Luxemburgin historia toisen maailmansodan aikana
Wikipedia
Saksalaiset miehittivät Luxemburgia neljä vuotta (1940-1944) toisen maailmansodan aikana. Ajanjakson aikana maa joutui kovien koetusten alle, ja se johti kansallisten tunnusten kuten monarkian ja luxemburgin kielen asemien vahvistumiseen.
Hyökkäys pieneen, puolueettomaan valtioon oli osa Saksan Westfeldzug-politiikkaa, jossa Luxemburgia ja Belgiaa käytettiin kauttakulkualueina hyökkäyksessä Ranskaan Maginot-linjan ohitse.
Hyökkäyssuunitelmat aloitettiin jo 9. lokakuuta 1939, mutta toteutusta siirrettiin muutaman kerran myöhemmäksi, aina toukokuun kymmenenteen 1940, jolloin Wehrmacht aloitti hyökkäyksen kaikkiin Benelux-maihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hyökkäystä edeltävä aika
Maailmansodan puhkeaminen 1. syyskuuta 1939 pisti Luxemburgin hallituksen arkaan tilanteeseen. Osa kansasta oli halukas ystävystymään liittoutuneiden kanssa, osa taas halusi pitää kiinni vuonna 1867 aloitetusta puolueettomuuspolitiikasta. Hallitus aloitti lähestymisen naapurimaihinsa välttääkseen saksalaisinvaasion. Jo sodan puhkeamispäivänä Radio Luxembourg lopetti lähetyksensä.
Vuoden 1940 keväällä Saksan ja Ranskan vastaisia rajoja alettiin vahvistamaan. Niin kutsuttu "Schuster-linja", joka nimettiin luojansa mukaan, muodostui massiivisista teräsovisista betonitiesuluista.
Virallinen tarkoitus tälle linjalle oli hidastaa mahdollisia hyökkääviä armeijoita, ja antaa Luxemburgin puolueettomuuden takaajille aikaa vastatoimiin hyökkääjää vastaan. Kuitenkin, ottaen huomioon saksalaisten massiivisen sotilasvoiman, tällä linjalla oli pääosin vain symbolinen merkitys, ja se auttoi kansanjoukkojen rauhoittamisessa.
Lukuun ottamatta muutamia vapaaehtoisjoukkoja, Luxemburgilla ei ollut armeijaa vuoden 1867 Lontoon sopimuksen vuoksi. Muutaman väärän hälytyksen jälkeen keväällä 1940 Saksan ja Ranskan välisen sotilaskonfliktin syttyminen muuttui yhä varmemmaksi.
Saksan lopetti koksin viennin luxemburgilaiselle terästeollisuudelle. Tämä esti maata viemästä terästä ja rautaa Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja Belgiaan, ja pakotti maan saksalaismielisyyteen, joka pisti maan hallituksen vaikeaan diplomaattiseen asemaan.
[muokkaa] Hyökkäys
Schuster-linjan teräsovet määrättiin suljettavaksi 10. toukokuuta 1940 jatkoksi saksalaisjoukkojen liikkeille Our-, Sauer- ja Mosel-jokien itäpuolella. Samanaikaisesti saksalaisten siviilipukuiset erikoisjoukot, joita maassa asuvat saksalaiset tukivat, niin kutsutut "Stoßtrupp Lützelburg", yrittivät sabotoida radiolähetyksiä ja barrikadeja saksalais-luxemburgilaisella rajalla, mutta epäonnistuivat hankkeessaan.
Kuninkaallinen perhe evakuoitiin Colmar-Bergin asunnostaan Luxemburgin|kaupungin suureen herttuanpalatsiin.
Offensiivi alkoi 4:35 aamulla. Saksalaiset eivät kohdanneet huomattavaa vastarintaa, sillä vapaaehtoisjoukot pysyivät reservissä. Ennen iltaa pääkaupunki oli jo miehitetty. Kahdeksalta aamulta ranskalainen, kenraali Petietin johtama Kolmas Kevytratsuväkidivisioona, jota tuki eversti Jouffaultin komentama Ensimmäinen Spahiprikaati ja Viides Panssaripataljoona. Nämä joukot ylittivät etelärajan, jotta voisivat tiedustella saksalaisten liikkeitä, ja lopulta perääntyivät Maginot-linjan taakse. Illalla 10. toukokuuta koko maa etelää lukuun ottamatta oli jo miehityksen alainen. Yli 90.000 siviiliä jo ja jouduttiin evakuoimaan Esch-sur-Alzetesta Wehrmachtin tieltä. 47.000 pakeni Ranskaan ja 45.000 maan keski- ja pohjoisosiin.
Kuninkaallinen perhe pakeni ensin Ranskaan ja Portugaliin ja sittemmin Isoon-Britanniaan.
[muokkaa] Saksalaisvalta Luxemburgissa
Aluksi luultiin, että miehityksestä selvittäisiin ilman suurempia ongelmia, kuten ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtui. Kuitenkin, saksalaiset tekivät nopeasti selväksi, että tällä kertaa näin ei tulisi käymään. Saksalaiset laskivat luxemburgilaiset vain yhdeksi saksalaisten alaryhmäksi, ja itse maan osaksi Valtakuntaa. Tämän takia maata ei ikinä liitetty virallisesti valloittajaansa.
17. toukokuuta 1940 Volksdeutsche Bewegung perustettiin Luxemburgin|kaupungissa Damian Kratzenbergin alaisuuteen. Sen päämääränä oli kääntää yleiset mielipiteet Saksaan päin propagandan keinoin. 29. heinäkuuta Gustav Simon asetettiin NSDAP:n paikallisen siiven johtoon. Korkea-arvoisena puoluehenkilönä vain itse Adolf Hitler oli hänen yläpuolellansa puoluehierarkiassa. Simonilla oli kaksi hyvin selkeää päämäärää:
- Luxemburgin saksalaistaminen - Luxemburgin valtion hävittäminen
Hän aloitti toimensa voimakkailla toimenpiteillä:
6.elokuuta 1940. Ranskan kielen käyttö kiellettiin. Kielto sisälsi katujen ja kaupunkien ranskankieliset nimet, ja jopa sellaisetkin ilmaisut kuten "Bonjour", "Monsieur", "Madame" yms. Ranskalaiset nimet muunnettiin niiden saksalaisiin vastineisiin, tai korvattiin joltain, joka kuulosti saksalaisemmalta. Henristä tuli Heinrich, Dupontista tuli Brückner.
Syksyllä 1940 poliittiset puolueet, itsenäiset ammattiliitot, parlamentti ja Conseil d'Etat lakkautettiin. Lehdistö ja yhteiskunnalliset järjestöt pistettiin saksalaiskontrollin alle.
Suuri osa luxemburgilaisesta nuoristosta joutui Reichsarbeitsdienstin palvelukseen.
Massiivinen propagandakampanja aloitettiin väestön mielipiteiden vaikuttamiseksi. Opettajien, virkamiesten ja johtavien taloudellisten taloudellisten tahojen virat pistettiin vaakalaudalle, elleivät he liittyneet kansallissosialistisiin järjestöihin, joka johti laajamittaiseen värväysprosessiin. Ihmisten mielipiteitä saksalaisvallasta rekisteröitiin, ja vastustajia erotettiin töistään, siirretiin Itä-Saksaan ja pahimmassa tapauksissa lähetettiin keskitysleirille kuolemaan.
[muokkaa] Luxemburgin juutalaiset
Ennen hyökkäystä maassa asui 3800 juutalaista, moni heistä pakolaisia Saksasta. Hyökkäyksen jälkeen maahan jäi vielä 1800. Kun Simon esitteli Nurembergin lait, juutalaisten elämä muuttui hyvin epäsuotuisaksi. Heidän myymälänsä, omistuksensa ja varallisuutensa takavarikoitiin, ja kaikki juutalaiset työntekijät erotettiin töistään. Heitä ei päästetty julkisiin rakennuksiin, eivätkä he saaneet omistaa lemmikeitä. Elokuun 1940 ja lokakuun 1941 619 juutalaista oiistui maasta korkeampien auktoriteettien tahdosta. Gestapo lähetti heidät Ranskaan ja Espanjaan, mutta heitä ei otettu vastaan.
23. elokuuta 1941 juutalaisille asetettiin ulkonaliikkumiskielto, ja heistä tehtiin toisen luokan kansalaisia. Synagogia hävitettiin. Natsit keskittivät juutalaisia vanhaan Fünfbrunnenin luostariin. 16. lokakuuta 1941 heidät kuljetettiin Litzmannstadtin ghettoon, ja huhtikuusta 1942 hävitysleireille Hinzertiin, Belseniin, Sobiboriin, Majdanekiin ja Theresienstadtiin. Viimeiset kuljetukset vuoden 1942 kesäkuussa veivät 11 ihmistä suoraan Auschwitzille. Kaksi heistä selvisi.
17. kesäkuuta 1943 Gustav Simon julisti, että Luxemburg on juutalaisista vapaa. 683:sta pois passitetusta 43 jäi henkiin.
[muokkaa] Kansan suhtautuminen
Julkinen reaktio oli aluksi hiljainen, sillä ensimmäisen maailmansodan muistot eivät olleet pyyhkiytyneet kansan muisteista. Unohtamatta sitä, että kuninkaallinen perhe oli ilmoittamatta paennut maasta. Yleisesti kansan suhtautumisen pystyi jakamaan seuraaviin kategorioihin:
[muokkaa] Vastarinta
Vastarintaa tuki aluksi vain pieni osa kansasta. Sen muodostuminen oli hidas prosessi. Ensimmäiset ryhmittymät saivat alkunsa syksyllä 1940-1941. Aluksi he toimivat ilman yhteistä komentolinjaa, ja toimivat erilaisista motiiveista. Esim. liberaalit vastustivat juutalaisvastaista politiikkaa, ja kommunistinen puolue oli osa vastarintaa. Nämä ryhmittymät kokonaisuudessaan olivat:
- L.P.L., Lëtzeburger Patriote Liga, (suom. Luxemburgilainen Patrioottiliiga), perustettu 1940 - LFB, Lëtzeburger Freihétsbewegong, (suom. Luxemburgilainen Vapausliike), perustettu 1940 - LFK, Lëtzeburger Freihétskämpfer, (suom. Luxemburgilaiset Vapaustaistelijat), perustettu tammikuussa 1941 - L.V.L., Lëtzeburger Volleks Legio'n, (suom. Luxemburgilainen Kansanlegioona), perustettu kesäkuussa 1941 - L.R.L., Lëtzeburger Ro'de Lé'w, (suom. Luxemburing Punaleijona), perustettu lokakuussa 1941 - PI-Men, Patriotes Indépendants, (suom. Itsenäiset Patriootit), perustettu 1941 - LFB, Lëtzeburger Freihétsbond, (suom. Luxemburgilainen Vapausallianssi]] - Alweraje, 1941
Maaliskuussa 1944 järjestöt yhdistyivät. Toimenpiteet natsivaltaa olivat yleisesti rajoitettuja psykologiseen sodankäyntiin, ja aseellinen vastarinta oli harvinaisempaa. Monet nuoret miehet liittyivät aseelliseen vastarintaan Ranskassa ja Belgiassa. Kuitenkin, vastarinnan saavutuksia ei tule aliarvioida: vastarinta turvasi moraalisen tuen kansalle graffitien ja lentolappusten keinoin, sekä piilottamalla nuoria, jotka eivät halunneet Wehrmachtin palvelukseen.
[muokkaa] Yhteistyö
Yhteistyö miehittäjien kanssa on jotain, mistä ei paljoa puhuta Luxemburgissa. Yhteistyön harjoittajat olivat usein Volkdeutschen Bewegungin riveissä, järjestön, joka tuki natsivaltaa ja osallistui Luxemburgin valtion lakkauttamiseen. Kaikkein uskollisimpien jäsenten lisäksi liittyneitä olivat sellaiset yksilöt, jotka olivat paineen murtamana luopuneet toivosta. Monet historioitsijat arvelevat yhteistyöjärjestelmän olevan suunnilleen yhtä suuri kuin vastarinnan. 2000 yhteistyöjärjestelmän jäsentä tuomittiin maanpetoksesta sodan lopussa, sisältäen seitsemän teloitettua. Loput heistä armahdettiin 50-luvulla.
[muokkaa] Enemmistö
Enemmistö kansasta piti päänsä maassa välttääkseen konflikteja auktoriteettien kanssa. Kuitenkin, he eivät pitäneet asenteitaan ja mielipiteitään täysin piilossa. Tämä asenne tulee selväksi seuraavista toimenpiteistä:
Saksalaisten poliisien paraatin aikana 6. elokuuta 1940 Luxemburgin kaupungissa katselijat pitivät pinssiä, jossa oli Luxemburgin valtion vaakuna. Tämä kuitenkin johti väkivaltatoimenpiteisiin auktoriteettien toimesta.
21. lokakuuta 1940 kansallismonumentti Gëlle Fra, muisto vapaaehtoisille luxemburgilaissotilaille, jotka palvelivat ensimmäisessä maailmansodassa ranskalaisten rinnalla, purettiin. Satoja ihmisiä liittyivät mielenosoituksiin, mutta Gestapo hajotti mielenilmaisut. 13 ihmistä pidätettiin.
10. lokakuuta 1941 saksalaiset olettivat, että heidän propagandakampanjansa oli sen verran menestyksekäs, että he voisivat järjestää väestönlaskennan, jossa he kysyivät viattoman oloisia kysymyksiä kansallisuudesta, äidinkielestä ja etnisestä taustasta. Vastarintajärjestöt tajusivat, että tämä oli naamioitu yritys sulattaa Luxemburg valtakuntaan, ja järjestivät massiivisen kampanjan tiedottamaan kansaa asiasta.(Dräimol Lëtzebuergesch, "Kolminkertainen luxemburgilainen), joka muutti väestönlaskennan kansanäänestykseksi. 97% ilmoittivat olevansa etnisesti luxemburgilaisia, ja kirjoittivat usein Mir wëlle bleiwen wat mir sin, (Haluamme pysyä minä olemme) kyselylomakkeisiin. Kun vallanpitäjät tulivat tietoisiksi fiaskosta, kysely lopetettiin. Alistetulle kansalle tämä oli suunnaton moraalivoitto.
30. elokuuta 1942 Reichsarbeitsdienst ja asevelvollisuus tuli voimaan sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka olivat syntyneet vuosien 1920 ja 1927 välillä. Wehrmachtiin kutsunnat aiheuttivat yleislakon miehittäjiä vastaan, joka alkoi Wiltzistä 31. elokuuta 1942 ja levisi pian koko maahan. Tämä toimenpide kukistettiin väkivaltaisesti: 21 lakkoilijaa teloitettiin ja satoja lähetettiin keskitysleireille. Pienen valtion rauhanomainen kansannousu suurvaltaa vastaan tuli laajalti tunnetuksi ulkomailla.
Arviolta 40% Wehrmachtiin kutsutuista kieltäytyivät, ja pakenivat miehittäjien silmistä, puolet maan sisälle. Ne, jotka pakenivat Isoon-Britanniaan, liittyivät liittoutuneiden puolelle, ja ottivat osaa Normandian maihinnousuun osana Ensimmäistä Belgialaisprikaatia, eli Piron-prikaatia.
[muokkaa] Kauhun valtakausi
Jouduttuaan kasvokkain kansan vastarinnan kanssa, saksalaiset päättivät ottaa brutaalit keinot käyttöön mitä tahansa vastarinnan muotoa vastaan. Yleislakon jälkeen Gustav Simon julisti hätätilan. Tuhansia pidätettiin ja kidutettiin. Sadat kuolivat keskitysleireillä. Kokonaisia perheitä passitettiin Itä-Saksaan, ja heitä korvattiin saksalaisperheillä. Gestapon päämaja, Villa Pauly, tuli fasistien terrorin tunnuskuvaksi.
[muokkaa] Vapautus
Syyskuussa 1944 Yhdysvallat vapauttivat Luxemburgin. He marssivat Luxemburgin kaupunkiin 10. syyskuuta 1944. Saksalaiset perääntyivät ilman taistelua. Ardennien taistelun aikana pohjoisosat uudelleenmiehitettiin. Maaliskuussa 1945 liittoutuneet vapauttivat maan jo toisen kerran. Pohjoisosat kärsivät valtavasti tästä sirkuksesta.
[muokkaa] Kuolonuhrit ja vahingot
Sodan aikana kuoli kaikkiaan 5703 ihmistä. Tämä oli arviolta 1,8% maan väestöstä, joka oli tuohon aikaan arviolta 209,000 henkilöä.
- 10,211 kutsuttiin Wehrmachtiin. 2848 (28%) menehtyi. 96 julistettiin kadonneeksi. - Arviolta 600 siviiliä kuoli sotatoimien aikana - 3963 lähetettiin keskitysleireille ja vankiloihin. 791 kuoli. - 4186 passitettiin maasta pois. 154 heistä kuoli - 57 aktiivin vastarinnan jäsenistä kuoli. - 71% Luxemburgin 3800 juutalaisesta kuoli. - 640 ihmistä menetti työnsä poliittisista syistä.
