ovat usein ihmisten elämän jonkinlaisia kohokohtia. Juhlilla on mitä erilaisimpia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ja yksilöllisiä funktioita ja ne liittyvät usein elämän taitekohtiin. Usein juhlista tulee kuitenkin myös stressiä.
Joulu on kristillisissä maissa suuri juhla ja Pohjois-Euroopassa kaikkein tärkein, ja sitä vietetään myös muista kuin uskonnollisista syistä. Monet juhlat ovat kaupallistuneet ja jotkut ovat jopa tulleet tunnetuiksi kaupallisten tahojen toiminnan myötä. Yksi juhlien huonomaineinen muoto ovat kotibileet. Usein kotibileisiin tulee paljon enemmän ihmisiä kuin mitä niiden järjestäjä on suunnitellut, ja koko tapahtuma riistäytyy käsistä. Usein kotibileet myös järjestetään ilman lupaa silloin kun vanhemmat ovat poissa. Suomessa moniin juhliin kuuluu myös runsas alkoholin käyttö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Eri tyyppisiä juhlia
[muokkaa] Yksityiset
[muokkaa] Julkiset
[muokkaa] Tunnettuja juhlia Suomessa
- Helluntai
- Helatorstai
- Itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat
- Joulu
- Juhannus
- Kaatuneiden muistopäivä
- Kalevalan päivä
- Kansallinen veteraanipäivä
- Lakkiaisjuhla
- Penkinpainajainen
- Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
- Pääsiäinen
- Suomalaisuuden päivä
- Uusivuosi
- Vappu
- Venetsialaiset
- Äitienpäivä