Missa Solemnis
Wikipedia
Missa solemnis (latinaa, tarkoittaa "juhlallinen messu") on joidenkin säveltäjien messuille annettu kutsumanimi. Tämä artikkeli käsittelee tunnetuinta niistä, joka on Ludwig van Beethovenin messu D-duurissa, Opus no. 123. Beethoven sävelsi teoksen vuosina 1819-1822.
Teos on kirjoitettu suurelle orkesterille (sanan perinteisessä merkityksessä, mukana myös pasuunat), sekä neliosaiselle kuorolle ja neljälle solistille (altto, sopraano, basso ja tenori).
[muokkaa] Teoksesta ja sen synnystä
Beethoven oli jo aiemmin säveltänyt yhden messun (C-duurissa, Opus 86), mutta tämä varhaisempi messu ei ole erityisen tunnettu teos. D-duuri messu "Missa Solemnis" puolestaan on yksi klassisen vokaalimusiikin arvostetuimpia teoksia. Se kuuluu Beethovenin loppukauden töihin, ja Beethoven itse piti sitä suurimpana saavutuksenaan. Suuren yleisön keskuudessa teoksesta ei ole kuitenkaan tullut niin rakastettua, kuin vaikka Bachin H-molli messusta, tai Mozartin ja Brahmsin sielumessuista. Tämä selittyy varmasti osaksi sillä, että Beethovenin Missa Solemnis on varsin monimutkainen teos, jonka kuulijalta voidaan sanoa vaadittavan kärsivällistä tutustumista teokseen. Teoksessa ei myöskään Beethovenin monista sinfonioista poiketen herkutella tarttuvilla teemoilla, vaikka siinä onkin paljon kauniita melodioita. Vaativaa teosta ei muutenkaan kuulla läheskään yhtä usein esitettynä, kuin esimerkiksi edellä mainittuja kuoroteoksia.
Beethovenin tuotannon myöhäiskauteen kuuluvan teoksen synty liittyy siihen, että Beethovenin oppilas ja tukija, Itävallan arkkiherttua Rudolph, korotettiin Olumützin arkkipiispaksi kesäkuun neljäs päivä vuonna 1819. Virkaanastujaisten oli määrä tapahtua vuoden 1820 maaliskuussa. Uskonnollisesta musiikista kiinnostunut Beethoven näki tässä tilaisuuden tehdä suurteos virkaanastujaispäivää varten. Beethoven uppoutui kuitenkin teokseen paljon suunniteltua pidemmäksi ajaksi, eikä se valmistunut kuin vasta kaksi vuotta virkaanastujaisten jälkeen. Beethoven työskenteli teoksen parissa vuosien 1819-1822 aikana.
Beethoven pyrki toisaalta nojaamaan vanhempien teosten perinteeseen ja samalla luomaan jotain uutta. Beethovenin muista suurista teoksista Missa Solemnis eroaa esimerkiksi siinä, että siitä puuttuvat Beethovenille tyypilliset teemojen kehittelyt variaatioineen. Varsinkin teoksen pitkät osat ovat varsinaista musiikillista seikkailua, mutta kyse on aivan uusien sävelkulkujen jatkuvasta tulemisesta, eikä pääteeman muunnelmista. Beethoven kirjoitti, että teoksen tarkoitus oli herättää uskonnollisia tunteita esittäjissään ja kuulijoissaan. On jäänyt epäselväksi, oliko teosta tarkoitus esittää ensisijaisesti kirkossa vai kenties ennemminkin konserttisaleissa, joihin se mittakaavansa vuoksi soveltuu paremmin.
Beethovenin omasta uskonnollisesta elämästä tiedetään varsin vähän. Hän ei osallistunut säännöllisesti kirkonmenoihin, mutta oli omaksunut kirjeidensä perusteella ainakin jotain uskonnollisia uskomuksia. Kuurouden, mielenterveydellisten ongelmien sekä muiden tragedioiden runtelema Beethoven kirjoittikin omistavansa suuren messunsa "Jumalalle, joka ei ole koskaan hylännyt minua". Jotkut kommentaattorit ovat vähätelleet omintakeisen teoksen uskonnollista luonnetta, kun taas toiset näkevät teoksen juhlallisuuden osoituksena Beethovenin vakaasta uskosta. Joka tapauksessa Beethoven oli ainakin hyvin kiinnostunut uskonnollisesta musiikista, ja käytti paljon aikaa Missa Solemnista säveltäessään vanhojen kuoroteosten, kuten Palestrinan sävellysten, tutkimiseen.
[muokkaa] Teoksen rakenne
Useimpien messujen tapaan Beethovenin Missa Solemnis voidaan jakaa viiteen pääosaan (Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus ja Agnus Dei). Tässä teoksessa nämä viisi osaa ovat kuitenkin myös itsessään yksittäisiä teoksen yhtäjaksoisia osia, siinä missä muissa messuissa nämä viisi osaa on yleensä jaettu edelleen useampiin yksittäisiin pätkiin (tosin joissakin levytyksissä myös Missa Solemniksen viisi osaa on jaettu useammalle raidalle).
- Kyrie: Messun aloittava Kyrie on lyhyin osa (yleensä reilut kahdeksan minuuttia), ja se on myös tavanomaisin ja vailla muiden osien monimutkaisuutta. Kyrie noudattaa perinteistä ABA-kaavaa. A-kohdassa kuoro laulaa "Kyrie eleison" juhlalliseen eikä hartaaseen sävyyn kuten useimpien messujen alussa. B-kohdassa mennään jo selvemmin molliin, kun solistit laulavat "Christe eleison".
- Gloria: Seuraavat kaksi osaa, Gloria ja Credo, muodostavat Missa Solemniksen selkärangan. Ne ovat molemmat noin seitsemäntoista minuuttia pitkiä. Hyvin karkeasti ottaen sekä Glorian että Credon rakenne on sellainen, että nopeaa alkuosaa (jossa itsessään on välillä myös hitaita kohtia) seuraa pidempi hidas osio, josta siirrytään hetkeksi taas nopeaan ja juhlavaan vaiheeseen, jota seuraa pitkä yhden lauseen ympärille rakennettu fuuga. Tämä fuuga puolestaan kehittyy erittäin mahtipontiseksi finaaliksi. Gloriassa finaalin viimeisissä tahdeissa kuoro joutuu suorastaan huutamaan "gloria". Tässä osassa käytetään myös runsaasti 3/4-tahtilajia.
- Credo: Heti Credon alussa on Beethovenin tuotannolle tyypillinen vahva melodia, josta kuitenkin poistutaan varsin nopeasti. Melodian alku toistuu kuitenkin myöhemmissä kohdissa. Credon hitaat kohdat ovat vielä Gloriaa hiljaisempia luoden mystisen tunnelman. Hitaan osuuden ja fuugan välissä pitkä pätkä messutekstiä lausutaan ikään kuin resitatiivin omaisesti muun kuoron toistaessa samaan aikaan "credo". Tämä tekstin kohta luetaan vain kerran, ja se on hukkua kuoron alle. Tällainen messutekstin kohtelu on herättänyt monia pohdintoja teosta kommentoineiden kirjoittajien keskuudessa. Credon loppuosaa pidetään hyvin vaativana esittää, koska siinä kuoro joutuu laulamaan hyvin nopeasti. Aivan lopussa solistit pääsevät taas ääneen hitaassa temmossa, ja Credo loppuu paljon rauhallisemmin kuin Gloria.
- Sanctus: Sanctuksen alkuosa alkaa hiljaisesti, ja kiihtyy pian yllättäen. Sen jälkeen tulee kahden minuutin mittainen matalien jousien soittama jakso, jonka jälkeen sooloviulu laskeutuu korkealta alemmas (symboloiden pyhän hengen laskeutumista). Näin alkaa kymmenen minuutin pituinen kaunis duuriin sävelletty teema, jonka läpi sooloviulisti soittaa lähes tauotta.
- Agnus Dei: Viimeinen osa alkaa noin viiden minuutin mittaisella surullisella teemalla, josta seuraa teoksen loppuun asti kestävä valoisa "dona nobis pacem" -lauseen ympärille rakennettu teema. Tämän teeman keskeyttävät ensin "dramaattisen" kuuloinen osio, joka muistuttaa tuon ajan sotaväen käyttämää uhkaavaa musiikkia. Myöhemmin ennen loppumistaan teema keskeytyy vielä orkesterin yllättävään osuuteen. Teoksen loppuun ei ole laitettu mitään mahtipontista huipentumaa (sellainenhan koettiin jo Glorian lopussa), vaan se päättyy rauhallisesti kahteen vaatimattomaan sointuun. Ajan kontekstiin sijoitettuna tämä "dona nobis pacem" -teema ("anna meille rauha") saa dramaattisia piirteitä: Euroopassa oli tuolloin käyty veristä sotaa useamman vuosikymmenen ajan.
[muokkaa] Mainittavia levytyksiä
- John Eliot Gardiner/English Baroque Soloists, Monteverdi Choir (Deutsche Grammophon Archiv 429779-2)
- Leonard Bernstein/Royal Concertgebouw Orchestra & Rundfunkchor Hilversum (Grammophon Galleria 469546-2)
- Nikolaus Harnoncourt/Chamber Orchestra Of Europe & Arnold Schoenberg Choir (Teldec 0630-18945-2)
- Robert Shaw/Atlanta Symphony Orchestra & Chorus (Telarc CD-80150)
- Otto Klemperer/New Philharmonia Orchestra & Chorus (EMI CDM567546-2)
