Christopher Lee
Wikipedia
Christopher Frank Carandini Lee (s. 27. toukokuuta 1922, Lontoo, Englanti) on kuuluisa ja arvostettu englantilainen näyttelijä. Hän on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan kaikkien aikojen eniten elokuvissa esiintynyt näyttelijä.
Christopher Leestä tuli kuuluisa kreivi Draculan ja muiden hirviöiden näyttelijänä Hammer Film Productions -yhtiön kauhuelokuvissa. Hänet tunnetaan myös karismaattisesta ja ainutlaatuisesta puheäänestään. Hänen merkittävimpiä elokuvaesiintymisiään ovat olleet muiden muassa Frankensteinin kirous, Dracula, Uhrijuhla, 007 ja kultainen ase, 1941, Taru sormusten herrasta -elokuvat, sekä kaksi tekojärjestyksessä viimeistä Tähtien Sotaa (Tähtien sota: Episodi II – Kloonien hyökkäys ja Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhainen elämä
Christopher Lee syntyi Lontoossa. Vuonna 1939 hän yritti Suomen armeijaan talvisodan aikana, mutta häntä ei päästetty sotatoimiin [1]. Myöhemmin hän on todennut että suomalaiset pelastivat hänen henkensä, kun eivät päästäneet rintamalle. Hän palveli myöhemmin toisen maailmansodan aikana Ison-Britannian ilmavoimissa ja tiedustelupalvelussa.
[muokkaa] Näyttelijän ura
Christopher Lee esiintyi ensimmäisen kerran elokuvissa Terence Youngin ohjaamassa elokuvassa nimeltä Corridor of Mirrors vuonna 1948. Hän esiintyi kymmenissä elokuvissa, kunnes sai ensimmäisen roolinsa Hammer-yhtiöltä kauhuelokuvassa Frankensteinin kirous. Hän esitti kreivi Draculaa Hammer-yhtiön Dracula-sovituksessa vuonna 1958, ja nykyisin häntä on sanottu lukuisien kauhurooliensa ansiosta Bela Lugosin ja Boris Karloffin manttelinperijäksi - jopa syrjäyttäjäksi.
Lee esittää elokuvissa yleensä konnia tai hirviöitä. Hänen roolihahmoihinsa ovat kuuluneet muiden muuassa jo mainittu kreivi Dracula, Frankensteinin hirviö (ks. Frankensteinin kirous), Fu Manchu, muumio ja jopa James Bondin vastustaja Francisco Scaramanga. Hän on tiettävästi ainoa näyttelijä, joka on esittänyt peräti kolmea Sherlock Holmes -hahmoa: kolme kertaa Sherlock Holmesia, kerran Mycroft Holmesia ja kerran Henry Baskervilleä.
Nykyisin Lee tunnetaan kenties parhaiten pahan Saruman-velhon esittäjänä Peter Jacksonin ohjaamassa Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa, joka pohjautuu kirjailija J. R. R. Tolkienin kirjoittamaan tunnettuun fantasiaromaaniin. Jackson on sanonut Leetä yhdeksi suurimmista tuntemistaan Tolkien-faneista. Lee on kertonut lukevansa Tarun sormusten herrasta kerran vuodessa, ja hän on tavannut kerran Tolkienin henkilökohtaisesti.
[muokkaa] Suku
Lee on sukujuuriltaan aatelinen, sillä hän on äitinsä puolelta italialaista Carandini-aatelissukua. Hänen isoisovanhempansa perustivat Australian ensimmäisen oopperayhtiön. Hänen serkkunsa oli James Bondin luojana tunnettu Ian Fleming, vaikka tosin Lee ei ollut varsinaisesti Flemingille sukua, sillä hänen isäpuolensa oli Flemingin eno. Flemingin kerrotaan pyytäneen Leetä esittämään Julius No -roistoa ensimmäisesssä James Bond -elokuvassa, mutta Lee kieltäytyi, vaikkakin esiintyi myöhemmin 007 ja kultainen ase -elokuvassa.
[muokkaa] Triviaa
- Christopher Leen ystäviin kuului kaksi kauhuelokuvista tunnettua näyttelijää: Boris Karloff ja Peter Cushing. Cushing oli ainoastaan päivän vanhempi kuin Lee.
- George Lucasin väitetään suunnitelleen Leetä kuvernööri Tarkinin rooliin Tähtien sodassa, mutta roolin saikin Peter Cushing. Lee esitti myöhemmin kreivi Dookua Kloonien hyökkäyksessä ja Sithin kostossa.
- Lee valittiin vuonna 1995 yhdeksi Miss Maailma -kauneuskilpailun tuomareista
- Lee osaa puhua sujuvasti saksaa ja ranskaa.
- Christopher Lee on myös koulutettu oopperalaulaja ja hän esiintyikin Rhapsodyn (nyk. Rhapsody of Fire) singlellä The Magic of the Wizard's Dream. Hän toimii myös kertojana yhtyeen kahdella uusimmalla levyllä. (Symphony of Enchanted Lands II: The Dark Secret 2004 ja Triumph or Agony 2006 )
- Lee antoi äänensä Kingdom Hearts 2-pelin DiZ:lle.
[muokkaa] Valikoitu filmografia
Ilmestymisvuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
2007 | Sweeney Todd | Sweeney Todd | Gentleman Ghost |
2005 | Jali ja suklaatehdas | Charlie and the Chocolate Factory | Tohtori Wonka |
2005 | Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto | Star Wars Episode III: Revenge of the Sith | Kreivi Dooku /Darth Tyranus |
2004 | Purppuravirrat 2 – ilmestyskirjan enkelit | Rivières pourpres II – Les anges de l'apocalypse | Henrich von Garten |
2003 | Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (vain pidennetty erikoisversio) |
The Lord of the Rings: The Return of the King | Saruman |
2002 | Tähtien sota: Episodi II – Kloonien hyökkäys | Star Wars Episode II: Attack of the Clones | Kreivi Dooku /Darth Tyranus |
2002 | Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia | The Lord of the Rings: The Two Towers | Saruman |
2001 | Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit | The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring | Saruman |
1999 | Päätön ratsumies | Sleepy Hollow | Tuomari |
1998 | Talos – muumion kirous | Tale of the Mummy | Richard Turkel |
1997 | Odyssey | The Odyssey | Tiresias |
1994 | Poliisiopisto 7: Moskovan keikka | Police Academy: Mission to Moscow | Alexandrei Nikolaivich Rakov |
1993 | Alistair McLeanin kuoleman pikajuna | Death Train | Konstantin Benin |
1992 | Kuolema kahtena | Double Vision | Herra Bernard |
1990 | Riiviöt 2 – Uusi pesue | Gremlins 2: The New Batch | Tohtori Catheter |
1990 | Dynamiittidonna | Honeymoon Academy | Lazos |
1989 | Maailman ympäri 80 päivässä (tv-sarja) | Around the World in 80 Days | Stuart |
1988 | Vaarallinen tehtävä: Dark Mission | Dark Mission | Luis Morel |
1987 | Mio, poikani Mio | Mio min Mio | Kato |
1986 | The Girl | The Girl | Peter Storm |
1985 | Naamiomurhaaja | Mask of Murder | Jonathan Rich |
1984 | Kaukaiset paviljongit | The Far Paviljons | Kika-ji Rao |
1983 | Kauhujen talo | House of the Long Shadows | Corrigan Roderick Grisbane |
1982 | Charles & Diana – vuosisadan rakkaustarina | Charles & Diana: A Royal Love Story | Prinssi Filip |
1980 | Olipa kerran vakoilija | Once Upon a Spy | Marcus Valorium |
1980 | Sekobileet | Serial | Luckman Skull |
1979 | 1941 | 1941 | Wolfgang von Kleinschmidt |
1979 | Karhusaari | Bear Island | Lechinski |
1979 | Jaguaari | Jaguar Lives! | Adam Caine |
1979 | Prinssi Hassanin seikkailut | Arabian Adventure | Alquazar |
1979 | Kotkat saalistavat | The Passage | Mustalainen |
1978 | Hiljainen huilu | Circle of Iron | Zetan |
1978 | Sheikki | The Pirate | Samir Al Fay |
1978 | Karavaani | The Caravans | Sardar Khan |
1977 | Isku avaruudesta | Starship Invasions | Kapteeni Ramesis |
1977 | Kaappaus Bermudan kolmiossa | Airport '77 | Martin Wallace |
1976 | Paholaisen tytär | To the Devil a Daughter | Michael Rayner |
1976 | Armoton joukko | Killer Force | Majuri Chilton |
1976 | Kuiskaava kuolema | Albino Bill | Zetan |
1975 | Murhan anatomia | Diagnosis: Murder | Tohtori Hayward |
1974 | Koston merkki | The Four Musketeers | Rochefort |
1974 | 007 ja kultainen ase | The Man with the Golden Gun | Fransisco Scaramanga |
1973 | Uhrijuhla | The Wicker Man | Lordi Summerisle |
1973 | Kauhun pikajuna | Horror Express | Alexander Saxton |
1972 | Draculan kosto | Dracula A.D. 1972 | Kreivi Dracula |
1972 | Keskiyön kauhut | Nothing But the Night | Charles Bingham |
1971 | Hannie Caulder | Hannie Caulder | Bailey |
1971 | Hirviö | I, Monster | Charles Marlove Edward Blake |
1970 | Vampyyrin arvet | Scars of Dracula | Kreivi Dracula |
1970 | Kahden kelmin kepposet | One More Time | Kreivi Dracula |
1970 | Dracula, paholaisen lähettiläs | Taste the Blood of Dracula | Kreivi Dracula |
1970 | Verenhimoinen Dracula | Count Dracula | Kreivi Dracula |
1969 | Huuto yössä | Scream and Scream Again | Fremont |
1968 | Fu Manchu – himon herra | The Blood of Fu Manchu | Fu Manchu |
1968 | Dracula on noussut haudastaan | Dracula Has Risen from the Grave | Kreivi Dracula |
1967 | Tohtori Sadismin kauhukammio | Schlangengrube und das Pendel, Die | Kreivi Frederic |
1966 | Fu Manchu – paholaisen palvelija | The Brides of Fu Manchu | Fu Manchu |
1966 | Dracula - Pimeyden Ruhtinas | Dracula - Prince of Darkness | Kreivi Dracula |
1966 | Tappava tikari | Circus of Fear | Gregor |
1966 | Rasputin – riivattu munkki | Rasputin: The Mad Monk | Grigori Rasputin |
1966 | Kauhuteatteri | Theatre of Death | Philippe Darvas |
1966 | Fu Manchu – kauhun mestari | The Face of Fu Manchu | Fu Manchu Lee Tao |
1965 | Pääkallo | The Skull | Matthew Phillips |
1965 | Kuolematon kuningatar | She | Billali |
1965 | Kauhujen juna | Dr. Terror's House of Horrors | Franklyn Marsh |
1964 | Paholaislaivan merirosvot | The Devil-Ship Pirates | Kapteeni Robeles |
1962 | Sherlock Holmes ja kuoleman kaulaliina | Sherlock Holmes und das Halsband des Todes | Sherlock Holmes |
1960 | Poltettujen noitien hotelli | The City of the Dead | Alan Driscoll |
1959 | Muumion kosto | The Mummy | Muumio |
1959 | Hiuskarvan varassa | The Treasure of San Teresa | Jaeger |
1959 | Mies, joka petti kuolemaa | The Man Who Could Cheat Death | Pierre Gerard |
1958 | Dracula, Pimeyden Prinssi | Horror of Dracula | Kreivi Dracula |
1957 | Frankensteinin kirous | The Curse of Frankenstein | Olento |
1957 | Kenraali katoaa | I'll Met by Moonlight | Saksalainen upseeri |
1956 | Taistelulaiva Graf Spee | The Battle of the River Plate | Manolo |
1956 | Afrikka liekeissä | Beyond Mombasa | Gil Rossi |
1955 | Myrsky yli Niilin | Storm over Nile | Karanga Pasha |
1952 | Karmiininpunainen merirosvo | The Crimson Pirate | Joseph |
1948 | Scott, etelänavan valloittaja | Scott of the Antartic | Bernard Day |
1948 | Corridor of Mirrors | Corridor of Mirrors | Charles |