Kansallinen Kokoomus
Wikipedia
| Kansallinen Kokoomus (Kok.) Samlingspartiet |
||
|---|---|---|
|
|
||
 |
||
|
|
||
| Perustettu | 9. joulukuuta 1918 | |
|
|
||
| Puheenjohtaja | Jyrki Katainen | |
| Varapuheenjohtajat | Jari Koskinen, Eija-Riitta Korhola, Paula Risikko |
|
| Puoluesihteeri | Taru Tujunen | |
|
|
||
| Toimisto | Pohjoinen Rautatienkatu 21B 00100 HELSINKI | |
| Äänenkannattaja | Nykypäivä | |
| Kotisivu | www.kokoomus.fi | |
|
|
||
| Kansanedustajia | 50 (Kok.) | |
| Europarlamentaarikkoja | 4 (EPP-ED) | |
| Kunnanvaltuutettuja | 2 078 | |
|
|
||
| Jäsenyydet (Suomi) | ||
| Jäsenyydet (kansainväliset) | ||
Kansallinen Kokoomus r.p. (Kok.), yleiskielessä usein vain kokoomus, on yksi Suomen kolmesta suuresta eduskuntapuolueesta. Se perustettiin 9. joulukuuta 1918 nimellä Kansallinen Kokoomuspuolue monarkiaa kannattaneiden vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten puolueena.[1]
Kokoomus ilmoittaa arvoikseen vapauden, tasa-arvon ja aktiivisen osallistumisen ja ihanteekseen oikeuden yksilöllisiin elämänvalintoihin, hyvinvoinnin turvaamisen työllä ja yrittämisellä, vastuun lähimmäisistä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta.[2]
Kokoomus on keskustan lisäksi yksi Suomen kahdesta porvarillisesta suuresta puolueesta. Kokoomusta ei tue mikään yksittäinen eturyhmä, mutta puolue on erityisen suosittu yrittäjien keskuudessa.[3] Kokoomus oli Lipposen hallituksissa SDP:n pääkoalitiokumppanina, mutta kärsi tappion vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Kokoomus ja keskusta ovat lähentyneet vuoden 2006 presidentinvaalien toisella kierroksella tehdyn yhteistyön myötä, mutta linjaeroja puolueiden välillä on edelleen.
Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen kokoomuksella on 50 kansanedustajaa. Puolueella on neljä edustajaa Euroopan parlamentissa. Euroopan parlamentissa kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään. Puolue on jäsenenä International Democrat Unionissa. Kokoomuksen puheenjohtaja on Jyrki Katainen.
Kokoomus oli vuoden 2007 eduskuntavaalien suurin voittaja. Se sai kymmenen lisäpaikkaa, muttei onnistunut nousemaan suurimmaksi puolueeksi keskustan ohitse.
[muokkaa] Historia
 |
Tämän artikkelin ulkoasu ja tyyli kaipaavat korjausta. |
| Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
[muokkaa] Kokoomuksen alkuhistoria
Kansallinen Kokoomus rp perustettiin 9. joulukuuta 1918. Sen tarkoituksena oli koota yhteen kuningasvaltaa itsenäistyneen Suomen turvallisuuden vuoksi kannattaneet saksalaismieliset voimat. Heidän tavoitteenaan oli tehdä Suomesta monarkia ja samalla lujittaa esivaltaa. Hanke saksalaisen kuninkaan saamiseksi oli kuitenkin menettänyt merkityksensä Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan kuukautta aikaisemmin marraskuussa 1918, jonka seurauksena saksalaissuuntausta kannattanut valtionhoitaja P. E. Svinhufvud joutui eroamaan. Hänen tilalleen valtionhoitajaksi tuli entente-mielinen Mannerheim, joka edisti Suomen suhteita maailmansodan voittaneisiin puoliin, jotka suorittivat interventiota Neuvosto-Venäjää vastaan myös Itä-Karjalassa ja Pohjoisella jäämerellä.
Puolueen tausta oli autonomian ajan vanhasuomalaisessa liikkeessä ja fennomaniassa. Vuonna 1918 puolue sai vahvistuksekseen Nuorsuomalaisen puolueen ne voimat, jotka olivat pitäneet valtiosääntökysymyksen aikana parhaana vaihtoehtona ulkopoliittista tukeutumista Saksaan, jonka takeena pidettiin saksalaisen kuninkaan valitsemista. Suomessa kuitenkin Lex Tulenheimo-hanke ja itsenäisyysjulistus perustuivat olettamukselle eduskunnasta korkeimpana valtioelimenä, mikä tarkoitti hallitusmuotona tasavaltaa. Kokoomukseen tuli nuorsuomalaisten lisäksi myös jonkin verran kansanpuoluelaisia.
Esivallan lujittamiseksi Kokoomus kannatti verotuksen kiristämistä, jotta valtionkoneistoa ja asevoimia kyettäisiin laajentamaan. Nykyään Kokoomus on etääntynyt melko kauas ideologisesta pohjastaan, mutta "koti-uskonto-isänmaa" on edelleen käytännössä puolueelle tärkeä arvopohja. Kokoomuksen liberalisoitumista kuvastaa se, että perinnäisiä arvoja puolustavat, lähinnä kokoomuslaiset, perustivat Kristillisen Liiton ja se, että monet Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustajat keskustayhteistyön väljennyttyä siirtyivät Kansalliseen Kokoomukseen.
Kokoomus ilmoittaa ideologiansa rakentuvan konservatismista, sosiaalireformismista ja liberalismista peräisin olevista aineksista. Kansallisen Kokoomuksen perustivat monarkiaa kannattaneet (Vanha)suomalaisen Puolueen enemmistö sekä Maalaisten Kansanpuolueen monarkistinen vähemmistö ja Nuorsuomalaisen puolueen nationalistishenkinen vähemmistö. Kokoomuksen puoltamat arvot ovat alusta alkaen pysyneet kutakuinkin samana: esivallan kunnioitus, kansallismielisyys, omistusoikeuden suojeleminen, talouselämän edut, kristillinen etiikka ja sosiaalinen omatunto. Kansallinen Kokoomus on alusta alkaen kokenut konservatismin, sosiaalireformismin, kapitalismin, nationalismin ja liberalismin välistä kilpailua puolueen sisällä.
1930-luku näki nationalismin ja oikeistoradikalismin huiman nousun Euroopan valtioissa, joka myös Suomessa näkyi Lapuan liikkeenä. Moni äärioikeistolainen Kokoomuksen aktiivi ja kannattaja oli mukana siinä - lisäksi Kokoomuksen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen välillä oli vaaliliitto eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen enemmistö, Paasikiven johdolla, päätti kuitenkin ajaa Isänmaallisen Kansanliikkeettä lähellä olevat pois puolueesta, ei suinkaan nationalismin takia (joka oli enemmän tai vähemmän yhteinen arvo molemmille osapuolille), vaan siksi että kyseiset radikaalit ryhtyivät ajamaan valtiokapitalismia, siten rikkoen yksityisen omistusoikeuden perusideaa, josta Kokoomuksen enemmistö ei ollut valmis tinkimäänlähde?.
Kansanliikkeenä alkanut Lapuan liike päättyi Mäntsälän kapinaan ja ryhtyi hakemaan parlamentaarisempia muotoja Isänmaalisena kansanliikkeenä. Mäntsälän kapinan lopetti verettömästi kokoomuslainen presidentti P. E. Svinhufvud pitämällä esivallan kunnioittamiseen vetoavan radiopuheen, jossa hän kehotti lapualaisia palaamaan rauhassa kotiinsa.
Hugo Suolahti oli Kokoomuksen ensimmäinen puheenjohtaja 1918–1920.
[muokkaa] Kokoomus toisen maailmansodan jälkeen
Kansallinen Kokoomus uudistui aatteellisesti 1950-luvulta alkaen, dynaamisen konservatismin kautta yksilökeskeisyyteen. Puolue omaksui sosiaalisen markkinatalouden, pienomistukseen ja yksityisyrittäjyyteen perustuvan "kansankapitalismin" sekä yksilökeskeisyyden ja moniarvoisuuden perinteisten konservatiiviarvojen lisäksi näin pyrkien niin sanotuksi yleispuolueeksi.
Juha Rihtniemi toimi 1959—1960 Kokoomuksen puoluesihteerinä.
1970-luvulle saakka Kokoomus oli voimakkaasti teollisuuden, pääomapiirien ja suuromistajaluokan puolue, mutta se ryhtyi 1960-luvulta alkaen muuttumaan keskiluokkaiseksi ja toimihenkilökentän konservatiiveja kerääväksi puolueeksi. Virkamiehet ja toimihenkilöt olivat 1970-luvulla jo päässeet sodanjälkeisestä palkkakuopastaan, jolloin niiden edunvalvonta ei enää ollut radikaalia vaan konservatiivista. 1951—1965 Kokoomuksen paha kilpailija porvariston äänistä oli Suomen Kansanpuolue.
Sosiaalivaltion räjähdysmäisesti laajennuttua virkamiesten ja toimihenkilöiden osuus kokonaisväestöstä oli 1970-luvulta alkaen huomattavasti suurempi kuin aiempina vuosikymmeninä. Kokoomus käytännössä omaksui pitkälti roolin, joka oli ollut 1965 toimintansa lopettaneella Suomen Kansanpuolueella.
Juha Rihtniemi valittiin vuonna 1965, vasta 37-vuotiaana, Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Rihtniemi oli biologiselta iältään nuorempi kuin samanaikainen Kokoomuksen Nuorten Liiton pj., kansanedustaja Mauri Seppä. Puheenjohtajana hän toimi yllättävään kuolemaansa, vuoteen 1971 asti. Harri Holkeri valittiin Kokoomuksen puoluesihteeriksi 1965. Puoluesihteeri Harri Holkeri valittiin vuonna 1971 Kokoomuksen puheenjohtajaksi poikkeuksellisen nuorena.
Vuonna 1968 Kokoomus oli suurin puolue, joka ei presidentinvaaleissa mennyt Kekkosen taakse. Kokoomus asetti ehdokkaakseen pankinjohtaja Matti Virkkusen. Tietty kekkosvastaisuus johti siihen, että Kokoomus sai kyseisissä vaaleissa merkittävän äänimäärälisäyksen, noin 20 prosenttia äänistä, kun sitä aiemmin Kokoomuksen saalis oli pitkään ollut 15 prosentin luokkaa.
Useista syistä johtuen Kokoomus voitti myös 1970 eduskuntavaaleissa. Jonkin verran voittoääniä jäi Kokoomukselle jo vuoden 1968 presidentinvaaleista, mutta Suomi oli juuri silloin voimakkaasti kaupungistumassa ja pikkuporvarillistumassa, ja keskiluokkasia äänestäjäjoukkoja oli 1970 runsaahkosti liikkeellä, mistä Kokoomus hyötyi. Sen jälkeenkään Kokoomus ei enää koskaan vajonnut keskikokoiseksi puolueeksi, vaan se onnistui pysymään ensin yhtenä neljästä suuresta ja sitten yhtenä kolmesta suuresta. Juuri vuoden 1970 vaaleissa Kokoomus siis kasvoi keskisuuresta puolueesta maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi (1972 ja 1975 niukasti neljäs sija). Vuonna 1979 kannatus hypähti yli 20 prosenttia - sen jälkeen Kokoomus ei ole menettänyt asemaansa yhtenä kolmesta suuresta puolueesta.
[muokkaa] Remonttimieskausi
Kokoomus pyrki muuttamaan suhtautumistaan Urho Kekkoseen ja samalla välillisesti myös hälventämään Neuvostoliiton ulkopoliittisia epäluuloja sitä kohtaan hallituspuolueena. Tämä ei sopinut kaikille, minkä vuoksi muodostettiin Perustuslaillinen kansanpuolue korostamaan ristiriitaa, mikä aiheutui Urho Kekkosen valitsemisesta presidentiksi vuosiksi 1974-1978 käymättä presidentinvaalia julistamalla asia 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi ja säätämällä perustuslaista poikkeava laki. Muutokseen pyrkineitä kokoomuslaisia sanottiin remonttimiehiksi.
Kokoomus kuitenkin jätettiin vaalivoitoistakin huolimatta oppositioon aina vuoteen 1987 saakka. Se oli poikkeuksellisen pitkä ajanjakso "hovikelpoisuuden" ulkopuolella.
1970-luvulla Kokoomuksen ohjelmaa muutettiin keskiluokkaa ja kaupunkilaisia houkuttavammaksi, jolloin tulivat korostetummin mukaan vapaus ja suvaitsevuus. Kokoomus alkoi rikkoa sidettään patakonservatismiin. Samaan aikaan nousi erittäin konservatiivishenkisiä uusia pienpuolueita, kuten Kristillinen Liitto, ja maalaiskonservatiivit alkoivat entistä enemmän ryhmittyä Keskustapuolueeseen. Kokoomuksen aatteellinen muutos sai patakonservatiivisen laidan kulkijoita kaipaamaan parempaa puoluetta, jolloin 1950-luvulla syntyi muun muassa Kristillinen Liitto, joka saavutti eduskuntapuolueen aseman 70-luvulla.
Erkki Pystynen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1983. Vuonna 1987 Kokoomus pääsi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen.
[muokkaa] Sinipuna- ja porvarihallituskausi
Kokoomuksen hallitustaival alkoi kirkastua eduskuntavaaleissa saadun suuren vaalivoiton avulla. Ensiksi Ilkka Suominen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1987. Harri Holkeri valittiin 1987 pääministeriksi Holkerin hallitukseen 21 vuotta kestäneen oppositiotaipaleen jälkeen.
Kokoomus oli mukana
- Holkerin sinipunahallituksessa, 1987-91, jonka suurimmat puolueet olivat SDP ja Kokoomus, ja jota pohjansa takia on luonnehdittu kaupunkilaisväestön hallitukseksi,
- Esko Ahon porvarihallituksessa, 1991-95, joka kohtasi taloudellisen laman kipeyden. Sen suurimmat puolueet olivat Keskusta ja Kokoomus.
[muokkaa] Uusi sinipunakausi
Keskustan päähallituspuolueena saaman vaalitappion jälkeen, SDP muodosti kaksi hallitusta Kokoomuksen kanssa.
- Paavo Lipposen I hallituksessa (1995-99) ja Paavo Lipposen II hallituksessa (1999-2003), joita kutsuttiin sateenkaarihallituksiksi. Sinipunapohjan (Kokoomus, SDP) laajennuksena olivat yleensä Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP.
Riitta Uosukainen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1994.
Kuntavaaleissa 2000 Kokoomuksen ääniosuus oli 20,8 prosenttia. Kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin valittiin 2 028 kokoomuslaista valtuutettua.
Vuonna 2001 Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen.
[muokkaa] Punamultakausi
Eduskuntavaaleissa 2003 Kokoomuus sai 18,6 % ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon.
[muokkaa] Kokoomus 2000-luvulla
Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi 6. kesäkuuta 2004 valittiin Marjo Matikainen-Kallström, Paula Risikko ja Jari Koskinen. Kokoomuksen puoluesihteeriksi valittiin Harri Jaskari.
Europarlamentin vaaleissa 13. kesäkuuta 2004 Kokoomus sai 23,7 % ääniosuuden. Paikkoja tuli neljä ja Kokoomuksen MEP:eiksi valittiin Ville Itälä, Piia-Noora Kauppi, Alexander Stubb ja Eija-Riitta Korhola. Edellisen kauden MEP Ari Vatanenkin tuli valituksi uudelleen, mutta Ranskan UMP:n listalta.
13. heinäkuuta 2004 Kokoomuksen europarlamentaarikko ja entinen puheenjohtaja Ville Itälä valittiin europarlamentin konservatiiviryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi. Parlamentin suurimman ryhmän, Konservatiiviryhmän, puheenjohtajana jatkoi Saksan Hans-Gert Pöttering ja sen ensimmäisenä varapuheenjohtajana portugalilainen João de Deus Pinheiro.
Kuntavaaleissa 2004 Kokoomuksen ääniosuus oli 21,8 %. Kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin valittiin 2 076 kokoomuslaista valtuutettua. Kuntavaalien 2004 iskulause oli "Tulevaisuuden hyvinvointi rakennetaan tänään".
Kuntia, joissa Kokoomus oli suurin puolue 2004:
- Hämeenkoski 44,5 %
- Tuulos 42,7 %
- Hauho 42,6 % (Jari Koskinen)
- Espoo 38,4 %
- Pälkäne 32,6 %
- Lammi 31,3 %
- Pirkkala 31,0 %
- Hollola 30,7 %
- Hämeenkyrö 29,4 %
- Tampere 28,3 %
- Helsinki 28,2 %
- Turku 26,7 %
Joissakin kunnissa oli Kokoomuksella hyvin suuri kannatus, mutta se ei riittänyt suurimman puolueen asemaan esim.:
- Kauniainen 37,9 % (RKP 46,8 %)
Kainuun maakuntavaltuuston äänistä Kokoomuksen ääniosuus oli 12,0 %, jolla sai viisi paikkaa. Kainuun maakuntavaltuustoon valittiin Juhani Seppänen Suomussalmelta, Eero Suutari, Hannu Juntunen ja Toivo Sistonen Kajaanista sekä Jaakko Kyllönen Kuhmosta.
Kokoomuksen kannatus vaalipiirettäin kunnallisvaaleissa 2004:
- Helsinki 28,2 % 73 305 ääntä
- Häme 27,0 % 44 871 ääntä
- Uusimaa 26,6 % 101 364 ääntä
- Varsinais-Suomi 26,0 % 56 492 ääntä
- Pirkanmaa 25,7 % 55 464 ääntä
- Kymi 21,4 % 31 831 ääntä
- Satakunta 21,3 % 24 321 ääntä
- Etelä-Savo 17,4 % 13 179 ääntä
- Vaasa 16,7 % 37 062 ääntä
- Keski-Suomi 16,0 % 19 330 ääntä
- Pohjois-Savo 14,8 % 16 426 ääntä
- Pohjois-Karjala 14,3 % 10 577 ääntä
- Oulu 13,9 % 26 836 ääntä
- Lappi 11,2 % 9 901 ääntä
Marraskuun 26. päivänä 2004 Riitta Uosukainen sai ensimmäisenä naisena valtioneuvoksen arvonimen.
[muokkaa] Vaalimenestys
Vuoden 1919 vaaleja edeltävät tiedot ovat Suomalaisen puolueen kannatuslukuja. Vuoden 1917 kannatusluvut ovat Suomalaisen puolueen, Nuorsuomalaisen puolueen ja Kansanpuolueen vaaliliiton luvut.
[muokkaa] Eduskuntavaalit
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
[muokkaa] Kunnallisvaalit
| Vuosi | Valtuutettuja | Kannatus | |
|---|---|---|---|
| 1968 | 1 388 | 364 428 | 16,09 % |
| 1972 | 1 503 | 451 484 | 18,06 % |
| 1976 | 2 047 | 561 121 | 20,92 % |
| 1980 | 2 373 | 628 950 | 22,9 % |
| 1984 | 2 423 | 619 264 | 23,0 % |
| 1988 | 2 392 | 601 468 | 22,87 % |
| 1992 | 2 009 | 507 574 | 19,1 % |
| 1996 | 2 168 | 514 432 | 21,6 % |
| 2000 | 2 028 | 463 493 | 20,84 % |
| 2004 | 2 078 | 521 412 | 21,83 % |
[muokkaa] Europarlamenttivaalit
| Vuosi | Meppejä | Kannatus | |
|---|---|---|---|
| 1996 | 4 | 453 729 | 20,17 % |
| 1999 | 4 | 313 960 | 25,27 % |
| 2004 | 4 | 392 771 | 23,7 % |
[muokkaa] Tunnettuja kokoomuslaisia
- Kaarina Dromberg (kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, entinen kulttuuriministeri)
- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (kansanedustaja, eduskuntaryhmän nykyinen puheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (entinen puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (eduskunnan varapuhemies, pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (kansanedustaja, nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (kansanedustaja, varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Suvi Linden(kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, entinen kulttuuriministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja) ja entinen pääministeri
- Marjo Matikainen-Kallström (kansanedustaja, entinen varapuheenjohtaja ja europaparlamentaarikko)
- Tapani Mäkinen (kansanedustaja, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Vantaan yrittäjien puheenjohtaja)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (kansanedustaja, entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Maija Perho (kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, entinen puoluesihteeri sekä sosiaali- ja terveysministeri)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, entinen puoluesihteeri ja kansanedustaja)
- Paula Risikko (kansanedustaja, varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, entinen liikenne- ja viestintäministeri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni J Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Jari Vilén (kansanedustaja, suuren valiokunnan puheenjohtaja, entinen ulkomaankauppaministeri)
- Ben Zyskowicz (kansanedustaja, entinen pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)
[muokkaa] Puheenjohtajat
- Hugo Suolahti (1918–1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921–1924)
- Kyösti Haataja (1926–1932)
- Paavo Virkkunen (1932–1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934–1936)
- Pekka Pennanen (1936–1942)
- Edvin Linkomies (1943–1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946–1954)
- Jussi Saukkonen (1955–1965)
- Juha Rihtniemi (1965–1971)
- Harri Holkeri (1971–1979)
- Ilkka Suominen (1979–1991)
- Pertti Salolainen (1991–1994)
- Sauli Niinistö (1994–2001)
- Ville Itälä (2001–2004)
- Jyrki Katainen (2004–)
[muokkaa] Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajat
- 1965 Juha Rihtniemi
- 1971—1973 Raimo Ilaskivi
- 1975 Raimo Ilaskivi
- 1991—1992 Kimmo Sasi
- 1993—2006 Ben Zyskowicz
- 2006- Jyri Häkämies
[muokkaa] Kokoomuksen puoluesihteerit
- 1959 — 1960 Juha Rihtniemi
- 1965 — 1971 Harri Holkeri
- 1995 — 1999 Maija Perho
- 1999 — 2002 Matti Kankare
- 2002 — 2004 Heikki A. Ollila
- 2004 — 2006 Harri Jaskari
- 2006 – Taru Tujunen
[muokkaa] Kokoomuksen mepit
Kokoomuksen europarlamentin jäsenet kuuluvat Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan Euroopan parlamentin konservatiiviryhmään.
- Raimo Ilaskivi 1996—1999
- Ville Itälä 2004—2009
- Piia-Noora Kauppi 1999—2009
- Eija-Riitta Korhola 2004—2009
- Ritva Laurila 1995—1996 ja 1999
- Marjo Matikainen-Kallström 1996—2004
- Jyrki Otila 1996—1999
- Kirsi Piha 1996—1999
- Alexander Stubb 2004—2009
- Ilkka Suominen 1999—2004
- Ari Vatanen 1999—2004
[muokkaa] Kokoomuslaiset pääministerit
- Lauri Ingman 1924-1925
- Rafael Erich 1920-1921
- Antti Tulenheimo 1925
- Juho Kusti Paasikivi 1918, 1944-1946,
- Edwin Linkomies 1943-1944
- Antti Hackzell 1944
- Urho Castrén 1944
- Sakari Tuomioja 1953-1954
- Harri Holkeri 1987-1991
[muokkaa] Kokoomuslaiset puhemiehet
- Pehr Evind Svinhufvud 1907-1912, 1930-1931
- Paavo Virkkunen 1918, 1923-1924, 1926-1930
- Erkki Pystynen 1983-1986
- Ilkka Suominen 1986-1987, 1991-1993
- Riitta Uosukainen 1993-2003
[muokkaa] Kokoomuslaiset presidentit
- Pehr Evind Svinhufvud 1931-1937
- Juho Kusti Paasikivi 1946-1956
[muokkaa] Kokoomuslaisia valtioneuvoksia
- J.K. Paasikivi (pääministeri ja presidentti) sai valtioneuvoksen arvonimen 7. helmikuuta 1930.
- Professori Eemil Nestor Setälä sai valtioneuvoksen arvonimen 23. helmikuuta 1934.
- Harri Holkeri (pankinjohtaja, pääministeri) sai valtioneuvoksen (15. toukokuuta 1998)
- Riitta Uosukainen (opetusministeri, eduskunnan puhemies) sai valtioneuvoksen (26. marraskuuta 2004)
[muokkaa] Kokoomuslaisia järjestöjä
- Kokoomuksen Nuorten Liitto
- Kokoomuksen Naisten Liitto
- Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
Kokoomuksen äänenkannattajia ovat puolueen pää-äänenkannattaja Nykypäivä ja Internetissä ilmestyvä uutislehti Verkkouutiset.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tuomo Yli-Huttula (2006): Puolivallaton puolue. Otava. ISBN 951-1-20587-0.
- Pentti Sillantaus (1988): Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958-87. Gummerus. ISBN 951-20-3316-X.
[muokkaa] Veljespuolueita
- Espanja: Kansanpuolue (PP)
- Iso-Britannia: Konservatiivipuolue (UK)
- Saksa: Kristillidemokraattinen Unioni (CDU)
- Ruotsi: Maltillinen Kokoomus
- Norja: Høyre
- Yhdysvallat: Republikaaninen puolue
- Italia: Forza Italia
- Unkari: Fidesz
- Ranska: Union pour un mouvement populaire
- Viro: Isänmaan ja Res Publican liitto
- Israel: Likud
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kuningaskysymys hajottaa porvaririntaman Kokoomus. Luettu 21. maaliskuuta 2007.
- ↑ Kokoomus - Periaateohjelma
- ↑ Economist Country Briefings: Finland - Political forces
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kokoomus
- Kokoomusnuoret
- Kokoomusnaiset
- Minijellonat
- Nykypäivä
- Verkkouutiset
- Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
- Porvarillisen Työn Arkisto
- Kansallinen Sivistysliitto
- Puoluerekisteri: [1]
| Kokoomuksen piirijärjestöt | ||
| Puolue: Kansallinen Kokoomus Etelä-Karjala| Etelä-Savo| Helsinki | Häme | Kainuu | Keski-Suomi | Kymenlaakso | Lappi | Pirkanmaa | Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Savo | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | |
