Patvinsuon kansallispuisto

Wikipedia

Patvinsuon kansallispuisto on vuonna 1982 perustettu kansallispuisto, joka sijaitsee Lieksan ja Ilomantsin rajalla, Koitereen pohjoispuolella.

Patvinsuon sijainti

Patvinsuo lintutornilta nähtynä

Patvinsuo on eteläisen Suomen laajin kansallispuisto (105 km²) ja merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue. Alueella on 80 km merkittyjä polkuja. Kansallispuisto sijaitsee sekä eteläisten, että pohjoisten suo- ja metsätyppien vaihettumisvyöhykkeellä. Suoalueet ovat alueelle leimaa-antavia. Puiston keskiosassa virtaa Nälämäpuro. Metsät ovat vanhoja. Puistossa sijaitsee myös kaksi järveä, isompi Suomujärvi ja pienempi Iso Hietajärvi. Puiston opastuskeskus on Suomujärven rannalla. Patvinsuon kansallispuisto on myös Unescon biosfäärialue. Puiston pinta-alasta on vettä 9 km².

[muokkaa] Suomujärvi

Suomujärvi

Luonnonkaunis Suomujärvi sijaitsee alueen koillisosassa. Se on yli 600 ha:n laajuinen, 5 km pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 4 km leveä. Järvi on karu, puhdasvetinen ja hiekkarantainen. Hiekkarantoja sillä onkin peräti 24 km. Järven suurin syvyys on peräti 27 m.. Suomujärvi on kalaisa ja tunnettu muikustaan, joka kutee vasta joulukuussa. Järveä kiertävät retkeilypolut.

[muokkaa] Suot

Patvinsuo: kohosuota

Puiston pinta-alasta on yli puolet erilaisia soita. Suot ovat laajoja ja vetisiä. Puisto sijaitsee eteläisten keidassoiden ja pohjoisten aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä. Puiston keidassuot ovat enimmäkseen kermikeitaita. Aapasoilla on vaateliaampia kasvilajeja kuin keidassoilla, koska ne saavat alkukesällä ravinteitä ympäröiviltä kangassoilta. Laajojen soiden keskustat ovat rimpineva-aapoja ja kuivemmat reunaosat kalvakkanevaa. Keidassuon ja aapasuon välimuotojakin löytyy esim. Lahnasuon pohjoisosasta. Vaarojen rinteillä on myös pienehköjä rinnesoita. Suurimmat suot ovat Patvinsuo, Hulkkonen ja Lahnasuo.

[muokkaa] Metsät

Patvinsuon metsäistä suota

Alue on metsäkasvillisuuden vaihtumisvyöhykkeellä. Alueen metsät edustavat sekä Etelä-Suomen että Pohjanmaan-Kainuun metsätyyppejä. Metsien ikä vaihtelee. Puiston metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia, kuivia kangasmetsiä. Vanhoja aarnimetsiä on puistossa noin 700 ha. Niitä on mm. kuusivaltaisella Autio- ja mäntyvaltaisella Hietavaaralla sekä Rauvunvaaralla ja Säästö-Maksimansaarella.

[muokkaa] Eläimistö ja kasvillisuus

Karhu

Eläimistö on erämainen ja siihen kuuluu paljon suolla viihtyviä ja pohjoisia lajeja. Suurpedot elävät alueella. Karhun kanta on runsas ja susi, ilves ja ahmakin kuuluvat eläimistöön. Karhu esiintyy puiston logossakin. Pohjois-Karjalan majavakanta on saanut alkunsa puiston Nälämäpuroon v. 1945 istutetuista kanadanmajavista. Puiston majavakanta on nykyisin n. 20 – 30 majavaa ja niiden patoja on lähes joka purossa. Saukko esiintyy myös alueella. Linnustoon kuuluvat mm. kuikka, kaakkuri, laulujoutsen, metsähanhi, kurki, ampuhaukka, sinisuohaukka, kapustarinta, suokukko, pikkusieppo, idänuunilintu ja sinipyrstö. Petolinnut ja kanalinnut ovat yleisiä. Kalasääksiä pesii alueella useita pareja. Patvinsuolla näyttäytyi 17. – 18.5.2006 todellinen huippuharvinaisuus: idänturturikyyhky. Lintuja ja muita eläimiä voi tarkkailla myös lintutornista ja kahdelta lintulavalta: Patvinsuolla on Teretinniemen lintutorni, Lahnasuon laidassa ja Surkansuolla on lintulavat. Kasvikunnasta alueella tavataan mm. harvinaisia kääpälajeja. Kovakuoriaisista alueella esiintyy mm. vanhojen kangasmetsien lajistoon kuuluvat korpikolva, liekohärkä, isokelokärsäkäs ja nahkuri sekä palaneissa metsissä viihtyvät kovakuoriaiset, kuten palolatikka, jotka ovat Suomessa vaarantuneita. Käävistä alueelta löytyy esim. harvinaiset kalkkikääpä, sitruunakääpä ja violettinuijakas.

[muokkaa] Tutkimus

Patvinsuolla on suoritettu pitkään monipuolista tutkimustoimintaa. Siellä on mm. 1960-luvulla tutkittu Pohjois-Karjalan soiden syntyä ja kehitystä. Mittavana tutkimusprojektina on ollut Suomujärven kalaston ja hydrologian tutkimus. Sitä on tehnyt Joensuun yliopiston Karjalan Tutkimuslaitos. Tutkimustyö tehtiin 1973 - 78 ja jatkuu vieläkin. Vuosittain on seurannan kohteena kalaston ja varsinkin muikkukannan vaihtelut koenuottausten avulla. Puiston kasvillisuutta, eläimistöä ja eliöstöä on tutkittu vuosittain eri tutkijain toimesta. Tutkimuksissa kansallispuiston alueelta on tavattu useita uhanalaisia kovakuoriais- ja kääpälajeja. Yksi tutkimuskohde on ollut vanhan metsän dynamiikka. V. 1989 aloitettiin pystymetsien kulotuskokeilut. Niiden tarkoituksena on palauttaa metsien luonnontila tulenkäytön avulla. Kokeilu oli laatuaan ensimmäinen Euroopassa. Samalla on tutkittu poltetun metsän kovakuoriaslajiston ja kääpälajiston muutoksia. Patvinsuo on myös kuulunut pitkään kansainvälisiin vesi- ja rantalintujen suojeluohjelmiin (Project Mar ja Project Telma). Se kuuluu myös Convention of Wetland-sopimukseen, joka on kansainvälinen kosteikkojen suojeluohjelma. Kansallispuiston pohjoisosan Iso Hietajärvi on eräs maamme neljästä ympäristön yhdennetyn seurannan tutkimusalueesta.

[muokkaa] Kulotus

Puistossa on metsän ennallistamisessa käytetty kulotusta vuodesta 1989 lähtien. Kulotuksesssa on poltettu pieniä metsiköitä ja näin pyritty jäljittämään salaman sytyttämää luonnonkuloa. Tarkoitus on palauttaa hakatut metsät luonnolliseen kiertokulkuun. Palaneissa metsissä viihtyvät mm. harvinaiset kovakuoriaiset, joille on luotu uusia elinympäristöjä. Alueella on myös tutkittu mm. poltettujen metsäsaarekkeiden lajistomuutoksia varsinkin kovakuoriaisten ja kääpälajien osalta.

[muokkaa] Historia

Suomujärvelle saapuivat ensimmäiset asukkaat jo 1600-luvulla. Vanhin rakennus on 1900-luvun alussa rakennettu Kuikkaniemen savupirtti. Suomun metsänvartijan tila perustettiin 1860-luvulla. Tilan nykyiset rakennukset ovat pääosin 1940 - 50-luvuilta. Alueella on monia karsikkopuita muistoina menneiltä ajoilta. Tunnetuin on Suomun karsikkopuu 200 m luontotuvalta. Siinä olevat vanhimmat merkinnät ovat 1800-luvulta. Asukkaat ovat hyödyntäneet aluetta monipuolisesti. Siellä on kalastettu, metsästetty ja kaskettu metsiä. Karja on kulkenut metsälaitumilla ja soilta on niitetty suoheinää. Niiton jäljiltä on soilla merkkeinä useita pieleksen pohjia. Alueen metsiä on paitsi kaskettu myös käytetty hiilenpolttoon. Siitä on muistona Mäntypolun hiilimiilu. Tervanpolttoa harjoitettiin 1950-luvulle saakka. Suurin osa metsistä onkin entisiä talousmetsiä. Metsätalous laajeni alueella toisen maailmansodan jälkeen, jolloin puutavaraa hakattiin runsaimmin. Tällöin kansallispuiston alueella oli jopa 10 metsätyö- ja uittokämppää.

[muokkaa] Retkeily

Pitkospuut Patvinsuolla

Puistoa kiertävät autotiet ja sen läpi kulkee tie Suomujärven eteläpuolitse ja sitä pitkin pääsee pistotietä Suomun Luontotuvalle. Merkittyjä retkeilypolkuja on 80 km, joista peräti 20 km on pitkostettu. Suosituin reitti on Suomujärven kiertävä 15 km:n pituinen Suomunkierto.

Patvinsuolla yhdistyvät Karjalan Kierros –retkeilyreitistön reitit Karhunpolku (138 km), Susitaival (90 km) ja Patvinpolku (80 km).

Luontopolkuja on kolme: Patvinsuon luontopolut esittelevät sekametsän (Kuusipolku 3 km), erilaisten soiden (Lakkapolku 3,3 km) sekä kuivien kankaiden (Mäntypolku 4,5 km) kasvistoa ja linnustoa. Lintutorneja ja -lavoja on yhteensä kolme: Patvinsuolla on Teretinniemen lintutorni, Lahnasuon laidassa ja Surkansuolla on lintulavat. Keittokatoksia on kaksi, 9 tulentekopaikkaa sekä 8 telttailupaikkaa. Puiston reunoja kiertävillä teillä on 5 pysäköintipaikkaa. Surkanpurolla on asuntovaunualue.

Suomun opastuskeskuksena on Suomun luontotupa, jossa on kesäisin opas. Luontotuvassa on yöpymismahdollisuus, rantasauna, veneitä ja kanootteja sekä kalastuslupien myyntiä. Patvinsuolla

[muokkaa] Lähteet

Metsähallitus: Patvinsuon kansallispuisto. 2001, 2006.
Potinkara, Oiva: Suomun suurilta saloilta. Metsähallitus Luonnonsuojelu. 1997. ISBN 952-446-043-2.