Tammisaaren saariston kansallispuisto
Wikipedia
Tammisaaren saariston kansallispuisto sijaitsee Tammisaaren ulkosaaristossa läntisellä Uudellamaalla. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1989, ja sen pinta-ala on 52 km². Puiston hallinta ja hoitaminen kuuluu Metsähallitukselle, kuten muutkin Suomen kansallispuistot.
Suurin osa puiston pinta-alasta muodostuu hyvin lähellä avomerta sijaitsevista kallioluodoista ja niitä ympäröivistä vesialueista. Metsähallituksen tehtäviin kuuluu lähinnä vesilintujen pesimisalueiden rauhoittaminen ja kalastuksen valvominen. Näin ollen maihinnousu ja moottoriveneillä liikkuminen tärkeimpien lintuluotojen lähettyvillä onkin kielletty 1.4 - 17.7 välisenä aikana.
Sisäsaariston luontoa löytyy ennen kaikkea Älgön (ennen Elgö) saarella ja arkikielellä sanotaankin usein "Älgön kansallispuisto". Entinen kalastustila Rödjan (59°51'N 23°23,7') Älgön etelärannalla vihittiin vuonna 1994 perusteellisen entisöinnin jälkeen käyttöön kansallispuiston hoito-, valvonta-, ja neuvontapisteeksi sekä saaristomuseoksi. Nykyisin Rödjan on myös suosittu etappisatama veneturisteille matkalla esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan. Myös Skedön puolelta Rödjan-vuonon läntisestä päästä löytyy kansallispuistoon kuuluvalla alueella toinen ammoisista ajoista käytetty hyvin suojattu retkisatama.
Rödjan ja Elgö on mainittu tanskalaisessa purjehdusoppaassa jo 1240-luvulla, ja ilmeisesti jo viikingit ovat käyttäneet Älgön ja Skedön eteläpuolella olevaa itä-länsi-suuntaista saaristoväylää. Elgösta pohjoiseen kulkee sisäinen Tammisaaren saaristoväylä, jonka varrella sijaitsevat Odensö ja Torsö muistuttamassa viikinkien vieraluista.
Suomen kansallispuistot | |
---|---|
Helvetinjärvi | Hiidenportti | Isojärvi | Itäinen Suomenlahti | Kauhaneva–Pohjankangas | Koli | Kolovesi | Kurjenrahka | Lauhanvuori | Leivonmäki | Lemmenjoki | Liesjärvi | Linnansaari | Nuuksio | Oulanka | Pallas–Yllästunturi | Patvinsuo | Perämeri | Petkeljärvi | Puurijärvi ja Isosuo | Pyhä-Häkki | Pyhä-Luosto | Päijänne | Repovesi | Riisitunturi | Rokua | Saaristomeri | Salamajärvi | Seitseminen | Syöte | Tammisaaren saaristo | Tiilikkajärvi | Torronsuo | UKK | Valkmusa |