Wäinö Sola
Wikipedia
Jalo Wäinö Sola (8. tammikuuta 1883, Helsinki – 12. lokakuuta 1961, Helsinki), vuoteen 1906 Sundberg, oli suomalainen oopperalaulaja ja tärkeimpiä nimiä koko suomalaisessa oopperakulttuurissa. Hän oli Kotimaisen oopperan perustajajäseniä ja lauloi siellä vuosina 1911-49 yli 100 roolia, ohjasi 65 oopperaa ja suomensi 25 librettoa. Hän antoi yli 1000 konserttia ja teki lähes sata levyä, joka oli ennennäkemätön määrä toista maailmansotaa edeltäneiden suomalaisten taidelaulajien keskuudessa. Sola esiintyi myös muualla Euroopassa ja lisäksi myös Yhdysvalloissa, vaikkakin lähinnä suomalaissiirtolaisille. Solalle myönnettiin professorin arvo vuonna 1944.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä ja ura
Sola syntyi Helsingissä 8. tammikuuta 1883. Perheessä sekä vanhemmat että lapset harrastivat laulamista. Sola ei kuitenkaan tuolloin osin taloudellisista syistä opiskellut musiikkia, joten se pysyi pitkään lähinnä harrastuksena. Kun hän liittyi 15-vuotiaana raittiusseuraan, tulivat laulunlahjat ilmi ja hän liittyi heti raittiusseuran omaan kuoroon, ja osallistui yhdistyksen järjestämiin näytelmiin. Myös muut kuorot kiinnostuivat hänen tenoriäänestään ja lopulta Sola lauloi samanaikaisesti useassa kuorossa.
[muokkaa] Siirtyminen 1900-luvulle
Vuonna 1901 Sola siirtyi silloiseen Helsingin työväen teatteriin, ja vuosiksi 1904-1909 Viipurin maaseututeatteriin. Viipurissa tapahtui tulevaisuuden kannalta niin uralle kuin elämällekin merkityksellisiä asioita: Sola tapasi tulevan vaimonsa, näyttelijä Elli Malmin ja alkoi myös suuntautua enemmän laulamiseen aloittaen vuonna 1908 lauluopinnot, ja hän esiintyi jo samana vuonna Oskar Merikannon Pohjan neiti -oopperan ensiesityksessä, joka oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomenkielinen oopperaesitys. Vuosiksi 1909-1913 Sola lähti ulkomaille täydentämään opintojaan. Vuonna 1911 hän perusti Kotimaisen oopperan Edvard Fazerin, Aino Acktén ja Oskar Merikannon kanssa. Näin Suomeen saatiin vakituinen ooppera.
[muokkaa] Vankila ja kansalaissota
Sola vangittiin useiden muiden kansalaisten ohella Katajanokalle vuonna 1916. Häntä syytettiin serkkunsa varustamisesta jääkäripataljoonamatkalle Saksaan. Hän oli vaarassa joutua pakkotyöhön Siperiaan. Sola pääsi kuitenkin ehdolliseen vapauteen ja tuomituksi joutumisen uhka poistui Venäjän vallankumouksen myötä.
Kansalaissodan aikana Sola kuului suojeluskuntaan ja toimi rintamalla vääpelinä.
[muokkaa] Myöhemmät vuodet
Vuodesta 1919 Sola oli Suomalaisen oopperan johtavana tenorina ja esitti siellä merkittävimpiä tenoriosia. Canion roolista oopperassa Pajatso muodostui hänen bravuurinsa. Samoihin aikoihin hän aloitti ohjaamisen ja suomentamisen. 1920-luvun aikana Sola teki kolme konserttikiertuetta Amerikkaan.
Toisen maailmansodan aikana Solaa kohtasi useamman kerran suru. Hänen menetti yhden pojan talvisodassa, toisen jatkosodassa. Molemmat olivat tehneet uraa musiikkialalla. Jatkosodan aikana myös hänen tyttärensä menehtyi keuhkotautiin.
Vuosina 1923-1949 Sola toimi Helsingin konservatoriossa (nykyään Sibelius-akatemia) plastiikka- ja oopperaluokalla opettajana. Vuonna 1956 hän pääsi Kansallisoopperan hallintoneuvostoon.
Wäinö Sola kuoli Helsingissä 12. lokakuuta 1961.
