Kangasmetsä
Wikipedia
Kangasmetsä on viileän ilmastovyöhykkeen tavallisin metsätyyppi. Se on tavallisimmin havumetsää eli taigaa. Metsätyyppiluokituksessa on lehtomainen eli käenkaali–mustikkatyypin kangas (OMT=Oxalis–Myrtillum tyyppi), tuore eli mustikkatyypin kangas (MT=Myrtillum tyyppinen), kuivahko eli puolukkatyypin kangas (VT=Vaccinum tyyppinen), kuiva eli kanervatyypin kangas (CT=Calluna tyyppinen) ja karukko eli jäkälätyypin kangas (CIT=Calluna–Lichenes tyyppinen). Näiden lisäksi on vielä lehto.
Kankaan pohjakerroksessa on ruohoja ja heiniä vähän, mutta varpuja runsaasti. Tyypillisiä ruohovartisia kasveja ovat mm. kangas– ja metsämaitikka, kielo, käenkaali, metsäimarre, metsätähti, nuokkuhelmikkä ja valkovuokko. Karummilla kankailla varvuista tavataan myös variksenmarjaa, suopursua ja sianpuolukkaa. Päätehakkuualoille syntyy elinvoimaisia kastikka-, maitohorsma-, metsälauha- ja vadelmakasvustoja. Pensaskerroksessa vallitsevat havu- ja lehtipuiden taimet sekä mm. pihlaja, korpipaatsama, kataja ja eräät pajut.
Kankaan maalaji on tavallisesti moreenia. Karuimmilla kankailla peruskallio on lähellä maanpintaa tai kiviaines on niin suurirakeista, että sadevesi läpäisee sen huuhtoen mukanaan mahdolliset ravinteet. Rehevimmillä kankailla maaperä on savipitoista ja tiivistä, jolloin ravinteiden huuhtoutuminen on vähäisempää. Ääripäiden väliin sijoittuvat sora-, hiekka-, hieta- ja hiesumaat, joissa kivirakeiden koko vaihtelee, ja huuhtoutuminen on siten vaihtelevaa. Lehdoissa pintamaa on multaa, missä mikrobien hajotustoiminta on vilkasta.
Kankaan runsaimpia nisäkkäitä ovat mm. myyrät, hiiret ja päästäiset, sekä metsäjänis, orava, hirvi, kettu, kärppä, näätä, mäyrä, poro ja metsäkauris. Harvalukuisempia ovat mm. ilves, karhu, liito-orava, metsäpeura, pohjanlepakko, susi ja valkohäntäpeura.
Kangasmetsän pesimälinnusto koostuu etupäässä havumetsien lintulajeista. Tavallisimpia lajeja ovat mm. peippo, metsäkirvinen, punarinta, pajulintu, vihervarpunen, hippiäinen, järripeippo, tiltaltti, laulurastas, punakylkirastas, mustarastas, harmaasieppo, hömötiainen, töyhtötiainen, talitiainen, leppälintu, sepelkyyhky, käpytikka, palokärki, pyy, metso ja teeri. Eteläsuomalaisen kangasmetsän lintutiheys on keskimäärin noin 200 paria neliökilometriä kohti. Tiheys luonnollisesti vaihtelee suuresti kangasmetsien ominaisuuksien perusteella. Suurimmat tiheydet mitataan lehdoissa ja lehtomaisissa kankaissa, pienimmät karuilla kankailla. Varttuneessa, tiheän alikasvoksen omaavassa sekametsässä tiheys on suuri verrattuna harvennettuun tasaikäiseen ja yksilajiseen metsään. Avohakkuun jälkeen pesimälinnuston määrä romahtaa, mutta taimikon varttuessa laji- ja parimäärä kasvavat. Ikimetsissä tiheys ei kuitenkaan ole suurin mahdollinen, mutta siellä tavataan pesivinä vaateliaita vanhan metsän lajeja, kuten kanahaukka, kehrääjä, kulorastas, kuukkeli, pikkusieppo, pohjantikka, puukiipijä, viirupöllö ja pohjoisessa sinipyrstö.
[muokkaa] Lähteet
- Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti 1998: Muuttuva pesimälinnusto.–Otava. Keuruu. ISBN 951-1-12663-6
