Mannerheim-linja

Wikipedia

Mannerheim-linja oli kantalinnoitettu puolustuslinja, joka kulki Karjalankannaksella Laatokalta Suomenlahdelle. 132 kilometriä pitkä linja oli talvisodan merkittävimpien taistelujen paikka ja saavutti kansainvälisessä lehdistössä suuren maineen.

Karjalankannaksen linnoituslaitteiden rakentaminen aloitettiin 1921. Työt jatkuivat — välillä keskeytyen — talvisodan alkuun asti. Viipurin ja Neuvostoliiton rajan välille suunniteltiin kolme puolustuslinjaa. Niihin rakennettiin betonista noin 200 tykki- ja konekivääriasemaa sekä miehistösuojaa. Rajaa lähinnä oleva linjaa kutsuttiin aluksi pääasemaksi, keskimmäistä väliasemaksi ja Viipuria lähinnä olevaa taka-asemaksi. Pääaseman vahvin kohta sijaitsi Summan alueella, jonka kautta uhkaavin hyökkäysura kulki. Talvisodan ajan lehdistössä pääasema nimettiin kuitenkin Mannerheim-linjaksi puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheimin mukaan. Nimen keksi Jorma Gallen-Kallela.

Karjalankannaksen linnoitukset oli suunniteltu hyödyntäen maastoa. Muun muassa suuria kivenlohkareita katsottiin puolustuspaikkaa valitessa. Linnoitukset naamioitiin huolella.

Talvisodassa Mannerheim-linja kohtasi välittömästi ja pysäytti Puna-armeijan ensimmäisen hyökkäyksen Kannaksella ja patitti tilanteen kahdeksi kuukaudeksi. Toinen, helmikuussa alkanut hyökkäys mursi linjan lopullisesti 10. helmikuuta. Mannerheim antoi pian käskyn perääntyä väliasemaan.

Neuvostoliitto tuhosi betoniset puolustuslaitteet, kun se sodan päätyttyä sai Karjalankannaksen haltuunsa. Jatkosodassa linjoilla ei ollut merkitystä.

Mannerheim-linjaan käytettiin 14 520 kuutiometriä betonia. Se on ainoastaan hiukan vähemmän kuin mitä käytettiin Helsingin Oopperataloon, jonka rakentamiseen käytettiin 15 500 kuutiometriä betonia.

[muokkaa] Kirjallisuus

• Antero Uitto, Carl-Fredrik Geust: Mannerheim-linja - Talvisodan legenda (Ajatus, 2006)