Venetsia

Wikipedia

Venetsian katu - kanaali

Venetsia (ital. Venezia, veneton kielellä Venezsia) on italialainen kaupunki, joka on rakennettu 118:lle saarelle, joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Kaupunki sijaitsee Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla. Se on Veneton alueen pääkaupunki. Venetsiassa on noin 270 000 (2004) asukasta, joista vanhassa kaupungissa (Centro storico) asuu noin 62 000. Kaupunki muodostaa yhdessä Padovan kanssa noin 1 600 000:n asukkaan Padovan-Venetsian metropolialueen. Venetsian keskus on kuuluisa Piazza San Marco, eli Pyhän Markuksen tori, jossa on mm. kirkko, kellotorni ja Dogenpalatsi.

Venetsian vanhan kaupungin sisällä kaikki liikenne tapahtuu vesiteitse veneiden ja vesibussien avulla tai jalkaisin. Sen pääkanava on leveä Canale Grande. Venetsia tunnetaan myös tuhoon tuomittuna kaupunkina, sillä se vajoaa hitaasti. Vajoamista on yritetty estää erilaisilla keinoilla. Viimeisten tutkimusten mukaan vajoaminen on ehkä saatu pysäytettyä, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta.

[muokkaa] Historia

Venetsialla on pitkä historia kaupunkivaltiona. Venetsian perustamisesta ei ole säilynyt lähteitä. Sen perustivat luultavasti markomannien ja kvadien hyökkäystä 166-168 paenneet pakolaiset. Alueelle tunkeutuivat 400-luvulla visigootit ja Attilan johtamat hunnit. Langobardien maahantunkeutuminen 568 oli vaikutuksiltaan merkittävin, sillä se jätti Venetsiaa ympäröivät alueet erilliseksi Bysantin hallitsemaksi saarekkeeksi langobardivaltakunnan keskelle, ja merkitsi alkua Venetsian kaupunkivaltiolle. Bysantin valta Italian keskiosissa suurelta osin loppui langobardien hävitettyä Ravennan eksarkaatin 751.

Venetsiaan perustettiin piispanistuin 775-776. Venetsialaiset vastustivat frankkien valtakunnan liittämispyrkimyksiä ja pysyivät Bysantin alaisuudessa ainakin muodollisesti. Vuonna 828 Pyhän Markuksen jäännökset varastettiin Venetsiaan ja sijoitettiin uuteen basilikaan. Kun Venetsia voimistui ja Bysantti vastaavasti heikkeni, tuli Venetsiasta lopulta itsenäinen kaupunkivaltio.

Keskiajalla Venetsia kehittyi italialaiseksi merenkäyntitasavallaksi (kolme muuta merkittävää olivat Genova, Pisa ja Amalfi). Venetsian strateginen sijainti Adrianmeren pohjukassa teki siitä pian merkittävän sota- ja talousmahdin. Venetsiasta tuli Länsi-Euroopan ja Levantin välisen kaupan keskus. 1100-luvulla sotalaivastoa alettiin rakentaa, ja dogejen itsevaltaisuus väistyi tasavaltaisuuden tieltä. Venetsia oli jo ennen 1200-lukua ottanut hallintaansa Adrianmeren itärannat, ja dogella oli tittelit Dalmatian herttua ja Istrian herttua.

Venetsia laajensi maa-aluettaan Gardajärvelle ja Addajoelle tarkoituksena sekä luoda puskuri vihamielisiä kaupunkivaltioita vastaan että turvata kauppa Keski-Eurooppaan. Venetsia otti myös haltuunsa useimmat Aigeanmeren saaret, mukaan lukien Kypros ja Kreeta. Ajan mittapuulla Venetsian hallinto valtaamillaan seuduilla oli varsin valistunutta. Venetsian mahtia ruokki paljon Bysantin heikkeneminen neljännen ristiretken ja muun seurauksena.

Venetsian hallintomalli oli osin samanlainen kuin Rooman valtakunnassa tasavaltakaudella. Siinä oli vaaleilla valittu toimeenpanovallan edustaja, doge, senaatinkaltainen ylimystökokous ja kansanmassoilla rajoitetusti valtaa, joka lopulta katosi kokonaan. Venetsia säilyi tasavaltana koko itsenäisyytensä. Venetsian asukkaat olivat pääsosin katolisia, mutta Venetsian valtio oli tunnettu suhteellisesta uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan: se ei langettanut vastauskonpuhdistuksen aikana yhtään kuolemantuomiota. Tämä johti sen usein konfliktiin paavin kanssa.

Venetsia menetti noin tuhat vuotta kestäneen itsenäisyytensä Napoleonille 12. toukokuuta 1797. Napoleonin tappion 1814 jälkeen Venetsia siirtyi Itävallalle. Vuoden 1848 vallankumous palautti Venetsian tasavallan lyhytaikaisesti. Vuonna 1866 Venetsiasta ja muusta Venetosta tuli osa Italiaa.