Karl-Heinz Rummenigge
Wikipedia
Karl-Heinz "Kalle" Rummenigge (s. 25. syyskuuta 1955, Lippstadt, Saksa) on saksalainen jalkapalloilija.
Rummenigge pelasi Saksan A-maajoukkueessa vuosina 1976-1986 95 ottelua tehden 45 maalia. Hänen varsinainen pelipaikkansa oli laitahyökkääjä, mutta hän pelasi myös keskellä. Hän voitti joukkueessa kaksi kertaa MM-hopeaa 1982 ja 1986 sekä EM-kultaa 1980. Hän oli mukana myös 1978 MM-kisoissa, sekä EM-kisoissa 1984. Rummenigge lopetti maajoukkueuransa MM-kisoihin 1986.
Rummenigge osoittautui jo juniorijoukkueessaan lahjakkaaksi. Hän pelasi 18-vuotiaaksi saakka kotikaupunkinsa joukkueessa Borussia Lippstadtissa ja luopui pankkivirkailijan urasta siirtyessään ammattilaisjalkapalloilijaksi Bayern Müncheniin. Bundesliigassa Rummenigge pelasi 10 kautta FC Bayern Münchenin joukkueessa tehden 162 maalia 310 ottelussa. Bayernissä hän saavutti kaksi Saksan mestaruutta, kaksi Saksan cupin voittoa ja kaksi Mestareiden liigan voittoa sekä voitti kolmena kautena Bundesliigan maalikuninkuuden. Italian Serie A:ssa Rummenigge pelasi kolme kautta Internazionalen joukkueessa, jonne hän siirtyi ennätyksellisellä 11 miljoonan saksan markan siirtosummalla 1984. Uransa viimeiset kaudet hän pelasi Sveitsissä Geneveläisessä FC Servettessä lopettaen aktiiviuransa keväällä 1989.
[muokkaa] Seurat pelaajana
- 1963 - 1974 Borussia Lippstadt
- 1974 - 1984 FC Bayern München
- 1984 - 1987 FC Internazionale Milano
- 1987 - 1989 Servette FC
[muokkaa] Tärkeimmät saavutukset
- MM-kisat: hopeaa 1982 ja 1986
- EM-kisat: kultaa 1980
- Mestareiden Liiga: 1. 1975 ja 1976, 2. 1982 FC Bayern München
- Bundesliiga: 1. 1980 ja 1981, 3. 1976 ja 1982 FC Bayern München
-
-
- Maalikuningas 1980, 1981, 1984 FC Bayern München
-
- Saksan cup: 1. 1982 ja 1984 FC Bayern München
- Serie A: 3. 1985 ja 1987 FC Internazionale Milano
- Sveitsin liiga: Maalikuningas 1989
- Euroopan vuoden jalkapalloilija eli "Kultainen pallo" 1980 ja 1981
[muokkaa] Tilastot
Sarja | Kausi | Seura | Ottelut | Maalit | Sijoitus |
Bundesliga | 1974/1975 | FC Bayern München | 21 | 5 | 10. |
Bundesliga | 1975/1976 | FC Bayern München | 32 | 8 | 3. |
Bundesliga | 1976/1977 | FC Bayern München | 31 | 12 | 7. |
Bundesliga | 1977/1978 | FC Bayern München | 29 | 8 | 12. |
Bundesliga | 1978/1979 | FC Bayern München | 34 | 14 | 4. |
Bundesliga | 1979/1980 | FC Bayern München | 34 | 26 | 1. |
Bundesliga | 1980/1981 | FC Bayern München | 34 | 29 | 1. |
Bundesliga | 1981/1982 | FC Bayern München | 32 | 14 | 3. |
Bundesliga | 1982/1983 | FC Bayern München | 34 | 20 | 4. |
Bundesliga | 1983/1984 | FC Bayern München | 29 | 26 | 4. |
Seria A | 1984/1985 | FC Internazionale Milano | 26 | 8 | 3. |
Seria A | 1985/1986 | FC Internazionale Milano | 24 | 13 | 6. |
Serie A | 1986/1987 | FC Internazionale Milano | 14 | 3 | 3. |
Sveitsin liiga | 1987/1988 | FC Servette | 16 | 10 | 5. |
Sveitsin liiga | 1988/1989 | FC Servette | 34 | 24 | 8. |
Sarja | Ottelut | Maalit |
A-maaottelut | 95 | 45 |
Bundesliga | 310 | 162 |
Serie A | 64 | 24 |
Sveitsin liiga | 50 | 34 |
Edeltäjä: Kevin Keegan |
Kultainen pallo 1980, 1981 |
Seuraaja: Paolo Rossi |
Saksan joukkue – Jalkapallon MM-kilpailut 1986 | ||
---|---|---|
1 Schumacher | 2 Briegel | 3 Brehme | 4 Förster | 5 Herget | 6 Eder | 7 Littbarski | 8 Matthäus | 9 Völler | 10 Magath | 11 Rummenigge | 12 Stein | 13 Allgöwer | 14 Berthold | 15 Augenthaler | 16 Thon | 17 Jakobs | 18 Rahn | 19 Allofs | 20 Hoeneß | 21 Rolff | 22 Immel | Valmentaja Beckenbauer |