Painovapaus
Wikipedia
Painovapaus on kansalaisille kuuluva oikeus ajatusten esittämiseen painotuotteessa ilman erityistä viranomaisen lupaa tai ennakkotarkastusta. Monet yhdistävät siihen myös muiden rajoitusten vähyyden ja muidenkin viestimien (esim. sähköisten) toiminnan vapauden.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Johdanto
Suppeassa merkityksessään painovapaus ei tarkoita, että mitä tahansa materiaalia saisi julkaista. Esimerkiksi tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia ei saa julkaista ilman materiaalin tekijänoikeuksien haltijan lupaa, ja kansanryhmää vastaan kiihottavaa materiaalia ei saa julkaista ollenkaan. Painovapautta rajoittavat myös yleensä vastaavat seikat kuin sananvapauttakin, esimerkiksi koskien herjausta, solvaamista ja yksityisyyden suojaa. Painotuotteiden julkaisemisessa ja levittämisessä on noudatettava julkaisumaan laissa säädettyjä määräyksiä ja jos niitä rikotaan tai jos painotuote on sisällöltään rikollinen, asetetaan rikkomuksesta epäilty siitä tuomioistuimessa syytteeseen. Tätä järjestelmää sanotaan repressiiviseksi eli painovapauden järjestelmäksi. Painovapauden vastakohta on sensuurijärjestelmä (preventiivi-, lupa-, ennakkoestävä järjestelmä), jonka mukaan painotuotteiden valmistaminen ja levittäminen on riippuvainen viranomaisen luvasta ja ennakkotarkastuksesta eli sensuurista.
[muokkaa] Painovapauden historia
Tekstien ennakkotarkastus (ja sen myötä niiden muuttaminen tai kieltäminen) oli jossain määrin käytössä lähes kaikkialla, etenkin vallankumouksellisten irtokirjasinten keksimisen (1453) jälkeen. Eurooppa oli pitkään jakautunut moniin pieniin valtioihin, minkä vuoksi täällä kansalaiset saattoivat kilpailuttaa valtioita ja pienempiä vasallikuntia muuttamalla maasta toiseen laajemman vapauden perässä. Tämän ansiosta lähes aina löytyi maita tai kreivikuntia, joissa mm. uskon- ja ilmaisunvapaus olivat laajempia ja valtion kontrolli kevyempää. Mm. Hollanti ja Englanti olivat usein edelläkävijöitä, joskus esim. eräät Saksan ruhtinaskunnatkin. Valistusajattelijat usein pakenivat maasta toiseen tarpeen vaatiessa.
Valistusfilosofit olivat pääsääntöisesti laajalti yksilönvapauden (mukl. sanan- ja painovapaus) kannalla. Merkittävin poikkeus oli Jean-Jacques Rousseau, joka miltei hegeliläisittäin uskoi kansan oikeaan, yksimieliseen tahtoon, mitä ei saisi väärillä mielipiteillä johtaa harhateille.
Britanniassa runoilija ja liberaalifilosofi John Milton vaati painovapautta teoksessaan Areopagitica jo vuonna 1644. Se toteutui periaatteessa vuonna 1695, joskin voimakas jälkisensuuri jäi. Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä (1791) jopa ennakolta kiellettiin hallitusta säätämästä mitään lakia, joka rajoittaisi sananvapautta tai painovapautta, vaikka moni myöhempi, nykyinenkin laki on silti jossain määrin tällaiseksi tulkittavissa.
[muokkaa] Painovapauden historia Suomessa
Vuonna 1766 kokkolalainen valistusfilosofi ja valtiopäivämies Anders Chydenius sai Ruotsissa aikaan maailman edistyksellisimmän painolain, joka vapautti ennakkosensuurista kaiken paitsi uskonnolliset ja ulkomaiset painotuotteet. Laki tosin kumottiin vuonna 1772.
[muokkaa] Tsaarin ajan lait
Vuosina 1809-1917 Suomi oli Venäjän vallan alla. Vuoteen 1905 asti (tosin 1865-7 ennakkosensuuri oli lakkautettu) paikalliset painoasiamiehet tarkastivat painotuotteet, mutta julkaisija saattoi valittaa painoasiain ylihallitukselle. Ylihallitus tai kenraalikuvernööri viime kädessä varoitti tai lakkautti lehtiä, mm. nuorsuomalaisten pää-äänenkannattaja Päivälehden moneen kertaan ensimmäisen sortokauden (1899-1905) aikana; viimeisen lakkautuksen jälkeen se muutti nimensä Helsingin Sanomiksi. Kirjakaupat, kirjastot ja muu vastaava toiminta olivat myös luvanvaraisia.
[muokkaa] Painovapaus 1905
Venäjällä Japanille hävityn sodan jälkeen voimistunut tyytymättömyys levisi Suomeenkin loppusyksystä 1905 mm. mielenosoituksina, kokoontumisina ja suurlakkona etenkin oppositiossa olleiden perustuslaillisten, aktivistien ja työväestön toimesta. Perustuslaillisten henkinen johtaja Leo Mechelin kirjoitti julistuksen, jonka tsaari sisällytti 4.11.1905 antamaansa Marraskuun manifestiin suomalaisten lepyttämiseksi. Julistus sisälsi vaatimukset eduskuntauudistuksesta, paino-, lausunto-, yhdistymis- ja kokoontumisvapaudesta sekä ennakkosensuurin välittömästä päättymisestä. Viimeksi mainittu toteutui heti ja muut periaatteessa seuraavana vuonna. Uusi, Mechelinin johtama perustuslaillisista koostunut senaatti (hallitus) hyväksytti valtiopäivillä 20. elokuuta 1906 perustuslain lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta. Siinä säädettiin muun muassa, että Suomen kansalaisilla on sanan vapaus sekä oikeus kirjoituksen ja kuvallisen esityksen painosta julkaisemiseen kenenkään siitä ennakolta estämättä. Tosin myöhempiä, yksityiskohtaisempia lakeja Mechelinin hallitus ei enää saanut hyväksytetyiksi, minkä vuoksi viranomaisille jäi poliittista pelivaraa, ja perustuslaillisten vaalitappion jälkeen toisena sortokautena 1908-17 käytännön rajoitukset kovenivat jonkin verran.
[muokkaa] Nykyinen painovapaus
4. tammikuuta 1919 annettu painovapauslaki viimeisteli painovapauden yksityiskohdat. Itsenäisyyden aikana on periaatteessa vallinnut painovapaus, etenkin ennakkosensuurista, sotasensuuria (1939–1947) lukuun ottamatta. Käytännössäkin rajoituksia on pääosin lievennetty, esim. epäsiveellisen materiaalin osalta. Etenkin 30-luvulla toisinaan kiellettiin yhteiskuntajärjestystä tai kristinuskoa pilkkaavia tekstejä (etenkin vasemmistolaisia). Vastaavasti suomettumisen aikana vallitsi "itsesensuuri", jolloin lehdet ja kustantamot välttivät julkaisemasta sosialismia tai kommunismia arvostelevia tai Neuvostoliiton todellisuudesta kertovia tekstejä, kuten – poikkeustapauksissa usein vasemmistopuolueet tai presidentti Urho Kekkonen nostivat metelin. Esim. pääministeri Kalevi Sorsan toiveesta SDP:tä lähellä oleva kustannusosakeyhtiö Tammi jätti Aleksander Soltshenitsynin Vankileirien saariston julkaisematta. Tammi tosin oli julkaissut muita Neuvostoliittoa arvostelevia tekstejä.
Vielä nytkään kansanryhmää vastaan kiihottavaa materiaalia ei saa julkaista ja tekijänoikeuksien suojaa ei saa rikkoa. Lisäksi paino- ja sananvapautta rajoittavat mm. pykälät herjauksesta, solvaamisesta ja yksityisyyden suojasta, epäsiveellisyydestä ja "jumalanpilkkakiellosta".
Painovapauslain säännösten noudattamisen valvominen kuului sen mukaan Oikeusministeriölle, jossa se oli uskottu painovapausasiain toimistolle.
