Tyfon
Wikipedia
Tyfon oli kreikkalaisessa mytologiassa Gaian ja Tartaroksen jälkeläinen. Gaia synnytti Tyfonin sen jälkeen, kun nuoremmat jumalat olivat voittaneet muut titaanit). Tyfonilla oli suuret siivet selässä ja hartioista lähti satojen käärmeiden (tai lohikäärmeiden) päitä. Varsinainen hartioiden välinen pää Tyfonilla oli aasia muistuttava. Tyfonin taustalla oli todennäköisesti vielä vanhempi egyptiläinen jumala Seth, josta tuli pahuuden edustaja hänen murhattuaan veljensä Osiriksen. Tyfonin sanottiin olevan hänen hengityksensä. Sen lisäksi että Tyfon halusi kostaa Titaanien puolesta, halusi hän myös vallata Olympoksen.
[muokkaa] Ylhäinen taistelu
Tyfon oli katkeroitunut siitä, että jumalat olivat tappaneet muut titaanit ja hyökkäsi Olympokselle kostaakseen. Ylijumala Zeus kohtasi miltei voittajansa taistelussa häntä vastaan. Zeus keräsi pitkään rohkeutta ennen hyökkäystään, ja lopulta kun hänen tyttärensä Athene syytti isäänsä pelkuriksi, Zeus hyökkäsi Tyfonia vastaan. Alkumenestys oli hyvä ja Tyfon haavoittui salaman iskuista ja pakeni Kassios -vuorelle, jossa he ottivat uudestaan yhteen. Tyfon kietoi käärmelonkeronsa Zeuksen ympärille ja riisui tämä aseista. Aseeton Zeus ei kyennyt puolustautumaan ja Tyfon murskasi hänen jänteensä ja jätti tämän lojumaan raajarikkona. Zeuksen poika Hermes kuuli isänsä valituksen ja paikkasi Zeuksen Pan –jumalan avustuksella Tyfonin sisarelta Delfyneltä ottamillaan jänteillä. Zeus parani ja oli valmis jatkamaan.
Zeus hyökkäsi uudelleen Tyfonin kimppuun, joka puolustautui viskomalla vuoria häntä kohti. Zeus palautti ne takaisin kohti Tyfonia, jota raivottarien taiat olivat heikentäneet. Pahasti haavoittunut Tyfon pakeni kohti Sisiliaan, jossa Zeus kohotti Etnan ilmaan ja pudotti sen Tyfonin päälle. Tyfonin vihan kerrotaan aiheuttavan Etnan purkaukset.
Ekhidna, Tyfonin piilotteleva puoliso, pakeni tuholta. Hän suojautui luolaan, suojellen Tyfonin jälkeläisiä ja Zeus antoi jälkeläisten elää jotta he voisivat olla haasteita tulevaisuuden sankareille. Ekhidnan ja Tyfonin jälkeläisiä olivat Kerberos, Orthos, Khimaira, Hydra, Sfinksi, harpyijat ja joidenkin tarujen mukaan myös Nemean leijona