Sophie Scholl
Wikipedia
Sophie Scholl (9. toukokuuta 1921 - 22. helmikuuta 1943 München) oli Valkoinen ruusu -vastarintaryhmän jäsen Natsi-Saksassa. Hänet tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin giljotiinilla.
Scholl kasvoi viisilapsisessa perheessä. Sophien syntyessä hänen isänsä Robert Scholl oli Forchtenberg am Kocherin pormestari. Sophie oli hyvä koulussa ja hänen lapsuuttaan kuvataan huolettomaksi. Vuonna 1930 Schollit muuttivat Ludwigsburgiin ja kaksi vuotta myöhemmin Ulmiin, jossa hänen isällään oli konsulttitoimisto.
12-vuotiaana Sophie liittyi Bund Deutscher Mädeliin (kansallissosialistinen tyttöjärjestö), samoin kuin valtaosa hänen luokkatovereistaankin. Hän oli luonteeltaan kriittinen ja väitteli politiikasta isänsä, ystäviensä ja joidenkin opettajiensa kanssa. Poliittisista mielipiteistä tuli tärkeä kriteeri hänen ystävävalinnoissaan. Hänen veljensä Hans Scholl ja muutama muu ystävä pidätettiin vuonna 1937 kuulumisesta lakkautetuun ja kiellettyyn Saksan nuorisoliikkeeseen (Bündischen Jugend), millä oli suuri vaikutus Sophieen.
Ahnaana lukijana Sophie kiinnostui filosofiasta ja teologiasta, josta hän ammensi itselleen vaihtoehtoisen aatemaailman kansallissosialismille. Vuonna 1940 Sophie valmistui ylioppilaaksi ja meni töihin lastentarhanopettajaksi Fröbel-instituttiin Ulm-Söflingeniin. Hän oli valinnut työn toivoen että sen katsottaisiin korvaavan pakollisen työpalvelun (Reichsarbeitsdienst), jonka suorittaminen oli edellytys yliopistoon pääsemiselle. Tässä Sophie kuitenkin pettyi, ja hänen oli oltava keväästä 1941 vielä kuusi kuukautta lastentarhanopettajana Blumbergissä. Työpalvelun sotilaallinen kuri sai hänet innostumaan passiivisesta vastarinnasta.
Keväällä 1942 Sophie Scholl pääsi vihdoin kirjoille Münchenin yliopistoon lukemaan biologiaa ja filosofiaa. Samassa yliopistossa opiskeli myös hänen veljensä Hans Scholl lääketiedettä. Hans tutustutti Sophien ystäviinsä. Vaikkakin ystävät olivat poliittisesti valveutuneita, heitä veti puoleensa aluksi kiinnostus kuvataidetta, musiikkia, filosofiaa ja teologiaa kohtaan. Vuorilla retkeily, hiihtäminen ja uinti kuuluivat myös kaveripiirin harrastuksiin. Usein he kävivät myös yhdessä konserteissa, teattereissa ja yliopiston luennoilla. Sophie tapasi taiteilijoita, kirjoittajia ja filosofeja, joiden kanssa hän pohti kristinuskoa ja yksilön toimimista diktatuurissa.
Vuoden 1942 kesäloman Sophie joutui viettämään sotapalveluksessa. Samaan aikaan hänen isänsä oli vankilassa Hitleriin kohdistuneen kriittisen huomautuksen vuoksi. Vielä samana kesänä Sophie osallistui Valkoisen ruusun lehtisten toimittamiseen. Hänet pidätettiin seuraavana vuonna 18. helmikuuta, kun hän oli yliopistossa jakamassa järjestön lehtisiä. Neljä päivää myöhemmin Sophie, hänen veljensä Hans ja heidän ystävänsä Christoph Probst tuomittiin kuolemaan. Tuomio pantiin täytäntöön giljotiinilla vain muutamaa tuntia myöhemmin München-Stadelheimin vankilassa.
Sophie Scholl sijoittui korkealle suurinta saksalaista etsineessä äänestyksessä 2000-luvun alussa.
Helmikuussa 2005 ensi-iltaan tuli elokuva Sophie Schollin viimeisistä päivistä (Sophie Scholl – Die letzten Tage). Valkoisen ruusun vastarintatoimintaa on kuvattu muissakin elokuvissa.
