Jim Lightbody
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Kultaa | 1904 | 800 m |
Kultaa | 1904 | 1 500 m |
Kultaa | 1904 | 2 500 m esteet |
Kultaa | 1906 | 1 500 m |
Hopeaa | 1904 | 4 mailin joukkuejuoksu |
Hopeaa | 1906 | 800 m |
James ("Jim") Davies Lightbody (s. 15. maaliskuuta 1882, k. 2. maaliskuuta 1953, Charleston, Etelä-Carolina, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen keskimatkojen juoksija, joka saavutti Saint Louisin olympialaisissa kolme kultamitalia ja epävirallisissa Ateenan välikisoissa yhden.
Saint Louisin olympialaisissa Lightbody ei ollut ennakkosuosikki millään matkoista. Ensin hän otti osaa estejuoksuun voittaen sen, vaikka kyseessä oli hänen elämänsä ensimmäinen estejuoksukilpailu. Kolme päivää myöhemmin hän sai kultaa 800 metrillä. Lopulta hän voitti 1500 metriä siihen asti maailman kaikkien aikojen parhaalla ajalla. Myöhemmin samana päivänä hän oli mukana 4 mailin joukkuejuoksussa Chicago Athletic Associationin joukkueessa saaden hopeaa.
1905 Lightbody voitti USA:n mestaruudet sekä 800 että 1500 metrillä. Seuraavana vuonna hän otti osaa Ateenan välikisoihin uusien voittonsa 1500 metrillä ja jääden toiseksi 800 metrillä.
Lightbody otti osaa myös Lontoon olympialaisiin 1908. Parhaaksi sijoitukseksi jäi 800 metrin neljäs sija. 1500 metrillä ja 3200 metrin estejuoksussa hän karsiutui alkuerissä.
Lightbody kävi kesällä 1910 kilpailukiertueella Suomessa.
[muokkaa] Lähteet
- Hannus, Matti; (1983): Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY. ISBN 951-0-11900-8.
- Pihkala, Lauri; Jukola, Martti; (1924): Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. WSOY.
Miesten 800 metrin juoksun olympiavoittajat |
1900: Alfred Tysoe | 1904: James Lightbody | 1908: Melvin Sheppard | 1912: Ted Meredith | 1920: Albert Hill | 1924: Douglas Lowe | 1928: Douglas Lowe | 1932: Thomas Hampson | 1936: John Woodruff | 1948: Malvin Whitfield | 1952: Malvin Whitfield | 1956: Thomas Courtney | 1960: Peter Snell | 1964: Peter Snell | 1968: Ralph Doubell | 1972: Dave Wottle | 1976: Alberto Juantorena | 1980: Steve Ovett | 1984: Joaquim Cruz | 1988: Paul Ereng | 1992: William Tanui | 1996: Vebjørn Rodal | 2000: Nils Schumann | 2004: Juri Borzakovski |
Miesten 1 500 metrin juoksun olympiavoittajat |
1896: Teddy Flack | 1900: Charles Bennett | 1904: James Lightbody | 1908: Melvin Sheppard | 1912: Arnold Jackson | 1920: Albert Hill | 1924: Paavo Nurmi | 1928: Harri Larva | 1932: Luigi Beccali | 1936: John Lovelock | 1948: Henry Eriksson | 1952: Joseph Barthel | 1956: Ronald Delany | 1960: Herbert Elliott | 1964: Peter Snell | 1968: Kipchoge Keino | 1972: Pekka Vasala | 1976: John Walker | 1980: Sebastian Coe | 1984: Sebastian Coe | 1988: Peter Rono | 1992: Fermín Cacho | 1996: Noureddine Morceli | 2000: Noah Ngeny | 2004: Hicham el-Guerrouj |
Miesten estejuoksun olympiavoittajat |
2500 m estejuoksu: George Orton | 2590 m estejuoksu: Jim Lightbody | 3200 m estejuoksu: Arthur Russell | 4000 m estejuoksu: John Rimmer |
3000 m estejuoksu: Percy Hodge | Ville Ritola | Toivo Loukola | Volmari Iso-Hollo (kahdesti) | Tore Sjöstrand | Horace Ashenfelter | Chris Brasher | Zdzisław Krzyszkowiak | Gaston Roelants | Amos Biwott | Kip Keino | Anders Gärderud | Bronisław Malinowski | Julius Korir | Julius Kariuki | Matthew Birir | Joseph Keter | Reuben Kosgei | Ezekiel Kemboi |