Karelianismi

Wikipedia

I.K.Inha, Riutanvuori, Sortavala, 1895.

Karelianismi oli eri alojen tutkijoiden ja taiteilijoiden, kuten taidemaalareiden, valokuvaajien, arkkitehtien, kirjailijoiden ja säveltäjien kansallisromanttista Karjala-harrastusta. Karelianismi oli voimakkaimmillaan 1890-luvulla ja vielä seuraavalla vuosikymmenellä.

Tavoite oli pyrkiä suomalaisen kulttuurin alkulähteelle, jollaiseksi Karjala tuolloin usein kuviteltiin. Etnografisen tallentamisharrastuksen lisäksi haluttiin luoda erityinen kalevalainen kulttuuri eräänlaiseksi Euroopan homeroslaisen antiikin vastineeksi. Kalevalainen kulttuurimaisema löydettiin Karjalasta, jonka elämäntapaa pidettiin muinaisaikaisen sopusointuisena.

[muokkaa] Retket laulumaille

Taiteilijoiden retket Karjalan "laulumaille" 1800-luvun lopussa liittyivät olennaisesti kareliaaniseen harrastukseen. Kuuluisia karelianisteja olivat kuvataiteilijat Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Louis Sparre, Pekka Halonen ja Albert Edelfelt sekä kirjailijat Eino Leino ja Juhani Aho. Myös valokuvaaja I. K. Inha kuvasi Karjalan maisemia kuuluisaksi tulleilla valokuvillaan ja arkkitehti Viktor Sucksdorff otti vaikutteita karjalaisuudesta ja kalevalaisuudesta.

Eräs 1890-luvun eniten jälkiä jättäneistä Karjalan-matkoista oli arkkitehtien Yrjö Blomstedtin ja Viktor Sucksdorffin vaellus kesällä 1894. He julkaisivat matkan tulokset kuvitetussa kirjassaan Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja. Teoksesta tuli kansallisen taideteollisuustyylin tiennäyttäjä, koska monet muutkin taiteilijat lähtivät etsimään vanhoista rakennuksista ja koristemuodoista virikkeitä omille ideoilleen.

Gallen-Kallela kohotti kalevalaisen maailman kansainvälisestä symbolismista ja jugendin virtauksista vaikutteita saaneen ilmaisunsa olennaiseksi osaksi. Jean Sibeliukselle kansalliset aiheet olivat tärkeitä 1910-luvun alkuun asti.

[muokkaa] Sanan alkuperä

Kuten useat taiteeseen liittyvät sanat, myös sana karelianismi otettiin käyttöön vasta paljon myöhemmin kuin suomalaiset taiteilijat tekivät vaelluksiaan Karjalaan. Sanan otti käyttöön taiteentutkija Yrjö Hirn kirjassaan Matkamiehiä ja tietäjiä, joka julkaistiin vuonna 1939.

[muokkaa] Retket eri aikoina ja elvytyshanke

Tutkimusmatkat karelianismin hengessä jatkuivat 1920-luvulle asti, kunnes Suomen ja Venäjän välinen raja suljettiin. Suomalaisten miehittäessä osaa Vienaa toisen maailmansodan aikana runokyliä alettiin tutkia jälleen. Neuvostoliiton lakkauduttua ja uusien rajanylityspaikkojen myötä matkailu Karjalan kyliin on tullut taas suosituksi.

Karjalan runokylien elvytyshanke alkoi 1980-luvun lopulla. Elvytystyön tueksi perustettiin Vienan runokylät -projekti, jota ovat kansainvälisenä yhteistyönä toteuttaneet Karjalan tasavallassa toimiva Arhippa Perttusen säätiö ja Kuhmon Kulttuurikornitsa -säätiö (nyk. Juminkeko-säätiö) ^[1]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteitä

↑ http://www.juminkeko.fi/viena/elvytys.html Elvytystoiminnan taustaa

Uudenmaan läänin kirkot, Länsikirja Oy, 1988, s. 30.
Yrjö Hirn, Matkamiehiä ja tietäjiä. Tutkielmia suomalaisesta sivistyksestä ja Kalevala-romantiikasta. Otava. Helsinki 1939.
Pohjois-Karjalan museon tiedote näyttelystä Kareliaanit Karjalan kylillä
Vienan runokylät (suomeksi)(englanniksi)

[muokkaa] Karelianistien galleria

Akseli Gallen-Kallela, Kullervon kirous, 1899. Karelianistit käyttivät teoksissaan aineistoa Karjalan matkoilta. Maalauksen tausta on luultavasti Paanajärveltä.