Deathrock

Wikipedia

Deathrock
Alkuperä	punk rock, glam rock, hard rock, kauhuelokuvien musiikki
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Kehittymisen ajankohta	1970–1980-luvun vaihde
Tyypillisiä soittimia	sähkökitara, sähköbasso, rummut, joskus mm. kosketinsoitin
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	dark cabaree

Deathrock terminä viittaa punk rockin alalajiin, jossa on kauhuelementtejä ja joka pääasiassa kehittyi Yhdysvaltojen länsirannikolla 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun vaihteessa.

1990-luvun "modernimmilla" deathrockyhtyeillä on musiikissaan enemmän vaikutteita post-punkista kuin varhaisilla deathrockyhtyeillä. Termiä deathrock käytetään myös synonyyminä ensimmäisen sukupolven goottirockyhtyeille.

Sisällysluettelo

1 Erityispiirteitä
- 1.1 Yhteydet horror punkiin ja psychobillyyn
2 Historia
3 Artisteista
4 Vaikutus goottimetalliin
5 Sivuavia tyylilajeja
6 Lähteet
7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Erityispiirteitä

Deathrockissa painottuu karmiva tunnelma, introspektinen mieliala ja punkin sekä post-punkin musiikillinen rakenne. Deathrockkappaleissa käytettään yksinkertaisia sointuja, kaikuvia kitaroita, huomattavaa bassoa ja rumpuja, joissa painottuu toistuva heimomainen tahtiosa 4/4-tahtimerkin sisällä. Tunnelman luomiseksi käytetään riipiviä kitaroita, koskettimia ja kokeiluja eri soittimien kanssa. Sanoitukset vaihtelevat mutta ovat tyypillisesti introspektisiä, surrealistisia ja käsittelevät synkkiä teemoja eristyksestä, katkeruudesta, menetyksestä, elämästä, kuolemesta jne.

Kuitenkin usein yksinkertaiset rakenteet, raskas tunnelma ja rytminen musiikki asettavat paljon edellytyksiä laulajalle, ^[1] joka pyrkii välittämään monimutkaisia tunteita, joten deathrocklaulajilla on tyypillisesti voimakas, omaleimainen ääni ja vahva lavaeläytyminen läsnä.

[muokkaa] Yhteydet horror punkiin ja psychobillyyn

Katso myös horror punk ja psychobilly

Muista punkin alagenreistä lähimpänä deathrockia ovat horror punk ja psychobilly. Siinä missä deathrock on punkin, post-punkin ja kauhun fuusio, on horror punk punkin, doo-wopin ja kauhun fuusio. Psychobilly taas on punkin, rockabillyn ja kauhun fuusio. Koska kauhu on näille genreille yhteinen tekijä, on niillä olemassa varteenotettavia limittymiä.

Yleisesti ottaen horror punk kuulostaa äänekkäämmältä ja nopeammalta kuin deathrock. Päinvastoin deathrock kuulostaa introspektisemmältä ja romanttisemmalta kuin horror punk. Koskettimet ovat toinen erottava tekijä: deathrockyhtyeet käyttävät niitä usein tunnelman luomiseen kun taas horror punk ja psychobilly-yhtyeet eivät. Psychobilly sen sijaan on helpompi erottaa deathrockista ja horror punkista koska psychobilly-yhtyeet käyttävät usein etualalle miksattua bassoa^[2] siinä missä horror punk- ja deathrockyhtyeet eivät.

Nimellisistä yhtäläisyyksistä huolimatta deathrockilla ei ole mitään tekemistä death metalin kanssa, joka on metallimusiikin alalaji. Esimerkiksi Entombed ei ole deathrockyhtye vaikka Entombedia sellaiseksi jotkut kutsuvat. Kyseinen yhtye vain sekoittaa elementtejä rockista ja death metalista. Deathrockilla ei ole myöskään yhtäläisyyksiä muihin musiikkityyleihin, joissa sana "death" ilmenee.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Etymologia

Termiä deathrock käytettiin ensimmäisen kerran 1950-luvulla kuvaamaan yhteydetöntä rock and rollin genreä nimeltään "death rock", joka alkoi vuonna 1958 Jody Reynoldin julkaistua "Endless Sleep" -kappaleensa^[3] ja päättyi vuonna 1964 J. Frank Wilsonin kappaleeseen "Last Kiss". ^[4] Nämä kappaleet, jotka kertoivat kuolleista nuorista, herättivät huomiota niiden sairaalla mutta romanttisella näkökulmallaan, puhutuilla osillaan ja ääniefekteillään. The Shangri-Lasin "Leader of the Pack"-kappale on kiistatta tunnetuin esimerkki termin käytöstä 1950–1960-luvulla.^[5]

Termi deathrock ilmestyi uudelleen käyttöön 15 vuotta myöhemmin vuonna 1979 ilmaisemaan Yhdysvaltojen länsirannikon punkyhtyeitä, jotka myöhemmin yhdistettiin deathrockskeneen ja todennäköisimmin joltain kolmesta lähteestä: Rozz Williamsilta, joka oli Christian death -yhtyeen operustaja jäsen, ilmaisemaan hänen yhtyeensä soundia^[6]. Tai vähemmän suosittu teoria: Nick Zeddin vuoden 1979 elokuvasta "They Eat Scum", jossa esiintyi fiktiivinen kannibalistinen "death rock" punkyhtye nimeltään "Suzy Putrid and the Mental Deficients".^[7]

[muokkaa] Alkuperä

Varhaisimmat vaikutteet joillekin deathrockyhtyeille, kuten 45 Gravelle esimerkiksi, voidaan johtaa kauhuteemaiseen 1950–1960-luvun rock and roll -yhtyeisiin kuten Bobby “Boris” Pickettiin "Monster Mash"-kappaleellaan, Screamin' Jay Hawkinsiin kappaleellaan "I Put a Spell on You" ja Screaming Lord Sutch & the Savagesiin kappaleellaan "Murder in the Graveyard". Nämä kappaleet käyttivät ääniefektejä ^[8] luomaan karmivan tunnelman, käsittelivät tabuja kuten kannibalismia humoristisella, usein myös camp-henkisellä otteella, ja niitä soitetaan edelleen deathrockklubeilla.^[9].

Tämä kauhun vaikutus rockmusiikkiin jatkui 1970-luvulle teatraalisten hard rock -yhtyeiden, Alice Cooperin ^[10] ja KISSin mukana. Rozz Williams on erityisesti maininnut Alice Cooperin ja KISSin 1970-luvun tuotokset lapsuuden aikaisiksi vaikutteikseen. ^[11] 45 Grave on myös coveroinut Alice Cooperin "School's Out"-kappaleen debyyttialbumillaan.

Muita rock ja glam rock -yhtyeitä, jotka vaikuttivat moniin varhaisiin deathrockyhtyeisiin olivat: The Doors, David Bowie, The Velvet Underground, Iggy Pop and the Stooges, the Cramps, T. Rex, New York Dolls, the Damned, MC5, Richard Hell and the Voidoids, jne.

Useimmat näistä artisteista tutkivat synkkiä teemoja ja joskus lisäsivät kauhuteemaista visuaalista ilmettä esityksiinsä tai heidän musiikkiansa käytettiin kauhuelokuvien soundtrackeilla.

Kauhuelokuvat myös suoraan vaikuttivat deathrockartisteihin. Dinah Cancerin mukaan italialaisilla kauhuelokuvilla olivat suuri vaikutus 45 Graven visuaaliseen ilmeeseen ^[12]. Zombie-elokuvat vaikuttivat moniin deathrockartisteihin, erityisesti George Romeron Night of the Living Dead (1968) ja sen jatko-osat. John Russon Return of the Living Dead (1985), jossa esiintyi Linnea Quigley ja lähinnä punkista koostuva soundtrack. ^[13] vaikutti myöhempiin deathrockyhtyeisiin. kauhuteemaiset TV sarjat, kuten The Addams Family, The Munsters, The Twilight Zone, Dark Shadows jne., myös toivat visuaalista vaikutusta, samoin myös pelottavasti pukeutuneet kauhuelokuvajuontajat TV:ssä kuten Vampira ^[14] Los Angelesissa, John Zacherle Philadelphiassa ja New Yorkissa, Elvira Los Angelesissa (ja myöhemmin valtakunnallisesti) sekä Ghoulardi ^[15] Clevelandissa.

Kauhu ei ollut kuitenkaan ainoa deathrockiin vaikuttanut tekijä. Film noir, surrealismi, kabaree, erilaiset uskonnolliset ikonografiat (katolilaisuudessa lähinnä) ja voodoo toivat sekä lyyristä, että visuaalista inspiraatiota deathrockartisteille.

[muokkaa] Esiintulo

Deathrockin ensimmäinen esiintulo tapahtui Yhdysvalloissa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa varhaisen punk rockin ja hardcore punkin synkempänä ilmentymänä Los Angelesin musiikkiskenessä. ^[16]. Varhaisin ja parhaiten dokumentoitu deathrockmusiikkiskene oli Los Angelesissa, joka keskittyi yhtyeisiin The Flesh Eaters (1977), Kommunity FK (1979), 45 Grave (1979), Christian Death (1979), Gun Club (1981), Voodoo Church (1982), Burning Image (1983), Super Heroines ym.

Kuitenkin muissa Yhdysvaltojen läntisissa kaupungeissa oli yhtyeitä, jotka saattoi luokitella deathrockiksi, kuten Theatre of Ice (1978) Fallonissa, Nevadassa ja Mighty Sphincter (1980) Phoenixissa, Arizonassa. Nämä varhaiset länsirannikon deathrockyhtyeet toivat synkkiä mutta soitettavia teemoja kauhuelokuvista, film noirista, surrealismista, uskonnollisesta kuvastosta jne. ^[17] Muutamat yhtyeet sekoittivat hardcore punkia goottilaiseen soundiin, mainittavimmin TSOL. ^[18] ja Burning Image ^[19].

Näitä varhaisia deathrockyhtyeitä ei heti tunnistettu osaksi punkin alagenreä: niitä pidettiin vain punkin synkempänä makuna eikä vielä osana eri musiikkiliikettä. ^[20] Tuona aikana nämä yhtyeet soittivat samoilla tapahtumapaikoilla kuin punk, hardcore punk ja uusi aalto -yhtyeet. Samanlainen tilanne oli New Yorkissa vuosien 1978–1979 tietämillä, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa, jossa punk rock -yhtyeet kuten The Cramps ja Misfits, kuten myös The Mad (tulevan kauhuelokuvien efektitaiteilijan Screaming Mad George edustamana) oli lisännyt laaja-alaisia kauhuelokuvateemoja sanoituksiinsa, visuaaliseen ilmeeseen ja lavaesitykseensä vaikka he eivät käyttäneet termiä deathrock kuvaamaan yhtyettä.

[muokkaa] Vakiintuminen

Samoihin aikoihin kun deathrock tuli esille nimenomaan punkin synkempänä ilmentymänä Yhdysvalloissa, punkin ja post-punkin alagenret kehittyivät itsenäisesti Englannissa. ^[21].

Vuoteen 1982 mennessä joukko synkempiä post-punkyhtyeitä oli yhdistynyt punk rockin ja ensimmäisen sukupolven post-punkyhtyeiden innoittamana erityisesti meluisampien 1980–1981 post-punkyhtyeiden UK Decayn, Killing Joken ja Theatre of Haten johdosta). Pääasialliset yhtyeet tässä uudessa liikkeessä olivat Sex Gang Children ja Southern Death Cult. Mukaan lukien Brigandage, Blood and Roses, Ritual ynnä muut. Englannin media kutsui heitä "positiiviseksi punkiksi" erottaakseen heidät muista yhtyeistä, jotka pyrkivät saamaan punk-leiman, kuten UK 82 ja Oi! -yhtyeet. Nämä positiiviset punkyhtyeet hyödynsivät heimomaista rummutustyyliä, kimakkaäänistä vokalisointia, riipivää kitarointia, bassoa melodisena ja johtavana instrumenttina, sekä visuaalista ilmettä, joka sekoitti glamia, Amerikan alkuperäisasukkaiden sotamaaleja ja piikikkäitä hiustyylejä. Muita liikkeeseen liittyviä yhtyeitä olivat Ausgang, Inca Babies ja Bone Orchard, jotka käyttivät paljon tasatahtisia komppeja sekä piikikästä ulkonäköä ilmaisussaan mutta ottivat enemmän inspiraatiota The Birthday Party -yhtyeeltä.

Vuoden 1983 kuluessa, lontoolaisessa klubissa nimeltä Batcave kehittyi sivuava liike. ^[22] Klubissa, joka oli alun perin nähty glam rockiin ja uuteen aaltoon erikoistuneena tapahtumapaikkana, esiintyi usein kaksi yhtyettä, Specimen ja Alien Sex Fiend. He kehittivät soundiansa Englannin pop-kulttuurissa saaden vaikutteita kauhusta, mikä asetti heidä erilleen muusta glam- ja post-punkskenestä. Myös vuonna 1983 The Gun Club kiersi Eurooppaa ^[23] kuten myös Christian Death,^[24] mikä tarkoitti, että eurooppalainen ja yhdysvaltalainen deathrock-skene saattoi vaikuttaa keskenään toisiinsa.

Vuoteen 1984 mennessä termi "postitiivinen punk" oli vanhentunut ja heimomaisia positiivisia punkyhtyeitä, Batcaven skenen monia yhtyeitä ja Leedsistä kotoisin olevia yhtyeitä, (kuten The Sisters of Mercy ^[25], March Violets, Red Lorry Yellow Lorry ja muita) jotka käyttivät rumpukoneita, alettiin kutsua "goottilaisiksi" ^[26] tai goottirockiksi. ^[27] Samana vuonna kalifornialainen deathrockyhtye Kommunity FK teki kiertueen Sex Gang Children kanssa (ja seuraavana vuonna Alien Sex Fiendin kanssa ^[28]), mikä jatkoi trendiä, jossa yhdysvaltalaiset ja brittiläiset liikkeet sekoittuivat.

[muokkaa] Yhteensopimattomat eroavaisuudet

Kun deathrock, positiivinen punk ja Batcaven yhtyeet olivat tarpeeksi samanlaisia, jotta niitä voisi nimittää "goottilaisiksi", jatkoivat myöhemmät goottirockin sukupolvet suuntaa kehittyen pois alkuperäisen soundin piiristä.

1980-luvun puolessävälissä toisen aallon goottirockyhtyeet alkoivat siirtyä pois punk- ja post-punkjuuriltaan kohti vakavampaa, rockiin suuntautuneempaa otetta. ^[29]. Bauhaus hajosi, Rozz Williams jätti Christian Deathin ja The Sisters of Mercystä kehkeytyi hallitseva ja tyylin vaikuttavin goottirock-yhtye. Termiä "goottirock" alettiin suosia enemmän kuin "deathrockia" (aiemmin niitä oli käytetty vaihtoehtoisesti). Se oli muutos, jota Rozz Williams oli luonnehtinut The Sisters of Mercyn aikaan saamaksi vaikutukseksi. ^[30] Lopulta termiä "deathrock" käytettiin harvoin paitsi takautuvasti tarkoittamaan Los Angelesin yhtyeitä 45 Grave ja Christian Death.

1990-luvun koittaessa Kaliforniassa, Sean Brennanin edustama yhtye nimeltä London After Midnight soitti erästä deathrockia sivuavaa tyyliä ja jopa olivat pääesiintyjänä tapahtumassa, jossa soitti myös Shadow Project(Rozz Williamsin ja hänen vaimonsa Eva O:n perustama uusi deathrockyhtye). Kuitenkin, vakavien uhkausten, tappelujen ja vastaavan toiminnan jälkeen deathrockskeneilijöiden keskuudessa, kuten (Faith and the Muse ja Ghastly Magazine), yhtye katkaisi kaikki yhteytensä skeneen ja siirtyi Nine Inch Nails ja vastaavien kaltaiseen tyyliin. ^[31] Tähän päivään saakka yhtye on kuitenkin pysynyt yhtenä suosituimpana esiintyjänä goottikulttuurissa.

1990-luvun puolessä valissä alkoi ns. goottirockin kolmas aalto, kun musiikki etääntyi kauemmas sen punk- ja post-punkjuuriltaan lisäämällä elementtejä rankemmasta industrialista sekä EBM:n toistuvista ja elektronisista soundeista. Jotkut klubit jopa jättivät kokonaan deathrockin ja ensimmäisen aallon goottirockyhtyeet pois ohjelmistostaan houkuttaakseen ns. crossoveryleisöä. ^[32]. Nämä muutokset vieraannuttivat monet goottiskenessä ^[33] jotka suosivat eloisampaa ja punkimpaa deathrocksoundia ^[34] ja johti etsimään aiempia deathrockjuuriaan. ^[35].

[muokkaa] Elpyminen

Lähes 20 vuotta sen jälkeen kun deathrock ensimmäisen kerrän ilmestyi musiikkiskeneen Etelä-Kaliforniassa, alkoi deathrockin elpyminen siellä. Vuoden 1998 aikana Long Beeachilla Kaliforniassa, erään paikallisen baarin, Que Seran omistajat alkoivat järjestää yhdenillman "vanhan koulukunnan" goottilaisia Halloween-juhlia. Menestyksekkään kokeilun jälkeen tapaus alkoi levitä tavalliseen deathrock-klubiin nimeltä Release the Bats ^[36] ja ensisijaiseen leviävän deathrockliikkeen elpymispisteeseen Kaliforniassa. (Klubi on nimetty australialaisyhtye The Birthday Partyn kappaleen mukaan.)

Nykyinen deathrockliike on samanlainen kuin alkuperäinen deathrockskene Los Angelesissa ja Batcaven liike Lontoossa ^[37]. Klubien lisäksi tämän hetkinen skene on keskittynyt konserttien, erikoistapahtumien, juhlien ja kauhuelokuvaesitysten ympärille. Internet on ratkaisevassa roolissa deathrockin elpymisessä. On websivuja, jotka ovat keskittyneet keskusteluun deathrockmusiikista, -yhtyeistä ja -muodista sekä myös kauhuelokuvista, kuten deathrock.com ja post-punk.com, unohtamatta virtuaalisia yhteisöjä kuten MySpace.

Englannin deathrockliike kasvaa vilkkaasti, erityisesti Lontoossa. Kaupungissa vietetään säännöllisiä deathrockiltoja kuten Dead & Buried (nimetty Alien Sex Fiend -yhtyeen kappaleen mukaan.)

Varhaista deathrockliikettä vastoin nykyisessä on asioita, jotka eivät olleet mukana 1970-luvun lopulla: Ensinnäkin on tapahtunut siirtymistä enemmän post-punksoundiin 1980-luvun eurooppalaisyhtyeiden johdosta. Toiseksi, mukana on epäpoliittinen psychobillyn vaikutus, joka kehottaa politiikan vastaiseen keskusteluun, joka saattaisi vahingoittaaa skeneä. Kolmanneksi, Drop Dead Festival, joka on vastaava psychobilly-tapahtuma Hootenannyyn, antaa vähemmän tunnetuille yhtyeille mahdollisuuden esiintyä suuremman yleisön edessä. ^[38].

[muokkaa] Artisteista

Christian Deathin debyyttialbumia Only Theatre of Pain (1982) pidetään laajasti ensimmäisenä puhtaana deathrockalbumina ^[39] eikä sitä voi kutsua synkäksi punkiksi, horror punkiksi, saatikka post-punkiksi. Siten Rozz Williamsia, joka laulaa Christian Deathissa, Shadow Projectissa, Premature Ejaculationissa jne. pidetään deathrockin merkittävimpänä artistina. Patrick Mataa Kommunity FK-yhtyeestä pidetään toisena vaikuttavana miespuolisena deathrockarina.

Dinah Canceria kutsutaan toisinaan deathrockin kuningattareksi, ^[40], deathrockin jumalattareksi ^[41] ja deathrockin ylipapittareksi ^[42] johtuen hänen roolistaan 45 Grave-yhtyeen edustajana. Oli aika jolloin naislaulajia pidettiin harvinaisina deathrockskenessä. Muita vaikuttavia naispuolisia deathrockareita ovat Voodoo Churchin Tina Winter sekä erityisesti Eva O, joka vaikutti Christian Deathissa, Shadow Projectissa, Super Heroinesissa ja siirtyi myöhemmin soolouralle.

Los Angelesin yhtyeet eivät olleet yksin vastuussa deathrocksoundin muodostumisesta: monet artistit Yhdysvalloissa julkaisivat EP:tä ja LP:tä, joita nykyään voisi kutsua deathrockiksi, kuten aiemmin mainittua Theatre of Icea ja Mighty Sphincteria. Englantilaisyhtyeet, kuten Joy Division, Bauhaus ja Siouxsie and the Banshees muiden muassa vaikuttivat myös ratkaisevasti deathrocksoundiin lisäämällä voimakkaita post-punkvaikutteita. Muut yhtyeet ympäri maailmaa lisäsivät myös omia osuuksiaan deathrockiin, kuten Xmal Deutschland Saksassa, Virgin Prunes Irlannista ja The Birthday Party Australiasta jne.

The Sisters of Mercyä, joiden musiikkia soitetaan jatkuvasti deathrockklubeilla, ei kuitenkaan pidetä deathrockyhtyeenä. Yhtyeen soundia parhaiten kuvaavana pidettävä albumi, Floodland, on enemmän perujaan toisen aallon goottirockyhtyeille (sillä yhtye oli aallon merkittävin vaikuttaja). ^[43]

[muokkaa] Vaikutus goottimetalliin

Christian Deathin ja Shadow Projectin 1990-luvun metallisten deathrockalbumien katsotaan vaikuttaneen merkittävästi goottimetallin syntymiseen ja kehitykseen. Deathrockissa ylipäätänsä oli merkittäviä hard rock -vaikutteita, joita vietiin raskaampaan suuntaan. Varhaisten deathrockyhtyeiden tiedetään saaneen vaikutteita muun muassa heavy metal -yhtye Black Sabbathilta ^[44]