Peruskoulu

Wikipedia


Koulutus Suomessa
Varhaiskasvatus
Peruskoulu
Toinen aste ja aikuiskoulutus
Lukio
Ammattikoulutus
Ammatillinen aikuiskoulutus
Korkea-aste
Ammattikorkeakoulu
Yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
Kansakoulu
Oppikoulu

Peruskoulu on perusopetusta antava koulu, jossa lähes kaikki Suomen kansalaiset suorittavat oppivelvollisuutensa. Peruskoulun säädöspohja on perusopetuslaissa ja -asetuksessa (628/1998, 852/1998).

Peruskoulun tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. (Perusopetuslaki 2 §)

Sisällysluettelo

1 Perusopetuksen historia ja ns. korvaavat koulut
2 Perusopetuksen hallinnollinen toteutus
3 Opettajat ja koulutilat
4 Perusopetuksen opetussuunnitelma
5 Katso myös
6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Perusopetuksen historia ja ns. korvaavat koulut

Suomen oppivelvollisuuskoulujärjestelmä syntyi vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka sääti kaikille kansalaisille pakolliseksi kuusivuotisen kansakoulun, joka aloitettiin seitsenvuotiaana. Kansakouluun kuului lisäksi kaksi vapaaehtoista jatkoluokkaa, jotka valmistivat oppilasta ammattikouluun. Valtiolliset ja yksityiset oppikoulut huolehtivat korkeammasta yleissivistävästä opetuksesta, mutta näiden kehittäminen muodostui 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan aiheuttaman katkoksen vuoksi luonteeltaan satunnaiseksi. 1950-luvulle tultaessa Suomen koulujärjestelmä olikin selvästi vanhanaikaisempi kuin Länsi-Euroopassa. Eräänä suurimpana ongelmana rinnakkaiskoulujärjestelmässä oli sen vahvistama yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Työläisen tai maanviljelijän lapsen oli hankalaa päästä maksulliseen oppikouluun. Lisäksi kaikki halukkaat oppilaat eivät päässeet oppikouluun. Toisaalta kaikkien oppilaiden ei kannattanut käydä oppikoulua, sillä sen oppimäärään ei kuulunut lainkaan käytännön aineita, esimerkiksi teknistä työtä. 1950-luvun lopulla alkoi komiteatyö, joka tuotti lopputuloksenaan lainsäädännön peruskoulujärjestelmään siirtymisestä vuonna 1968. Tärkeimpänä mallina uudistuksessa oli Ruotsi, mutta vaikutteita oli otettu kaikkialta Euroopasta. Uudistuksen vastustajat nostivat esille vaikutteiden antajana Itä-Saksan, jonka koulujärjestelmässä oli samoja piirteitä.

Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa asteittain vuodesta 1970 alkaen. Viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi Helsinki vuonna 1978. Peruskoulujärjestelmään siirryttäessä valtiolliset oppikoulut (normaalikouluja lukuun ottamatta) kunnallistettiin ja suurin osa yksityisistä oppikouluista siirrettiin joko vapaaehtoisesti tai pakolla kunnan koululaitokseen. Muutamat yksittäiset oppikoulut (kuusi Helsingissä, kaksi muualla maassa) saivat luvan toimia peruskoulua korvaavina kouluina. Eräät muut yksityiset oppikoulut jäivät yksityisiksi lukioiksi. Prosessi oli kivulias ja aiheutti suuria kiistoja, mutta toteutui lopulta hyvin tarkkaan alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti. Edelleen eräät oikeistolaisesti ajattelevat henkilöt pitävät peruskoulujärjestelmää luonteeltaan vasemmistolaisena.

Peruskoulujärjestelmän alkuvaiheessa opetussuunnitelmasta määrättiin erittäin tarkasti ja keskitetysti, mutta 1980-luvun lopulta alkaen kunnille ja yksittäisille kouluille on annettu lisää vapautta opetussuunnitelman laadinnassa. Samalla eräille erityiseen pedagogiseen järjestelmään (esim. Steiner-koulut) tai maailmankatsomukseen perustuville kouluille on annettu oikeus antaa perusopetusta. Nämä koulut nauttivat vastaavaa valtionapua kuin kunnalliset peruskoulut.

Noin 300 oppilasta suorittaa oppivelvollisuutta yksityisesti, yleensä jossain ns. "villissä" eli opetuksen järjestämislupaa vailla olevassa Steiner- tai kristillisessä koulussa. Yksityisten peruskoulujen perustaminen näet on tehty tarkoituksella vaikeaksi antamalla näiden järjestämislupien myöntäminen valtioneuvostolle ja vaatimalla niiltä merkittäviä taloudellisia resursseja, joita ei saa periä oppilaiden vanhemmilta. Tämän vuoksi eräät innokkaat vanhemmat perustavat omia koulujaan, joiden olemassaoloa lainsäädäntö ei tunnusta.

[muokkaa] Perusopetuksen hallinnollinen toteutus

Suomalaisen peruskoulujärjestelmän tarkoituksena on taata kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Tätä tasa-arvoa ei toteuteta pelkästään järjestelmän muodollisella tasa-arvoisuudella, vaan lainsäätäjä on pyrkinyt estämään eliittikoulujen muodostumisen järjestelmän sisälle.

Perusopetus on kaikille oppilaille maksutonta. Tämä tarkoittaa, että keneltäkään oppilaalta ei saa periä mitään kuluja tai maksuja opetukseen tai koulun järjestämiin tapahtumiin osallistumisesta, oppikirjoista tai opetusmateriaalista- ja välineistä. Lisäksi jokaisella oppilaalla on oikeus saada joka päivä maksuton, täysipainoinen ateria. Oppilaalla on lisäksi oikeus ilmaiseen kouluterveydenhuoltoon, muuhun oppilashuoltoon ja maksuttomiin koulumatkoihin, joiden enimmäispituus on säädetty. Mikäli oppilaan päivittäinen koulumatka lähikouluunsa käy liian pitkäksi, hänellä on oikeus täysihoitoon koulun oppilasasuntolassa. Näiden opintososiaalisten etujen takaaminen on opetuksen järjestäjän vastuulla, mikä asettaa yksityiskouluille raskaan taloudellisen taakan. Yksityinenkään peruskoulu ei saa periä lukukausimaksuja. Sen on päinvastoin otettava oppilaaksi kaikki kunnan oppilaaksi osoittamat lapset.

Peruskoululaisen koulu on pääsääntöisesti lähikoulu, jonka kunta osoittaa lapsen asuinalueen tai perusteella. Jos oppilas on erityisluokalla (esim. musiikkiluokka) tai lukee harvinaista kieltä, tämä voi määrätä lähikoulun. Oppilaalla on aina oikeus päästä lähikouluunsa. Lisäksi hänellä on oikeus hakea haluamaansa kouluun, jonne hän voi päästä, jos opetuksen järjestäjällä on osoittaa hänelle tilaa. Mikäli halukkaita on enemmän kuin paikkoja, oppilaat on valittava käytännössä arvalla, jos kyseessä ei ole taiteellista lahjakkuutta vaativa erityislinja. Oppilasta ei saa osoittaa ilman huoltajan suostumusta kouluun, joka noudattaa erityistä kasvatusopillista tai maailmankatsomuksellista järjestelmää.

Perusopetus aloitetaan sinä vuonna, jolloin oppilas täyttää seitsemän vuotta. Useimmilla on taustalla päiväkoti ja esikoulu. Oppilaalla on lisäksi oikeus aloittaa koulu kuusivuotiaana, jos hänen katsotaan kykenevän siihen. Tarvittaessa opetus voidaan aloittaa myös vasta kahdeksanvuotiaana. Mikäli oppilas on vammaisuuden tai sairauden vuoksi otettava erityisopetukseen, hänen oppivelvollisuutensa alkaa jo kuusivuotiaana ja kestää kymmenen vuotta. Oppilas, joka ei ole oppilaana perusopetuksessa, osoittaa kunnan määräämällä tavalla suorittavansa perusopetuksen oppimäärän. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai on suorittanut perusopetuksen oppimäärän. Peruskoulun jälkeen on suoritettavissa myös vapaaehtoinen ”kymmenes luokka”, joka on tarkoitettu niille oppilaille, jotka haluavat parantaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanojaan. Kaikki kunnat eivät taloudellisista syistä toteuta tätä mahdollisuutta.

Perusopetuksen "oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti." (Perusopetuslaki 35 §) Mikäli tämä ei toteudu, opettaja voi ojentaa oppilasta erilaisilla kurinpidollisilla ojennuksilla: nuhteilla, luokasta poistamisella (enintään 30 min) tai jälki-istunnolla (enintään 2 h). Erityistapauksissa opetuksen järjestäjä (yleensä kunnan sivistyslautakunta) voi erottaa oppilaan yhdestä kolmeen kuukaudeksi. Lisäksi oppilas, joka on vaaraksi itselleen tai muille voidaan rehtorin päätöksellä poistaa koulun alueelta lopuksi päivää. Luokasta tai koulusta poistettua oppilasta ei saa jättää ilman aikuisen valvontaa eikä erotettua oppilasta vaille opetusta.

[muokkaa] Opettajat ja koulutilat

Peruskoulu jakautui aiemmin kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen, mutta nykyisin jako on poistettu koululainsäädännöstä. Tästä huolimatta luokilla 1-6 opetusta antavat pääasiassa luokanopettajat (ns. ala-aste) ja luokilla 7-9 aineenopettajat (ns. yläaste). Suurin osa peruskouluista on vielä joko ala- tai yläkouluja. Yhä enemmän pyritään siirtymään yhtenäiskoulujärjestelmään, jossa koko peruskoulu (1.-9. lk) on samassa rakennuksessa. Toisaalta on edelleen olemassa pieniä alakouluja, joissa opettajat opettavat yhdysluokkia. Tällaisilla luokilla on useamman kuin yhden luokan oppilaita.

Perusopetusta antavilla opettajilla on pääsääntöisesti ylempi korkeakoulututkinto. (Myös aiempien säännösten mukaisen koulutuksen suorittaneet ovat päteviä.) Kaikki opettajat ovat suorittaneet opettajan pedagogiset opinnot, joiden laajuus on 60 opintopistettä. Luokanopettajilla on lisäksi opetettavien aineiden monialaisetopinnot, 60 opintopistettä, ja aineenopettajilla opettamiensa aineiden opintoja 60 opintopisteen verran yliopiston vaatimusten mukaan.

Koulutilat vaihtelevat opetuksenjärjestäjän, koulun koon ja luokka-asteen mukaan. Yleensä koulussa on kuitenkin vähintään tavanomaiset luokat, voimistelusali, liikuntaan soveltuva piha-alue ja erikoisaineiden luokkia.

[muokkaa] Perusopetuksen opetussuunnitelma

Perusopetuksen tuntijaon perusteista säädetään perusopetuslaissa ja -asetuksessa, mutta varsinaisen opetussuunnitelman perusteet määrää Opetushallitus. Kunnalliset ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat sovittavat perusteissa säädetyn sisällön paikallisiin olosuhteisiin ja opetustapaan. Opetussuunnitelmatyölle asettaa haasteita se, että sen täytyy olla samaan aikaan sopiva hitaille ja nopeille oppijoille. Oppilaita ei saa peruskoulussa jakaa tasoryhmiin vaan opetuksen eriyttäminen on toteutettava yksittäisen ryhmän sisällä.

Perusopetuksen aineet ovat

Lisäksi valinnaisina aineina voidaan lukea myös muita aineita. Uskontoa opetetaan kaikille niille, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan. Vähimmäisvaatimuksena on, että uskontokunnan uskonnonopetusta haluavia jäseniä on opetuksenjärjestäjän (yleensä kunnan) kouluissa vähintään kolme kappaletta. Jos tällainen opetusryhmä perustetaan, ovat kaikki kyseisen uskontokunnan jäsenet velvollisia osallistumaan opetukseen. Ne, jotka eivät kuulu uskontokuntaan, seuraavat elämänkatsomustiedon opetusta tai, huoltajan niin pyytäessä, enemmistön uskonnonopetusta. Lisäksi uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat voivat pyytää, että heidän lapsensa osallistuu kulttuuritaustansa mukaiseen uskonnonopetukseen, jos tällaista opetusta annetaan opetuksenjärjestäjän kouluissa. (Tämä tulee kyseeseen erityisesti islaminuskoisten kohdalla.)

Kaikki perusopetuksen hyväksytysti suorittaneet nuoret saavat kelpoisuuden jatkaa toisen asteen koulutuksessa eli lukiossa ja ammattikoulussa. Koska oppivelvollisuus päättyy peruskouluun, on mahdollista siirtyä työelämään jo peruskoulun jälkeen, mutta tällaisen nuoren työnsaantimahdollisuudet ovat heikot ja tilastollisesti todennäköinen tulokehitys kehno.

Perusopetuksen opetussuunnitelma on valtakunnallinen, mutta opetuksenjärjestäjä voi päättää painottaa joissakin kouluissa tiettyjä aineita opetuksessa. Tyypillisimmin painotuksena on taideaine (musiikki tai kuvataide) tai matematiikka. Painotuksesta huolimatta oppilaat opiskelevat perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, mutta valikoitunut oppilasaines antaa mahdollisuuden syventää opetusta tavalla, johon tavallisella luokalla ei ole mahdollisuuksia. Esimerkiksi musiikkiluokan oppilaat muodostavat tyypillisesti kuoron, joka harjoittelee laajasti myös vapaa-ajallaan. Vanhemmille erilaiset painotukset tarjoavat perusteen panna lapsensa johonkin muuhun kuin lähikouluun. Kunnan on kuitenkin ensin taattava kaikille alueen oppilaille paikka omassa lähikoulussaan. Vasta tämän jälkeen kouluun voidaan ottaa kauempaa saapuvia, painotettuun opetukseen haluavia oppilaita. Mikäli tällaisia halukkaita on enemmän kuin oppilaspaikkoja, valinta on tehtävä syrjimättömin perustein kiinnittämättä huomiota yleiseen koulumenestykseen. Sen sijaan painotettavaa oppiainetta mittaavaa valintakoetta voidaan käyttää.