Bysantin valtakunta

Wikipedia

**Βασιλεία Ῥωμαίων**
**Basileia Romaion**
Bysantin eli Itä-Rooman valtakunta noin vuonna 550.
Virallinen kieli	latina, vuodesta 610 kreikka
Pääkaupunki	Konstantinopoli
Hallitsija	Bysantin keisarit
Väkiluku	?
Hajosi	29. toukokuuta 1453
Rahayksikkö	?

Bysantin valtakunta tai Itä-Rooma oli se Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla.

Nimi Bysantin valtakunta on keksitty renessanssin aikana. Nimeä käytettiin Länsi-Euroopassa lähinnä sen vuoksi, että haluttiin korostaa säilyneen Rooman itäosan uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan "kreikkalaisuutta" ja vähittäistä erkanemista myöhäisantiikkisesta Roomasta. Valtakunnan asukkaat itse kuitenkin näkivät itsenä roomalaisina loppuun saakka. Latina säilyi valtakunnan hallintokielenä aina 600-luvulle asti, jolloin sen syrjäytti enemmistön puhuma kreikan kieli. Itä-Rooma/Bysantti koki nousu- ja laskukausia, mutta pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Valtakunta katosi lopullisesti turkkilaisten valloittaessa sen pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Bysantin kulttuuriperintö ja ortodoksinen uskonto vaikuttavat kuitenkin yhä - Kreikan ohella varsinkin Venäjällä, joka 1500-luvulta lähtien on usein mieltänyt itsensä Bysantin perilliseksi.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Itä-Rooman synty

Erillinen Itä-Rooman hallintoalue syntyi, kun keisari Diocletianus jakoi Rooman valtakunnan kahtia ja loi järjestelmän, jossa oli kaksi keisaria, toinen Italiassa ja toinen Kreikassa, ja kummallakin nuorempi hallitsijakumppani eli "alikeisari". Tämä vallan jako jatkui aina siihen asti kun keisari Konstantinus Suuresta tuli koko valtakunnan hallitsija vuonna 324. Konstantinus valitsi uudeksi pääkaupungikseen, uudeksi Roomaksi, Byzantionin kaupungin jonka hän nimesi uudelleen Konstantinopoliksi. Konstantinus oli myös ensimmäinen kristitty keisari.

Hajoaminen jatkui, kun keisari Theodosius I jakoi valtakunnan poikiensa kesken. Arcadius hallitsi idässä ja Honorius lännessä. Tässä vaiheessa puhutaan yleensä Itä- ja Länsi-Roomasta. Valtakunnan itäinen osa säästyi suurilta osin germaanien invaasiolta ja asuttamiselta. Germaanien asettuminen länteen johti Länsi-Rooman keisarin aseman heikkenemiseen ja lakkaamiseen vuonna 476, kun vallan kaapannut goottipäällikkö Odovakar ei ottanut keisarin arvoa vaan palautti muodollisuudeksi käyneen arvonimen Konstantinopoliin.

[muokkaa] Alkuvuodet

Keisari Justinianus I:n aikana (527-565) Rooma taisteli Persiaa, gootteja ja vandaaleja vastaan. Rooma valtasi takaisin suuria osia Italian niemimaasta, Pohjois-Afrikan rannikosta ja Espanjasta. Näiden voittojen takana oli suurilta osin sotapäällikkö Belisarios. Justinianuksen aikana Rooman lait koottiin ja kirjoitettiin uudestaan Corpus iuris civilis -lakikokoelman muodossa. Keisarin suuren rakennusohjelman helmi oli Konstatinopolin uusi katedraali Hagia Sofia (Pyhä viisaus).

Itä-Rooman valtakunta ennen Justininauksen valloituksia merkitty punaisella. Valloitetut alueet merkitty vihreällä.

Hagia Sofia.

Justinianuksen seuraajat eivät kyenneet torjumaan uusia uhkia ja Italian niemimaa menetettiin langobardeille, slaavit valtasivat Balkanin ja Persia itäiset provinssit. Sekasortoisen ajan jälkeen keisariksi noussut Herakleios (610-641) valtasi takaisin idässä menetetyt alueet ja kukisti Persian pitkän sodan jälkeen. Sodan heikentämänä Itä-Rooma ei pystynyt vastustamaan muslimeja, jotka 600-luvun kuluessa valtasivat valtasivat Syyrian, Mesopotamian, Egyptin ja lopulta muunkin osat Pohjois-Afrikasta. Arabit yrittivät valloittaa myös Konstantinopolin, mutta epäonnistuivat mm. roomalaisten käyttämän kreikkalaisen tulen ansiosta.

Herakleioksen aikana kreikasta tuli Bysantin virallinen kieli ja valtakunnasta kulttuuriltaan ja uskonnoltaan yhtenäisempi. Muslimien valtaamissa eteläisissä provinsseissa vallitsi monofysitismi, joka oli ristiriidassa Khalkedonin kirkolliskokouksessa määritellyn ortodoksisen kristinuskon kanssa.

700-luvulla käynnistyi ikonoklasmi eli kuvainraasto, kun keisari Leo III kielsi ikonit ja niiden palvonnan. Keisarinna Irenen vaikutuksesta Nikaiassa pidetty seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous päätti vuonna 787 että ikoneja saa kunnioittaa, mutta ei palvoa. Ikonoklasmi palasi vielä 800-luvulla.

Valtaistuimelle tuli vuonna 798 ensi kertaa nainen, keisarinna Irene. Lännessä voitiin katsoa, että Länsi-Rooman valtaistuin oli jäänyt vapaaksi. Vuonna 800 paavi kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Lännessä oli nyt keisari yli kolmensadan vuoden tauon jälkeen, eikä Bysantti enää ollut ainoa Rooman imperiumin perillinen.

[muokkaa] Bysantin kulta-aika

Makedonialaisen dynastian aikana Bysantti valtasi takaisin maita, jotka slaavit olivat valloittaneet Balkanilla. Myös Etelä-Italia valloitettiin, ja keisari Johannes I Tsimiskes ulotti taistelut aina Jerusalemiin asti. Vuonna 1014 keisari Basileios II (976-1025) kukisti Bulgarian. Bysantti oli voittoisten sotien ja vahvojen hallitsijoiden vaikutuksesta sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vahva, ja pääkaupunki Konstantinopoli oli loistelias kulttuurin ja vallan keskipiste. Bysanttilainen sivistys levisi myös naapurikansojen alueille.

Vuonna 1054 ortodoksisen ja katolisen kirkon välit katkesivat lopullisesti. Samalla Bysanttia uhkasivat uudet vaarat: seldžukit Vähä-Aasiassa ja normannit Italiassa.

Manzikertin taistelussa vuonna 1071 seldžukkien sulttaani Alp Arslan kukisti perusteellisesti Bysantin armeijan ja otti keisari Romanos IV Diogenesin vangiksi. Tämän seurauksena Bysantti menetti melkein koko Vähän-Aasian ja parhaimmat maanviljelysalueensa.

[muokkaa] Ristiretket

Bysantin valtakunta noin vuonna 1180.

Manzikertin jälkeinen sekasorto loppui Aleksios Komnenoksen (1048-1118) kaapattua vallan vuonna 1081. Hän organisoi armeijan uudelleen ja sai vallattua takaisin tärkeitä alueita seldžukeilta. Aleksios joutui myös taistelemaan normanneja vastaan. Eräs vaarallisimmista normanneista oli Robert Guiscard. Aleksioksen länteen lähettämäänsä avunpyyntöön seurauksena käynnistyi ensimmäinen ristiretki jonka ansiosta turkkilaisilta vallattiin takaisin Nikaia. Bysanttilaisten ja ristiretkeilijöiden välit eivät koskaan olleet lämpimät ja kummatkin osapuolet epäilivät toisiaan. Aleksioksen työta jatkoivat hänen poikansa Johannes ja pojanpoikansa Manuel. Komnenosten dynastia loppui Andronikos Komnenoksen hirmuvaltaan vuonna 1185. Komnenoksia seurasi heikompi Angelosten dynastia.

Bysantin valtakunta neljännen ristiretken jälkeen noin vuonna 1214. (Alueiden tarkat rajat ovat hyvin epävarmoja)

Kaksipäinen kotka oli Palaiologos-suvun vaakuna.

Kirkko vuodelta 2005 Palaiologos-suvun lipulla.

Vakavin valtakuntaa vastaan kohdistuneista vaaroista oli neljäs ristiretki, jonka oli aluksi pitänyt suuntautua Egyptin, mutta päätyi lopulta Venetsian johtamana valtaamaan Konstantinopolin. Ristiretkeläiset perustivat Latinalaisen keisarikunnan vuonna 1204 ja Bysantin perintöä jatkoivat Nikaian keisarikunta, Epeiroksen despotaatti ja Trebizondin keisarikunta. Nikaiassa hallitsi Theodoros Laskariksen perustama Laskaris-hallitsijasuku jonka johdolla Nikaia sai vähitellen valtansa alle muut valtiot. Vuonna 1261 Nikaia valtasi takaisin Konstantinopolin Mikael Palaiologoksen johdolla. Mikaelin perustamasta Palaiologosten hallitsijasuvusta tuli valtakunnan viimeinen.

[muokkaa] Bysantin tuho

Bysantin valtakunta noin vuonna 1400.

Turkkilaiset osmanit valtasivat melkein koko Bysantin valtakunnan Balkania myöten lukuun ottamatta Konstantinopolia ja muutamaa muuta kaupunkia. Vuonna 1453 valtakunnalle kuului vain Konstantinopolin kaupunki ja osa Peloponnesoksen niemimaata. 2. huhtikuuta osmanien sulttaani Mehmed II aloitti Konstantinopolin piirityksen, jota kesti melkein kaksi kuukautta. Keisari lähetti avunpyyntöjä länteen, mutta apua ei tullut. Bysantin valtakunta kukistui lopullisesti 29. toukokuuta 1453, kun osmanit valtasivat kaupungin rynnäköllä. Viimeinen keisari Konstantinos XI Palaiologos kaatui taistelussa turkkilaisia vastaan. Osmanit valtasivat valtakunnan viimeisetkin rippeet, kun Trebizondin keisarikunta kukistui vuonna 1461.

Venäjä peri itselleen ortodoksisen kirkon suojelijan roolin ja keisarin arvonimen, kun Iivana IV:stä tuli ensimmäinen Venäjän tsaari.

[muokkaa] Kulttuuri

Pääartikkeli: Bysanttilainen kulttuuri

Bysanttilainen kirjallisuus oli aluksi lähinnä antiikin kirjallisuuden kristillisesti väritettyä ja itämaista vaikutusta saanutta jatkoa. Se oli lamassa vuosina 650-850, mutta virkosi 800-luvulla kohoten vuosina 1000-1200 korkeimpaan kukoistukseensa.

Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä yhtyy itämaisia ja hellenistisiä aineksia. Kuvariitojen jälkeen maalaustaide kaavamaistui. Erittäin huomattavia ovat käsikirjoituksia koristavat miniatyyrit. Rakennustaiteen tärkeimmät muistomerkit ovat Pyhän jumalallisen viisauden kirkko(Hagia Sofia) Konstantinopolissa (rakennettu 532-537) ja San Marco Venetsiassa.

[muokkaa] Bysantin valtakunnan armeija

Pääartikkeli: Bysantin valtakunnan armeija

Bysantin valtakunnan armeija kehittyi sitä edeltäneestä Rooman valtakunnan armeijasta. Armeija muuttui keisari Diocletianuksen aikana perinteisistä raskaista legioonista käsittämään enemmän ratsuväkeä. Bysantin armeija oli kuuluisa raskaasta katafrakti-ratsuväestään. Korkeimmin palkattuja sotilaita olivat Keski-Aasian turkkilais-tataarilaisten kansojen miehistä pestattu jousilla varustettu ratsuväki. Tämän ensi-iskujoukon osa taktiikassa oli ensimmäisenä rynnistää vihollista kohden, ampua ja vetäytyä. Jousella ampumisen taito ratsain on äärimmäisen vaikea saavuttaa, ja turkkilaiset paimentolaisheimot hallitsivat sen. Tunnetuin, Itä-Rooman "salainen ase" oli sen ajan maailmassa pelotevaikutukseltaan hyvin merkittävä kreikkalainen tuli. Itä-Rooman armeija järjestettiin myöhemmin uudelleen keisari Herakleioksen aikana uuden teema-järjestelmän mukaan. Ulkomaalaiset palkkasotilaat yleistyivät ajan myötä. Armeija koki murskatappion Manzikertin taistelussa josta se ei koskaan toipunut.