Euroopan unioni

Wikipedia

Euroopan unioni lippu Motto: In varietate concordia (suomeksi Moninaisuudessa sopu)1 Viralliset kielet2 bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari, viro Pääkaupunki Bryssel (de facto) Luxemburg (oikeus) Frankfurt (keskuspankki) Parlamentti Strasbourg (Ranska), Bryssel (Belgia) ja Luxemburg Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja liittokansleri Angela Merkel3 Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus Saksa3 Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering Pinta-ala  – yhteensä  – vettä Sijalla 74 4 325 675 km² ei tiedossa Väkiluku (2005)  – yhteensä  – väestötiheys Sijalla 34 496 000 000 114,7 / km² BKT (2005)  – yhteensä  – per asukas Ei laskettu 12 427 413 miljoonaa $ 28 100 $ Valuutta Euro5 (EUR) Muut valuutat: Kyproksen punta (CYP) Tšekin koruna (CZK) Tanskan kruunu (DKK) Viron kruunu (EEK) Englannin punta (GBP) Unkarin forintti (HUF) Liettuan liti (LTL) Latvian lati (LVL) Maltan liira (MTL) Puolan zloty (PLN) Ruotsin kruunu (SEK) Slovenian tolar (SIT) Slovakian koruna (SKK) Romanian leu (RON) Bulgarian lev (BGN) Aikavyöhyke6  – kesäaika UTC+0...+2 UTC+1...+3 Muodostettu –vahvistettu –tunnustettu Maastrichtin sopimus 7. helmikuuta 1992 1. marraskuuta 1993 Kansallislaulu Oodi ilolle Internet-verkkotunnus .eu Kansainvälinen suuntanumero Kaikkien nykyisten jäsenmaiden suuntanumerot alkavat numerolla +3 tai +4 1Epävirallinen, perustuslaissa ehdotettu motto. 2Euroopan unionin viralliset kielet, ei viralliset kielet unionissa. Jäsenmaat asettavat viralliset kielet alueillaan. Joillakin alueilla on virallisia kieliä, jotka eivät ole unionin virallisia kieliä. 330. kesäkuuta 2007 asti 4Jos EU lasketaan yhdeksi kokonaisuudeksi 5Euroalueen maiden ja EU:n toimielimien käyttämä. 6Ranskan merentakaisilla territorioilla UTC-4...+4

Euroopan unioni (EU) on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 457 miljoonaa ja pinta-ala 3 976 372 km².

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja (2007).

Sisällysluettelo 1 Euroopan yhdentymisen historia 1.1 Aatteellinen perusta 1.2 Syntyvaihe 1.3 Talousarviosopimus 1.4 Laajeneminen 2 Euroopan unionin oikeus 2.1 Perussopimukset 2.1.1 Muita keskeisiä sopimuksia 2.2 Päätöksenteko 3 Euroopan unionin toimielimet 4 Euroopan unionin toimialat 5 Tilastotietoja 5.1 Vertailu muihin talousalueisiin/maihin 6 Unionin tunnukset 7 Kritiikki Euroopan unionia kohtaan 7.1 Kritiikki Suomessa 8 Aiheesta muualla 9 Lähteet 10 Kirjallisuutta

[muokkaa] Euroopan yhdentymisen historia

[muokkaa] Aatteellinen perusta

Euroopan yhdentymisellä on pitkät aatteelliset ja historialliset juuret. Ensimmäinen maininta eurooppalaisista, "Europeenses", löytyy kronikasta, jossa kuvataan Poitiers'n taistelua vuonna 733. 1400-luvulla paavi Pius II propagoi Euroopan käsitettä nimenomaan turkkilaisten suuntaan viestinään se, että islamilainen Turkki ei voi voittaa mahtavien valtioiden Eurooppaa, vaikka olikin onnistunut valloittamaan Konstantinopolin.

Yhden ensimmäisistä esityksistä rauhanomaisesta yhdistymisestä yhteistyön ja yhdenvertaisen jäsenyyden pohjalta teki pasifistisesti asennoitunut kirjailija Victor Hugo vuonna 1851.

Nobelisti Aristide Briand kuvasi Euroopan integraatiohanketta 1920-luvulla "Euroopan moraaliseksi unioniksi". Kirjailija Paul Valéryn mukaan Euroopan vallan perustan muodostavat "Jerusalem, Ateena ja Rooma". Euroopan komission puhemies José Manuel Barroso on tähdentänyt, ettei tule unohtaa myöskään "arabi-islamilaisia, slaavilaisia ja kelttiläisiä lähteitämme". Vuoden 1948 Eurooppa-kongressissa paneurooppalaisen liikkeen perustaja, herttua Coudenhove-Kalergi julisti menneisyyden kahden jaloimman perustan olevan kreikkalaisen individualismin ja kristillisen sosialismin.^[1]

Euroopan unionia voinee luonnehtia pohjimmiltaan rauhanomaisen kansainvälisen konfliktinratkaisun malliksi. Se toi yhteen valtiot, jotka olivat vuosisatojen ajan taistelleet keskenään. Karl Deutsch on luonnehtinut EU:ta turvallisuusyhteisöksi. Rosemary Footin mukaan sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ovat maailman kaksi suurinta normiyrittäjää: ne luovat ja vievät normeja.^[2]

Euroopan yhdentymiskehityksessä voidaan erottaa kaksi eri suuntaa, yhtäältä yhteistyön syveneminen, kun jäsenmaat siirtävät uusilla perussopimuksilla toimivaltaa keskuselimille ja toisaalta laajeneminen uusien maiden liittyessä jäseneksi.

[muokkaa] Syntyvaihe

Heti toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli raunioina. Saksa oli lyöty ja jaettu miehitysvyöhykkeisiin. Sen itäosassa kommunistinen Neuvostoliitto tiukensi otettaan omasta miehitysvyöhykkeestään: Stalinin valtakunnalla ei ollut aikomusta luopua muistakaan valtaamistaan itäisen Euroopan maista. Britannia ja Ranska hakivat tahoillaan linjaa turvallisuutensa takaamiseksi. Yhdysvalloilla oli maanosassa miljoona-armeija ja ydinaseen turvin siitä oli tullut supervalta, jolla kaiken lisäksi ainoana voittajavaltana todella oli rahaa. 1940-luvun lopulla USA antoikin Marshall-apua Euroopalle noin viiden miljardin euron verran.

Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli ollut noin 90 prosenttia. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Tähänkin tarvittiin Marshall-apua.

Eurooppa oli jo hyvää vauhtia jakautumassa kahteen leiriin. Marshall-avun saajat perustivat 1948 Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestön (OEEC). Sen piti koordinoida läntisen Euroopan taloudellista kehittymistä. Suursota oli myös vähentänyt maailmankauppaa ratkaisevasti: tilalle oli astunut protektionismi. Länsi-Euroopan taloudellisen uudelleenjärjestelyn keskeinen ajatus oli purkaa kaupan esteitä talousnousun takaamiseksi.

Britannian sodanaikainen pääministeri Winston Churchill esitti syksyllä 1946 Zürichissä ajatuksen eräänlaisesta "Euroopan yhdysvalloista." Sen olisi määrä estää tulevat sodat. Churchillin aloite johti Euroopan neuvoston luomiseen 1949. Se kuitenkin jätti sikseen suurimmat eurooppalaiset kysymykset: mitä tehdä Saksalle ja miten estää Saksan ja Ranskan pitkäaikaisen vihanpidon kärjistyminen uudelleen.

Ranskan ulkoministeriön virkamies Jean Monnet ehdotti lopulta, että Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarannot saatettaisiin ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Näin entisten vihollisten edut yhtyisivät: Saksalla riitti hiiltä, Ranskalla taas oli rautaa, mutta ei tarpeeksi hiiltä. Tätä varten perustettavan järjestön tuli kuitenkin olla kaikille Euroopan valtioille avoin.

Tämän liiton luomisesta teki virallisen esityksen Ranskan ulkoministeri Robert Schumann. Perustamissopimus allekirjoitettiin Pariisissa huhtikuussa 1951. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustajat olivat Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. Työväenpuolueen johtoon siirtynyt Britannia jäi yhteisön ulkopuolelle.

Taloudessa siirryttiin niin sanottuun Bretton Woodsin järjestelmään. Läntisen Euroopan maiden valuutat kiinnitettiin Yhdysvaltain dollariin, jonka hinta oli kiinteä kultaan nähden. Kansainvälisenä keskuspankkina toimi Yhdysvaltain keskuspankki. USA oli ainoana maana sitoutunut vaihtamaan dollareita kultaan kiinteällä hinnalla. Dollarista tulikin rajat ylittävä maksu- ja reservivaluutta. Keskuspankit pitivät valuuttavarantonsa pääosin dollareina.

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa suunniteltiin sitäkin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin niin sanottu Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.

Kun Paul-Henri Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen Italian Messinassa 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita ja siellä tehtiinkin periaatepäätös Euroopan talousyhteisön muodostamisesta. Myös Britannia oli aluksi mukana, mutta ei katsonut loppujen lopuksi voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat kuitenkin vaativat tulliliiton muodostamista.

Britannia jättäytyi näin pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan talousyhteisön (EEC) sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamisesta. Ydinenergian merkitys tosin arvioitiin tuolloin tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1967, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt. Käytännössä organisaatiosta alettiin puhua sen tärkeimmän osatekijän, talousyhteisö EEC:n nimellä.

Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.

Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa.

[muokkaa] Talousarviosopimus

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:

• Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
• Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
• Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).

Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.

Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.

[muokkaa] Laajeneminen

• 1952 Perustajamaat: Alankomaat, Belgia, Ranska, Luxemburg, Saksan liittotasavalta, Italia
• 1973 Tanska, Irlanti, Yhdistynyt kuningaskunta
• 1981 Kreikka
• 1984 Grönlannin erosopimus
• 1986 Portugali, Espanja
• 1990 Saksan demokraattinen tasavalta yhdistyy Saksan liittotasavaltaan ja alueet liittyvät samalla EY:n yhteyteen
• 1995 Itävalta, Suomi, Ruotsi
• 2004 Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro
• 2007 Bulgaria, Romania

Turkin ja Kroatian kanssa aloitettiin jäsenyysneuvottelut lokakuussa 2005 ja Makedonialle annettiin ehdokasmaan asema joulukuussa 2005.

[muokkaa] Euroopan unionin oikeus

Euroopan unionilla on oma oikeusjärjestyksensä (acquis communautaire), joka sitoo kaikkia sen jäsenvaltioita ja joka säätelee pääasiassa taloutta ja kauppaa. Oikeusjärjestys muodostuu seuraavista oikeuslähteistä:

1. Euroopan unionin perussopimuksissa luotu primäärioikeus, joka säätelee yhteisön rakennetta ja yleisiä tavoitteita.
2. Perussopimuksista johdettu oikeus eli EU:n toimielinten antamat asetukset, direktiivit ja päätökset. Asetukset ja direktiivit velvoittavat kaikkia jäsenmaita. Päätökset voivat velvoittaa jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä. Toimielimet voivat myös antaa lausuntoja ja suosituksia, jotka eivät ole oikeudellisesti velvoittavia.
3. Unionin elinten tekemät kansainväliset sopimukset kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa.
4. Unionin jäsenmaiden oikeusjärjestysten tapaoikeus, jonka merkitys kuitenkin on vähäinen.
5. Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset ja ennakkoratkaisut eli oikeuskäytäntö.

[muokkaa] Perussopimukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin perussopimukset

Euroopan unioni perustuu neljään perussopimukseen. Ne ovat:

• Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus, joka allekirjoitettiin Pariisissa 18.huhtikuuta 1951 ja tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952. Sen voimassaolo päättyi 23. heinäkuuta 2002.
• 1957 Euroopan talousyhteisön perustamissopimus allekirjoitettiin Roomassa 25. maaliskuuta 1957 ja tuli voimaan 1. tammikuuta 1958. Tunnetaan nimellä Rooman sopimukset.
• Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus, joka allekirjoitettiin Roomassa samaan aikaan kuin ETYn perustamissopimus
• Sopimus Euroopan unionista (EU) allekirjoitettiin Maastrichtissa 7. helmikuuta 1992 ja se tuli voimaan 1. marraskuuta 1993.

EU:lla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin toimielimiä, tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, jotka määräävät päätöksenteko- ja toimintatavat.

[muokkaa] Muita keskeisiä sopimuksia

• 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
• 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
• 1997 Amsterdamin sopimus
• 2001 Nizzan sopimus
• Sopimus Euroopan perustuslaista, jonka ratifiointiprosessi on keskeytynyt.

[muokkaa] Päätöksenteko

Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa. Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon, kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.

[muokkaa] Euroopan unionin toimielimet

Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki.

Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.

• Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
• Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri).
  • Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämiestasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
• Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Manuel Barroso).
• Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
• Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
• EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi perusteilla oleva EU:n kemikaalivirasto (ECA) sijoitetaan Suomeen, Helsingin ydinkeskustaan.

[muokkaa] Euroopan unionin toimialat

Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:

• I Pilari - Euroopan yhteisöt
  • Talous- ja rahaliitto
  • Sisämarkkinat
  • Kauppapolitiikka
  • Maatalous- ja kalastuspolitiikka
  • Alue- ja rakennepolitiikka (katso: rakennerahasto)
  • Kilpailupolitiikka
  • Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
  • Ympäristö
  • Energia
  • Koulutus
  • Kehitystyö

• II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

• III Pilari - Oikeus ja sisäasiat

[muokkaa] Tilastotietoja

Väestötiheys EU:ssa on 115,6 asukasta/km² (vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote on 74,5 vuotta (EU15). EU:n väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita.

[muokkaa] Vertailu muihin talousalueisiin/maihin

EU:n jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Vastaavasti EU:n pinta-ala 3 976 372 km², eli se on pinta-alaltaan suurempi kuin Intia.

Kokonaisuus	Pinta-ala km²	Väestömäärä	BKT (ostovoimakorjattu) miljoonaa USD	BKT (ostovoimakorjattu) ihmistä kohti USD	Osallisia valtioita
Euroopan unioni	3 977 487	456 285 839	11 064 752	24 249	25
ASEAN	4 400 000	553 900 000	2 172 000	4 044	10
CSN	17 715 335	366 669 975	2 635 349	7 187	12
NAFTA	21 588 638	430 495 039	12 889 900	29 942	3
AU	29 797 500	850 000 000	1 515 000	1 896	53
Suuria maita					Poliittisia osajoukkoja
Intia	3 166 414	1 102 600 000	3 433 000	3 100	35
Kiina	9 596 960	1 306 847 624	7 249 000	5 200	33
Yhdysvallat1	9 631 418	296 900 571	11 190 000	39 100	50
Kanada1	9 984 670	32 507 874	958 700	29 800	13
Venäjä	17 075 200	143 782 338	1 282 000	8 900	89

Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
¹ NAFTA:n jäsen

[muokkaa] Unionin tunnukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin symbolit

Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni), joka on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude). Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta.

[muokkaa] Kritiikki Euroopan unionia kohtaan

[muokkaa] Kritiikki Suomessa

Pääartikkeli: EU-vastaisuus

Kriittisimmin Euroopan unioniin suhtaudutaan jäsenvaltiossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa on useita euroskeptisiä- ja kriittisiä puolueita, joiden tavoitteena on estää integraation syventäminen tai unionin laajeneminen tai jopa maan kokonaan eroaminen unionista. Eduskuntapuolueista kriittisimmin EU:hun suhtautuvat Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Eduskunnan ulkopuolisista puolueista EU-kriittisyydestään tunnetaan Itsenäisyyspuolue, Kommunistinen työväenpuolue, Muutosvoimat Suomi ja Suomen kommunistinen puolue.

Europarlamentin suomalaisjäsenistä erityisen kovaa EU-kritiikkiä esittää Vasemmistoliiton Esko Seppänen: myös Suomen Keskustan Paavo Väyrynen on ollut yhteistyössä unionikriittisten eurooppalaisten voimien kanssa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Huom. katso myös ETA-sopimus
• EUROPA - Euroopan unionin portaali
• Makupalojen EU-linkit
• Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä
• EUABC.com EU-sanakirja Internetin käyttäjille
• EUobserver - EU-aiheisia uutisia (englanniksi)
• Euroopan tulevaisuus -portaali Keskusteluportaali EU:sta.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Ulkopolitiikka 1/2006, Timothy Garton Ash: Eurooppalaisen vallan juurilla
2. ↑ Ulkopolitiikka 1/2006, Timothy Garton Ash: Eurooppalaisen vallan juurilla

• Pekka O. Aro, Reijo Kemppinen: Euroopan yhteisö - perusteos (Ulkoasiainministeriö yhteistyössä Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa, 1993) ISBN 951-47-7150-8
• Reijo Kemppinen, 2002, Suomi Euroopan unionissa - perusteos, ISBN 951-37-3675-X
• Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, Avain EU-käsitteisiin, ISBN 951-724-460-6
• Euroopan komissio, 2004, Perustietoa Euroopan unionista
• Euroopan komissio, 2005, Näin Euroopan unioni toimii - Opas EU:n toimielimiin, ISBN 92-894-9529-4
• Yleiskertomus Euroopan unionin toiminnasta - Euroopan komission tekemä virallinen vuosikertomus EU:n toiminnasta

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Esko Aho: Creating an Innovative Europe (2006)
• Heather Grabbe: The EU's Transformative Power. Europeanization through Conditionality in Central and Eastern Europe (2006)
• Charles Grant: Europe's blurred boundaries: rethinking enlargement and neighbourhood policy (2006)
• Gustav Hägglund: Euroopan puolustus (Ajatus Kirjat, 2004)
• Unto Hämäläinen: Lännettymisen lyhyt historia (WSOY, 1998) [piirrokset: Terho]
• Mark Leonard: Why Europe wull run the 21st Century (2005)
• Erkki Liikanen: Brysselin päiväkirjat 1990-1994 (Otava, 1995)
• Paavo Lipponen: Kohti Eurooppaa (Tammi, 2001)
• Olli Rehn:
  • Suomen eurooppalainen valinta ei ole suhdannepolitiikkaa (WSOY, 2006)
  • Europe's Next Frontiers (2006)
• Robert Schuman: Pour L'Europe (2005; the 1st edition in 1963)
• Alexander Stubb: Marginaalista ytimeen. Suomi Euroopan unionissa 1989 - 2003 (Tammi, 2006)
• Erkki Toivanen: Eurooppalaisuuden rajoilla (Otava, 2005)
• Helen & William Wallace: Policy-making in the Europen Union (various editions since the 1970s)
• William Wallace: The Dynamics of European Integration (1990)
• William Wallace: The Transformation of Western Europe (1990)