Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta

Wikipedia

Karjalan ASNT:n lippu

Karjalan ASNT:n vaakuna

Karjalan työkansan kommuuni perustettiin 8. kesäkuuta 1920 yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean asetuksella. Kommuunin vallankumouskomitean puhemies eli käytännössä pääministeri oli Edvard Gylling, joka oli paennut Suomen sisällissodan jälkeen neuvosto-Venäjälle. Karjalan tk:lla ei ollut aluksi perustuslakia tai lippua, vaan voimassa olivat Venäjän lait ja lippu.

Ennen kommuunin eli Venäjän autonomisen alueen kokousta Karjalassa järjestettiin kansanäänestys, jossa 88,3 % halusi jäädä Venäjän yhteyteen; 10,8 % toivoi itsenäisyyttä ja vain 0,9 % halusi karjalaiskuntien liittymistä Suomeen. (Kansanäänestyksen luotettavuus on kuitenkin epäselvä.)

"Työtätekevien karjalaisten yleiskarjalainen edustajakokous" järjestettiin 1.–3. heinäkuuta 1920 Petroskoissa. Kommuunin alueeksi määriteltiin 21 Aunuksen läänin Aunuksen, Petroskoin ja Poventsan kihlakunnan kuntaa ja 20 Arkangelin läänin Kemin kihlakunnan kuntaa sekä Petroskoin, Kemin ja Aunuksen kaupungit. Alueella asui 144 393 henkeä, joista 60 % oli karjalaisia ja 37 % venäläisiä. Alueen pinta-ala oli 115 186 km².

Itä-Karjalan autonomisen hallinnon takaaminen oli osa bolševikkien julistusta, joka myönsi kaikille Venäjän kansoille ainakin teoriassa tasavertaisuuden ja suvereenisuuden. Samalla tällä toimenpiteellä voitiin antaa kuva parhaillaan käynnissä olleissa Tarton rauhanneuvotteluissa siitä, että neuvostovalta ei sorra Itä-Karjalan väestöä.

Suomalaisia punaisia oli paennut Venäjälle yli 5 000, joista monet nousivat johtaville paikoille Itä-Karjalassa. Edvard Gyllingin lisäksi Jaakko Mäki sekä karjalainen Vasili Kudžijev olivat perustamassa kommuunia.

Aunuksen lääni lakkautettiin pian ja kommuuniin liitettiin lisäalueita, Arkangelin läänistä ja Puudosin kihlakunnasta. Kesällä 1923 sen alue oli 144 600 km² ja asukkaita yli 200 000. Venäläisalueiden liittämisen jälkeen venäläisistä tuli alueen enemmistö. Gyllingin hallitus pyrki kuitenkin tietoisesti juurruttamaan suomen kieltä Karjalaan. Koska karjalan kirjakieltä ei ollut, vaihtoehtona oli venäläistäminen.

Itä-Karjala muuttui Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi 25. heinäkuuta 1923 neljännessä yleiskarjalaisten neuvostojen kokouksessa. Vuonna 1924 Karjalaan liitettiin Lotinapellon kihlakunnan Latvan kunta ja osa Soutjärven kunnasta. Näissä oli 12 000 asukasta, joista 9 000 vepsäläisiä. Karjalan asnt:n hallitus toimi aluksi neljä kuukautta junanvaunussa.

Venäjän Karjalan taloudellinen ja poliittinen itsehallinto tosiasiallisesti lopetettiin 1933. Gyllingia ja Kustaa Roviota syytettiin suomalaisten suosimisesta ja nationalistisesta sovinismista ja heidät syrjäytettiin syksyllä 1935. Tilalle otettiin Moskovan-mielisiä johtajia. Edvard Gylling siirrettiin Moskovaan Maailmantalouden ja -politiikan instituuttiin. Hänet tuomittiin oikeudenkäynnissä kuolemaan ja teloitettiin 1938.

Gyllingin ja Mäen syrjäyttäminen oli alkusoitto Itä-Karjalan, Inkerin ja muun Venäjän suomalaisiin kohdistuneelle kansanmurhalle. Kymmeniä tuhansia suomalaisia teloitettiin lähinnä ampumalla Karjalassa ja Inkerissä - tai siirrettiin pakkotyöhön esimerkiksi Siperiaan. Suomen kieli julistettiin porvarilliseksi. Kirjakielenä suomi korvattiin "edistyksellisemmällä" karjalan kielellä. Karjalan kirjakieli, kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu "bubrih" saatiin valmiiksi 1937. Suomen kielen ja suomalaisen väestön vastainen toiminta laantui talvisodan alkamisen yhteydessä - Neuvostoliitto tarvitsi suomenkieltä osaavaa väestöä perustamansa nukkehallituksen (Terijoen hallitus) palvelukseen ja sen johtaman "Suomen kansanvaltaisen tasavallan" käyttöön. Tähän aiottuun vasallivaltioon piti neuvostopropagandan mukaan liitettämän myös laaja osa Itä-Karjalaa.

Talvisodan vielä kestäessä ja Suomen kyettyä puolustamaan itsenäisyyttään Neuvostoliitto luopui vähin äänin Terijoen "hallituksesta". Kuitenkin kasvojensa säilyttämiseksi neuvostohallinto liitti sodan jälkeen 1940 yhteen valtaosan Suomen luovuttamaan joutuneista alueista sekä muodollisesti edelleen autonomisen Itä-Karjalan muodostaen näin Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan eli "itsenäisen" neuvostotasavallan. Asukasluvultaan Neuvosto-Karjala oli huomattavasti pienempi kuin muut neuvostotasavallat.

Jatkosodan aikana 1941-44, suurimman osan Itä-Karjalaa ollessa suomalaisten miehittämänä venäläisasukkaita siirrettiin keskitysleireille. Väestö jakautui ja suomalaisvastaisuus kasvoi; Moskovassa suunniteltiin karjalaisten pakkosiirtoa, mutta sitä ei kuitenkaan toteutettu. Jatkosodan jälkeen 1945 neuvosto-Karjalan lounaisosa Laatokan ja Suomenlahden välillä liitettiin osaksi Venäjän neuvostotasavallan Leningradin aluetta, johon nyt tuli siis kuulumaan koko Karjalankannas mukaan lukien Viipuri ja Käkisalmi, myöhempi Priozersk. Myös pohjoisessa Kantalahden piiri liitettiin Venäjään, Murmanskin alueeseen, samoin kuin luoteisin kolkka eli entinen Sallan itäosa.

Inkeriläisten muutto Karjalaan sallittiin 1940-luvun lopulla ja suomea puhuvien lukumäärä kaksinkertaistui 30 000:een.

Karjalalais-Suomalainen SNT palautettiin 1956 Venäjään kuuluvaksi Karjalan ASNT:ksi. Kliment Vorošilovin mukaan tämä statuksen alentaminen tehtiin Suomen ylimmän valtiojohdon toivomuksesta ja valtioiden ystävällisten suhteiden kehittämiseksi.

Vuonna 1991 Neuvostoliiton alkaessa hajota Itä-Karjalan virallinen nimi muutettiin Karjalan tasavallaksi.

Leniniläisen kansallisuuspolitiikan 70-vuotisen soveltamisen tilinpäätös Venäjän Karjalassa on musertava: suomalaisen ja karjalaisen väestön osuus koko väestöstä oli laskenut noin 10 %:iin, karjalan kielelle ei ollut kyetty luomaan yhtenäistä kirjakieltä, suomen kielen asema Itä-Karjalassa oli murrettu ja karjalaa taitavien lasten ja nuorten määrä oli romahtanut jopa karjalaisuuden vahvimmilla alueilla Aunuksen kaupungin ympäristössä. Lisäksi tuhansia suomensukuisia oli tapettu etnisistä syistä.

Suomalaismiehityksen aikana toisaalta monet venäläiset joutuivat kärsimään etnisistä syistä. Suomalaiset keskittivät vähät resurssinsa "kansallisen väestön" auttamiseen - venäläisiä kuoli ainakin aliravitsemukseen.