Solubiologia
Wikipedia
Solubiologia on soluja tutkiva tiede. Solubiologia tutkii pääasiassa solujen fysiologisia ominaisuuksia, rakennetta, niiden sisältämiä soluorganelleja, vuorovaikutusta ympäristön kanssa, solun jakautumista, solusykliä, sekä ohjelmoitua solujen itsetuhoa eli apoptoosia. Tutkimusta tapahtuu sekä mikroskooppisella, että molekulaarisella tasolla. Solubiologian tutkimuskohteet ulottuvat yksisoluisista organismeista, kuten bakteerit ja tietyt yksinkertaiset sienet erittäin monimutkaisiin organismeihin, kuten ihminen ja niiden soluihin. Nykyään solubiologinen tutkimus yhdistelee biologian lisäksi osia useilta eri tieteenaloilta, kuten fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta.
Solubiologiaan läheisesti liittyviä tieteenaloja on mm. kehitysbiologia, eli alkion kehitykseen tutkimus hedelmöityksestä aikuiseksi organismiksi. Myös genetiikka, biokemia ja molekyylibiologia ovat keskeisiä solubiologiaan liittyviä alueita.
Koska organismien määrä maapallon ekosysteemissä on valtava, keskittyy solubiologia (muiden biotieteiden ohella) malliorganismien tarkasteluun. Nämä usein antavat tietoa, jota voimme soveltaa myös muihin organismeihin, esimerkiksi ihmisiin. Tämä on tärkeää erityisesti kokeellisessa genetiikassa, koska risteytyskokeiden tekeminen ihmisellä on mahdotonta. Genetiikan yleisimpiä malliorganismeja ovat ihmisen lisäksi mm. banaanikärpänen, kotihiiri, Arabidopsis thaliana eli lituruoho ja Aspergillus nidulans-home.
Solubiologian voidaan ajatella alkaneen, kun Robert Hooke vuonna 1665 havaitsi korkkisoluja alkeellisella mikroskoopillaan. Vuonna 1683 Anton van Leeuwenhoek havaitsi yksisoluisia organismeja, jotka nykyään tunnetaan protozoana. Itse soluteoria sai alkunsa, kun Mattheus Schlieden ja Theodor Schwann ehdottivat, että kaikki organismit rakentuvat soluista vuosina 1838 ja 1839.
[muokkaa] Lyhyt johdatus solubiologiaan
Alla oleva on lyhyt yläaste-lukiotasoinen johdatus solubiologiaan.
- Kaikki elävät organismit rakentuvat soluista
- Kaikkia soluja rajoittaa solukalvo
- Soluilla on monimutkainen sisäinen rakenne
- Kaikki solut pystyvät käyttämään raaka-aineita, kuten ravinteita ja valoa varastoimaan energiaa, jota käytetään ylläpitämään solujen järjestäytynyt sisusta
- ATP on universaali energiamolekyyli
- Kaikki solut sisältävät säilyneen joukon reaktioteitä
- Kaikki solut käyttävät DNA:ta varastoimaan organismin geneettisen materiaalin
- DNA:sta saadaan RNA, josta saadaan proteiinit
- Kaikki solut syntyvät toisista soluista
- Kaikki solut ovat kehittyneet yhteisestä alkusolusta
[muokkaa] 1. Kaikki elävät organismit rakentuvat soluista
Solu on elämän perusyksikkö. Organismit voivat olla yksisoluisia (kuten bakteerit, tietyt hiivat, protistit, ja tietyt kasvit kuten dinoflagellaatit) tai monisoluisia (kuten selkärankaiset eläimet ja hyönteiset, sekä vaskulaariset kasvit). Yksittäiset solut vaihtelevat suuresti koossa:
| Solu | Koko | Solu | Koko |
|---|---|---|---|
| Strutsin muna | 15 cm | Punasolu | 7 µm |
| Ameba | 300 µm | Escherichia coli | 2 x 0.5 µm |
| Lehden mesofyllisolu | 20 µm | Mykoplasma | 0.1 µm |
Vaikka solujen koot voivat vaihdella näinkin paljon, solut suurimmassa osassa organismeja ovat 10 - 30 µm halkaisijaltaan. Bakteerisolut (1 - 2 µm) ovat paljon pienempiä. Useimmat solut ovat näkymättömiä paljaalle silmälle. Solut ovat pieniä, jotta etäisyydet diffuusiolle ovat riittävän pieniä, jotta solut voivat mm. vastata ärsykkeisiin nopeasti.
[muokkaa] 2. Kaikkia soluja rajoittaa solukalvo
Solukalvo on kaksoiskerros, joka koostuu rasvoista. Kalvolla on proteiineja, jotka sekä läpäisevät sen, että ovat kiinnitettyjä vain pinnallisesti, joista osa on erittäin monimutkaisia ja suuria. Solukalvon proteiinit toimittavat useita tehtäviä: mm. toimivat solujen välisessä tunnistuksessa ja signaloinnissa sekä tekevät kalvosta läpäisevän tietyille aineille. Solukalvo toimiikin puoliläpäisevänä kalvona, joka pitää karkeasti yleistettynä elämälle tärkeät molekyylit solun sisällä ja haitalliset ulkona. Tämän johdosta solut laajenevat, kun vettä tulee soluun sisään (kts. osmoosi).
[muokkaa] 3. Soluilla on monimutkainen sisäinen rakenne
Solujen sisäinen rakenne koostuu makromolekyyleistä, kuten proteiinit, nukleiinihapot, hiilihydraatit sekä rasvat. Nämä eivät ole vain satunnaisessa sekamelskassa solun sisällä, vaan muodostavat erittäin järjestäytyneen ja monimutkaisen mekanismin; solun. Solut voidaan jakaa kahteen pääryhmään: prokaryootteihin sekä eukaryootteihin.
Eukaryootit, eli aitotumalliset solut, ovat suurempia ja monimutkaisempia soluja, jotka muodostavat kasvit, eläimet ja sienet. Geneettinen materiaali säilytetään erillisen osaston, tuman sisällä. Eukaryoottien järjestäytyneempi sisäinen rakenne jakaantuu sisäisiin osastoihin (mm. soluelimet) ja sisäiseen luurankoon, eli solun tukirankaan.
Prokaryootit taas ovat yksinkertaisempia, ja erityisesti pienempiä. Niillä ei ole tumaa.
[muokkaa] 4. Kaikki solut pystyvät käsittelemään energiaa
Kaikki solut pystyvät käyttämään raaka-aineita, kuten ravinteita ja valoa varastoimaan energiaa, jota käytetään ylläpitämään solujen järjestäytynyt sisusta. Nämä prosessit sisältävät energian muutosta muodosta toiseen (esimerkiksi valon sähkömagneettinen energia kemialliseksi energiaksi). Koska energiamuunnokset eivät koskaan ole 100% tehokkaita, (hukka)lämpöä tuotetaan. Suurissa organismeissa tämä saattaa muodostua ongelmaksi pienen pinta-ala/tilavuus suhteen vuoksi. Tämän seurauksena esimerkiksi elefanttien ja valaiden solut toimivat paljon verkkaisemmin, kuin pienten organismien, kuten bakteerien ja protistien solut.
Mitokondrioiden sisältämät elektroninsiirtoketjut toimivat solussa paikkana, jossa ruuan (pääasiassa glukoosin) sisältämä kemiallinen energia talletetaan ATP:n muotoon. Kloroplastit (eli viherhiukkaset) sisältävät samantyyppisiä, mutta erilaisia ketjuja, jotka muuntavat auringonvalon kemialliseksi energiaksi, glukoosiksi (pääasiassa) fotosynteesissä.
[muokkaa] 5. ATP on universaali energiamolekyyli
ATP, eli adenosiinitrifosfaatti on melko pieni biomolekyyli, joka sisältää suurienergiaisia fosfoanhydridi-sidoksia, sekä negatiivisen varauksen luomaa potentiaalienergiaa. Solut käyttävät ATP:tä yhdistämään energiantuotannon energian käyttöön, jolloin niiden ei tarvitse tapahtua samassa paikassa samaan aikaan. Esimerkiksi erilaisten yhdisteiden aktiivinen kuljetus solun sisällä solun tukirankaa pitkin käyttää ATP:tä, kuten itse solujen kokonaisvaltainen liikekin. Myös aktiivinen kuljetus saa energiansa ATP:stä.
ATP:n käyttö on melko suurta. Keskimääräisessä levossa olevassa 75-kiloisessa ihmisessä 40 kiloa ATP:tä valmistetaan ja käytetään joka päivä. Vaativassa fyysisessä rasituksessa ATP:n käyttö nousee n. 0.5 kg / min. Pienet organismit, kuten bakteerit toimivat aktiivisemmin: 7 kiloa ATP:tä tuotetaan päivittäin grammaa kohti.
[muokkaa] 6. Kaikki solut sisältävät säilyneen joukon reaktioteitä
Reaktiotiet ravinteiden hajottamiseen, energian käsittelyyn ja erinäisten yhdisteiden biosynteesiin ovat pääosin säilyneet. Toisin sanoen tietyt perusreaktiotiet ovat samankaltaisia, ellei täysin samoja eri organismien soluissa. Yksittäiset reaktiot reaktioteissä tapahtuvat, koska niitä katalysoi jokin reaktiolle spesifinen entsyymi.
[muokkaa] 7. Kaikki solut käyttävät DNA:ta varastoimaan organismin geneettisen materiaalin
DNA, deoksiribonukleiinihappo, on polynukleotidi, joka sisältää neljää erilaista emästä (adeniini (A), sytosiini (C), guaniini (G) ja tymiini (T)). C ja T ovat pyrimidiinejä ja A ja G ovat puriineja. DNA:n rakenne on kaksoiskierre, joka koostuu kahdesta erisuuntiin juoksevista nukleotidirihmoista. Rihmat kiinnittyvät toisiinsa vetysidoksin: A pariutuu T:n kanssa (kaksi vetysidosta) sekä C pariutuu G:n kanssa (kolme vetysidosta). Toinen rihmoista sisältää itse geneettisen informaation emäsjärjestyksen muodossa ja toinen on komplementaarinen tälle. Organismin monimutkaisuutta voidaan tiettyyn pisteeseen asti mitata sen sisältämien geenien määrällä, ja sitä kautta suurin piirtein emäsparien määrällä:
| Organismi | Emäspareja/Mbp | Geenejä |
|---|---|---|
| Homo sapiens (ihminen) | 3 200 | ~30 000 |
| Arabidopsis thaliana (kasvi) | 142 | ~26 000 |
| Saccharomyces cerevisae (hiiva) | 12.1 | 6 300 |
| Escherichia coli (bakteeri) | 4.64 | 4 289 |
| Mycoplasma genitalium | 0.6 | 480 |
Teoreettinen minimi geenien määrälle on nykytietämyksen mukaan n. 300.
[muokkaa] 8. DNA:sta saadaan RNA, josta saadaan proteiinit
| transkriptio | translaatio | |||
| DNA | -----------> | RNA | -----------> | proteiini |
Emäsparien jakso DNA:ssa luetaan RNA:ksi tumassa, joka käsitellään sitten mRNA:ksi. mRNA poistuu tumasta sytoplasmaan, jossa ribosomit luovat proteiineja aminohapoista mRNA:n emäsjakson sisältämän triplettikoodin perusteella.
[muokkaa] 9. Kaikki solut syntyvät toisista soluista
Soluilla on kyky luoda uusia soluja, yleensä jakautumalla. Lisääntymiskyky on yksi keskeinen ominaisuus, joka erottaa elävän ja ei-elävän.
Bakteerit voivat optimaalisissa oloissa jakaantua joka 20 minuutti. (Tämä nopeus itsessään johtaisi kahdessa päivässä monin kerroin maan massan ylittävään määrään bakteereja. Todellisuudessa bakteerien kasvua ihmisen taholta rajoitetaan esimerkiksi immuunijärjestelmän kautta.)
Solunjakautuminen alkiossa on myös verrattain nopeatempoista. Yksi iso (hedelmöittynyt) munasolu tuottaa näin nopeasti paljon uusia soluja. Alkion solujen rrikoistuminen on monimutkainen prosessi, jota tutkitaan suuresti nykypäivänä.
[muokkaa] 10. Kaikki solut ovat kehittyneet yhteisestä alkusolusta
Kaikkien solujen yleinen samankaltaisuus (esimerkiksi niiden sisältämät makromolekyylit ja perusprosessit) viittaavat johtopäätökseen, että kaikki solut ovat kehittyneet yhteisestä esi-isästä.
[muokkaa] Soluorganelleja
- Kloroplasti - avainhiukkanen yhteyttämisessä, eli fotosynteesissä
- Cilium - eukaryoottisolujen pinnalla oleva mikrotubuluksista rakentuva värekarvarakenne
- Sytoplasma - solun sisältö lukuun ottamatta tumaa
- Solun tukiranka - erilaisista proteiiniperheistä koostuva luurankomainen rakenne
- Ribosomi - RNA:sta ja proteiinista koostuva kompleksi, nanoluokan kone, joka tekee proteiineja
- Endoplasmakalvosto - solunsisäinen kalvosto, solukalvolle päätyvien proteiinien tuotantopaikka
- Flagellum - bakteerien, arkkieliöiden ja eukaryoottien värekarvamainen elin mm. liikkumiseen (eukaryoottien flagellum poikkeaa merkittävästi prokaryoottien flagellumista)
- Golgin laite - kalvomainen organelli, jossa mm. proteiineihin lisätään hiilihydraattiketjuja ja niitä muokataan yleisesti
- Solukalvo - solua ympäröivä puoliläpäisevä kalvo
- Vesikkeli - pieni kalvon ympäröimä rakkula
- Mitokondrio - pääasiassa solun energiataloteen liittyvä soluelin
- Tuma - sisältää pääosan geneettisestä informaatiosta (mm. mitokondriot ja kloroplastit sisältävät DNA:ta myös)
[muokkaa] Solubiologian menetelmiä
[muokkaa] Katso myös
- Solunjakautuminen
- Mitoosi
- Meioosi
- Soluviestintä
- Aktiivinen kuljetus
- Adheesio
- Transkriptio
- mRNA
- Proteiinisynteesi
- Flagellum
- Apoptoosi
- Metabolismi
- Glykolyysi
- Soluhengitys
- Fotosynteesi
[muokkaa] Lähteet
- Alberts, B., Johnson, A., Lewis, J., Raff, M., Roberts, K. & Walter, P. (2002): Molecular Biology of the Cell, 4th edition. Garland Science. ISBN 0-8153-4072-9. [1]
