Johann Sebastian Bach
Wikipedia
Johann Sebastian Bach (21. maaliskuuta 1685 – 28. heinäkuuta 1750) oli saksalainen säveltäjä, kapellimestari ja urkuri. Hän oli barokin ja samalla koko taidemusiikin historian merkittävimpiä säveltäjiä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Nuoruus
Bach syntyi Eisenachissa itäisessä Saksassa musikaaliseen perheeseen. Hänen vanhempansa kuolivat, kun hän oli kymmenvuotias, minkä jälkeen hän muutti asumaan veljensä Johann Christophin luokse Ohrdrufiin. Viiden lyseovuoden jälkeen Bach lähetettiin 15-vuotiaana Lüneburgiin, missä hän lauloi poikakuorossa äänenmurrokseen asti.
Ei tiedetä tarkasti, kuinka nuori Bach hankki urkujensoittotaitonsa, mutta on syytä olettaa, että osuutta asiaan on veli Johann Christophilla. Lüneburgissa taas vaikuttajana on saattanut olla Johanniskirchen urkuri Georg Böhm. Jo 17-vuotiaana Bach sai urkurin paikan Sangerhausenissa, mutta eräs herttua kumosikin päätöksen ja hankki tilalle vanhemman ehdokkaan.
Vieraillessaan Arnstadtissa, lähellä syntymäkaupunkiaan, muutamia kuukausia myöhemmin tarkastaakseen uudet urut Bach teki niin suuren vaikutuksen valtaapitäviin, että sai jo toiselle luvatun urkurin paikan. On arvoituksellista, kuinka Bach on jo näin nuorena saattanut olla niin arvostettu urkujenrakennuksen tuntija, että urkujentarkastusvastuu uskottiin hänelle.
Arnstadtissa Bachia pidettiin liian nuorena opettamaan kuorolaisia, mikä synnytti riitoja Bachin ja auktoriteettien välille. Esimerkiksi Geyersbach-nimisen fagotin soittajan kanssa Bach joutui tappeluun, jossa ehti käyttää miekkaansakin kiistakumppanin vaatteiden silpomiseen. Tilannetta ei parantanut myöskään se, että Bach otti pitkän vapaan kävelläkseen Lyypekkiin kuuntelemaan Buxtehuden urkujensoittoa. Koska Bach oli kaiken lisäksi taitava viulisti, on syytä olettaa, että hän Lyypekissä ollessaan soitti Buxtehuden järjestämässä Abendmusik-konsertissa viulua.
Vuonna 1707 Bach erosi Arnstadtin virastaan ja otti tilalle paikan Mühlhausenissa. Samana vuonna hän meni naimisiin serkkunsa Maria Barbara Bachin kanssa, jonka kanssa hän sai seitsemän lasta. Vuotta myöhemmin hän soitti urkuja Weimarin herttualle, joka lupasi Bachille parempaa paikkaa urkurina, kamarimuusikkona ja myöhemmin konserttimestarina. Weimarissa hän kehitti säveltämistään, ja sovitti muun muassa Vivaldin konserttoja uruille ja cembalolle. Vivaldin tuotanto vaikutti sitä kautta hänen myöhempiin viulukonserttoihinsa.
Vuonna 1716 Bach kuuli, että herttua oli suunnittelemassa Bachille luvattua konserttimestarin paikkaa Telemannille, johon hän vastasi hankkimalla itselleen vastaavan paikan Cöthenistä (nykyisin Köthen). Bachin suunnitelmien estämiseksi herttua vangitutti tämän marraskuussa 1717. Kuukautta myöhemmin Bach vapautettiin, ja hän siirtyi suunnitelmiensa mukaisesti prinssi Leopoldin palvelukseen Cötheniin. Siellä Bach sävelsi kuuluisat brandenburgilaiset konsertonsa, joissa erilaiset soolosoitinten ryhmät soittavat muun orkesterin säestäessä. Osa yhdistelmistä oli poikkeuksellisia: viidennessä konsertossa soolosoittimina ovat viulu, huilu ja cembalo. Näitä nykyään suunnattoman arvostettuja konserttoja ei kuitenkaan ilmeisesti Bachin aikana esitetty johtuen niiden vaativuudesta, vaan nuotit jäivät kaappiin makaamaan. Muita tämän kauden teoksia olivat Italialainen konsertto ja ensimmäinen osa teoksesta Das wohltemperirte Klavier, jossa jokaiseen sävellajiin on sävelletty kaksi preludia ja fuugaa.
[muokkaa] Thomasschule
Vuonna 1720 Bachin ollessa 36-vuotias hänen vaimonsa kuoli, ja vuotta myöhemmin hän otti uudeksi vaimokseen Anna Magdalena Wilcken, jonka kanssa hän sai yhteensä 13 lasta. Wilcke oli itsekin musikaalinen, ja hän tuki Bachin säveltämistä samoin kuin Bach tämän laulu-uraa. Prinssi Leopold meni myös naimisiin samoihin aikoihin, ja koska tämän vaimo ei pitänyt musiikista, alkoi Bachin ura Cöthenissä kohdata vastatuulta. Hänen onnekseen vuonna 1722 avautui virka Thomasschule-nimisessä koulussa Leipzigissa, jota ensin tarjottiin Telemannille ja Johann Graupnerille, mutta nämä eivät voineet lähteä työnantajiensa palveluksesta. Bach otti paikan vastaan, muutti Leipzigiin vuonna 1723 ja vietti kaupungissa koko loppuelämänsä.
Bachin tehtäviin kuului opettamisen lisäksi kantaattien tekeminen sunnuntain jumalanpalveluksiin ja kirkollisia juhlapäiviä varten. Koulun laulajien ja soittajien suuren määrän ansiosta hän pystyi säveltämään myös suurimittaisia teoksia, kuten Johannespassion ja Matteus-passion, joka sai ensiesityksensä Tuomaskirkossa vuonna 1727 tai 1729. Huolimatta tuotteliaasta innokkuudestaan työssään Bach ilmaisi tyytymättömyytensä paikkaansa kirjeessään eräälle diplomaatille vuonna 1730; myöhemmin hän koetti tuloksettomasti hakea paikkaa Dresdenistä. Hänen työmääränsä kasvoi entisestään, ja lopulta hän joutui olemaan poissa eräistä kirkollisista tehtävistä joko opettamisen tai sävellystyön takia.
[muokkaa] Myöhäinen elämä
Toisin kuin monet merkittävät muusikot, Bach ei ollut kosmopoliitti – itse asiassa hän ei elinaikanaan käynyt kertaakaan kotimaansa rajojen ulkopuolella. Pohjoisimmillaan hän kävi Lyypekissä, etelässä Karlsbadissa, lännessä Kasselissa ja idässä Dresdenissä. Elämänsä viimeisenä vuosikymmenenä Bach sävelsi monia fuugia sekä vuonna 1741 Goldberg-muunnelmat, joiden kerrotaan olleen tarkoitettu hänen oppilaansa, Johann Gottlieb Goldbergin, soitettaviksi eräälle unettomuudesta kärsivälle kreiville, vaikka tarina ei kaikilta osin ole uskottava. Viimeisinä aikoina syntyivät myös Bachin pääteoksena pidetty h-molli -messu sekä kesken jäänyt Die Kunst der Fuge. On epäselvää, miksi Bach ylipäänsä sävelsi h-mollimessun, koska teokselle oli tuohon aikaan vaikeaa löytää kirkollista käyttötarkoitusta.
Harmaakaihi vaivasi säveltäjää hänen viimeisinä vuosinaan, mikä teki sävellyksestä yhä hankalampaa. Leikkaukset eivät auttaneet vaivaan, ja elämänsä viimeiset kuukaudet hän eli lähes sokeana. Vuonna 1750 leikkausten heikentämänä Johann Sebastian Bach kuoli sydänkohtaukseen Leipzigissä.
[muokkaa] Kuoleman jälkeen
Bachin perintö jäi elämään hänen lukuisissa musikaalisesti lahjakkaissa lapsissaan, joista Wilhelm Friedemann Bach, Johann Gottfried Bernhard Bach, Johann Christoph Friedrich Bach, Johann Christian Bach ja ehkä merkittävimpinä Carl Philipp Emanuel Bach, loivat itselleen ammattimuusikon uran. Myös Bachin tyttäret mitä todennäköisimmin lauloivat ja soittivat hänen esityksissään.
Bachin maine hänen elinaikanaan perustui sävellystaidon lisäksi hänen mestarilliseen soittotekniikkaansa uruilla. Osa hänen valtavasta tuotannostaan ei ole säilynyt meidän päiviimme asti, sillä jopa Bach itse suhtautui moniin sävellyksiinsä kertakäyttömateriaalina. Lisäksi monet Bachin teokset olivat aikansa soitin- ja soittotekniikan huomioon ottaen hyvin vaikeita ja niitä esitettiin tästä johtuen vähän.
Bachin kuoleman jälkeen hänen nuottikäsikirjoituksensa jaettiin hänen kahden poikansa Carl Philipp Emanuelin ja Wilhelm Friedemannin kesken. Wilhelm Friedemann oli jo isänsä elinaikana joutunut usein taloudellisiin vaikeuksiin ja tämän kuoleman jälkeen hänen täytyi rahapulassa myydä monia isänsä käsikirjoituksia, joista osa katosikin näin jäljettömiin. Carl Philipp Emanuelin huostaan jääneet käsikirjoitukset puolestaan säilyivät suurimmalta osaltaan. 1800-luvulla Felix Mendelssohn nosti esiin muun muassa Matteuspassion, joka esitettiin nyt ensimmäistä kertaa mestarisäveltäjän kuoleman jälkeen ja se oli valtava menestys. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa monet Bachin sävellyksistä löytyivät uudestaan ja Bachin musiikkia esitetäänkin nykyisin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. 1900-luvun jälkipuoliskolla on herännyt kiinnostus myös Bachin musiikin esittämiseen autenttisin soittimin ja kokoonpanoin ja lisäksi on yritetty rekonstruoida alkuperäistä barokki-ihanteiden mukaista esitystyyliä.
[muokkaa] Musiikki
Bachin musiikki on älyllistä, syvällistä sekä teknisesti ja taiteellisesti nerokasta. Yleisesti katsotaan, että barokkiajan musiikki huipentui häneen, ja sen voidaan myös katsoa päättyneen hänen kuoltuaan. Bach joutuin elinaikanaan arvostelun kohteeksi musiikillisesta vanhakantaisuudestaan mm. Johann Adolph Scheiben taholta, koska ei seurannut orastavaa galantti-tyyliä. Hän oli Vivaldin ja Telemannin ohella yksi musiikkihistorian tuotteliaimmista säveltäjistä: yli 1000 teoksen tiedetään syntyneen Bachin kynästä. Hän sävelsi valtavasti kirkollista musiikkia, kuten messuja, oratorioita, passioita ja ainakin 215 kantaattia; konserttoja eri soittimille kuten klaveerille, cembalolle ja viululle; teoksia yksittäisille soittimille kuten klaveerille, luutulle, viululle ja sellolle; urkumusiikkia kuten fuugia ja preludeja; sekä runsaasti kamarimusiikkia. Fuugan hän kehitti täydellisyyteen: hän loi hyvin monimutkaisia, mutta silti kauniita melodioita, jotka kehittyivät kappaleissa samanaikaisesti useamman melodian ryhmissä, kontrapunktisesti. Hän kykeni tuottamaan fuugan lähes mistä tahansa sävelteemasta.
Musiikkitieteilijät ovat löytäneet Bachin tuotannosta karkeasti kolme tyylikautta, joita voidaan nimittää oppivuosiksi sekä mestaruuden ja transkendenssin kausiksi. Ensimmäisen kauden loppuna voidaan pitää vuotta 1713. Tälle ajalle sijoittuvissa teoksissa (jotka ovat lähinnä urku- ja klaveeriteoksia) kuuluu voimakkaana saksalaisen 1600-luvun loppupuolen sävellysperinteen vaikutus. Bachin esikuvana toimineet saksalaiset säveltäjät olivat saaneet vaikutteita Ranskasta ja Italiasta, mutta eivät olleet omaksuneet Napolin ja Venetsian uusia oopperatyylejä. Yhtään oopperaa Bach ei uransa luonteesta johtuen koskaan säveltänyt, joskin tietysti passiot ja jotkut maalliset kantaatit muistuttavat kuunneltuina pitkälti oopperoita resitatiivien viedessä juonta eteenpäin. Vuodesta 1713 vuoteen 1739 ulottuvalla mestaruuden jaksolla, Bach sai vaikutteita aikansa uusista italialaisista musiikkityyleistä, ja erityisesti italialaisesta konserttomuodosta. Tämän kauden tuotannossa italialaisen tyylin melodinen selkeys ja kadenssien määrittelemät rakenteet kohtaavat luterilaisten koraalien vakavuuden ja saksalaisen kontrapunktiperinteen. Bachin viimeisen luomiskauden aloittaa Clavier-Übung III. Kuten Beethoven, tämän myöhäisen luomiskauden sävellyksissä Bach tuotti enimmäkseen soitinmusiikkia (lukuun ottamatta h-mollimessua) ja tuntui kurottavan inhimillisen kokemuksen tuolle puolen. Loppukauden sävellyksille oli ominaista, ettei niitä useinkaan sävelletty mitään tiettyä esitystä varten vaan paremminkin ehkä eräänlaiseksi säveltäjämestarin musiikilliseksi testamentiksi.
Wolfgang Schmieder luetteloi Bachin tuotannon vuonna 1950, ja tämän luettelon pohjalta kaikille sävellyksille on olemassa BWV-luettelonumero (Bach-Werke-Verzeichnis).
[muokkaa] Sävellyksiä
[muokkaa] Orkesteriteokset
- Brandenburgilaiset konsertot, n:ot 1-6, BWV 1046-51
- Sarja nro 1, C, BWV 1066
- Sarja nro 2, h-molli, BWV 1067
- Sarja nro 3, D, BWV 1068
- Sarja nro 4, D, BWV 1069
[muokkaa] Kuoroteokset
- Messu, h-molli, BWV 232
- Magnificat, D, BWV 243
- Matteuspassio, BWV 244
- Johannespassio, BWV 245
- Jouluoratorio, BWV 248
[muokkaa] Teokset kosketinsoittimille
- Clavier-Übung
- 48 preludia ja fuugaa, Das Wohltemperierte Klavier, BWV 846-93
- Fantasia ja fuuga, a-molli, BWV 904
- Italialainen konsertto, BWV 971
- Goldberg-muunnelmat, BWV 988
[muokkaa] Urkuteokset
- Fantasia ja fuuga, c-molli, BWV 537
- Preludi ja fuuga, a-molli, BWV 543
- Toccata ja fuuga, d-molli, BWV 565
- Toccata ja fuuga, E, BWV 566
[muokkaa] Kamarimusiikki
- 6 sonaattia viululle, huilulle ja pianolle, BWV 1020-5
- Die Kunst der Fuge, BWV 1080
- Musikalisches Opfer, BWV 1079
- Kuoroteosten preludit
- Orgelbüchlein, BWV 599-644
| Johann Sebastian Bachin teoksia |  |
|
|---|---|---|
| Klaveerimusiikki: | Goldberg-muunnelmat | Das wohltemperirte Klavier | Clavier-Übung | Koraalit | |
| Vokaalimusiikki: | H-mollimessu | Passiot | Oratoriot |Magnificat | Motetit | Kantaatit | |
| Barokkisarjat: | Sellosarjat | Luuttumusiikki | Orkesterisarjat | Viulusarjat ja -sonaatit | |
| Muut: | Die Kunst der Fuge | Musikalisches Opfer | Brandenburgilaiset konsertot | Konsertot | Urkumusiikki | | |
[muokkaa] Ääninäytteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteitä
- http://www.jsbach.org/
- John Stanley: Classical Music – The Great Composers and their Masterworks (1994); ISBN 1-85732-343-2
