Gregorius I

Wikipedia

Paavi Gregorius I. Francisco de Zurbaránin maalaus.

Paavi Pyhä Gregorius I (Gregorius Suuri) (n. 540 - 604, vallassa vuosina 590 - 604) oli Rooman kirkon aseman merkittävä rakentaja. Hän aloitti suuren käännytystoiminnan ja verotuksellaan varmisti kirkon taloudellisen riippumattomuuden. Hänen työtään oli myös kirkkoisä Augustinuksen ajatuksen "kirkosta Jumalan valtakunnan edustajana maan päällä" vakiintuminen.

Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat väittivät kirkon rappion ja pimeän keskiajan alkavan Gregoriuksesta. Tämä korosti erityisesti askeesia ja itsekidutusta, kehitti kiirastuliopin ja edisti pyhimysten palvontaa. Gregoriuksen käskystä lienee poltettu Rooman Palatinus-kukkulan antiikkikirjasto.

Gregorius oli lähtöisin rikkaasta, ylhäisestä ja hurskaasta roomalaisesta suvusta. Hän sai lainopillisen koulutuksen ja toimi Rooman kaupunginjohtajana. Kun hänen isänsä kuoli, Gregorius muutti sukupalatsinsa luostariksi. Siellä hän alkoi noudattaa askeettistä elämäntapaa ja vaaransi terveytensä ylenmääräisellä paastoamisella. Gregorius toimi myös kuusi vuotta paavin lähettiläänä Konstantinopolissa keisarin hovissa, jonka jälkeen hän palasi kotiluostariinsa.

Hänet valittiin paaviksi 50-vuotiaana vuonna 590 vastoin omaa tahtoaan. Gregorius oli ensimmäinen paaviksi valittu munkki ja hänestä tuli koko keskiajan ihannepaavi. Gregorius kutsui itseään "Jumalan palvelijoiden palvelijaksi", joka vielä nykyäänkin on yksi paavillisen vuosikirjan ensimmäisellä sivulla olevista arvonimistä.

Gregoriuksen aikaan kirkko oli Italian suurin maanomistaja ja Gregorius organisoi maantilojen hoidon: torpparit viljelivät maita ja tuotto meni luostareille, papistolle ja köyhille. Hän tehosti viljelysmenetelmiä, tilojen hallintaa sekä huolehti, ettei torppareita poljettu. Gregorius valvoi, että piispoiksi nimitettiin virkaan kykeneviä miehiä, jotka useimman olivat hänen tuttujaan Roomasta ja sen luostareista.

Italia kuului tuohon aikaan Itä-Rooman keisarikuntaan ja Gregorius tunnusti keisarin ylivallan. Gregoriuksen tehtäväksi tuli neuvotella ja lahjoa keisarikuntaa uhkaavia vihollisia, kun keisari oli neuvoton heidän edessään ja paavista tuli olosuhteiden pakosta Italian maallinen hallitsija. Hän solmi sopimuksia, värväsi sotajoukkoja ja nimitti kenraaleja. Konstantinopoli moitti häntä tästä, mutta Gregorius puolustautui sanomalla toimineensa isänmaansa puolesta.

Konstantinopolissa lähettiläänä olessaan Gregorius huomasi, että keisarilla oli yksinvalta uskonasioissa. Koska idästä tästä ei kannattanut harmien seurauksena ottaa puheeksi, Gregorius päätti yrittää saavuttaa tämä ylivalta hakemalla apua lännestä. Hän solmi suhteet Ranskan ja Espanjan hallitsijoihin. Nähdessään englantilaisia sotavankeja Rooman orjatorilla, hän päätti, että englantilaisista (lat. anglii) oli tehtävä enkeleitä (lat. angelii) ja lähetti kotiluostarinsa johtajan Augustinuksen neljänkymmen muun munkin kanssa Englantiin. Gregorius antoi Augustinukselle ohjeet kuinka pakanoita tulisi käännyttää ja nämä ohjeet myöhemmin otettiiin kirkkolakiin ja niitä noudatettiin koko keskiajan.

Gregorius kirjoitti muun muassa seuraavaa:

Tämän kansan pakanallisia temppeleitä ei tule hävittää, ainoastaan niissä olevat epäjumalien kuvat tuhotaan. Vihmokaa temppelit vihkivedellä ja pystyttäkää niihin alttari pyhäinjäännöksineen. Kun kansa näkee, ettei heidän temppeleitään hävitettä, se sitä helpommin hylkää erehdyksensä ja tulee avoimin sydämin niille paikoille, joissa tähänkin asti on ollut tapana kokoontua. Ja koska he perkeleelle toimittamiensa uhrien yhteydessä ovat tottuneet teurastamaan useita härkiä, näyttää suositeltavalta järjestää kansalle juhla.

Englannista tehtiin lähetystyötä manner-Eurooppaan ja samalla luotiin henkinen perusta Länsi-Euroopalle. Se oli uskollinen paaville, joka samaan aikaan esiintyi Konstantinopolille keisarin alamaisena. Näin Gregorius vältti riidat idän kanssa ja loi paavinistuimelle tukijajoukon lännessä.

Gregorius kirjoitti raamatunselityksiä ja saarnoja. Näistä merkittävimmät ovat Jobin kirjan kommentaari "Moralia in Job", joka on patristisen kirjallisuuden laajimpia teoksia, Hesekielin kirjaa tulkitsevat saarnat "Homilia in Ezechielem", papin kutsumusta käsittelevä "Regula Pastoralis", jota on sanottu keskiajan merkittävimmäksi johtamistaidon oppikirjaksi sekä kansantajuisempi saarnakokoelma "40 evankeliumisaarnaa". Hän pyrki kirjoittamaan helppolukuista tekstiä, jotta lukijat ymmärtäisivät hänen sanomansa. Hänen teoksensa levisivät laajalle alueelle ja Gregoriuksesta tuli keskiajan luetuimpia ja vaikutusvaltaisempia kirjailijoita. Hänen suosituimmassa teoksessaan "Dialogit I-IV" käsiteltiin italialaisia pyhimyksiä ja heidän ihmetekojaan. Gregoriuksen tarkoituksena oli näyttää aikalaisilleen, että askeetteja oli myös Italiassa eikä vain idässä.