Kustaa III

Wikipedia

Ruotsin kuningas Kustaa III

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi turhan sodan Venäjää vastaan, joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.

Kustaa III on eräs Ruotsin historian kiehtovimpia persoonallisuuksia. Hänen vahvuuksiaan olivat terävä äly ja taiteellinen lahjakkuus. Heikkouksia puolestaan olivat liiallinen tunteellisuus, impulsiivisuus sekä taipumus teeskentelyyn ja teatraaliseen käytökseen.

Kustaa III herätti jo omana aikanaan ihmisissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Myös nykyajan historioitsijoilla on vaikeuksia saada otetta Kustaan monitahoisesta persoonallisuudesta.

[muokkaa] Kustaa III kaappaa vallan

Kustaa III tuli kuninkaaksi 25-vuotiaana, isänsä Aadolf Fredrikin kuoleman jälkeen. Ruotsin hallitusvalta kuului tuolloin säädyille, joten kuninkaan tehtäväksi jäi muodollisena valtionpäämiehenä toimiminen. Kustaa oli kuitenkin kunnianhimoinen mies ja kyllästyi varsin pian katselemaan toimettomana sivusta poliitikkojen keskinäisiä kiistoja. Hän oli myös aidosti huolestunut Ruotsin turvallisuudesta: Venäjä jakeli anteliaasti lahjuksia poliitikoille ja sekaantui yhä enemmän Ruotsin sisäisiin asioihin. Yritettyään ensin turhaan vaikuttaa asioihin laillisilla keinoilla, päätti Kustaa lopulta turvautua laittomiin keinoihin, eli sotilaiden avulla tehtävään vallankaappaukseen.

Vallankaappauksen suunnittelu alkoi keväällä 1772. Kustaan tärkeimpinä avustajina suunnittelussa olivat suomalainen vapaaherra Jakob Magnus Sprengtporten ja ruotsalainen ylijahtimestari Johan Christopher Toll. Sprengtportenin tehtävänä oli nostaa kapinaan Suomenlinnaan sijoitetut armeijan yksiköt, kun taas Tollin vastuulla oli Skooneen sijoitettujen joukkojen suostuttelu Kustaan puolelle. Tätä suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan elokuussa 1772. Säädyt saivat kuitenkin vallankaappaushankkeesta vihiä, joten Kustaalla ei ollut aikaa odottaa kapinahankkeiden onnistumista. Hän päätti luottaa omaan puhetaitoonsa: lyhyessä ajassa hän oli puhunut Tukholmaan sijoitetut sotilaat puolelleen ja sai siten pääkaupungin haltuunsa.

Kustaan uhkapeli kannatti. Säätyjen 50 vuotta kestänyt valta romahti hetkessä. Kustaa saneli 21. elokuuta 1772 uuden hallitusmuodon, joka säätyjen edustajien oli pakko hyväksyä, sillä heidät oli piiritetty uhkaavan näköisillä sotilailla. Kansa ei osoittanut halua säätyjen puolustamiseen, sillä poliitikkojen riitoihin oltiin hyvin kyllästyneitä. Kansa ihaili Kustaata ja odotti häneltä suuria tekoja.

[muokkaa] Vuoden 1772 hallitusmuoto

Uusi hallitusmuoto siirsi toimeenpano- ja nimitysvallan kuninkaalle. Aiemmin toimeenpanovaltaa käyttänyt valtaneuvosto muuttui neuvoa-antavaksi hallintoelimeksi. Myös budjettivalta siirtyi kuninkaalle, tosin hän joutui määrävälein selvittämään valtakunnan rahojenkäyttöä säädyille. Uusille veroille oli saatava säätyjen suostumus.

Lainsäädäntövalta jaettiin kuninkaan ja säätyjen kesken, eli molemmilla oli toisaalta aloiteoikeus uusiin säädöksiin, toisaalta mahdollisuus estää uusien säädösten voimaantulo (ns. veto-oikeus). Tuomiovalta annettiin valtaneuvostolle, jonka äänestyksissä kuninkaalla oli kaksi ääntä.

Vuoden 1772 hallitusmuoto muutti Ruotsin perustuslailliseksi monarkiaksi, jossa kuninkaalla oli hyvin vahva asema. Vaikka Kustaa III lisäsikin huomattavasti kuninkaan valtaa, oli hänellä eurooppalaisiin virkaveljiinsä verrattuna varsin vaatimaton asema. Esimerkiksi Ranskassa ja Preussissa kuningas oli ehdoton itsevaltias, jonka ei tarvinnut jakaa valtaansa kenenkään kanssa.

[muokkaa] Kustaa III – valistunut hallitsija

Kustaa III oli monessa suhteessa hyvin edistyksellinen hallitsija. Hän uudisti oikeuslaitosta lopettamalla kidutuksen käytön kuulusteluissa. Hän myös vähensi kuolemanrangaistuksen käyttöä. Uskonnollisissa asioissa hän oli suvaitsevainen: juutalaiset saivat vuonna 1782 oikeuden harjoittaa uskontoaan tietyissä Ruotsin kaupungeissa, mikä oli varsinkin papiston mielestä järkyttävä uudistus. Ruotsihan oli ollut ”umpiluterilainen” maa 250 vuoden ajan.

Kulttuurielämän kannalta Kustaa kuuluu Ruotsin parhaimpiin hallitsijoihin. Hän perusti vuonna 1773 kuninkaallisen oopperan, vuonna 1786 Ruotsin Akatemian ja vuonna 1788 kuninkaallisen dramaattisen teatterin. Hän suosi erityisesti näyttämötaidetta, ja esiintyi itsekin näyttelijänä. Kustaan kiinnostus arkkitehtuuriin ja sisustamiseen johti siihen, että hänen mukaansa on nimetty kokonainen tyylisuunta, "kustavilaisuus".

Enonsa Fredrik II Suuren tavoin Kustaa oli erityisen kiinnostunut ranskalaisesta kulttuurista ja puhui sujuvasti ranskaa. Mielenkiintoa riitti myös Suomen asioihin. Kustaa vieraili ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1775. Vaasaan perustettiin tuolloin hovioikeus. Kustaan hallintokaudella perustettiin myös Tampereen (1779) ja Kuopion (1783) kaupungit.

Kustaa ei ollut kiinnostunut valtiontalouteen liittyvistä asioista, joten hän delegoi vastuun niistä muille. Aluksi valtiontaloudesta vastasi Johan Liljencrantz, joka onnistui toteuttamaan rahauudistuksen ja vakauttamaan siten Ruotsin valuutan arvon. Valtion tuloja yritettiin lisätä säätämällä vuonna 1775 viinanpolttomonopoli valtiolle. Kansa kuitenkin jatkoi ahkerasti viinan kotipolttoa. Kun viranomaiset alkoivat sakottaa kotipolttajia ja takavarikoida viinapannuja, aiheutui tästä suurta katkeruutta, ja kuninkaan kansansuosio heikkeni.

Kustaalla oli myös huonot puolensa. Hänen tunteellinen ja oikutteleva luonteensa teki politiikasta epäjohdonmukaista. Kuninkaan tuhlaavaisuus heikensi vaarallisella tavalla valtiontaloutta. 1780-luvulla hän alkoi hallita yhä itsevaltaisemmin ja asetti virkanimityksissä usein henkilökohtaiset mieltymyksensä pätevyyden edelle. Kuninkaan ympärille kasvoi täten liehittelijöiden ja juonittelijoiden verkosto, mikä heikensi valtionhallinnon toimivuutta.

[muokkaa] Perhe-elämä

Kustaa avioitui vuonna 1766 tanskalaisen prinsessan Sofia Magdalenan kanssa. Kihloihin he olivat menneet jo viisivuotiaina. Avioliitosta tuli onneton, sillä Sofia Magdalena ei uskonnollisena ja ujona naisena koskaan sopeutunut Kustaa III:n eloisaan hoviin. Lisäksi Kustaan äiti, leskikuningatar Loviisa Ulriika, teki parhaansa pilatakseen poikansa avioliiton. Hän muun muassa laski liikkeelle huhun, jonka mukaan Kustaa ei olisi vuonna 1778 syntyneen kruununprinssi Kustaa Aadolfin isä. (Kustaalla oli jonkinlaisia seksuaalisia estoja, mikä antoi runsaasti aihetta erilaisille juoruille ja huhuille.) Tästä huhusta sai kärsiä myöhemmin myös Kustaa Aadolf kuninkaana ollessaan.

Kustaan toinen poika Kaarle Kustaa kuoli jo vauvaiässä. Pojan kuolema oli Kustaalle niin suuri järkytys, että hän ei kyennyt osallistumaan hautajaisiin.

[muokkaa] Hyökkäys Venäjälle

Pääartikkeli: Kustaa III:n sota

Kustaa III

Vaikka Kustaa III viihtyi parhaiten teatterissa, eivät sotilasasiatkaan olleet hänelle vastenmielisiä. Hän osoitti suurta mielenkiintoa Suomen itärajan puolustusta kohtaan ja valtuutti Yrjö Maunu Sprengtportenin perustamaan rajalle pieniä helposti liikuteltavia yksiköitä, jotka soveltaisivat vihollisen torjumiseen sissitaktiikkaa. Lisäksi perustettiin Rantasalmelle Haapaniemen kadettikoulu. Sprengtporten oli erittäin lahjakas upseeri, mutta valitettavasti hän ajautui vuonna 1780 välirikkoon kuninkaan kanssa ja erosi virastaan.

Sprengtporten ei ollut ainoa mies, jolla oli vaikeuksia sietää kuningasta. 1780-luvulla aateliston tyytymättömyys kuninkaan itsevaltaiseen hallintotapaan kasvoi. Tässä tilanteessa Kustaa alkoi etsiä sotilaallisia keinoja oman kunniansa kirkastamiseksi. Hän ehkä ajatteli, että onnistunut valloitussota hiljentäisi aateliset ja muut oppositiomiehet sekä tekisi hänestä kansallissankarin. Taustalla vaikutti myös hänen teatraalinen halunsa esiintyä suurena Kustaa II Aadolfin kaltaisena soturikuninkaana.

Ensin Kustaa suunnitteli hyökkäämistä Norjaan, mutta muutti sitten mielensä ja otti tavoitteekseen Venäjälle vuosina 1721 ja 1743 menetettyjen alueiden palauttamisen. Hyökkäyssotaan olisi kuitenkin tarvittu säätyjen suostumus, joten Kustaa tarvitsi tekosyyn Venäjälle hyökkäämiseen. Sellainen saatiin kesäkuussa 1788, kun venäläinen rajapartio eksyi Suomen puolelle.

Sota sujui huonosti. Maavoimien hyökkäys Haminaa kohti pysähtyi heti alkuunsa, eikä Suursaaren meritaistelussa pystytty lyömään Venäjän laivastoa. Hyvin pian kävi ilmi, että Kustaa oli jokseenkin ainoa henkilö, joka uskoi voittoon. Upseerien keskuudessa oli kapinamielialaa: jotkut ottivat maanpetoksellisella tavalla yhteyttä Venäjän keisarinna Katariina II:een (ns. Liikkalan nootti), ja yli sata upseeria oli mukana ns. Anjalan liitossa, jossa kuningasta arvosteltiin laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta. Tavallisten sotilaiden keskuuteen kapina ei kuitenkaan levinnyt, vaikka olosuhteet rintamalla olivatkin enimmäkseen kurjat.

Vaikeassa tilanteessa Kustaa pohti jopa kruunusta luopumista. Tanskan antama sodanjulistus antoi Kustaalle kuitenkin sopivan syyn poistua ongelmalliselta itärintamalta. Ja kun tanskalaiset onnistuttiin pian voittamaan, pystyi Kustaa taitavan propagandan avulla esiintymään isänmaan pelastajana. Anjalan liiton upseereista puolestaan tuli kansan silmissä kavalia maanpettureita (tosiasiassa upseerien rikos oli, että he olivat vaatineet Ruotsin lakien noudattamista ja rauhan palauttamista).

Venäjän vastaisen sodan ratkaisutaistelut käytiin Suomenlahdella. Ruotsinsalmen I meritaistelussa elokuussa 1789 Ruotsi kärsi tappion, mutta Ruotsinsalmen II meritaistelussa heinäkuussa 1790 saavutettiin loistava voitto. Ruotsi ja Venäjä olivat nyt molemmat saaneet tarpeekseen sotimisesta. Maiden välillä solmittiin ns. Värälän rauha 14. elokuuta 1790. Rajat pysyivät entisellään.

[muokkaa] Yhdistys- ja vakuuskirja

Pääartikkeli: Yhdistys- ja vakuuskirja

Kustaa III:n nimikirjoitus

Vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjalla Kustaa III pyrki ennen kaikkea aateliston vallan vähentämiseen. Hän muun muassa lakkautti valtaneuvoston ja kavensi aateliston yksinoikeutta moniin valtion virkoihin. Talonpoikien asemaa sen sijaan parannettiin, sillä heidän omistusoikeutensa perintötiloihin turvattiin.

Aatelisto luonnollisestikin vastusti jyrkästi yhdistys- ja vakuuskirjaa. Kuningas ratkaisi tämän ongelman niin, että hän käski aateliston edustajat poistumaan asiaa käsittelevästä kokouksesta.

Yhdistys- ja vakuuskirja antoi kuninkaalle niin vahvan valta-aseman, että kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, ei Venäjän keisari katsonut tarpeelliseksi tehdä muutoksia Suomessa vallitsevaan valtiojärjestykseen. Keisarille riittivät Suomessa ne samat valtaoikeudet, jotka olivat aiemmin olleet Ruotsin kuninkaalla.

[muokkaa] Kuningas murhataan

Kustaa III joutui hallintokautensa lopussa yhä enemmän etsimään tukea alemmilta säädyiltä. Varsinkin talonpojat olivat hyvin kuningasmielisiä. Tilanne oli Kustaan kannalta erikoinen. Hän oli erittäin hienostunut ihminen, joka viihtyi oopperassa, tanssiaisissa ja naamiaisissa. Hänen tukijansa puolestaan olivat maaseudun köyhissä oloissa asuvia talonpoikia, joille kevytmielinen hovielämä oli täysin vierasta.

Aateliston tyytymättömyys kuninkaaseen kasvoi lopulta niin suureksi, että syntyi hänen murhaamiseensa tähtäävä salaliitto. Kun kuningas olisi raivattu pois tieltä, voitaisiin palata aiempaan hallintojärjestelmään, jossa säädyt käyttivät valtaa ja kuningas pysyi sivussa politiikasta.

Murhatyön tekijäksi valikoitui kapteeni Jacob Johan Anckarström. Hän ampui 16. maaliskuuta 1792 Kustaata kylkeen oopperanaamiaisissa. Laukaus ei ollut heti tappava, mutta ammuksena käytetty ruostunut rauta aiheutti kuolion, ja kuningas kuoli kaksi viikkoa myöhemmin. Uudeksi kuninkaaksi tuli hänen alaikäinen poikansa Kustaa IV Aadolf.

Salaliittolaiset eivät saavuttaneet poliittisia tavoitteitaan, sillä kuninkaan murhaa pidettiin kansan keskuudessa iljettävänä tekona. Kustaan hallintojärjestelmä jäi voimaan, mutta valtion ylin johto siirtyi uusiin käsiin. Kuninkaan valtaa käytti tämän ollessa alaikäinen Kustaa III:n veli, Södermanlannin herttua Kaarle, myöhempi Kaarle XIII, joka syrjäytti Kustaa III:n suosikit laillisuuden rajoja hiponein keinoin suosikkinsa vapaaherra Gustaf Adolf Reuterholmin avulla. Merkittävimmät näistä, mm. Gustaf Mauritz Armfelt, tuomittiin kuolemaan, mutta rangaistukset muutettiin kuitenkin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi.

Kustaa III:n murha sai paljon huomiota myös ulkomailla. Ranskan vallankumous oli juuri tuolloin muuttumassa väkivaltaiseksi, ja Kustaan kohtaloa pidettiin enteellisenä kaikkien Euroopan kuninkaiden kannalta.