Yläosattomuus
Wikipedia
Yläosattomuus on käsite, jolla viitataan naisten esiintymiseen julkisesti rinnat ja nännit täysin paljaaksi jättävässä asussa eli "yläosattomissa". Tavallisesti käsite rajataan pelkästään uimapuvun yhteyteen (yläosaton uimapuku), mutta sana yläosattomuus ei ilmaise, miten vyötärön alapuolinen vartalo on verhottu. Olennaista sen sijaan on se, että ainakin jokin vaate peittää sukupuolielimet.
[muokkaa] Yläosattomuuden historiaa
Eri aikoina ja eri kulttuureissa naiset ovat usein esiintyneet rinnat paljaina. Esimerkiksi monissa afrikkalaisissa heimokulttuureissa on tavallista, että naiset liikkuvat vyötärön yläpuoli vaatettamattomana. Islamin laajentumisen, löytöretkien ja siirtomaavallan aikana valloittajat pyrkivät pukemaan alkuasukasnaisia peittävämmin. Erityisesti pyrkimys oli ominaista kristityille ja islamilaisille käännyttäjille. Vielä viime vuosinakin islaminuskoisten ja afrikkalaisten heimokansojen välillä on ollut aiheesta ristiriitoja.
Tyynenmeren saarilla kuten Tahitilla, Havaijilla, Samoalla ja Naurulla eurooppalaiset löytöretkeilijät kohtasivat pelkkään ruoho- tai kangashameeseen pukeutuneita alkuasukasnaisia. Saarilla saatetaan edelleen käyttää perinteisiä asuja, kun esitetään perinteisiä tansseja ja lauluja.
Eurooppalaisessa historiassa naisen rinnat paljaaksi jättävää vaatetusta käytettiin ilmeisesti muun muassa antiikin Kreetalla. Antiikin kulttuuri suhtautui ihmiskehoon melko sallivasti. Kristillinen keskiaika muutti asenteen kielteisemmäksi. Silti nainen saattoi pukeutua yläosattomaan pukuun joissain yhteyksissä vielä uudenkin ajan ensivuosisatoina Keski-Euroopassa.
1500- ja 1600-luvuilla rintoja näytettiin varsin runsaasti ja niiden kauneus oli naiselle tärkeää. Suuret kaula-aukot kuuluivat ilman muuta juhlavaatteisiin. Jos naisella oli täysin paljaat rinnat hän oli joko hovinainen tai prostituoitu. Ylhäiset naiset olivat ylpeitä kauniista rinnoistaan eivätkä piilottaneet niitä vaatteiden alle. Rinnat maalattiin lyijyvalkoisella siinä kuin kasvotkin. Nännit ja huulet punattiin elohopeapunalla. Pukuun kuuluva kaulus jätettiin kokonaan pois kun haluttiin korostaa rintoja.
1900-luvun yläosattomuusmuotia edelsi länsimaissa 1800-luvun puritaaninen viktoriaaninen aikakausi, jonka vaikutus katosi vain hitaasti. Kun esimerkiksi bikinit esiteltiin julkisuudessa vuonna 1946, niitten paljastavuus aiheutti suuren kohun.
Myös porvarisluokkaisten miesten piti taistella itselleen oikeus esiintyä yläruumis paljaana. Vaikka esimerkiksi maanviljelijät ja kaivosmiehet olivat perinteisesti saaneet esiintyä ilman paitaa, oli porvarillinen julkisuus suhtautunut torjuvasti paljaaseen yläkehoon etenkin viktoriaanisesta ajasta alkaen. Paljas miehen yläruumis tuli hyväksyttäväksi 1920-luvun lopulla. Filmitähti Clark Gable riisui ennenkuulumattomasti paitansa vuonna 1934 Hollywood-elokuvassa Tapahtuipa eräänä yönä. Kuitenkin aina 1960-luvulle asti miesten rintakarvat ajeltiin amerikkalaisissa elokuvissa. Vielä 1960-luvulla oli rangaistava teko, jos mies riisui paitansa New York Cityn Keskuspuistossa (Central Park).
Naisen rinnat paljastava uimapuku pääsi julkisuuteen vuonna 1964, kun itävaltalaisen muotisuunnittelijan Rudi Gernreichin Yhdysvalloissa luonnostelema asu tuotiin median nähtäväksi. Asulle annettiin nimeksi monokini, koska se bikinin kaksiosaisuuden (bi-kini) sijaan koostui vain yhdestä vaatekappaleesta (mono-kini). Alkuperäisen monokinin vyötärölinja asettui korkealle ja siinä oli rintojen välistä kulkevat olkaimet [1]. Myöhempi yläosaton uimapuku on muistuttanut lähinnä bikiniä, jonka rintaliiviosa on riisuttu pois.
Edestä otetun, nännit paljastavan kuvan Gernreichin suunnittelemasta monokinista julkaisi ensimmäisenä Women's Wear Daily -lehti 3. kesäkuuta 1964. Mannekiinina oli malli Peggy Moffitt. Sittemmin julkaistuissa valokuvissa malli peittää nänninsä käsivarsillaan. Saman kuun lopussa 19-vuotias mannekiini Toni Lee Shelley esiintyy monokinissa chicagolaisella uimarannalla, jossa hänet pidätetään syytettynä säädyttömästä esiintymisestä. Tapauksen ansiosta yläosattomasta uimapuvusta tuli Yhdysvalloissa laajamittainen puheenaihe.
Monokinin innoittamana syntyi myös yläosattomia arki- ja juhla-asuja, joita pidettiin enimmäkseen kotona tai muuten suljetuissa tilaisuuksissa. Englannissa eräs kauppias kertoi myyneensä naisille toistasataa yläosatonta pukua kotiasuiksi. Kesällä 1964 lehdet uutisoivat englantilaisesta Marlene Gillardista, joka lauloi kirkkoherran poistuttua kirkon tanssiaisissa kotitekoisessa yläosattomassa puvussa. Pariisissa poliisi pidätti 18-vuotiaan mannekiinin Yvette Carpentierin, joka istui eräässä kahvilassa Champs d'Èlyseen varrella leningissä, joka jätti hänen rintansa paljaiksi.
Amerikkalaiset torjuivat paljaat rinnat, mutta joihinkin Euroopan osiin yläosattomuus rantautui 1960-luvulla jäädäkseen. Valloitus alkoi Ranskan Rivieralta nudistiyhteisöistä, joista levittäytyi yläosattomia naisia yleisille rannoille. Yläosattomuudesta alkoi tulla julkinen valtavirran ilmiö, vastakohtana nudistien yhteisöllisyydelle. Myös Brigitte Bardot ja jotkut muut edelläkävijät rupesivat näyttäytymään rannalla pelkässä bikinin alaosassa St. Tropez’ssa vuodesta 1967 alkaen. Cannesin elokuvajuhlien aikaan tähtijulkisuutta hamuavat nuoret naiset ryhtyivät poseeraamaan valokuvaajille rinnat paljaina Cannesin rannoilla.
Muotilehti Elle kiinnitti uuteen muotiin huomiota vuonna 1970, ja pian kaikilla naisilla oli vapaus riisua yläosa ranskalaisilla rannoilla. Ranskasta ja Rivieralta muoti levisi pitkin Välimeren rantaviivaa: Espanjaan, Italiaan. Länsi-Saksa seurasi mukana.
Todellisen kansainvälisen läpimurron yläosattomuus koki 1980-luvun loppupuolella. Silloin siitä tuli hyväksyttyä rannoilla miltei kaikkialla Euroopassa sekä Australiassa. Joillakin rannoilla nuoret naiset kokivat huippuvuosina yläosattomuuden jopa pakottavaksi normiksi ja vasten tahtoaan päättivät paljastaa rintansa kenen tahansa rannalla olijan nähtäväksi. 1980-luvulla myös naisten uimapuvun alaosa pieneni ja koki äärimmäisen kaventumisensa tangojen ja stringien muodossa. Tämän seurauksena naiset joutuivat ajelemaan häpykarvansa entistä kapeammaksi vanaksi, jotta niukka uimapuku ei paljastaisi niitä.
Uimarannalta ja sen välittömästä läheisyydestä yläosattomuus ei ole laajamittaisena ilmiönä levinnyt muihin ympäristöihin. Haute couture -muotinäytösten paljaspovisten mallien esittelemät puvut suunnitellaan vain näytöksiä varten. 1990-luvun alussa tosin Madonna saattoi näyttäytyä seurapiirijuhlassa rinnat paljaaksi jättävässä mekossa.
Pohjois-Amerikan tiukkamoraalisissa piireissä yläosattomuus ei ole saavuttanut milloinkaan yleistä hyväksyntää. Viime aikoina Yhdysvalloissa on alkanut kasvaa "yläosaton tasavertaisuus" -liike (Topfree equality), jonka tavoite on taata naisille yhdenvertainen oikeus esiintyä yläkeho paljaana siellä, missä se on miehillekin sallittua, kuten uimarannoilla ja puistoissa. Vuonna 1991 liikkeen kanadalainen aktivisti Gwen Jacobs (s. 1972) koetti kävellä yläosattomissa kadulla Ontariossa, mutta hänet pidätettiin. Tapauksen jälkipuinti johti lainmuutokseen, niin että naisten yläosattomuus tuli sallituksi Ontarion provinssissa. Vastava lainmuutos on tehty myös mm. Havaijin, Mainen ja New Yorkin osavaltioissa sekä erikseen joissain kaupungeissa, mm. Washington, D.C.:ssä. Lakiin kirjoitettu oikeus ei kuitenkaan ole taannut sitä, että yläosattomuus myös käytännössä olisi mahdollista.
Islam kieltää julkisen yläosattomuuden.
[muokkaa] Yläosattomuus Suomessa
Yläosattomuus rantautui myös Suomeen 1980-luvun loppuvuosina. Tuolloin minkä tahansa suuremman kaupungin uimarannoilla saattoi nähdä yläosattomia auringonottajia runsain määrin. Muoti kuitenkin hiipui 1990-luvulle tultaessa, ja nykyään yläosaton nainen on suhteellisen harvinainen ilmiö uimarannoillamme.
Vastoin yleistä luuloa yläosaton esiintyminen esimerkiksi uimarannalla ei ole vastoin Suomen lakia. Rinnat ja nännit paljastavassa uima-asussa näyttäytymistä ei lueta "epäsiveelliseksi esiintymiseksi" rikoslaissa, eivätkä poliisit saa puuttua siihen uimarannoilla ja vastaavissa ympäristöissä.
[muokkaa] Yläosattomuuden sosiologiaa
Yläosattomana esiintymiseen liittyy kaikkialla länsimaissa suuri joukko kirjoittamattomia sääntöjä. Naisen päätös, paljastaako rintansa vai ei, riippuu sellaisista tekijöistä kuin ympäristöstä, vuorokaudenajasta, naisen sosiaalisesta asemasta ja läsnä olevista tarkkailijoista. Useimmat riisuvat yläosan vasta saavuttuaan uimarannalle ja asetuttuaan auringonottopaikalle. Suuri osa peittää rintansa väliaikaisesti siksi ajaksi kun käy uimassa. Vain harva harrastaa esim. rantalentopalloa kiinnittämättä yläosaa; jotkut pukevat yläosan jopa käydessään rantasuihkussa virkistäytymässä. Vain harva kehtaa astua rannalta baariin tai ruokailupaikkaan rinnat paljaana. Ranta-alueen ulkopuolella yläosattomissa esiintyvät naiset ovat harvinainen näky, joskin tällaista esiintyy esimerkiksi paikoin Italiassa.
Rintojen paljastaminen nähdään usein osana toisen maailmansodan jälkeistä naisten emansipaatiota. Monet feministit mieltävät paljaat rinnat tasa-arvoisuudeksi miesten rinnalla ja askeleeksi naiskehon vapauttamisessa kulttuurisesta pakkopaidasta. Toisaalta joillekin rintojen paljastaminen tarkoittaa miesten katseitten objektiksi asettumista.
Monet naiset ovat haluttomia riisumaan yläosaansa kaikkein vapaamielisimmilläkin rannoilla. Tämä johtuu siitä, että naisen nännejä edelleen laajasti pidetään epäsiveellisenä alueena, jota ei sovi näyttää. Ovathan ne erogeeninen alue, joka kiihottuessa erektoituu. Siksi moni on sitä mieltä, että ainakin nänni ja nännipiha pitäisi peittää katseilta. Lisäksi länsimaisessa kulttuurissa naisen nännistä on vuosisatojen myötä kehkeytynyt tabu. Kristinuskon tiukan asennoitumisen vaikutus kehityksen suuntaan on ilmeinen.
On melko hämmästyttävää, että naiset riisuivat yläosansa ensimmäisenä katolisessa Euroopassa. Sen sijaan protestanttinen Pohjois-Amerikka suhtautuu ilmiöön länsimaista kaikkein kielteisimmin. Vielä torjuvampaa asennoituminen on sen sijaan muslimikulttuurissa. Myös esimerkiksi Etelä-Koreassa suhtaudutaan sekä naisten että miesten yläosattomana esiintymiseen hyvin kielteisesti. Uimassa käydään peittävästi pukeutuneena.
Matkailijana etelässä esimerkiksi moni skandinaavinainen saattaa vapautua näyttäytymään yläosattomana hyvin huolettomasti, jopa kaupungilla kulkiessaan. Käytöstä on perusteltu muun muassa sillä, että paljasrintaisena esiintyminen kuuluu perinteisesti paikalliseen kulttuuriin. Mutta esimerkiksi Espanjassa tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, ja rinnat paljaana esiintyvät turistit saattavat olla erityisesti sisämaasta tulevalle espanjalaiselle hämmentävä tai jopa järkyttävä ilmiö.
Ranskassa erään Rivieran lomakeskuksen pormestari määräsi voimaan tiukan säännön: paidatta pikkukaupungin kadulla liikkuvat miehet saavat sakot. Rinnat paljaina kulkevat naiset sen sijaan ovat yleinen näky kaupungissa. Pormestarin perusteluina oli se, että paidattomista miehistä syntyy kuvauksellisille kaduille mauton näky.
Yläosattomuuden historiaan on liittynyt rasistinen sivujuonne. Esimerkiksi jo viktoriaanisen ajan loppupuolelta lähtien, vuodesta 1896, National Geographic -lehti on saattanut julkaista valokuvia yläosattomana esiintyvistä tummaihoisista alkuasukasnaisista. Lehti perustelee käytäntöään sillä, että alkuasukkaiden yläosattomuus on trooppisissa olosuhteissa täysin luonnollista ja siksi hyväksyttävää, vaikka valkoihoisten tapauksessa se ei tulisi kuuloonkaan. Taustalla on kummitellut myös ajatus, että tummaihoiset eivät ole täysin inhimillisiä olentoja.
