Aivokasvain
Wikipedia
Aivokasvain on aivoissa sijaitseva kasvain. Aivokasvain voi olla hyvänlaatuinen kasvain tai pahanlaatuinen kasvain eli syöpä.
Uusia aivojen kasvaimia todetaan Suomessa vuosittain noin 700. Aivokasvaimista yleisimpiä ovat astrosyyttiset glioomat, jotka jaetaan WHO:n kasvaimen pahanlaatuisuusluokituksen mukaan seuraavasti: pilosyyttinen astrosytooma (gradus I), diffuusinen astrosytooma (gradus II), anaplastinen astrosytooma (gradus III) ja glioblastooma (gradus IV). Aivokasvaimet lähettävät kuitenkin etäpesäkkeitä harvemmin kuin muut syövät. 75 prosenttia aivokasvaimista on jonkin muun syövän etäpesäkkeitä. Aivokasvaimet ovat lapsilla toiseksi yleisin syövän muoto leukemian jälkeen.
Aivokalvon kasvainta kutsutaan meningeoomaksi, ja se on tavallisesti hyvänlaatuinen.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Syyt
Aivokasvaimen aiheuttajia ei ionisoivan säteilyn lisäksi tiedetä. Tutkimustulokset kuitenkin viittavat siihen, että DNA:ssa tapahtuvat erilaiset muutokset ja vauriot sekä myös hermojen kantasolut ovat merkittävässä roolissa aivokasvainten synnyssä. Von Hippel-Lindaun syndroomaa sairastavien riski saada aivokasvain jossakin elämänsä vaiheessa on noin kaksi kertaa suurempi kuin muilla.
[muokkaa] Oireet
Aivokasvaimen oireet riippuvat kasvaimen koosta ja sijainnista. Hyvänlaatuiset aivokasvaimet voivat pysyä oireettomina vuosia. Aivokasvaimen oireita ovat muun muassa päänsärky, oksentelu ja pahoinvointi.
[muokkaa] Hoito ja ennuste
Hyvälaatuinen aivokasvain voidaan hoitaa esim. leikkauksella tai sädehoidolla. Aivokasvaimen ennuste riippuu suuresti sen tyypistä. Noin puolet aivokasvaimista ovat hyvänlaatuisia, jolloin ennuste voi olla useita vuosikymmeniä tai normaali. Pahimman luokan aivokasvaimia (anaplastinen astrosytooma tai glioblastooma) potevien odotettavissa oleva elinaika on diagnoosin saamisesta vain joitakin kuukausia ja toistaiseksi ei ole olemassa tehokasta hoitomuotoa.
Aivokasvaimen sijainti voi myös olla sellainen, ettei sitä voida poistaa, vaikka se kudosopillisesti ei olisikaan syöpä. Tällöin potilaan ennuste on mahdollisesti huono, vaikka kasvain ei olekaan varsinaisesti pahanlaatuinen.
[muokkaa] Tunnettuja aivokasvaimeen kuolleita
- Molly Brown (1867-1932), yksi Titanicin matkustajista
- Richard Burns (1971-2005), englantilainen ralliautoilija
- Celia Cruz (1925-2003), kuubalainen salsalaulaja
- Anthony Fokker (1890–1939), hollantilainen lentokonesuunnittelija
- George Gershwin (1898-1937), yhdysvaltalainen säveltäjä
- Susan Hayward (1917-1975), yhdysvaltalainen näyttelijätär
- Luke Kelly (1940-1984), irlantilainen laulaja, kitaristi ja banjisti
- Barney Kessel (1923-2004), yhdysvaltalainen jazz-kitaristi
- Lea De Mae (1976-2004), tšekkiläinen pornonäyttelijätär
- Terence McKenna (1946-2000), yhdysvaltalainen kirjailija ja filosofi
- Slim Pickens (1919-1983), yhdysvaltalainen näyttelijä
- Chuck Schuldiner (1967-2001), Death-yhtyeen laulaja ja kitaristi
- Deke Slayton (1924-1993), yhdysvaltalainen astronautti
- Johnny Wayne (1918-1990), kanadalainen koomikko
- Kai Winding (1922-1983), yhdysvaltalainen pasunisti ja jazzsäveltäjä
- Lennart Meri (1929-2006), Viron presidentti