Kasimir Malevitš

Wikipedia

Kasimir Malevitš näyttelyssään vuonna 1922

Kasimir Malevitš (ven. Казимир Северинович Малевич, 1878–1935) oli venäläinen kuvataiteilija. Hän oli eräs abstraktin taiteen varhaisia kehittäjiä, joka perusti suprematismiksi kutsutun maalaussuntauksen. Geometrisille muodoille perustuva suprematismi luetaan nykyisin avantgarde-taiteen perussuuntauksiin.

[muokkaa] Elämä ja työ

Malevitš syntyi Ukrainassa Kiovan lähellä. Hän opiskeli Kievin Piirustuskoulussa 1895-1896. Hän muutti Moskovaan 1904, jossa opiskeli Moskovan maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurikoulussa sekä Fjodor Rerbergin ateljeessa 1904–1910.

Vuonna 1911 hän osallistui taiteilijaryhmä Nuorten liiton toiseen näyttelyyn Pietarissa Vladimir Tatlinin kanssa sekä myös ryhmän kolmanteen näyttelyyn 1912 Aleksandra Eksterin, Vladimir Tatlinin ja muiden kanssa. Samana vuonna hän osaallistui Moskovassa Aasinhäntä -ryhmän näyttelyyn.

Vuonna 1914 Malevitš osallistui Pariisin Salon des Independants näyttelyyn yhdessä Alexander Archipenkon, Sonia Delaunayn, Aleksandra Eksterin ja Vadim Mellerin ja muiden kanssa. Vuonna 1915 hän julkaisi manifestinsa Kubismista suprematismiin.

Vuosina 1915–1916 hän työskenteli muiden suprematistitaiteilijoiden kanssa talonpoikais- ja taiteilijayhteisössä Skoptsin ja Verbovkan kylissä. Vuonna 1916–1917 hän osallistui Timanttiässä -ryhmän näyttelyyn Moskovassa yhdessä muun muassa Nathan Altmanin, David Burliukin ja A. Eksterin kanssa.

[muokkaa] Voitto auringosta

Malevitš kokeili uransa varhaisvaiheessa modernismin eri tyylejä, kuten kubismia ja futurismia, josta esimerkkinä puvustus ja lavastus kubofuturistiseen oopperaan Voitto auringosta. Hän esitteli vuonna 1915 Petrogradissa abstraktit, ei-esineelliset kuvionsa tyylissä ja taideliikkeessä, jota kutsuttiin suprematismiksi. Kuuluisimmat esimerkit ovat Musta neliö (1915) ja Valkoista valkoiselle (1918).

Mustaa neliötä hän kutsui paljaaksi ikoniksi ja ripustikin sen näyttelytilan nurkkaan ikonin tavoin. Useiden aikalaistensa tavoin Malevitš etsi uutta lähtökohtaa spiritualismista, mutta ei tyytynyt vertauskuvallisuuteen ja epämääräisiin viittauksiin. Toinen todellisuus edusti hänelle maailmaa, jota ei voinut tavoittaa järjellä, eikä kuvata tavanomaisin keinoin.

Malevits oli monumenttien ja museoiden suojelukomitean Narkomprosin taiteilijakollegion jäsen (1918–1919). Hän toimi myöhemmin opettajana Vitebskin (nykyisin Valko-Venäjän aluetta) taideteollisuuskoulussa (1919–1922), Leningradin taideakatemiassa (1922–1927), Kievin valtion taideinstituutissa (1927–1929) ja Leningradin taiteilijoiden talossa (1930). Hän kirjoitti teorioistaan kirjan Maailma ei-esineellisyytenä (julk. Münchenissä 1926, engl. käännös 1976).

Vuonna 1927 hänen sallittiin matkustaa Saksaan, jossa esitelmöi ajatuksistaan Bauhaus -taidekoulussa ja piti retrospektiivisen näyttelyn, joka toi hänet kansainväliseen kuuluisuuteen. Hän jätti useimmat näyttelyn teokset Eurooppaan. Kun stalinistinen hallinto ryhtyi vastustamaan ”porvarillista taidetta” 1930-luvulla (ks. sosialistinen realismi), Malevitš tuomittiin. Useita hänen teoksistaan takavarikoitiin tai tuhottiin ja hän kuoli köyhänä ja unohdettuna Leningradissa.