Inkeri Lehtinen

Wikipedia

Inkeri Lehtinen (esiintyi myös nimillä Helga Strom ja Maija Falk, s. 7. maaliskuuta 1908 Helsinki – 1997) oli suomalainen poliitikko, Terijoen hallituksen valistusasiain kansankomissaari ja Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pitkäaikainen johtohenkilö. 1930- ja 1940-luvuilla Lehtinen toimi Kommunistisen internationaalin palveluksessa, ja hän oli yksi Kominternin lakkautuspäätöksen (1943) allekirjoittajista.

Lehtinen syntyi Helsingissä vasemmistolaiseen kotiin. Äiti Sandra Lehtinen oli yksi ensimmäisistä naiskansanedustajista (SDP). SKP:n niin sanottujen punaorpojen sukupolveen lukeutuva Lehtinen pakeni Suomesta Neuvosto-Venäjälle 1918 10-vuotiaana vanhempiensa kanssa. Hän oli paikalla, kun Suomalaista kommunistista puoluetta samana vuonna perustettiin. Lehtinen muutti 1921 äitinsä kanssa takaisin Suomeen, mutta Neuvostoliitosta tuli myöhemmin hänen toinen kotimaansa.

Poliittista toimintaa koko ikänsä aitiopaikalta tarkastellut Lehtinen aloitti oman politikointinsakin nuorena. Marraskuussa 1925 Etsivä keskuspoliisi kuulusteli häntä epäillen hänen olleen Punatyttöjen klubin perustajia, ja sen jälkeen Lehtisen postia alettiin seurata. Kuulustelujen seurauksena Lehtinen erotettiin koulusta epäiltynä vallankumouksellisesta agitaatiosta. Hän luki myöhemmin itsensä ylioppilaaksi iltakoulussa. Helsingin työväen paikallisjärjestöön hän liittyi myös samana vuonna. Hän alkoi saada myös luottamustoimia työväenliikkeessä ja toimi useissa eri järjestöissä.

1928 Lehtinen kutsuttiin puolueen komennukselle Moskovaan. Tosiassa Lehtinen vietti seuraavat vuodet muun muassa Saksassa ja Ruotsissa. Vuodet 1931–1933 hän opiskeli Moskovan Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Lehtinen edusti Suomen kommunistista nuorisoliittoa, johon hän oli liittynyt 1923, Kommunistisessa nuorisointernationaalissa (KNI) toimien siellä tulkkina ja kääntäjänä, mitä hän teki myös Kominternissa. Kielitaitoinen Lehtinen osasi suomen lisäksi ruotsia, venäjää, ranskaa ja saksaa. Suomessa hän kävi 1930-luvulla muutaman kerran ollessaan etsintäkuulutettu. Puolueeseen 1927 liittynyt Lehtinen valittiin ensimmäisen kerran SKP:n keskuskomiteaan 1935.

1930-luvun puhdistuksissa Lehtinen menetti paljon läheisiään, kuten isänsä Juho Lehtisen, jota vastaan NKVD pakotti hänet todistamaan. Lehtinen kutsuttiin 1939 valistusministeriksi (valistusasiain kansankomissaari) Terijoen hallitukseen, millä tuli olemaan suuri vaikutus hänen julkisuuskuvaansa sotienjälkeisessä Suomessa. Ministerinä Lehtinen hahmotteli siirtymistä punaiseen Suomeen asiakirjassa Kommunistien toiminnasta valkoisten vallasta vapautuvilla alueilla. Heinäkuussa 1940 hänet nimitettiin Suomalais-Karjalaisen Neuvostotasavallan korkeimman neuvoston jäseneksi. 1941 hän eli kuusi kuukautta piiritetyssä Leningradissa huonoissa olosuhteissa. Jatkosodan aikana Lehtinen työskenteli Kominternissa sihteeristön lehdistö- ja radio-osaston Suomen edustajana järjestön lakkauttamiseen (1943) asti. Hän oli yhdessä Armas Äikiän kanssa toimittamassa "Suomen vapausradion" radiolähetyksiä Suomeen 1941–1945.

Sotien jälkeen Suomeen joulukuussa 1945 palaamaan päästetty Lehtinen oli yksi julkisen SKP:n johtohenkilöistä, keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsen (1954–1969). Hertta Kuusisen ja Aili Mäkisen ohella Lehtinen kuului vaikutusvaltaisimpiin suomalaisiin naiskommunisteihin. Lehtinen vastasi puolueen valistusasioista, kuten aatteellisesta kasvatuksesta. 1950-luvulla hän sai avioliiton kautta takaisin Suomen kansalaisuuden, mutta yhteydet itärajan taakse säilyivät lämpiminä, ja hän tapasi säännöllisesti sikäläisiä tiedusteluviranomaisia. Kolmesti naimisiin mennyt Lehtinen avioitui 1952 Arvo Hildenin kanssa. Aiemmin hän oli ollut naimisissa Eino Lehdon ja Antti Hyvösen kanssa, joista jälkimmäisen kanssa Lehtinen sai Visa-pojan 1937.

Lehtinen oli SKP:n keskuskomitean poliittis-teoreettisen äänenkannattaja Kommunistin pitkäaikainen toimittaja (1946–) ja päätoimittaja (1963–1976). Puoluetta repineessä osapuolitaistelussa Lehtinen asettui tukemaan oppositiota, joskin hän päätoimittaja-asemansa johdosta joutui tasapainoilemaan mielipiteiden välillä. Esimerkiksi Tšekkoslovakian miehityksen 1968 Lehtinen kuitenkin hyväksyi oikeutettuna toimenpiteenä. Hän puolestaan katui myöhemmin sitä, että ehti epähuomiossa allekirjoittaa SKP:n tapahtuneen tuominneen lausunnon. SKP:n 15. edustajakokouksesta muiden mukana ulosmarssinut Lehtinen menetti keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsenyytensä, mutta hän pysyi SKP:ssa tärkeänä taustavaikuttajana.

Lehtinen kuoli pitkän sairauden jälkeen 1997. Hänen itsensä järjestämää henkilöarkistoa säilytetään Kansan Arkistossa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Ulla Käyhkö: Inkeri Lehtinen ja stalinismi SKP:ssä (pdf-tiedosto)

	Terijoen hallitus
	Ministerit Otto Wille Kuusinen | Mauritz Rosenberg | Akseli Anttila | Tuure Lehén | Armas Äikiä | Inkeri Lehtinen | Paavo Prokkonen