Vetysidos
Wikipedia
Vetysidos on dipoli-dipolisidos vetyatomin (H) ja happi- (O), typpi- (N) tai fluoriatomin (F) välillä. Se on heikoista sidoksista vahvin ja on vahvimmillaan, kun sidokseen liittyvät kolme atomia ovat kaikki suoralla viivalla. Vetysidoksen vahvuus perustuu siihen, että vedyn ja hyvin elektronegatiivisen alkuaineen (O, N, F) muodostama molekyyli on vahvasti poolinen. Se tarkoittaa, että elektronegatiivisempi alkuaine vetää toisen alkuaineen elektroneja voimakkaammin puoleensa, jolloin toinen puoli molekyylistä saa positiivisen, toinen negatiivisen osittaisvarauksen. Poolisen molekyylin positiivinen puoli taas vetää toisen molekyylin negatiivista puolta puoleensa, jolloin molekyylit pysyvät melko vahvasti yhteydessä toisiinsa. Vetysidos on siis molekyylien välinen sidos. Vetysidosta merkitään katkoviivalla.
Veden moniin muihin vety-yhdisteisiin verrattuna korkeat sulamis- ja kiehumispiste selittyvät juuri vetysidoksella. Myös esimerkiksi sellaiset ilmiöt kuin veden pintajännitys ja vesimolekyylien kyky nousta kasvin putkiloita ylös katkeamattomana ketjuna johtuvat vetysidoksista.
Vetysidokset ovat tärkeitä biokemiassa. Esimerkiksi DNA-molekyylin puoliskot ovat kiinni toisissaan tarkalleen oikeissa paikoissa olevilla vetysidoksilla, jolloin molekyyli tarvittaessa avautuu kuin vetoketju. Proteiinien laskostuminen johtuu vetysidoksista; vasta laskostunut proteiini toimii. Vetysidos on elämän edellytys. Tästä nimenomaan johtuu se, että vesi on huoneenlämpöisenä neste. Jos vetysidosta ei olisi, kaikki vesi olisi kaasua. Sidokset vetävät toisia vesimolekyylejä puoleensa ja pitää veden nestemäisenä rakenteena.
Eräiden materiaalien kuten kitiinin ja kevlarin vahvuus johtuu vetysidoksista, joissa amidivedyt muodostavat vetysidoksia toisiin samanlaisiin molekyyleihin, ja luovat vahvan vetysidosverkoston.
