Aino Ackté
Wikipedia
Aino Ackté (Pariisin-vuosiinsa saakka Achté) (23. heinäkuuta 1876, Helsinki – 8. elokuuta 1944, Vihti) oli ensimmäinen suomalainen kansainvälinen oopperatähti ja yksi suomalaisen oopperan uranuurtajia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Acktén vanhemmat olivat mezzosopraano Emmy Achté ja säveltäjä-kapellimestari Lorenz Nikolai Achté. Keväällä 1901 Aino Ackté avioitui tohtori, kansanedustaja-senaattori Heikki Renvallin kanssa, ja he saivat seuraavana vuonna tyttären (Glory Leppänen). Heikki Renvall ja Aino Ackté-Renvall erosivat virallisesti vuonna 1917. Ackté avioitui vuonna 1919 kenraalimajuri, Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalanderin (1872–1966) kanssa, ja hänen nimekseen tuli Aino Ackté-Jalander. Sopraano Aino Acktén sisar oli altto Irma Tervani.
[muokkaa] Nuoruus
Achtén perhe oli perustanut vuonna 1882 oman koulun, Helsingin lukkari- ja urkurikoulun, jossa molemmat vanhemmat opettivat. Aino Ackté kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua ja opiskeli musiikkia aluksi äitinsä johdolla. Hänen äitinsä halusi lapselleen mahdollisuuden kansainväliseen uraan, mistä itse oli perheen perustamisen myötä joutunut luopumaan (Emmy Achté oli opiskellut ulkomailla).
[muokkaa] Pariisi
Vuonna 1894 hän pääsi Pariisin valtionkonservatorioon professori Edmond Duvernoyn laululuokalle ja professori Alfred Girodet'n oopperaluokalle. Kolmen vuoden jälkeen, vuonna 1897 hän debytoi Pariisin Suuressa Oopperassa. Acktén esitys Faustissa oli menestys ja hän sai kiinnityksen Pariisiin kuudeksi vuodeksi. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Suomesta Achté -nimisenä lähtenyt nuori nainen oli joutunut opiskeluaikanaan vaihtamaan nimensä Acktéksi välttääkseen joutumasta pilkan kohteeksi (ranskan kielen acheté = ostettu).
Ackté matkusteli paljon ja kävi oopperan vastapainona konsertoimassa myös Suomessa, jossa kiertueella häntä säesti Oskar Merikanto.
[muokkaa] New York ja paluu Eurooppaan
Ackté oli vuonna 1904-1906 kiinnitettynä New Yorkin Metropolitan-oopperaan, mutta ei saavuttanut samankaltaista menestystä kuin Euroopassa. Hän pettyi eikä viihtynyt kaupungissa. Menestykseen vaikuttivat huono kielitaito ja entistä ankarempi kilpailu.
Acktén toinen mielirooli Gounodin Faustin Margaretan (tässä roolissa läpimurto Suuressa Oopperassa) lisäksi oli Straussin Salomen nimirooli. Hän harjoitteli roolia ankarasti ja pääsi esiintymään ensimmäistä kertaa Leipzigissa 1907. Hän onnistui mainiosti, joskin vuonna 1910 samassa roolissa Lontoon Covent Gardenissa hän teki todellisen läpimurron. Jälkeenpäin hän piti tuon tapahtuman ansiosta tätä rooliaan kahdesta suosikista merkittävimpänä. Hän lopetti kuitenkin kansainvälisen uransa jo 1913.
[muokkaa] Kansainvälisen uran päätös, Suomeen
Vuonna 1913 kansainvälisen uransa lopetettuaan Ackté siirtyi Suomeen. Hänen jäähyväisnäytäntönsä Suomalaisessa oopperassa oli vuonna 1920. Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä tosin oli vasta Olavinlinnan oopperajuhlilla pienessä sivuroolissa pyynnöstä vuonna 1930 (myös viimeiset hänen vetämänsä oopperajuhlat).
Ackté perusti vuonna 1911 yhdessä Edvard Fazerin, Wäinö Solan ja Oskar Merikannon kanssa Kotimaisen Oopperan, Suomen Kansallisoopperan edeltäjän (Kotimainen Ooppera muutti nimensä vuonna 1914 Suomalaiseksi Oopperaksi ja sitten vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi).
[muokkaa] Savonlinnan oopperajuhlien alku
Riitaannuttuaan oopperan henkilökunnan kanssa Ackté alkoi vuonna 1912 järjestää kansainvälisiä Olavinlinnan oopperajuhlia, joista ensimmäiset pidettiin 3. heinäkuuta, 1912. Olavinlinnan oopperajuhlat pidettiin vuosina 1912-14, 1916 ja 1930 (ks. Savonlinnan oopperajuhlat). Tätä pidetään hänen merkittävimpänä saavutuksenaan. Tarkoitus oli esittää oopperataidetta kansanomaisesti tajuttavassa muodossa. Ackté lauloi itse aluksi kaikki pääosat.
Ackté toimi riitaantumisen laannuttua jälleen Suomalaisessa oopperassa, nyt johtajana vuodet 1938-1939. Johtajakauden aikana toteutettiin näyttäviä performansseja, mutta budjetissa ei pysytty ja riitaantuminen oli taas edessä.
[muokkaa] Kulttuuriperintö
Ackté kuoli haimasyöpään Vihdin Nummelassa elokuussa 1944. Aino Acktén ystäväpiiriin kuului muun muassa Albert Edelfelt, joka maalasi hänestä kuuluisan kokovartalokuvan vuonna 1901.
Aino Acktén loisto-osia olivat Faustin Margareta, Lohengrinin Elsa, Tannhäuserin Elisabeth, Toscan nimirooli sekä Straussin Salome, Aino Acktén rakkain rooli.
Ackté oli todellinen kulttuurihenkilö. Hän osallistui jo Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 maamme imagon edistämiseen esittämällä suomalaista musiikkia. Noihin aikoihin hän käänsi myös Juhani Ahon Lastuja pariisilaislehtien sunnuntainumeroihin. Kotimaassa hän toimi musiikinopettajana ja muokkasi myös Ahon romaanista Juha libereton, josta tehtiin myöhemmin oopperasävellys Aarre Merikannon ja Leevi Madetojan toimesta.
Sibelius omisti tuotannostaan sävelrunon Luonnotar ja joitakin yksinlauluja Acktélle. Tarvitsemaansa huomiota hän sai myös kahdelta aviomieheltään, Heikki Renvallilta ja Bruno Jalanderilta.
[muokkaa] Teokset
- Miten suuressa maailmassa, 1907.
- Muistoja ja kuvitelmia, 1916.
- Minnen och fantasier. Käännös Bertel Gripenberg, Helsingfors 1916.
- Muistojeni kirja, 1925.
- Minnen och upplevelser, Helsingfors 1925.
- Kenraali Bruno Jalanderin muistelmia Kaukaasiasta ja Suomen murroskaudelta, 1932.
- General Bruno Jalanders minnen. Kaukasiska år och politiska kristider, Helsingfors 1932.
- Taiteeni taipaleelta, 1935.
- Juha. Kolminäytöksinen ooppera. [Libretto Juhani Ahon romaanin mukaan], 1972 ja 1986.
[muokkaa] Lähdekirjallisuutta
- Aikalaiskirja, Helsinki 1920.
- Aikalaiskirja, Helsinki 1933.
- Aikalaiskirja, Helsinki 1941.
- Suomen kansallisbiografia, osa 1, 2002 ISBN 951-746-442-8.
- L. Wennervirta: Aino Ackté – Albert Edelfelt. Eräs taiteemme episodi, Porvoo 1944.
- Glory Leppänen: Arkkipiispan perhe ja Aino Ackté, 1966.
- Outi Pakkanen: Aino Ackté. Pariisin primadonna, 1988 ISBN 951-0-14891-1.
- Pekka Suhonen: Rooli ja kohtalo, 1996 ISBN 951-1-14431-6.
- Pentti Savolainen ja Matti Vainio (toimittaneet): Aino Ackté. Elämänkaari kirjeiden valossa, 2002 ISBN 951-0-26381-8.
- Pentti Savolainen: Rakkautta Pariisin taivaan alla. Aino Acktén ja Albert Edelfeltin tarina, 2002 ISBN 951-20-6074-4.
- Johanna Nuorivaara (tuottaja, esitteen kirjoittaja): Ondine Historical: Aino Acktè Collected recordings 1902-1913. Ondine Inc. Helsinki, 1996.
