Nicolas Sarkozy

Wikipedia

Nicolas Sarkozy

Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli Nicolas Sarkozy (s. 28. tammikuuta 1955 Pariisissa) on ranskalainen poliitikko. Hän on Ranskan sisäministeri 31. toukokuuta 2005 alkaen ja hallitsevan puolueen, konservatiivisen oikeistolaisen Union pour un mouvement populaire:n puheenjohtaja 29. marraskuuta 2004 alkaen. Sarkozy on poliittiselta kannaltaan valtavirran oikeistolainen, mutta ajaa tiukkaa linjaa suhteessa rikollisuuteen; taloudellisesti hän on vapaan kilpailun ja liberalismin kannattaja. Tämän hetken ranskalaisessa politiikassa häntä pidetään tärkeimpänä laissez-faire-aatteen suosijana.

Sarkozy on hyvin suosittu poliitikko, jolla on kuitenkin myös paljon vastustajia etenkin vasemmistossa. Hän on useiden politiikan alojen osaaja joka on paljon esillä Ranskan mediassa, ja osallistuu usein television keskusteluohjelmiin. Suorapuheisuudestaan ja vilpittömyydestään tunnettu Sarkozy ottaa usein peittelemättä kantaa kiistanalaisiin asioihin, mutta on vastustajiensa mielestä kommentoinut loukkaavasti esimerkiksi siirtolaisuuskysymyksiä. Myös uusliberalismi ja ultraliberalismi ovat häneen usein liitettyjä termejä niin kannattajien kuin vastustajien joukossa. Kansallisuudeltaan Sarkozy on isänsä puolelta unkarilainen ja äitinsä puolelta sefardijuutalainen.

[muokkaa] Varhaisvaiheet

Nicolas Sarkozy on asunut koko elämänsä Pariisin seudulla, mutta hänen isänsä oli unkarilainen aatelismies, joka pakeni Ranskaan maan siirtyessä kommunismiin toisen maailmansodan jälkeen. Hänen äitinsä syntyi Ranskassa, mutta tämänkin isä oli maahanmuuttaja, alkuperältään juutalainen Kreikasta. He saivat kolme poikaa, joista Nicolas on keskimmäinen. Hänen vanhempi veljensä on tekstiilialan yrittäjä ja myös tunnettu henkilö, koska kuuluu työnantajaliiton (MEDEF) johtoon.

Huolimatta maahanmuuttajajuuristaan, Sarkozyt kasvatettiin katolilaisiksi ranskalaisiksi. He asuivat Pariisin 17. arrondissementissa (hallintoalue), ja muuttivat myöhemmin hiukan kaupungin ulkopuolelle, vauraaseen Neuilly-sur-Seinen esikaupunkiin. Nicolas Sarkozy eteni yliopistoon, ja valmistui lakimieheksi. Tässä suhteessa hän eroaa monista muista nykyisen hallinnon johtomiehistä, jotka ovat usein hallintokoulun käyneitä enarkkeja.

[muokkaa] Poliittinen ura

Sarkozy nousi jo nuorena Neuillyn kunnanvaltuustoon, ja myöhemmin hänet valittiin sen kaupunginjohtajaksi, jossa virassa hän toimi vuosina 1983-2002. Hänen poliittinen uransa eteni ja hänet valittiin Ranskan kansalliskokoukseen 1988. Sarkozyä pidettiin tässä vaiheessa yleisesti Jacques Chiracin suojattina, ja hän pääsikin ministeriksi Édouard Balladurin oikeistohallitukseen 1993-1995. Vuonna 1995 välit kuitenkin viilenivät, kun sekä Chirac että Balladur olivat oikeiston presidenttiehdokkaita. Sarkozy tuki Balladurin kampanjaa, ja kun Chirac valittiin, hän joutui ulos hallituksesta. Yleinen näkemys on, että Chirac ja Sarkozy ovat tämän takia nykyään poliittisia vihollisia toisilleen.

Tästä vihamielisyydestä huolimatta Chirac hyväksyi vuonna 2002 Sarkozyn vaikutusvaltaiseen sisäministerin virkaan uuteen Jean-Pierre Raffarinin hallitukseen. Sisäministerinä ollessaan Sarkozy ajoi tiukempaa linjaa suhtautumisessa rikollisuuteen, ja kiristi maahanmuuttopolitiikkaa. Hallituksen uudelleenjärjestelyissä maaliskuussa 2004 hänelle annettiin valtiovarainministerin salkku. Sisäministerin paikan sai aiempi ulkoministeri, Dominique de Villepin. Seuraavan puolen vuoden aikana kävi selväksi, että Sarkozy halusi puolueensa UMP:n puheenjohtajaksi edellisen johtajan Alain Juppén erottua heinäkuussa 2004 jouduttuaan tuomituksi korruptiosta. Alkoi myös näyttää todennäköiseltä, että Sarkozy tulisi pyrkimään presidentiksi vuoden 2007 vaaleissa.

Kun Sarkozy viimein marraskuussa 2004 ilmoitti UMP:lle olevansa käytettävissä, valittiin hänet puolueen puheenjohtajaksi suurella ääntenenemmistöllä. Myös Chirac asettui tukemaan valintaa, kun Sarkozy suostui luopumaan samanaikaisesti ministerinpaikastaan. Valinta aiheutti tiettyä puolueen sisäistä jakautumista ”sarkozyläisten” ja Chiracille uskollisten poliitikkojen välillä. Maaliskuussa 2005 Sarkozy valittiin taas kansalliskokoukseen. Kun kyllä-puoli hävisi toukokuussa kansanäänestyksen EU:n perustuslaista, joutui perustuslakisopimusta ajanut Raffarinin hallitus eroamaan. Villepin muodosti uuden hallituksen 31. toukokuuta 2005, ja Sarkozy nimitettiin jälleen sisäministeriksi. Hän ei myöskään joutunut eroamaan puheenjohtajan virastaan. Nykyisessä asemassaan Nicolas Sarkozya pidetään presidentin ja pääministerin jälkeen Ranskan kolmanneksi vaikutusvaltaisimpana poliitikkona.

Sisäministerinä hänellä on pääministeri Villepinin ohella keskeinen rooli syksyn 2005 lähiöiden mellakka-aallon hallintaan saattamisessa.

Sarkozya syytettiin kesällä 2004 nimettömästi kahden miljardin euron lahjusrahojen säilyttämisestä luxemburgilaisessa Clearstream-pankissa, mikä osoittautui perättömäksi. Huomiota herätti kuitenkin se, että Le Monden huhtikuussa 2006 julkistamien tiedustelupalvelun kenraali Philippe Rondotin kirjeiden mukaan nykyinen pääministeri De Villepin oli presidentti Chiracin määräyksestä käskenyt kaivaa esiin Sarkozyn mainetta leimaavia asioita.^[1]^[2]

Sarkozy vallittiin 14. tammikuuta UMP:n presidenttiehdokkaaksi vuoden 2007 presidentinvaaleihin, koska kukaan muu ei ilmoittanut pyrkivänsä puolueen ehdokkaaksi.^[3]

Presidentinvaalikampanjan aikana Sarkozya vaadittiin eroamaan sisäministerin paikalta, kun le Canard Enchaîné -lehti kertoi Sarkozyn pyytäneen salaista poliisia les Renseignements Généraux tutkimaan kilpailevan ehdokkaan Ségolène Royalin kampanja-avustajan Bruno Rebellen, entisen Greenpeacen johtaja, taustoja, etenkin hänen avioeroaan.^[4]

Presidentinvaalikampanjansa aikana Sarkozy ehdotti maahanmuuton ja kansallisen identiteetin ministeriön perustamista yksinkertaistamaan maahanmuuttoasioita.[1]