Heinäveden kirkko
Wikipedia
Heinäveden kirkko on vuosina 1890–1891 rakennettu puinen, tyyliltään uusgoottinen kirkkorakennus. Sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck (1854–1929). Kirkko sijaitsee Heinäveden kirkonkylässä Etelä-Savossa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kirkkorakennus
[muokkaa] Arkkitehtuuri
Josef Stenbäck suunnitteli Suomeen ja Luovutettuun Karjalaan 35 toteutettua kirkkoa ollen näin maan tuotteliain kirkkoarkkitehti. Heinäveden kirkko on hänen kirkoistaan ensimmäisiä. Tällöin hän ei ollut vielä löytänyt yleistä tyyliään, jonka mukaan kirkot rakennettiin mieluiten kivestä. Heinäveden kirkko rakennettiin jykevistä heinäveteläisistä hirsistä, joita tuotiin myös Kermajärven yli. Kirkko muistuttaa yleisasultaan ja yksityiskohdiltaan osin Stenbäckin suunnittelemia Hankasalmen ja Luhangan kirkkoja. Tyylisuunnallisesti kirkko edustaa toista Stenbäckin suosimaa tyylisuuntaa, uusgotiikkaa ja on tyylisuunnalleen tyypillisesti täynnä pieniä yksityiskohtia. Katoissa toistuu 45 asteen kulma lukuun ottamatta kirkon tornia.
Muodoltaan kirkko on katkaistu ristikirkko. Lähempänä sen alttaripäätyä siihen liittyvät leveät poikkisakarat, joissa on myös sisäänkäynnit. Sakarat ovat yhtä korkeat ja leveät kuin runkohuone ja niiden ja runkohuoneen liittymäkohdassa on katolla kattoratsastaja. Alttaripäädyssä kirkkoon liittyy hyvin lyhyt, runkohuonetta matalampi kuori, johon on yhteydessä runkohuonetta ja kuoria matalampi sakaristo. Kirkon vastakkaisessa päädyssä kohoaa 45 metriä korkea kellotorni, jossa on kaksi kelloa, vuosilta 1765 ja 1906.
Kirkko on Suomen toiseksi suurin puukirkko. Siihen mahtuu noin 2000 henkeä pinta-alan ollessa 1427 neliömetriä. Pituutta kirkolla on 40 metriä, leveyttä 30 metriä ja korkeutta noin 45 metriä.
[muokkaa] Sisätilat
Kirkko on sisältä suurien ikkuneiden ansiosta valoisa ja hyvin tilava. Sakaroiden yhtymäkohdassa oleva katon keskus on mestariesimerkki uusgoottisten muotojen puuhun soveltamisesta sekä nikkarointitaidosta. Kirkon alttaripäätyä lukuun ottamatta kaikilla sivuilla on kapeat lehterit. Urut sijaitsevat yleiseen tapaan alttarin vastakaisella puolella lehterillä, lännessä. Kirkkosalin yksityiskohdat ja yleisolemus ovat säilyneet kohtalaisen hyvin Josef Stenbäckin suunnitelmien mukaisesti varsin rikkaina.
1892 seurakunta tilasi Johan Kortmanilta alttaritaulun. Vuonna 1893 valmistunut "Kristus Getsemanessa" jäi hänen ainoaksi alttaritaulukseen. Hän maalasi lähinnä Karjalaan ja Kalevalaan liittyviä tauluja. Taululla on Josef Stenbäckin suunnittelemat, hyvin koristeelliset kehykset. Taulu on valaistu molemmilta puolilta ristiin asetelluilla lampuilla.
Heinäveden kirkko oli lämmittämättömänä vuoteen 1971, jolloin kirkkoon kirkkoon asennettiin sähkölämmitys ja kirkkoa korjattiin muutenkin. Kesällä 1978 kirkko maalattiin ulkoa päin alkuperäisten suunitelmien keltamultasävyjä vastaavaksi. Aiemmin kirkkoa korjattiin vuonna 1900.
[muokkaa] Urut
Alun perin 25-äänikertaiset urut hankittiin kirkkoon J.A. Zachariassenilta Uudestakaupungista ja ne maksoivat 14 500 markkaa paikalleen asennettuina. Urut tilattiin lokakuussa 1905 ja ne olivat valmiit paikallansa 1906. Vuonna 1981 Kangasalan urkutehdas rakensi uudet, 33-äänikertaiset urut käyttäen 20:tä hyvin toimivaa äänikertaa edellisistä uruista. Urkujen disposition laati Erkki Tuppurainen alustavan suunitelman pohjalta. Julkisivu on Zachariassenin uruista.
Urkujen takana olevassa huoneessa on myös Heinäveden kirkon historiaan liittyvää esineistöä mukaan lukien vanhan kirkon kattoristin.
[muokkaa] Rakentaminen
[muokkaa] Ennen rakentamista
Edellisen kirkon palettua maan tasalle 1887 alettiin pian valmistelemaan uuden kirkon rakentamista. Albin Luostarinen ehdotti Heinävedelle kahta kirkkoa, toista pohjoiseen Petruman lähistölle ja etelään Säynetkoskelle, molemmin puolin Kermajärveä. Ehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty.
Syksyllä 1887 valittu 30-jäseninen rakennustoimikunta päätti rakentaa kirkon entisen paikalle. Yksimielisesti päätettiin kirkon rakennusaineeksi puu. Päätettiin myös, että kirkossa on noin 2 000 istumapaikkaa, ja että se on suoraseinäinen ristikirkko. Aikeet oli rakentaa samanlainen kirkko kuin naapuripitäjään Tuusniemelle oli juuri rakennettu. Tarkoitus olikin hankkia kopiot piirustuksista.
Väliaikainen kirkko päätettiin tehdä jatkamalla kansakoulun rakennusta. Äänestyksessä toinen vaihtoehto oli muodostaa kansakoulun rakennuksesta kirkko ilman laajennusta. Kannatusta saivat myös aatteet väliaikaisen kirkon rakentamisesta laudasta ja uuden kirkon rakentaminen heti.
[muokkaa] Uutta kirkkoa suunnitellaan
Vuoden 1889 alussa alettiin suunnitella uutta kirkkoa. Keisarillinen senaatti antoi luvan puisen kirkon rakentamiseen yleistä käytäntöä vastaan, jonka mukaan kaikki julkiset rakennukset tuli rakentaa kivestä. Kassa rakentamista varten perustettiin 1888 elokuussa. Vuosittain siihen oli pantava kaksi markkaa miehiltä ja markka naisilta.
Ensiksi piirustukset kirkkoa varten tilattiin kuopiolaiselta arkkitehti Karl Öhmanilta. Kiinostuneita oltiin edelleen Tuusniemen kirkosta, ja myös Karttulan ja Kontiolahden kirkoista. Helmikuun lopussa pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin, mikä kirkko Heinävedelle rakennetaan. Vaihtoehtoina oli Öhmanin Karttulan kirkon piirustukset sekä helsinkiläisen arkkitehti Josef Stenbäckin lähettämät luonnokset Heinäveden kirkkoa varten Hankasalmen kirkon valokuvilla varustettuna. Hän oli tehnyt kaksi vaihtoehtoa Heinäveden kirkkoa varten: pienempi matalampitorninen ja suurempi korkeampitorninen. Rakennustoimikunta valitsi matalatornisen 3 100 – 3 200 hengen vaihtoehdon, perusteena kellotapulin hyvä kunto, jolloin kelloja ei tarvitsisi siirtää kirkon torniin. Lämpimänpitävyys oli myös tärkeää rakennustoimikunnalle. Kustannusarvio rakentamista varten oli 88 000 markkaa. Piirustuksista Heinäveden seurakunta maksoi tuhat markkaa.
Kuusi talollista valitti kirkon suuresta koosta, sammaltilkityistä seinistä sekä tarpeen kalliista katonrakennusmateriaalista. Tästä johtuen kirkon kokoa pienennettiin 2 600 henkeen ja katto vaihdettiin höylättyihin päreihin lukuun ottamatta kirkon tornia. Sammalta ei myöskään enää haluttu laitta hirsien väliin. Tuomiokapituli kuitenkin kumosi nämä suunnitelmat ja edellisen kirkolliskokouksen päätökset. Samalla päätettiin, ettei kirkkoon tule lämmitystä.
Rakennusmestaria haettiin lehti-ilmoituksilla Uudessa Suomettaressa. Kesäkuussa 1890 Stenbäck lähetti lopulliset piirustukset, mutta niihiin tahdottiin vielä muutoksia. Hirsien kokoon ja määrään ei oltu vielä tyytyväisiä ja piirustukset lähetetiin takaisin.
[muokkaa] Rakennettaessa
Rakentamiseen otettiin lainaa ja palovakuutus jouduttiin ottamaan jo rakenettaessa. Rakennusmestariksi valikoitui Erik Johan Holopainen, hänen erinomaisten rakennuskoulun arvosanojensa ja useilta arkkitehdeiltä Hankasalmelta ja Lappeenrannasta saamiensa kiitosten ansiosta. Hänen palkkionsa oli 3 000 markkaa. Rakentaminen alkoi 12. marraskuuta 1890 ja kirkon rakensivat heinäveteläiset miehet. Palokin sahalta tilattiin lautoja ja lankkuja. Kellojen kellotorniin sijoittamista varten päätettiin tornista tehdä suuren painon kestävä. Näin kellotorni purettiinkiin tuomiokapitulin kehotuksesta, kuitenkin vasta 1915. 40 markan sakon uhalla oli kiellettyä tupakan poltto ja avotulen teko.
Rahat loppuivat jo maaliskuussa 1891, eikä valtioltakaan saatu lainaa. Rakennusmestari lainasi seurakunnalle 8 000 markkaa rakentamisen madellessa. Katto tehtiin kalliimasta materiaalista, "Ruotsin parhaasta galvanoidusta kattopellistä no 1". Ikkunalasit tilattiin Öhmanilta Kuopiosta. Valtiolta otettiin lainaa 15 000 markkaa ja yksityisiltäkin lainaa saatiin. Katto saatiin laitettua paikalleen lokakuussa. Kirkko saatiin valmiiksi, kun sitä oltiin rakennettu tasan vuosi. Juhlajumalanpalveluksessa kirkon vihki 6. maaliskuuta 1892 piispa C.H. Alopaeus.
[muokkaa] Maalaaminen
Kirkon maalaajiksi, vuoraajaksi ja riveäjäksi valittiin V. Berg Kuopiosta. Juha Korhonen sai sisämaalaustyöt. Bergin yhtiö meni konkurssiin kesken maalauksen ja hänen urakkamiehensä hoitivat maalauksen loppuun. 1900 työ valmistui ja vasta kesällä 1901 lääninarkkitehti saapui tarkistamaan työn laadun ja totesi sen kelvottomaksi; maali oli kuulemma lohkeillut suurina levyinä. Urakkamiehille ei maksettu luvattua 2 000 markan palkkiota, joten he haastoivat Heinäveden seurakunnan käräjille, aina hovioikeuteen ja senaattiin asti. Sisämaalaukset sen sijaan hoidettiin loppuun lattiaa myöten ennen kuin 1905 Bergin takuumiehet maalasivat uudelleen kirkon ulkoapäin, jolloin työ hyväksyttiin välttävästi.
[muokkaa] Kirkonmäki
Heinäveden kirkonmäki eli myös niin kutsuttu Kirkastusvuori on ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Kirkko hallitsee mäen maisemaa mäen huipulla, perustuksensa 90 metriä viereisen Kermajärven pinnasta ja 180 metriä merenpinnasta. Mäellä on kirkon lisäksi vanha hautausmaa, Pitäjäntuvankäsityökeskus sekä Heinäveden kotiseutumuseo.
[muokkaa] Kirkon piha
Kirkon pihalla kasvavat puut peittävät kirkon näkymisen pohjoiseen ja länteen. Pihalla kirkon eteläpuolella on laajalla alueella sankarihautausmaa, jolla on noin 200 sodissa kaatuneiden heinäveteläisten muistolaatat. Kirkon piha ei ole suuri ja rajoittuu lähinnä eteläiseen pihaan, parkkipaikkaan ja kirkon kiertävään tiepolkuun. Tämä johtunee siitä, että kirkonmäellä on niin jyrkät rinteet, ettei niihin voisi perustaa puistoa.
Kirkon pihalla on Karjalaan jääneiden ja nälkävuosina kuolleiden (pystytetty 1967) muistomerkit. Nämä suunnitteli taiteilija Veikko Jalava.
[muokkaa] Vanha hautausmaa
Tukevan kiviaidan ympäröimänä on kirkon pihan vieressä vanhojen puiden varjostama hautasmaa. Sinne on haudattu monia pitäjän mittakaavassa arvo- ja merkkihenkilöitä sekä varakkaita talollisia, esimerkiksi Kerman sahan hoitaja Johan Kotilainen, apteekkari Kinnunen sekä lääkärit August Koponen ja Tauno Kankkunen.
Hautausmaalla sijaitsee myös suurina nälkävuosina 1866-1896 kuolleiden muistomerkki sekä rivihaudat, joihin haudattiin noin 1 500 nälkävuosina Heinävedellä kuollutta. Myös heinäveteläisellä kansanrunoilija Olli Kymäläisellä on muistomerkki vanhalla hautausmaalla.
Heinäveden uusi hautausmaa sijaitsee kirkonkylän reunalla, hieman kauempana kirkosta.
[muokkaa] Pitäjäntuvan käsityökeskus
Noin 50 metriä kirkkoa alempana on Pitäjäntuvan puutalo ja sen vieressä Kotiseutumuseo. Pitäjäntuvassa on toiminut aikojen saatossa mm. Heinäveden kunnantalo. Nykyinen Pitäjäntuvan rakennus rakennettiin 1852. Sitä ennen samalla paikalla sijainnut rakennus purettiin lahonneena 1822. 1700-luvulla siellä oli pidetty käräjiä ja käytetty viinivarastona. Uuden rakennuksen valmistuttua se on toiminut muun muassa kuntakokousten pitopaikkana ja putkana, puhelinkeskuksena, Säästöpankin toimitalona ja kansalaiskouluna.
Vuonna 1973 Pitäjäntuvan käsityökeskuksen tiloihin tuli käsitöiden opetusta, ja kesän 2006 ajan siinä toimi kunnantalon remontin ajan Heinäveden matkailuneuvontapiste.
[muokkaa] Heinäveden kotiseutumuseo
Kirkonmäellä Pitäjäntuvan vieressä sijaitsee pitäjän kotiseutumuseo. Se avattiin 13. elokuuta 1961 museon pihalla pidettävän kotiseutupäivän yhteydessä. Museo toimii lainajyvästön entisessä tilassa ja sen omistaa 30. toukokuuta 1955 perustettu Heinävesi-seura. Museossa on noin 2 000 esinettä, joista vanhimmat ovat vuosilta 3 000 - 1 600 eaa. Museo ei kuitenkaan ole säännöllisesti vapaasti avoin.
[muokkaa] Seurakunta
Heinävedestä tuli vuonna 1744 Rantasalmen rukoushuonekunta. Itsenäiseksi seurakunnaksi Heinävesi tuli v. 1852. Oma, pieni kappelikirkko valmistui nykyisen kirkon paikalle 1748.
Vuonna 1840 Heinävedelle rakennettiin massiivinen puukirkko ja kappelikirkko purettiin. Kirkko oli empiretyylinen ristikirkko. Se paloi kesken sunnuntaijumalanpalveluksen salaman sytyttämänä maan tasalle 3. heinäkuuta 1887. Nykyinen Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko rakennettiin 1890-1891.
Heinäveden seurakunta on kuulunut Kuopion hiippakuntaan vuodesta 1939, mutta on kuulunut sitä aiemmin Porvoon, Savonlinnan ja Viipurin hiippakuntiin. Seurakunta kuuluu Leppävirran rovastikuntaan.
[muokkaa] Aikaisemmat kirkot
[muokkaa] Ensimmäinen, kappeli
[muokkaa] Ennen kappelia
Heinäveden kuuluessa Rantasalmen erämaa-alueisiin heinäveteläiset halusivat oman kappelikirkon Kermajärven rantaan jo 1690-luvulla, sillä seurakunnan kirkolle Rantasalmeen matkaa oli Kermanselältä 2 peninkulmaa. Hanke ei kuitenkaan edennyt nälkävuosien takia.
1740-luvulla hanke tuli uudestaan esille, sillä lapsien kastamista ja vainajien hautaamista oli aina lykättävä, eikä kansa päässyt kirkkoon montaakaan kertaa vuodessa. Näin heinäveteläisten keskuudessa liikkui taikauskoa ja hengellistä pimeyttä.
[muokkaa] Rakentaminen
Porvoon tuomiokapituli hyväksyi 8. lokakuuta 1744 kappelin rakentamisen Heinävedelle ja maaherra suostui 25. lokakuuta 1744 tähän. Kappelia rakentamaan saatiin heinäveteläisten lisäksi kaikki muut pitäjäläiset. Pitäjänkokous päätti rakennettavan puisen ristikirkon Hasumäen kylään. Rakentaminen aloitettiin talvella 1745/1746 ja syksyllä 1747 pidettiin ensimmäisiä jumalanpalveluksia keskeneräisessä kappelissa, jossa ei ollut penkkejä, saarnastuolia, alttaria eikä muuta sisustusta.
Kappelikirkosta ei ole säilynyt piirustuksia tai muita varmia tietoja. Näin ei voida olla varmoja, oliko kappeli risti- vai pitkäkirkko. Joitain hajatietoja on omaisuusluettelon perusteella, joista ensimmäinen on vuodelta 1799. Köyhä seurakunta ei saanut kustannettua kummoista sisustusta kappeliinsa.
[muokkaa] Kellokiista
Kirkonkello saatiin Rantasalmen emäseurakunnalta 1749, jonka hasumäkeläiset olivat nostaneet Laatokan pohjasta isonvihan aikana. Rantasalmen seurakunta lupasi kellon Heinäveden kappelille 1748 piispantarkastuksen yhteydessä. Kellosta kuitenkin tuli riitaa, sillä Rantasalmen kirkon kolmesta kirkosta suurin oli juuri haljennut. Rantasalmelaisille jäisi vain pienin kello, jos heinäveteläiset veisivät keskimmäisen kellon. He tulivat katumapäälle ja turhaan maksua kellon sijasta tarjottuaan valittivat asiasta maaherralle asti, mistä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Näin rantasalmelaiset joutuivat antamaan kellon Heinävedelle ja joutuivat itse vielä rahavaikeuksiin uuden kellon hankinnassa. Heinäveden kirkkoon saatiin toinen kello 1756, joka on käytössä vielä nykyisessäkin Heinäveden kirkossa. Sen kyljessä lukee latinaksi "CAMPANA IN GRATA PACE AD USUM ECCLESIAE HEINEWESI EMPTA ANNO 1756 CURANTE IOHANNE C:PONTANO SACELL:LOCI" ("Kirkonkello, ostettu mieluisan rauhan aikana Heinäveden seurakunnan käyttöön vuonna 1756 Johannes C. Pontanuksen, paikkakunnan kappalaisen toimesta").
[muokkaa] Toinen kirkko
[muokkaa] Kappelin viimeiset vuodet
1740-luvulla rakennettu kappeli alkoi käydä jo pieneksi ja oli sitä paitsi surkeassa kunnossa. Jo 1799 kappeli alkoi olla eteistä myöten täynnä kirkkoväkeä, ja juhlapyhinä kaikki eivät edes mahtuneet sisään. Kappelin väliseinä poistettiin ja eteiseen rakennettiin penkit Alexander Magnus von Beckerin ja Abraham Airaksen toimesta. Tämä oli väliaikainen ratkaisu; heinäveteläiset tiesivät että isompi kirkko on pakko vielä rakentaa. Syksyllä 1827 asiaa käsiteltiin pitäjänkokouksessa. Vanhan kappelikirkon korjaamista ei edes ehdotettu. Uuden kirkon päätettiin olevan puinen kaksoisristikirkko.
Kuukausi pitäjänkokouksen jälkeen katselmusmiehet lähetettiin katsomaan kirkolle paikkaa Mustikkamäeltä. He löysivät riittävän suuren tasaisen kohdan. Heinäveden nykyinen kirkko on samalla paikalla. Paikka kuului Mikko Pakariselle, joka vaati korvausta maansa käytöstä. Hän ehdotti pitäjänkokouksessa 1892 elokuussa vapautusta kirkon rakentamisesta itselleen, mutta turhaan. Halua maksaa Pakariselle ei myöskään pitäjän asukkailta löytynyt. Lokakuussa 1830 päätettiin, ettei Pakarisen tarvitse osallistua hirsien, lankkujen ja muiden puutavaroiden hankintaan. Näin seurakunta sai rakentaa kirkon Mustikkamäelle.
[muokkaa] Rakentaminen
Rantasalmen kirkkoherra lähetti keisarille ehdotuksen kirkon piirustuksista. 10. toukokuuta 1831 keisarillinen senaatti lähetti piirustukset takaisin hyväksyen ne. Kirkkoon edellytettiin mahtuvan 3000 henkeä. 15. elokuuta 1831 intendentinkonttorissa valmistuivat konduktööri A.V. Arppenin suunnittelemat piirustukset, jotka olivat kylläkin C.L. Engelin allekirjoittamat.
Rakennuslupa tuli vuoden 1831 lopulla. Rakennusmestariksi valittiin Taavetti Rahikainen. Keväällä 1839 kirkon rakentaminen aloitettiin kivijalasta ilman Rahikaista. Kun hän saapui, oli jo kivijalka pystyssä. Heinävedellä määrättiin jopa ulosmuuttomaksu, 1 ruplaa ja 50 kopeekkaa, vähentämään kirkon rakentamista pakoilevien muuttamista naapuripitäjiin. Aleksei Demisoff valittiin tekemään kirkon sisustuksen, ikkunat ja penkit, ja muun sisustuksen. Hän sai työstään 20 viljatynnyriä ja 550 ruplaa. Työn piti valmistua helmikuussa 1840, mutta sitä ei ole merkitty ylös. Heinäveteläisten sahojen omistajat osallistuivat rakentamiskustannuksiin.
Kirkko oli sisältä maalattu valkoiseksi, katto sisältä vaaleansiniseksi, penkit, ovet ja lehterit vaaleanvihreiksi, saarnatuoli ja alttari helmenharmaiksi. Ulkoa kirkko oli vihreä, nurkiltaan valkoinen ja laterniineiltään tummansininen. Maalauksen maksoi Kerman ja Kytöojan sahojen omistaja, viipurilainen Rosenius, ja suorittivat Ivan Borisoff ja Vasili Ivanoff. Työn he saivat valmiiksi syksyllä 1841.
Temppeliä muistuttavan ristikirkon keskellä oli suuri kupoli. Kellotapuli oli erillinen. 1861 kirkon korjaamistarve huomattiin ja sitä korjattiin 3 055 ruplan ja 73 kopeekan hopeaa arvosta.
[muokkaa] Toisen kirkon palo
Sunnutaina 3. heinäkuuta 1887 pidettiin suuressa ja komeassa Heinäveden kirkossa jumalanpalvelusta. Aamupäivällä oli kaunis sää, mutta kesken jumalanpalveluksen Mustikkamäen ylle kerääntyi tummia pilviä ja alkoi sataa rankasti vettä ja rakeita. Jo edellisenä päivänä oli ollut kova ukkosmyrsky. Sateen yltyessä alkoi myös ukkostamaan. Suoraan kirkon kohdalla iski salama nuolena tornista alas kovan pamauksen saattelemana. Pallosalamaksi kutsuttu salama tuli kynttiläkruunun kannatinta pitkin ja hipaisi saarnaamassa olleen pastori Mielosen päälakea. Salama osui joihinkin muihin ja Kettunen kuoli. Kirkkokansa juoksi paniikiin vallassa ulos, mutta rankkasade toppuutteli osan väestä takaisin sisään. Lukkari ehti aloittaa virren, kun ulkoa huudettiin, että kirkon torni on tulessa. Lukkari veisasi virren loppuun ja loputkin poistuivat kirkosta. Kaikki tavarat uutta kynttiläkruunua lukuun ottamatta saatiin kirkosta pelastettua. Rankkasateesta huolimatta kirkko paloi kivijalkaan asti puolessatoista tunnissa. Vakuutusta ei kirkolla ollut.
[muokkaa] Katso myös
| Huomattavia suomalaisia kirkkorakennuksia |
|---|
|
Tuomiokirkkoja: Espoo - Helsinki - Kuopio - Lapua - Mikkeli - Oulu - Porvoo - Turku - Tampere Suuria: Heinävesi - Johannes - Kaleva, Tampere - Kerimäki - Nurmes - Pori - Uspenskin katedraali Vanhoja: Hollola - Muhos - Naantali - Nousiainen - Petäjävesi, vanha - Sammatti - Tyrvää, vanha - Ulvila - Vöyri Muita: Hyvinkää - Kallio, Helsinki - Kotka - Köyliö - Suomenlinna - Tampere, ort - Taivallahti, Helsinki - Vantaa |
| Josef Stenbäckin suunnittelemia suomalaisia kirkkoja |
|---|
| Alahärmä - Eura - Forssa - Hankasalmi - Hartola - Heinävesi - Hirvensalmi - Humppila - Joensuu - Joutseno - Karuna - Kauhava - Keikyä - Kemi - Killinkoski - Koivisto - Kotka - Kuolemajärvi - Luhanka - Luvia - Mikkeli, tuomiokirkko - Muuruvesi - Nilsiä - Pattijoki - Pulkkila - Pyhäranta - Raahe - Räisälä - Savitaipale - Sonkajärvi - Terijoki - Varpaisjärvi - Vehmersalmi - Vuolijoki |
| Heinäveden kuntaan liittyviä artikkeleita |
|
Valamon luostari · Lintulan luostari
 Heinäveden reitti · Koukunpolvi · Heinäveden Höyryvenhe Osuuskunta · Heinäveden Höyrylaiva
Kermansavi · Heinäveden kirkko Heinäveden historia · Vaakuna · Kermajärvi · Juojärvi · Heinäveden lehti · Rautatieasema · Vihtarin rautatieasema · Kirkonkylä · Kerman kylä · Vihtarin kylä · Karvion kylä · Karvionkoski · Kermankoski |
