Suomen politiikka
Wikipedia
Suomen politiikka on hallintomuodoltaan parlamentaarinen demokratia. Suomessa on käytössä monipuoluejärjestelmä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vallan kolmijako
Eduskunnalle on kuulunut lainsäädäntövalta itsenäisyysjulistuksesta lähtien. Lex Tulenheimo, jota ei saatu vahvistetuksi edellytti korkeimman valtiovallan siirtymistä eduskunnalle ulko- ja puolustuspoliittisin rajoituksin. Tämän jälkeen annettiin joulukuussa itsenäisyysjulistus, minkä Neuvosto-Venäjä tunnusti. Kuitenkin kuninkaanvaali merkitsi Ruotsin vallan aikaisen kuninkaan korkeimman vallan tunnustamista, mistä luovuttiin, kun kuningasehdokas luopui ja maasta päätettiin toisen kerran tehdä tasavalta itsenäisyysjulistuksen jälkeen.
Suomen pääministeri johtaa valtioneuvostoa, joka edustaa parlamentaarista toimeenpanovaltaa. Valtioneuvostolla on lain sallimissa rajoissa mahdollisuus antaa asetuksia, jotka täydentävät voimassa olevaa lainsäädäntöä. Oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.
Ennen uutta perustuslakia, joka valmistui vuonna 1999 ja astui voimaan 2000, presidentillä oli enemmän valtaoikeuksia. Presidentillä on veto-oikeus, tosin eduskunta voi ylittää presidentin veton.
[muokkaa] Hallinnollinen jako
Hallinnossa paikallishallinto on toteutettu kunnissa, joilla on vastuu palvelutuotannosta ja oikeus kunnallisveron keräämiseen. Kunnilla on lisäksi velvollisuus kerätä kiinteistöveroa, jonka määrän vaihteluväli on määrätty eri kiinteistölajeilla lailla. Kunnissa päätösvalta kuuluu kunnanvaltuustoille ja toimeenpanovalta kunnanhallitukselle sekä sen esittelijälle, kunnanjohtajalle. Kunnilla ei ole paikallista tuomiovaltaa, vaan kuntien yksityisoikeudellisia toimia tutkitaan yleisissä oikeuksissa ja kuntien julkishallinnollisia toimia hallinto-oikeuksissa.
Kunta voi vapaasti päättää nimittää itseään kaupungiksi. Kaupunkien kunnanvaltuustoja kutsutaan kaupunginvaltuustoiksi , kaupunkien kunnanhallituksia kutsutaan kaupunginhallituksiksi ja kaupunkien kunnanjohtajia kaupunginjohtajiksi. Kuntien päätöksenteko tapahtuu kunnanvaltuustoissa, joihin neljän vuoden välein järjestettävissä kunnallisvaaleissa valitaan valtuutetut.
Kuntien toiminnan määrittelee kuntalaki, joka on sama kaikille Suomen kunnille. Aikaisemmin kunnallislainsädääntö oli jakautunut kuntia ja kaupunkeja koskevaan.
Kunnat muodostavat paikallis-alueellista yhteistyötä varten seutukuntia ja maakuntia. Valtionhallintoa alueella edustavat työvoima- ja elinkeinokeskukset, joiden osastoista työvoimaosasto liittyy työvoimahallintoon ja työministeriöön, yritysosasto elinkeinopolitiikkaan sekä kauppa- ja teollisuusministeriöön ja maaseutuosasto maatalouspolitiikkaan sekä kalastuksen sekä maa- ja metsätalousministeriöön. Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyen valtionhallintoa edustavat läänit. Palo- ja pelastuslaitokset ovat kunnallis-alueellisia.
Maakuntavaltuustot ovat kunnanvaltuustojen nimittämiä. Ainoastaan Kainuun maakunta ja Ahvenanmaan maakunta järjestävät vaalit maakunnalliseen demokratiaan liittyen. Ahvenanmaan maakunnallisen hallinnon määrittää laki Ahvenanmaan itsehallinnosta, ja Kainuuseen liittyy kokeilu ensimmäisenä koko Manner-Suomessa. Siellä osa kunnanvaltuustojen vallasta on siirretty maakuntavaltuustolle muuttotappioalueen hallinnon tehokkaammaksi järjestämiseksi niukemmin resurssein. Sen on uskottu johtava peruskuntien määrän vähenemiseen alueella.
[muokkaa] Ulkopolitiikka
Suomen presidentti on valtionpäämies ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa sekä on puolustusvoimain ylipäällikkö.
Pääministerille katsotaan kuuluvan Eurooppa-politiikka eli Suomen suhteiden koordinoiminen Euroopan unioniin päin niiden asioiden osalta, kun ne ovat Euroopan unionin politiikkaa. Mikäli politiikka suuntautuu kolmansiin maihin eikä Euroopan unionilla ole asiaan muodostunut politiikkaa, on asia ulkopolitiikkaa ja kuuluu Suomen ulkopoliittiselle johdolle sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.
[muokkaa] Euroopan unioni ja EMU
Suomella, kuten kaikilla Euroopan unionin jäsenvaltioilla on yhteinen kauppapolitiikka ja maatalouspolitiikka. Tämän lisäksi Suomella on Euroopan rahaunionista johtuen Euroopan unioniin kuuluvien rahaunioniin liittyneiden jäsenvaltioiden kanssa yhteinen rahapolitiikka.
Muita politiikan alueita pyritään Euroopan unionissa yhdenmukaistamaan, mutta niistä voidaan päättää vielä hallitusten välisesti ministerineuvostoissa neuvottelemalla. Perustuslailtaan Suomi on täysvaltainen tasavalta, jonka lainsäädännössä kuitenkin Euroopan unioni on otettu huomioon perustuslain mainitsemina kansainvälisinä velvoitteina. Euroopan unioni ei ole jäsentensä tapaan oikeushenkilö, vaan se on valtioliittoa tarkoittava sopimusjärjestelmä. Euroopan unionin yksi alkutekijä, EEC:kään ei ollut oikeushenkilö. Euroopan unionin perustuslakisopimus lakkauttaisi nykyisen Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliset kansainväliset valtiosopimukset ja tekisi uudesta Euroopan unionista oikeushenkilön. Se ei olisi kuitenkaan liittovaltio, koska oikeus päättää Euroopan unionille luovutettavasta päätösvallasta jäsenvaltioiden suvereniteettia rajoittaen säilyisi edelleen jäsenvaltioilla itsellään. Perinteisesti liittovaltioissa ei tätä päätösvaltaa liittovaltion muodostaneille osavaltiolla ole lukuun ottamatta oikeutta erota liittovaltiosta. Yhtenäisvaltiossa sen osilla ei ole ajateltu olevan oikeutta itsenäisyyteen, ellei näin erikseen päätetä.
[muokkaa] Ulkopolitiikka ja puolustusulottuvuus
Euroopan yhteisö poliittista unionia tarkoittaneesta Maastrichtin sopimuksesta alkaen on pyrkinyt yhtenäistämään kauppapolitiikkansa tueksi myös ulkopolitiikkaansa ja puolustuspolitiikkaansa. Turvallisuuspolitiikan muodostamaan ulko- ja puolustuspolitiikkaa kutsutaan Euroopan unionissa ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi käännöksen mukaan. Ulkopolitiikan koordiointia edustaa korkea-arvoinen ulkopoliittinen valtuutettu, tällä hetkellä Javier Solana, jolla ei ole kuitenkaan ministeriin verrattavia valtuuksia.
Euroopan unionin jäsenvaltioiden puolustuspolitiikan yhdenmukaistamispyrkimystä kutsutaan Euroopan unionin puolustusulottuvuudeksi. Siihen liittyy puolustusvälineteollisuuden yhteistyötä ja julkisia hankintoja sekä yhteisiä käytäntöjä ja operaatioita, mistä osoituksena ovat Euroopan unionin taistelujoukot.
[muokkaa] Katso myös
