Perustuslaillinen Oikeistopuolue
Wikipedia
| Perustuslaillinen Kansanpuolue | |
|---|---|
| Perustettiin | 1973 |
| Lopetti toimintansa | 1992 |
| Äänenkannattaja | Express |
| Eduskuntavaalit | 1976–1991 |
| paras tulos |
huonoin tulos |
| Hallitukset | |
| Jäsenyydet (Suomi) | |
| Jäsenyydet (kansainv.) | |
Perustuslaillinen Oikeistopuolue (POP) oli vuosina 1973-1992 toiminut suomalainen oikeistopuolue. Puolue perustettiin 1973 nimellä Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue (SPK), mutta nimi vaihdettiin vuonna 1976 Perustuslailliseksi Kansanpuolueeksi, jottei se olisi sekoittunut lyhenteessään Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP). Perustuslaillinen Kansanpuolue muutti nimensä vuonna 1980 Perustuslailliseksi Oikeistopuolueeksi, jona se toimi vuoteen 1992 asti. Vuodesta 1992 lähtien puolueen ydin toimi Perustuslaillinen Oikeisto-nimisenä yhdistyksenä, joka ei ilmeisesti ole enää vuosiin toiminut.
Puolue oli voimakkaimmillaan sen tunnetuimman ja legendariisimman puheenjohtajan Georg C. Ehrnroothin aikana. Ehnrooth oli 1970-luvulla aikansa voimakkaimpia ja tunnetuimpia toisinajattelijoita yhdessä Suomen Maaseudun Puolueen Veikko Vennamon, Ruotsalaisen kansanpuolueen Victor Procopén ja Kansallisen Kokoomuksen Tuure Junnilan rinnalla. Hän ja häneen voimakkaasti nojannut puolue olivat poikkeuksellinen tapaus vastustaessaan avoimesti kommunismia vasemmistoradikalismin ja äärivasemmiston voiman vuosina 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.
Perustuslaillinen kansanpuolue perustettiin, kun Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) niin sanotun edistyksellisen oikeistosiiven Pohjoismainen Perusta vapaudelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille (ruots. Nordisk Grund för frihet och social välfärd) johtaja ja kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth erosi puolueestaan 1973 vastalauseena sen presidentti Kekkosta myötäillyttä Jan-Magnus Janssonin edustamaa keskiryhmähakuista linjaa vastaan. Ehnroot oli yhdessä Procopén kanssa ollut piikki Kekkosta myötäilleen Janssonin johtaman RKP:n lihassa. Ehnrooth johti myös RKP:n suurimman piirin, Helsingin, oikeistosiipeä. Janssonin tarkoituksena oli pitää Ruotsalainen kansanpuolue hallituskelpoisena. Ehrnrooth näki RKP:n ja kokoomuksen tuen Kekkosen uudelleenvalinnalle 1974 olevan merkki suomettuneisuudesta. Ennen kaikkea Ehnroothille kyseessä oli perustuslaillinen periaatekysymys, jossa valtiosääntö hylättiin ja kansalaiset sysättiin syrjään. Ehroothin mukaan poikkeuslaki toimi perustuslain vastaisesti kansan ja sen yksilöiden oikeuksia ja vapauksia vastaan.
Puolue korosti toiminnassaan erityisesti perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta, ja antikommunismia sekä SMP:n Veikko Vennamon tapaan Kekkos-vastaisuutta. Myös kristillisyydellä oli tärkeä asema Ehnroothin ja hänen puolueensa aatemaailmassa. Vahvassa konsensusilmapiirissä perustuslaillisilla oli roolinsa valtakunnan toisinajattelijapuolueena. Jo vuonna 1958 äärivasemmisto leimasi Ehnroothin äärioikeistolaiseksi ja fasistiseksi. Puolue edusti äärioikeistoa 1970-1980-luvuilla vaatiessaan äärivasemmiston vallan kaventamista, kansanvallan ja perustuslaillisuuden lisäämistä sekä ulkopolitiikan muuttamista isänmaallisempaan suutaan. Puolue vaati myös sosiaalista hyvinvointia, parlamentarismia ja vapaampaa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Kekkos-vastaisuus oli kuitenkin suurin syy leimaamiseen, jota harrastivat vasemmiston lisäksi Keskustapuolue ja Kokoomus.
SPK/POP:lla oli oma eduskuntaryhmänsä vuosina 1973-1979 ja 1983-1987. POP osallistui viimeisen kerran eduskuntavaaleihin vuonna 1991. Neuvostoliiton hajottua se kuitenkin menetti lopullisen poliittisen merkityksensä ja aatteellisen pohjansa.
1970-1980-luvuilla perustuslaillisten ja sitä edustaneen Perustuslaillisen Kansanpuolueen/Oikeistopuolueen suurimpia juhlapäiviä oli 17. heinäkuuta vietettävä Perustuslain päivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran virallisesti Kalevi Sorsan aloitteesta 1992 nimellä Kansanvallan päivä. Päivä oli vuonna 1994 kalenterissakin, mutta sitä ei ole enää vietetty kuin satunnaisesti. 17. heinäkuuta 1919 vahvistettiin Suomen tasavaltainen hallitusmuoto.
Puolueella oli historiansa aikana neljä kansanedustajaa, joista osa siirtyi eduskuntaryhmään RKP:sta tai Kansallisesta Kokoomuksesta:
- Ulla Bogdanoff
- Georg C. Ehrnrooth
- Salme Katajavuori
- Kullervo Rainio (1976-1979)
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Puolueen kannatus vaaleissa
[muokkaa] Eduskuntavaalit
| Vuosi | Paikat | Äänet | Osuus |
|---|---|---|---|
| 1975 | 1 | 45 402 | 1,65% |
| 1979 | 0 | 34 958 | 1,21% |
| 1983 | 1 | 11 104 | 0,37% |
| 1987 | 0 | 3 096 | 0,11% |
| 1991 | 0 | 7 599 | 0,28% |
[muokkaa] Kunnallisvaalit
| Vuosi | Valtuutetut | Äänet | Osuus |
|---|---|---|---|
| 1976 | 14 | 23 076 | 0,9% |
| 1980 | 8 | 13 478 | 0,5% |
| 1984 | 5 | 9 858 | 0,4% |
| 1988 | 1 | 4 672 | 0,18% |
[muokkaa] Presidenttiehdokkaat
[muokkaa] Ylioppilaskuntien vaalit
Perustuslaillinen Kansanpuolueen kannatus varsinkin ruotsinkielisten opiskelijoiden keskuudessa oli laajaa. Muun muassa Åbo Akademi Studentkårin vaaleissa perustuslaillisten kannatus oli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa neljänneksen luokkaa.lähde?
